Ryhmy ja Romppainen (elokuva)
| Ryhmy ja Romppainen | |
|---|---|
 Elokuvan juliste |
|
| Ohjaaja | Risto Orko |
| Käsikirjoittaja |
Ilmari Unho Matti Kurjensaari |
| Perustuu |
Armas J. Pullan romaaniin ”Jees, punamultaa”, sanoi kersantti Ryhmy Hämeenlinna: Karisto, 1940 |
| Tuottaja | Matti Schreck |
| Säveltäjä | George de Godzinsky |
| Kuvaaja |
Erik Blomberg Uno Pihlström |
| Leikkaaja | Risto Orko |
| Lavastaja | Roy |
| Pääosat |
Reino Valkama Oiva Luhtala Kirsti Hurme Paavo Jännes |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomi-Filmi Oy |
| Ensi-ilta | 16. marraskuuta 1941 |
| Kesto | 79 min |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Seuraaja | Jees ja just |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Ryhmy ja Romppainen on Risto Orkon ohjaama mustavalkoinen farssielokuva vuodelta 1941. Elokuva perustuu Armas J. Pullan romaanin kaverushahmoihin vääpeli Ryhmyyn ja vänrikki Romppaiseen.
Elokuvan lähtökohdaksi otettiin romaanisarjan toinen osa ”Jees, punamultaa”, sanoi kersantti Ryhmy vuodelta 1940, jonka pohjalta käsikirjoituksen laativat Ilmari Unho ja Matti Kurjensaari. Romaanissa kaverukset seikkailivat talvisodan aikana Laatokan rintamalla, talvella 1941 kuvattu elokuva sijoittuu kuitenkin lähinnä Helsinkiin. Kuvausvaiheen pitkittyminen ja jatkosodan puhkeaminen lykkäsivät elokuvan ensi-iltaa useaan otteeseen.[1]
Tarinassa Ryhmy ja Romppainen pääsevät rintamalta lomalle ja törmäävät sotasalaisuuksia havittelevaan kansainväliseen rikollisliigaan.[1]
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vääpeli Kalle Ryhmy ja vänrikki Ville Romppainen sekä Mörökölli-kissa matkaavat rintamalta lomalle Helsinkiin. He törmäävät kansainväliseen rikollisliigaan, joka on varastanut salaisia asiapapereita.
Parivaljakko jää vahingossa Helsinkiin vievästä junasta ja joutuu jatkamaan matkaa resiinalla. Samaan aikaan junassa puhutaan sotasalaisuuksista: eversti Rastolalta on viety tärkeitä papereita, joista salaperäinen Dora yrittää käydä niistä kauppaa kahden epäilyttävän herrasmiehen kanssa. Miehet heittävät Doran junasta ja hänen peräänsä argentiinalaisen sanomalehtimiehen Santa Rosan, jonka on onnistunut napata tilanteesta valokuva. Ryhmy ja Romppainen poimivat molemmat resiinan kyytiin.
Helsingissä Ryhmy ja Romppainen päätyvät ravintolaan, jossa he jälleen tapaavat Doran epäilyttävien miesten, Karsin ja Virtin seurasta. Kun niin ikään paikalle osuva Santa Rosa näkee miehet, hän tunnistaa heidät junassa olleiksi konniksi ja hälyttää Ryhmyn ja Romppaisen turhaan takaa-ajoon. Majatalon ikkunasta kiikaroidessaan Ryhmy kuitenkin näkee Doran, Karsin ja Virtin oleskelevan vastapäisen talon huoneistossa. Kaverukset epäilevät vakoilukuviota ja kiirehtivät paikalle. Yllätys antaa heille yliotteen, mutta Santa Rosan ilmaantuminen aiheuttaa hämmingin ja tappelun, jonka päätteeksi Kars ja Virt Doran avustuksella vangitsevat kumppanukset ullakolle ja sulkevat Santa Rosan vaatekomeroon.
Ryhmy ja Romppainen pääsevät vapaiksi ullakolle saapuvan murtovarkaan Jallun avulla, joka on heidän rintamakaverinsa. Portaikossa miehet erehtyvät ovesta ja joutuvat johtaja Hölppäsen asuntoon, juopottelevaa miestään höykyttävän vaimon uhreiksi. Jallu tiirikoi ystävänsä oikeaan huoneistoon, mutta pian ovelle saapuu rouva Hölppäsen hälyttämä poliisi. Dora, Kars ja Virt säikähtävät ja pakenevat takaovesta, Ryhmy ja Romppainen löytävät Santa Rosan komerosta ja harhauttavat poliisia onnistuen livahtamaan pääovesta. He piiloutuvat ulos pysäköidyn Pesula Klaaran kuorma-auton laatikoihin tietämättä, että myös Dora ja konnat lymyilevät niissä.
Auto ajaa hylätylle tehtaalle, jossa Ryhmy ja Romppainen joutuvat jälleen konnien vangeiksi. Santa Rosa jää huomaamatta mutta onnistuu kameroineen jälleen aiheuttamaan hämmingin, jolloin Dora pääsee sieppaamaan tärkeät paperit. Kars ja Virt suunnittelevat pakenevansa aamunkoitteessa ja tekevänsä selvää vangeistaan. Dora tarjoutuu tehtävään, antaa paperit Romppaiselle ja ampuu kolme kertaa ilmaan. Kun Virt ei löydä papereita, Dora uskottelee Karsin pettäneen hänet. Virt lähtee raivostuneena Karsin perään Muukalaisklubille, josta tämän on määrä hankkia väärennetyt passit. Tärkeiden paperien osoittautuessa vain sanomalehdiksi myös Dora, Ryhmy ja Romppainen soluttautuvat klubille.
Naamiaisjuhlaa viettävällä klubilla Ryhmy ja Romppainen sulautuvat ensin tanssijoiden joukkoon ja alkavat sitten tainnuttaa keittiöhenkilökuntaa. He pukeutuvat baarimestariksi ja tarjoilijaksi, Doran esiintyessä laulajattarena. Kars ja Virt ovat selvittäneet väärinkäsityksensä, Ryhmy ja Romppainen yllättävät heidät oleskelutilassa ja Dora riisuu Karsin aseista. Dora alkaa etsiä papereita, mutta kesken kaiken valot sammuvat ja alkaa kahinointi. Paikalle hälytetty poliisi pidättää sekä kanveesiin lyödyt konnat että Ryhmyn ja Romppaisen.
Kars ja Virt eivät tunnusta mitään, papereita ei ole löytynyt ja eversti Rastola on epätoivoinen. Hänen adjutanttinsa luutnantti Kanerva ja Dora lohduttavat toisiaan. Ryhmy ja Romppainen pääsevät putkasta ja saavat kutsun everstin luo, joka kiittää miehiä yrityksestä ja paljastaa, että Dora on hänen tyttärensä. Vasta tällöin Ryhmy kaivaa salaiset paperit saappaastaan, ja ilonpito alkaa. Dora on huojentunut isänsä pelastumisesta ja kiittää Romppaista ja Ryhmyä vuoron perään suudelmalla. Santa Rosa keskeyttää jälkimmäisen suudelman nappaamalla valokuvan. ”Jees”, sanoo Dora ja syventyy asiaan uudelleen.
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjailija Armas J. Pullan talvella 1940 ideoimat suruttomat sotasankarit Ryhmy ja Romppainen nousivat romaaniversioina niin suuriin myyntilukuihin, että ne kiinnostivat myös elokuvantekijöitä. Suomi-Filmi tuotti ja Risto Orko ohjasi ensin samannimisen elokuvan ja vuonna 1943 jatko-osan Jees ja just. Romaanin hahmoista elokuvaan otettiin nimihenkilöiden lisäksi vain sanomalehtimies Santa Rosa, muut olivat käsikirjoittajien keksimiä.[2]
Päähenkilöiden Ryhmyn ja Romppaisen luonteenpiirteet vakiintuivat niin romaaneissa kuin elokuvissa samanlaisiksi: molemmat olivat ”urheita ja viisaasti höperöitä, mutta kavahtivat turhantärkeyttä, byrokratiaa, kansanhuoltoa ja korkeita herroja – –”. Ryhmyllä oli Mörökölli-kissansa ja sipuliviinansa, ja hän sanoi useissa kohtauksissa ”jees” Romppaisen täydentäessä ”ja just”. Kumpaisenkin tärkein ase oli puukalikka.[2]
Elokuvan ulkokuvia otettiin Kauklahden juna-asemalla Espoossa, Pasilan alaratapihalla Helsingissä sekä Bulevardilla, Merikadulla ja Hernesaarenkadulla. Sisäkuvat tehtiin pääasiassa Suomi-Filmin studioilla Munkkisaaressa ja Salmisaaressa sekä Elosepon studiossa Pikku Satamakadulla.[1]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aikalaisarvioissa suhtautuminen elokuvaan oli varsin myönteistä, vaikka varauksiakin esiintyi. Toini Aaltosen (Suomen Sosialidemokraatti) mielestä elokuva oli käsikirjoituksen puutteista huolimatta ”monessa mielessä ansiokas”. Uuden Suomen Salama Simonen luonnehti elokuvaa ”vauhdikkaaksi kevyen sarjan hullutteluksi”, jossa mieluisinta oli toissuomalainen ja reilu sotilashenki. Ohjausta, kuvausta ja lavastuksia kiitettiin, tosin Olavi Veistäjä näki Aamulehden arviossaan toteutuksessa joitakin mauttomuuksia ja liioitteluja.[1]
Näyttelijätyön arvioinneissa Reino Valkaman suoritusta pidettiin erinomaisena ja Oiva Luhtalan säestystä kiitettävänä. Kirsti Hurmeen tulkintaa salaperäisenä naisena pidettiin toisaalta yksitoikkoisena ja tenhottomana, toisaalta häntä kiitettiin yhdeksi Suomen lahjakkaimmista näyttelijättäristä. Ville Salmisen sen sijaan todettiin ylinäytelleen sanomalehtimiehen roolinsa jopa hulluttelun puitteissa.[1]
Kirjailija itse oli lopputulokseen hieman pettynyt, sillä hän piti elokuvaa enemmän ”kurjensaarimaisena kuin pullamaisena” ja koki käsikirjoittajan hajottaneen kiinteän juonen omilla välipaloillaan.[1]
1980-luvun televisioesitysten arvioissa Ryhmy ja Romppainen nähtiin ”ripaleena kulttuurihistoriaa”, joka kesti hyvin vertailun vanhojen ulkomaisten farssien kanssa.[1] Antti Lindqvist puolestaan luonnehti vuonna 1994 tarinaa laahaavaksi, loogisesti onnahtelevaksi tyyppigalleriaksi, jossa huudetaan ja mekastetaan korviavihlovasti.[3] Kriitikko Arto Pajukallion arvion mukaan kansanfarssiksi luonnehdittuun elokuvaan liittyy myös salonkiviihteen piirteitä.[4]
Ryhmyn ja Romppaisen ensi-ilta oli marraskuun puolivälissä 1941 yhtaikaa seitsemässä kaupungissa. Yleisömenestys oli vuoden kolmanneksi paras; Armas J. Pullan luomat jermut naurattivat talvisodasta toipuvaa kansaa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||