Jääkärin morsian (vuoden 1938 elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee vuoden 1938 elokuvaa. Muista merkityksistä katso täsmennyssivu Jääkärin morsian.
Jääkärin morsian
Jaakarin morsian.jpg
Ohjaaja Risto Orko
Käsikirjoittaja Risto Orko
Perustuu Sam. Sihvon näytelmään Jääkärin morsian (1921)
Tuottaja Matti Schreck
Säveltäjä Sam Sihvo
Pekka Attinen
Kuvaaja Marius Raichi
Leikkaaja Risto Orko
Lavastaja Hannu Leminen
Pääosat Tuulikki Paananen
Kullervo Kalske
Ritva Aro
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi
Ensi-ilta 27. helmikuuta 1938
Kesto 97 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Jääkärin morsian on Risto Orkon ohjaama suomalainen elokuva. Vuonna 1938 valmistuneen elokuvan pääosissa ovat Tuulikki Paananen ja ensimmäisessä elokuvaroolissaan Kullervo Kalske. Elokuvassa esiintyy myös aiemmassa, vuoden 1931 versiossa Marttia näytellyt Tauno Palo. Nyt Palo on jääkäri Kalvan roolissa, johon oli alun perin kaavailtu Gunnar Hiilloskorpea. Teatterikiireiden vuoksi Hiilloskorpi jättäytyi suunniteltua pienempään rooliin, mutta esiintyy silti Kalpana joissakin elokuvan ulkokohtauksissa.

Jääkärin morsian heijastelee myös toista maailmansotaa edeltänyttä antisemitismiä. Kohtauksessa eräs suomalaissankari potkaisee juutalaisvastaisesta propagandasta tutun stereotyypin ulkonäön omaavaa vakoilija Merovitshia takapuoleen huutaen samalla ”Jutku perkele!”[1].

Jääkärin morsian oli Suomi-Filmin tuottoisin elokuva vuonna 1938.[2]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan 27. kuninkaallinen jääkäripataljoona on syksyllä 1916 palaamassa rautateitse rintamalta ja saapuu Tuckumiin (nykyisin Latvian Tukums) Riian länsipuolelle. Yksi palaajista, jääkärikorpraali Martti Kari, ihastuu suojelijansa paroni Lichtensteinin seurassa matkustavaan liiviläiseen tanssijattareen Sabinaan. Toinen jääkäri Mikko estää paronin pääsyn sotilasjunaan, mistä kiivastunut paroni alkaa sättiä jääkäreitä. Suuttunut Martti lyö Lichtensteinia ja saa kahden viikon arestin.

Libaussa paroni vie Sabinan rakastajattarensa Sonja Strandin luo tämän ravintolaan Kultaiseen ankkuriin. Vaikka Sonja on selvästi mustasukkainen, hän tarjoaa Sabinalle töitä tanssijana. Martti kärsii yhä arestiaan kasarmin putkassa, kun muut jääkärit lähtevät Kultaiseen ankkuriin iltaloman viettoon. Siellä Sabina tanssii, Mikko vokottelee tarjoilijatarta ja antaa löylytyksen paronia tapaamaan tulleelle juutalaiselle Isakille. Mikko epäilee Isakia vakoilijaksi. Jääkäri Kalpa, joka on aiemmin muistellut jääkäriaktivismin alkuaikoja Suomessa, vie Sabinan tapaamaan putkassa olevaa Marttia.

Jääkärit palaavat rintamalle, ja vapautettu Martti jättää jäähyväiset Sabinalle. Saksalaisten sodanjohto ja suomalaisjoukkojen päällikkö eversti Franck miettivät, miten viimeaikaiset suuret tappiot voitaisiin jatkossa välttää. Suurin ongelma on peitenimellä Merovitsh toimiva vakooja, joka on välittänyt vihollisille tietoja saksalaisten suunnitelmista ja joukkojen liikkeistä.

Sonja katkaisee välinsä Sabinaa yhä tiiviimmin piirittävään paroniin ja uhkaa paljastaa tietonsa. Ruokakomerosta varkaista yllättämältään Isakilta Sonja ottaa paronille osoitetun kirjekuoren, jossa on rahaa ja vakoiluohjeita. Kun Kalpa tuo Sonjalle tiedon tämän aviomiehen kaatumisesta, Sonja antaa todisteet paronin vakoilusta Kalpalle ja Martille, joka välittää tiedon Franckille.

Vaikka ravintola on piiritetty, paroni onnistuu livahtamaan taloon kellarin ovesta. Sisällä paroni käy Sonjan kimppuun, kun tämä on kirjoittamassa ilmiantokirjettä. Martti ryntää apuun. Tappelussa paroni haavoittaa vahingossa Sonjaa kuolettavasti. Franckin saapuessa tilannetta selvitellään, ja paroni pääsee vapaaksi vieritettyään syyt Martin niskoille. Martti pääsee pälkähästä, kun ilmiantokirje luetaan imupaperista peilin avulla. Paroni saa Sabinan mukaansa valehtelemalla tämän isän sairastuneen vakavasti. Epäluuloinen Sabina ottaa mukaansa pistoolin. Paroni ja Sabina pakenevat kaupungista ratsain paronin maatalolle, missä odottaa lentokone. Martti lähtee takaa-ajoon, mutta perillä hänet vangitaan kellariin. Paroni asentaa helvetinkoneen räjähtämään kymmenen minuutin päästä, mutta kun paroni pidätetään, pommi tehdään vaarattomaksi.

Korpraali Kari ja hänen morsiamensa palkitaan mitalein paraatikentällä katselmuksessa. Eversti Franck lupaa puheessaan, että jääkärit saavat vapauttaa synnyinmaansa vuosisataisen vihollisen ikeestä. Jääkärit kohottavat kolminkertaisen eläköön-huudon vapaalle ja itsenäiselle Suomelle.

Elokuvan Jääkärin uni -nimellä tunnetussa loppukohtauksessa sadat ratsumiehet hyökkäävät hurjassa rynnäkössä tulta, savua ja räjähdyksiä kiehuvan taistelukentän läpi sapelit heiluen, samalla kun Jääkärimarssi soi ja Jääkäripataljoonan lippu liehuu kaiken yllä varjokuvana.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Näyttelijä  … Rooli  
 Tuulikki Paananen  … tanssijatar Sabina Tamm  
 Ritva Aro  … Sonja Strand  
 Tuli Arjo  … Marusja, tarjoilijatar  
 Kullervo Kalske  … Martti Kari, jääkärikorpraali  
 Tauno Palo  … jääkäri Kalpa  
 Ossi Elstelä  … Mikko, jääkäri  
 Urho Somersalmi  … Franck, saksalainen eversti  
 Erkki Uotila  … paroni Lichtenstein alias Merovits  
 Sasu Haapanen  … Isak  
 Ilmari Hiilloskorpi  … Kalpa, ulkokuvissa  
 Pertti Hörman  … laulajapoika  
 Heimo Haitto  … viulunsoittajapoika  
 Åke Åström  … piikkikypäräinen saksalaisupseeri Tuckumin asemalla  
 Pauli Tupala  … ratsastava kasakka/ Martti Karin vartija/ Kullervo Kalskeen sijaisnäyttelijä/ kotietsintään osallistuva kasakka  
 Johannes Ovaska  … ratsastava kasakka/ Martti Karin vartija  
 Ville Salminen  … santarmiupseeri/ Ivan  
 Irja Kuusla  … Kultaisen ankkurin tarjoilija  
 Mirjami Kuosmanen  … Kultaisen ankkurin tarjoilija  
 Herman Honkavaara  … jääkäri  
 Martti Karttunen  … jääkäri  
 Kauko Kokkonen  … jääkäri  
 Väinö Lignell  … jääkäri  
 Oiva Luhtala  … jääkäri  
 Onni Veijonen  … jääkäri  
 Liisa Nevalainen  … Sonja Strandin palvelijatar  
 Tauno Majuri  … päivystävä upseeri  
 Matti Aulos  … ryssänupseeri  
 Tauno Lehtihalmes  … jääkäri Mäkelä  
 Matti Aro  … jääkäri  
 Pentti Saares  … saksalainen luutnantti  
 Verner Härkönen  … evakkopoika rautatieasemalla (kreditoimaton)  
 Einari Kiiveri  … evakkopoika rautatieasemalla (kreditoimaton)  

Sensuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkopolitiikka vaikutti Moskovan välirauhan jälkeen valtion elokuvatarkastamon toimintaan. Neuvostoliiton painostus kulttuurin alueella vaikutti ensin teatterin kautta. Neuvostoliiton Helsingin lähetystö puuttui nootilla 5. joulukuuta 1948 kahteen teatterinäytelmään, joista toinen oli ”vihamielinen ja revanshihenkinen” Jääkärin morsian, jonka tekstiä oli sensuroitu etukäteen. Nootti kehotti Suomen hallitusta ehkäisemään sekä pahaa tarkoittavat että Neuvostoliiton ja Suomen suhteita vahingoittavat esiintymiset. Ulkoministeri Carl Enckell vastasi noottiin 22. joulukuuta ja ilmoitti teattereiden poistaneen näytelmät ohjelmistosta.[3]

Työkansan Sanomat nosti esiin 17. joulukuuta 1948 esille myös Jääkärin morsian -elokuvan, joka oli lehden mielestä neuvostovastainen. Pravda huomioi tämän ja otsikoi lehdessään kaksi päivää myöhemmin Suomen jatkavan neuvostovastaisten elokuvien esitystä. Pravdan julkaisun jälkeen ulkoministeriö kehotti opetusministeriötä kiinnittämään huomiota elokuviinkin. Opetusministeri Reino Oittinen määräsi 20. joulukuuta 1948 elokuvatarkastamon kieltämään elokuvan, ja tarkastamo kielsi sen 9. tammikuuta 1949.[4]

Elokuvatarkastamon mielestä elokuvassa ei vuoden 1955 jälkeen ollut erityistä kiellettävää. Näytelmää esitettiin ympäri Suomea siistittynä versiona. Elokuva pysyi kiellettynä, vaikka Risto Orko yhtiöineen esittikin sen vapauttamisen puolesta sekä suullisia että kirjallisia vetoomuksia. Kiellon perustelu oli siirtynyt vuonna 1955 elokuvatarkastamolta ulkoministeriölle, jonka mukaan elokuvan vapauttamisen myötä tarkastamo joutuisi tarkastamaan uudelleen hankalampia kieltotapauksia, mistä seuraisi kielteistä julkisuutta. Perusteluja elokuvan kieltämisen syistä ei annettu julkisuuteen. Vuonna 1964 ulkoministeriö vältti uudelleentarkastuksen ilmoittamalla, että sotaa edeltävien aikojen elokuvien vapauttaminen voisi tuoda Suomen kannalta epäedullisia ulkopoliittisia johtopäätöksiä paitsi Suomessa myös ulkomailla. Ulkoministeriön mielestä tällaisten elokuvien salliminen voitaisiin tulkita vanhentuneiden ulkopoliittisten asenteiden herättämiseksi uudelleen.[5]

Jääkärin morsian esitettiin 1960-luvulla julkisesti vain kahdesti, ja elokuvatarkastamo vapautti elokuvan vasta elokuussa 1986. Elokuva sai uusintaensi-illan Helsingissä helmikuussa 1987, ja televisiossa se esitettiin ensi kerran 1989.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Elokuva Jääkärin morsian.
  2. Sedergren 2006, s. 32.
  3. Sedergren 2006, s. 82–83.
  4. Sedergren 2006, s. 83–84.
  5. Sedergren 2006, s. 84.
  6. Sedergren 2006, s. 85–86.