Tuulikki Paananen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuulikki Paananen
Tuulikki Paananen vuonna 1936 elokuvassa Mieheke.
Tuulikki Paananen vuonna 1936 elokuvassa Mieheke.
Henkilötiedot
Koko nimi Tuulikki Miettinen (1947–1954)
Tuulikki Gottschalk (1962–1974)
Syntynyt 19. helmikuuta 1915
Savonlinna, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut 10. lokakuuta 1974 (59 vuotta)
Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat
Ammatti elokuvanäyttelijä
Puoliso Esko Miettinen
Howard Gottschalk
Näyttelijä
Taiteilijanimet Tula Parma (taiteilijanimi)
Tuulikki Palmer (taiteilijanimi)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Tuulikki Paananen (19. helmikuuta 1915 Savonlinna, Suomen suuriruhtinaskunta10. lokakuuta 1974 Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat)[1] oli suomalainen elokuvanäyttelijä. Paananen eli suurimman osan elämästään Yhdysvalloissa. Suomessa hän vietti ensimmäiset vuotensa ja 1930-luvun jälkipuoliskon. Tuolloin hän näytteli muun muassa elokuvissa Jääkärin morsian, Aktivistit ja Varastettu kuolema. Paananen elvytti suomenkielentaitonsa ja kohosi sekä kansan että kriitikoiden arvostamaksi näyttelijäksi.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuulikki Paanasen vanhemmat olivat amerikkalainen pianisti Fanny Bay ja suomalainen viulisti Ernest Paananen. Perhe palasi Suomesta Yhdysvaltoihin Tuulikin ollessa nelivuotias. Pohjois-Amerikassa Paanaset viettivät kiertue-elämää. Avioliitto päättyi eroon, Ernest Paananen palasi Suomeen ja Fanny Bay ja Tuulikki jäivät Yhdysvaltoihin. Bay avioitui uudelleen tohtori Herman Runon (Ruonavaara) kanssa vuonna 1928. Tuulikki Paananen valmistui ylioppilaaksi Hollywood High Schoolista erinomaisin arvosanoin. Hän harrasti tanssia lapsuudestaan alkaen alan ammattilaisten opetuksessa, ja esiintyi myös joidenkin Hollywood-elokuvien tanssikohtauksissa. Hollywoodista Paananen lähti menestyksekkäälle tanssikiertueelle, joka vei hänet aina New Yorkiin asti.[2]

Elokuvaura Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1935 Tuulikki Paananen päätti lähteä synnyinmaahansa Suomeen. Hän sai töitä Fennia-ravintolasta meksikolaistanssien esittäjänä. Elokuvaohjaaja Valentin Vaala kiinnitti häneen huomiota ja ehdotti elokuvasopimusta. Paanasen suomenkielentaito oli ruostunut, mutta hän sai naispääosan komediaelokuvasta Mieheke, joka tuli ensi-iltaan joulun alla 1936. Hänen vastanäyttelijänään, ”miehekkeenä” oli Tauno Palo. Kriitikot pitivät Paanasen suoritusta onnistuneena, hänessä havaittiin ”luontaista lahjakkuutta”. Paananen kiinnitettiin Suomi-Filmin kuukausipalkkaiseksi näyttelijäksi. Hänen seuraava roolityönsä oli sivuosa Nyrki Tapiovaaran elokuvassa Juha, joka sai ensiesityksensä tammikuussa 1937.[3]

Paananen kaavaili paluuta Yhdysvaltoihin, mutta kiinnostus suomalaiseen elokuvataiteeseen sai hänet siirtämään lähtöään. Risto Orko kiinnitti hänet naispääosaan elokuvaansa Jääkärin morsian (1938). Kriitikot antoivat Paanaselle suitsutusta kiihkeäntulisen Sabinan osasta. Roolitehtävään kuului lukuisia yksintansseja näyttävissä puvuissa ja sen myötä hänestä tuli kansansuosikki. Niin ikään vuonna 1938 Paanasella oli pääosa Tapiovaaran elokuvassa Varastettu kuolema. Manjan rooli oli taiteellisesti vaativa ja Paananen sai siitä kiitettävät arviot.[4]

Vuosi 1939 oli Paanasen kannalta erityisen työteliäs. Hän esiintyi Matti Jurvan kanssa Arvo Tammisen lyhytelokuvassa Seitsemän velimiestä, Paananen tanssi ja Jurva lauloi. Saman vuoden huhtikuussa Paanasella oli mustasukkaisen venakon Katjuškan rooli aatedraamassa Aktivistit. Arvostelijat kehuivat hänen suoritustaan. Syyskuussa 1939 tuli valkokankaille Kalle Kaarnan ohjaama elokuva Rakuuna Kalle Kollola ja marraskuussa Ilmari Unhon Punahousut. Molemmat olivat sotilasfarsseja ja ne jäivät Paanasen viimeisiksi elokuvatöiksi Suomessa.[5]

Paanasen valtteja valkokankaalla olivat ilmeikkäät kasvot sekä tanssijankoulutus; hänen liikkumisensa oli notkeaa ja vapaata ilman teatterimaista kankeutta. Lehdistössä hänen kansainvälisyyttään korostettiin. Raoul af Hällström kuvaili Paanasta seuraavasti: ”Tässä nuoressa tytössä on uinahtelevaa sensuellia charmia. – – Tuulikki on elokuvamme tumma tyttö. Herkkä, harras ja toverillinen.” Hänen vastanäyttelijänsä Aktivisteissa, Ville Salminen, käytti eräässä elokuvan kohtauksessa ilmaisua ”kaunis kuin veripisara miekan terällä”.[6]

Paluu Yhdysvaltoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paananen palasi Yhdysvaltoihin talvisodan kynnyksellä. Hänen viisumiaan ei ollut uusittu ja häntä kehotettiin matkustamaan pikimmiten. Paananen oli yksi useista suomalaisista julkisuuden henkilöistä, joihin liitettiin perättömiä vakoilijaväitteitä toisen maailmansodan aikana. Toisinaan hänen kerrottiin tehneen itsemurhan Suomessa, toisinaan taas väitettiin että hänet olisi teloitettu vakoojana. Ester Toivonen paljasti muistelmissaan kuulleensa vähintään kymmenen erilaista variaatiota ”vakooja-Tuulikin” tarinasta. Kun huhut kulkeutuivat Paanasen korviin, hän suhtautui niihin pilana. Vasta vuosien kuluttua hänelle valkeni, että niitä levitettiin vakavissaan. Ensijärkytyksestä selvittyään hän alkoi tehdä pilaa itseensä kohdistetuista harhaluuloista.[7]

Todellisuudessa Paananen ryhtyi heti Yhdysvaltoihin palattuaan auttamaan ahdinkoon joutunutta synnyinmaataan. Hän piti New Yorkissa tuhatpäiselle yleisölle radioidun puheen Suomen puolesta ja keräsi huomattavia rahasummia toisen kotimaansa hyväksi. Palattuaan Hollywoodiin hän suoritti sihteerin opintoja ja sai palkkatyötä lakitoimistosta. Hän yritti Hollywoodissa elokuvauraa taiteilijanimellä Tula Parma, mutta heikolla menestyksellä. Hänellä oli taiteilijanimellään rooli Jacques Tourneurin elokuvassa Leopardimies vuonna 1943, ja sittemmin hänet nähtiin myös amerikansuomalaisista kertovassa kokoillan dokumenttielokuvassa Sydämeni laulu (1948).[8]

Vuonna 1947 Paananen avioitui Los Angelesissa elokuvatoimittaja Esko Miettisen kanssa. Lyhyeksi jääneen liiton jälkeen hän muutti Reedleyyn ja perusti tanssikoulun nimeltä Tuulikki Dance Arts. Kesäisin hän matkusti Havaijille opiskelemaan polynesialaisia ja itämaisia tansseja. Vuonna 1959 hän muutti vakinaisesti asumaan Honoluluun, jossa hän toimi tanssinopettajana Kamehameha-oppilaitoksessa. 1960-luvun puolivälissä hän siirtyi töihin paikalliseen matkatoimistoon. Vuonna 1962 Paananen avioitui Howard Gottschalkin (1911–1982) kanssa. Gottschalk oli Yhdysvaltain armeijan sukeltaja ja toimi näyttelijänä Honolulussa. Eläkkeellä Paananen opiskeli havaijilaista musiikki- ja tanssikulttuuria. Hän myös esiintyi silloin tällöin televisiomainoksissa.[9]

Vuonna 1969 Paanasella todettiin rintasyöpä, johon hän kuoli 59-vuotiaana Honolulussa 10. lokakuuta 1974. Hänen tuhkansa siroteltiin hänen toivomuksestaan Waikikin pitkälle hiekkarannalle.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Elokuva Rooli
1936 Mieheke Irmeli Venes
1937 Juha Anja
1938 Varastettu kuolema Manja
Jääkärin morsian tanssijatar Sabina Tamm
1939 Seitsemän velimiestä tanssija (lyhytelokuva)
Aktivistit Katjuška Danilova, kenraalin tytär
Rakuuna Kalle Kollola Hilja Aro
Punahousut Elli Korpio
1943 Leopardimies Consuelo Contreras

[1]

Televisiosarjat
Vuosi Sarja Rooli Jaksot
1968–1973 Hawaii Five-O

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rytkönen, Sisko: Ihanat naiset kankaalla – filmitähtiä suomalaisen elokuvan kultakaudelta. Helsinki: Majakka, 2008. ISBN 978-951-9260-88-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tuulikki Paananen Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 11.2.2018.
  2. Ihanat naiset kankaalla, s. 89 ja 90
  3. Ihanat naiset kankaalla, s. 90 ja 91
  4. Ihanat naiset kankaalla, s. 91–95
  5. Ihanat naiset kankaalla, s. 96 ja 97
  6. Ihanat naiset kankaalla, s. 95 ja 96
  7. Ihanat naiset kankaalla, s. 98–100
  8. Ihanat naiset kankaalla, s. 100
  9. Ihanat naiset kankaalla, s. 100 ja 101

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]