Anni Swan

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Anni Emilia Swan
Anni Swan sulhasensa Otto Mannisen kanssa.
Anni Swan sulhasensa Otto Mannisen kanssa.
Syntynyt 4. tammikuuta 1875
Helsinki, Suomi
Kuollut 24. maaliskuuta 1958 (83 vuotta)
Helsinki, Suomi
Ammatit kirjailija, kääntäjä, toimittaja
Kansalaisuus suomalainen
Aikakausi 1901–1957
Tuotannon kieli suomi
Puoliso Otto Manninen
Lapset
Vanhemmat Carl Gustaf Swan
Emilia Malin

Katso Anni Swan -mitali

Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Anni Emilia Swan (vuodesta 1907 Manninen; 4. tammikuuta 1875 Helsinki24. maaliskuuta 1958 Helsinki[1]) oli suomalainen kirjailija. Swan kirjoitti useita lasten- ja nuortenkirjoja, toimitti lapsille tarkoitettuja lehtiä ja toimi suomentajana. Anni Swania pidetään suomalaisen tyttökirjallisuuden luojana. Hän kirjoitti myös poikakirjoja. Anni Swanin puoliso oli runoilija ja professori Otto Manninen. Otto Mannisen ja Anni Swanin lapsia olivat hallintovirkamies, suomentaja ja tietokirjailija Antero Manninen (1907–2000), runoilija Sulevi Manninen (1909–1936) ja teatterinjohtaja Mauno Manninen (1915–1969).

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anni Swanin isä oli Carl Gustaf Swan, aikanaan tunnettu kulttuurihenkilö, joka mm. perusti Lappeenrannan ensimmäisen sanomalehden. Anni Swanin äiti Emilia Malin harrasti kirjallisuutta ja opasti varhain kaikki yhdeksän tytärtään (yhdeksän mustaa joutsenta) lukemaan satuja ja kertomuksia. Anni Swanin koti oli ruotsinkielinen, mutta J. V. Snellmanin innoittama isä omistautui suomalaisuusaatteelle ja puhui suomea melko hyvin; äidin suomen kielen taito jäi melko heikoksi.[2]

Myöhempi elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anni Swan suoritti ylioppilastutkinnon yksityisoppilaana Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa vuonna 1895 ja sen jälkeen opiskeli Helsingin yliopistossa humanistisia aineita mutta ei suorittanut tutkintoa vaan vuonna 1899 lähti Jyväskylän seminaariin valmistuakseen kansakoulunopettajaksi. Opettajana hän toimi viitisentoista vuotta Viaporissa ja Helsingissä.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anni Swanin ensimmäinen satukokoelma, nimeltään ytimekkäästi Satuja, julkaistiin vuonna 1901. Ensimmäinen nuortenkirja, pojille suunnattu Tottisalmen perillinen, ilmestyi 1914. Tottisalmen perillisen lisäksi Anni Swanin tunnetuimpia nuortenkirjoja ovat Iris rukka, Ollin oppivuodet sekä Sara ja Sarri. Swanin nuortenkirjojen rohkeat ja neuvokkaat päähenkilöt ovat olleet esikuvana monien myöhempien nuortenkirjojen sankareille ja sankarittarille.

Anni Swan oli lastenlehtien Pääskynen (1907–1918) ja Nuorten toveri / Sirkka (1919–1945) toimittaja. Lisäksi hän suomensi muun muassa Grimmin satuja sekä kertomuksia Kettu Repolaisesta ja Jänis Vemmelsäärestä. Hän suomensi myös Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaailmassa vuonna 1906 yhteistyössä sulhasensa Otto Mannisen kanssa.[3]

Anni Swanin mukaan on nimetty nuortenkirjalle myönnettävä palkinto, Anni Swan -mitali.

Anni Swan on haudattu Helsingin Hietaniemeen: U28-3-3.

Lappeenrannassa ja Mikkelissä sijaitsee kirjailijalle nimetty Anni Swanin katu. Kangasniemellä on Anni Swanin puisto.

Tyttökirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Iris rukka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Anni Swanin varhaisin tyttökirja Iris rukka, vuodelta 1916, edustaa tyypillistä tuhkimotarinaa. Iris on äiditön tyttö, joka elää varsin onnellista elämää sukulaistensa hoivaamana pienessä maalaistalossa hänen isänsä kiertäessä maailmaa soittoniekkana. Hänen kotitilansa joutuu kuitenkin myyntiin, ja Iriksen varsinainen tuhkimotarina alkaa, kun hänet lähetetään kaupunkiin kouluun ja hän joutuu rikkaan enonsa kasvatiksi. Hajamielinen ja hieman epäsiisti Iris on täysi vastakohta hienosteleville helsinkiläisserkuilleen, ja häntä kohdellaankin varsin ynseästi. Iriksellä on vain harvoja ystäviä, jotka osaavat arvostaa hänen luonnollisuuttaan ja omaperäistä persoonallisuuttaan. Ymmärtämätön kaupunkilaisympäristö ei ole suotuisa Irikselle, ja hänestä kehittyykin varsinainen nuori kapinallinen. Hän saavuttaa kuitenkin lopulta onnen isän palatessa takaisin kotiin. Iriksen isä ostaa takaisin perheen kotitilan, ja Iris saa palata takaisin maalle.

Perinteisen tuhkimotarinan tavoin Swan korostaa kirjassa rikkaiden ja köyhien eroja. Iris on köyhä, joten hän on niin ulkoiselta olemukseltaan kuin kasvatukseltaan kaupunkilaisserkkujaan alhaisempi. Oikean tuhkimon tavoin Iris kuitenkin saa apua hyvältä haltialta eli tyttökirjan rikkaalta hyväntekijältä, joka auttaa Iristä toteuttamaan unelmansa. Ilkeän äitipuolen eli ymmärtämättömän kasvattajan roolin saa kirjassa ankara Alina-täti, joka yrittää karsia Iriksestä kaiken luonnollisuuden ja kasvattaa hänestä kilttiä pientä tyttöä.

Perinteisistä tyttökirjoista tuttu romanttinen rakkaus ei sen sijaan kuulu Anni Swanin käsittelemiin aiheisiin. Tyttöjen ja poikien välinen ystävyys on varsin platonista ja toverillista. Tuhkimo ei siis saa prinssiään. Iris on täysin välinpitämätön rakkautta kohtaan. Tämä selittynee hänen nuorella iällään: Iris on vain kahdentoista vanha, eikä rakkaus siis vielä kuulu hänen ajatuksiinsa.

Kirjan ympäristö on tuttu perinteisestä tyttökirjallisuudesta. Kirjan tapahtumat rakentuvat kodin ja koulun ympärille. Perinteisen tyttökirjan tuhkimotarinan perusrungon ympärille Swan on punonut pikkutapauksia kodin ja koulun maailmasta. Miljöö on urbaani keskiluokka, jonka Swan odotuksenmukaisesti esittelee hieman keikarimaisena verrattuna Iriksen luonnolliseen ja turvalliseen maalaiskodin ympäristöön.

Iris on täysin stereotyyppinen tyttökirjojen poikatyttö. Hän on villi luonnonlapsi, joka lähetetään kouluun kaupunkiin. Hänen hienot kaupunkilaisserkkunsa ja heidän äitinsä vieroksuvat ja halveksivat Iristä kun taas hänen enonsa ihastuu hänen luonnollisuuteensa. Iriksen aito olemus ja temperamenttinen luonne takaavat hänelle muutamia ystäviä vaikkakaan hän ei saavuta perinteiselle poikatytölle tavallista täydellistä suosiota ystäväpiirissä. Iris nauttii perinteisten poikatyttöjen tavoin kirjailijan hyväksyntää. Anni Swan laittaa Iriksen luonteen kulmikkuuden epäsuotuisan ympäristön syyksi. Kapina ympäristöä vastaan tuo esiin huonot ”poikamaiset” puolet Iriksen luonteessa, kuten rajuuden, aktiivisuuden ja äkkipikaisuuden. Vaikka Iris oppiikin hallitsemaan kesytöntä luonnettaan, ei tähän ole tarvetta. Huonot poikamaiset tavat karisevat pois hänen päästessä takaisin kotiin. Täten ei Swanin tarvitse kesyttää villikkoa vaan pystyy antamaan Irikselle avoimemman tulevaisuuden kuin mitä perinteisten tyttökirjojen villikoiden on tapana saada.

Kaarinan kesäloma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös Anni Swanin seuraava tyttökirja, Kaarinan kesäloma, joka ilmestyi vuonna 1918, on perusasetelmaltaan eräänlainen tuhkimotarina, joskin päähenkilöiden suhde ympäristöön on päinvastainen kuin Iris rukassa. Tässä kirjassa hieno ja sivistynyt Kaarina on ylempänä sitä ympäristöä, mihin hän joutuu. Isänsä sairastuttua Iris rukasta tuttu Kaarina ottaa kesäksi paikan kotiopettajana savolaisen kunnallisneuvoksen perheestä, jossa ihmisiä arvostellaan varallisuuden ja yhteiskunnallisen aseman perusteella. Ystävällinen ja kiltti Kaarina joutuu perheessä käskyläisen asemaan ja joutuu miltei samanlaisen kohtelun alaiseksi kuin Iris enonsa perheessä. Vaikka Kaarina ei aina perheessä viihdykään, toteaa hän kesän lopussa kokemuksen olleen luonnetta kasvattava ja pohjimmiltaan hyvä. Kaarinan kesäloma on Anni Swanin nuorisokirjoista opettavaisin; kaikesta huonostakin voi löytää jotain hyvää.

Kirjan aiheet ovat perinteisestä tyttökirjallisuudesta tuttuja: isän vakava sairaus, työelämään tutustuminen sekä rikkaiden ja köyhien vastakkainasettelu. Kaarina auttaa paikkakunnalla asuvaa köyhää tyttörukkaa ja tämän isää. Kaarinan avulla he saavuttavat paremman elämäntilanteen ilman suurempia rahahuolia. Rakkaus ei sen sijaan ole tämänkään kirjan kantavia aiheita: vaikka Kaarinalla on useita ihailijoita, ei hän itse ole rakkaudesta kiinnostunut.

Swan keskeyttää perinteisen tyttökirjansa luvussa, jossa Kaarina ja kunnallisneuvoksen lapset viettävät viikon lasten isovanhempien mökkisaarella. Heidän ollessaan mustikankeruumatkalla läheisellä autiosaarella he joutuvat vastatusten paikallisten pikkurikollisten kanssa, jotka jahtaavat heitä aseiden kanssa ja varastavat heidän veneensä. Kaarina ja lapset joutuvat viettämään kaksi nälkäistä ja pelonsekaista yötä ja päivää saarella, ennen kuin he onnistuvat pääsemään takaisin isovanhempien luokse turvaan. Kaarinan mustikkasaarella kokemat seikkailut ovat ennemmin poikakirjoista tuttu robinsonadi-tyyppinen seikkailu, kuin tyttökirjojen turvallisia jokapäiväisiä sattumuksia.

Vaikka Kaarinalla on sama keskiluokkainen tausta kuin hänen isäntäperheensä, löytyy myös tästä kirjasta eri yhteiskuntaluokkien vertailua. Ytimekkäällä tavalla Swan arvostelee luokkayhteiskuntaa antamalla kunnallisneuvoksen uusrikkaasta perheestä, varsinkin vanhemmista, pyrkyrimäisen ja hienostelevan kuvan. Aivan kuten Iris rukassa Anni Swan rakentaa kirjan huumorin prameilevien rikkaiden ja luonnollisen päähenkilön sekä köyhien mutta onnellisten henkilöiden vastakohtaisuudelle.

Kirjan miljöö ei sen sijaan ole kodin eikä koulun ympäristö. Kaarina matkustaa Hämeestä Savoon, paikallisen pikkukylän kunnallisneuvoksen kotiin työskennelläkseen kesän perheen lasten kotiopettajana. Hän siis jättää taakseen perinteisten tyttökirjojen turvallisen ympäristön ja lähtee matkalle tuntemattomaan kaupunkiin.

Kaarina on lähtökohtaisesti stereotyyppinen tyttökirjojen kiltti tyttö. Hän on kiltti, velvollisuudentuntoinen, auttavainen, tottelevainen, uhrautuva. Isän vaikea sairaus pakottaa Kaarinan tekemään itsenäisen päätöksen kotiopettajan paikan ottamisesta. Vaikka Kaarina kesän aikana kohtaakin paljon vastoinkäymisiä, yrittää hän aina nähdä asioissa hyvänkin puolen. Kaarina eroaa kuitenkin perinteisistä tyttökirjahahmoista kytevän itsenäisyyden halunsa takia. Hän päättää aivan itse ja vielä kaiken lisäksi kertomatta vanhemmilleen lähteä kesäksi töihin kotiopettajaksi. Kaarina tiedostaa oman ajattelun tarpeen ja uskaltaa jopa toimia sen pohjalta.

Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Swanin kolmas tyttöromaani Pikkupappilassa, vuodelta 1922, lienee saanut paljon vaikutteita Louisa May Alcottin kirjasta Pikku naisia, joka ilmestyi vuonna 1867. Kirjan päähenkilöinä ovat pastorinperheen neljä vanhinta lasta, tyttäret Minna, Martta, Liisi ja Ulla.

Pikkupappilassa on tematiikaltaan hyvin perinteinen tyttökirja. Kirjassa seurataan pastorinperheen arkea, niin iloja kuin suruja. Swan käyttää ensi kertaa rakkautta kantavana teemana tyttökirjassaan. Perheen vanhin tytär Minna tapaa junassa kotiin palatessaan salaperäisen miehen, joka myöhemmin ilmenee olevan perheen äidin serkku, joka rikkaana miehenä palaa Amerikasta pelastamaan sukutilansa täydelliseltä rappiolta. Koska hän junassa kuulee Minnan sanovan, ettei hän koskaan menisi köyhälle miehelle vaimoksi, hän päättää teeskennellä köyhää, jotta hän saisi Minnan rakastumaan itseensä, ei rahoihinsa. Hänen juonensa onnistuu ja kirja päättyykin perinteisesti nuorenparin kihlaukseen. Myös sivujuonet käsittelevät Swanille niin perinteisiä aiheita, kuten rikkaiden ja köyhien vastakkainasettelua. Swan käyttää taas prameilevien rikkaiden hölmöyttä kirjan huumoriaineksena, esimerkiksi kun pitäjässä asuvan rikkaan paronin poika karkaa ja saapuu pikkupappilaan, jossa hän saa paikan renkinä. Pikkupappilassa vierailulla oleva rikas kaupunkilaisserkku Tyyra on erittäin nuiva köyhää renkiä kohtaan, samaan aikaan kun hän unelmoi ystävyydestä paronin pojan kanssa, tietämättä tämän itse asiassa olevan kyseinen renkipoika. Kirjassa tavataan myös tuhkimotarinan aineksia, kun köyhä ja orpo Mark saa uuden rikkaan isän.

Kirjan ympäristö on turvallinen, rakkaudella kuvattu suomalainen maalaiskylä. Sen sijaan kaupunki koetaan suurena ja pelottavana. Kaupungista saapuvat rikkaat sukulaiset on kuvattu lähes yhtä ironisesti kuin kirjan Iris rukka helsinkiläisserkut. He ovat hienostelevia ja hieman pelottavia. Syynä heidän huonolle käytökselleen pidetään juuri heidän kaupunkilaistaustaansa.

Kirjan neljä päähenkilöä ovat Anni Swanin tyttökirjojen päähenkilöistä kaikkein perinteisimmät. Minna on kuvankaunis nuori nainen, joka on jo työelämässä. Hän on perinteinen enkelimäinen kiltti tyttö, jonka työelämä päättyy avioliittoon. Martta on perinteinen kiltti ja järkevä kodinhengetär, joka auttaa äitiään niin pienempien sisarustensa kuin kodinhoidossa. Myös Martta unelmoi rakkaudesta mutta vastuu perheen auttamisesta on rakkauttakin vahvempi. Liisi on tiedonhaluinen tyttö, joka unelmoi mahdollisuudesta opiskella. Hän on eräänlainen villikko, joka ei halua jäädä kotiin lapsia hoitamaan, vaan nähdä maailmaa ja oppia uutta. Hän kapinoi perinteistä kotiäitiyttä vastaan, kylläkin hyvin kiltillä tavalla, unelmoimalla opinnoista yliopistossa. Liisin kautta Anni Swan kuuluttaa tytöille samoja mahdollisuuksia opiskella kuin pojille. Ulla on nuori kirjailijanalku, joka viihtyy parhaiten luonnon keskellä. Hän on myös villi luonne, jonka tulevaisuudensuunnitelmat eivät vastaa ympäristön odotuksia.

Kirjan jatko-osassa, Ulla ja Mark, vuodelta 1924, saadaan seurata Ullan ensimmäistä kouluvuotta. Ulla pääsee tätiensä luokse asumaan ja käymään heidän hieman vanhanaikaista tyttökouluaan. Tädit haluavat kasvattaa Ullasta nöyrän ja kiltin nuoren naisen. Luonnollista Ullaa on kuitenkin vaikea muokata, ja jopa ankarat tädit huomaavat nauttivansa Ullan iloisesta ja vapaasta tavasta. Tällä kertaa päättyy sukupolvien välinen konflikti päähenkilön voittoon.

Myös tässä kirjassa vertailee Swan maalaisnuoria rikkaisiin kaupunkilaisnuoriin. Ullan rikas luokkatoveri Vaava on samanlainen kontrasti Ullan luonnollisuudelle kuin kaupunkilaisserkku Tyyrakin. Tälläkin kertaa kuvaa Swan rikkaat karikatyyrimaisesti hienostelevina ja keikarimaisina.

Miljöö on perinteisistä tyttökirjoista tuttu koulukaupunki. Edelleen koetaan kuitenkin kaupunki pelottavana ja Ullalla onkin aluksi vaikeuksia sopeutua uuteen ympäristöön.

Ulla ja Mark on tavallaan tyttökirjan ja poikakirjan sekoitus. Kirjassa seurataan myös Markin elämää uuden isän ja tämän nuoren vaimon kanssa, joka ei ole aivan ihastunut uuteen rooliinsa Markin äitinä. Kun Markin isä kuolee, joutuu hänen asemansa vaakalaudalle väärinkäsitysten takia.

Sara ja Sarri sekä Sara ja Sarri matkustavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös seuraavassa tyttökirjassa, Sara ja Sarri, vuodelta 1927, Anni Swan käsittelee rikkauden ja köyhyyden vastakohtaisuutta. Tarinan perusasetelma on perinteinen tuhkimotarina: köyhä ja orpo Sarri pääsee rikkaan ja äidittömän sukulaisensa Saran kasvattisisareksi. Sarri saa elää unelmaelämää, ja hän saa osakseen rakkautta ja huolenpitoa sekä rahan mukaansa tuomia ylellisyyksiä. Sara, joka on elänyt rikkaan isän ainoan ja vielä kaiken lisäksi äidittömän tyttären elämää saa sukulaisensa kautta tutustua köyhyyden koettelemukseen. Saadessaan kutsun tanssiaisiin tytöt päättävät keppostella vaihtamalla asuja. Sarri pukeutuu Saran kauniiseen silkkiseen tanssiaismekkoon, kun taas Sara saa tyytyä Sarrin kömpelöön pumpulimekkoon. Kylän nuoret luulevat Sarria rikkaaksi Saraksi, ja hän saa täten osakseen ihailua, kun taas köyhäksi luultua Saraa vieroksutaan. Rikkaiden ja köyhien erot ahdistavat herkkää Saraa, ja perinteisten tyttökirjasankarittarien tapaan tytöt harrastavatkin hyväntekeväisyyttä mm. kutsumalla kylän köyhiä lapsia syntymäpäiväkutsuille sekä auttamalla suutarin köyhää ja sairasta leskeä sekä hänen poikaansa. Tuhkimotarinan kasvattajan roolin on saanut Saran täti, joka asuu tyttöjen kanssa eräänlaisena naisenmallina ja, joka yrittää kasvattaa tytöistä hienoja naisia.

Kirjan toisessa osassa rikkaus vaihtuu äkkiä köyhyyteen Saran isän tehdessä vararikon, mutta Sarri ei jätä siskoaan vaan koko perhe muuttaa pienelle Louhelan tilalle, ja yltäkylläisyys vaihtuu vaatimattomaan maalaiselämään. Tämä ei kuitenkaan lannista tyttöjä, vaan he kokevat yksinkertaisen elon ja käytännöllisen työn maatilalla palkitsevana ja terveellisenä. Hyvä saa aina palkkansa, joten tervehtynyt suutarin leski ja hänen poikansa muuttavat perheen avuksi Louhelaan. Saran isä on vararikon yhteydessä kokemansa hermoromahduksen jälkeen vielä huonossa kunnossa, joten talouden ylläpitäminen jää tyttöjen vastuulle. Köyhyys on toki vain ohimenevää, kun tytöt löytävät Saran enon aarteen, joka jälleen tekee heidät rikkaiksi. Jotta loppu olisi mahdollisimman tasapuolinen, ilmenee, että Saran eno oli ihastunut Sarrin äitiin ja jakaa testamentissaan aarteensa Saran ja Sarrin äideille ja heidän jälkeläisilleen.

Kirjan aiheet ovat klassisille tyttökirjoille tavallisia: orpous, isän sairaus, hyväntekeväisyys, köyhien ja rikkaiden vastakkainasettelu. Tuhkimon lailla tytöt kokevat onnellisen lopun, kun he monien sattumusten jälkeen löytävät aarteen ja rikastuvat jälleen. Swan sivuaa myös tyttökirjoille tavallista aihetta, rakkautta. Tytöt saavat useasti apua ystävältään Paulilta, joka moneen otteeseen ilmaisee romanttista kiintymystä Saraan.

Kuten edeltäjänsä on Sara ja Sarri monella tapaa perinteisiä tyttökirjojen päähenkilöitä. Sara on aluksi rikkaan miehen äiditön hemmoteltu tytär, joka manipuloi ympäristöään mielensä mukaan. Hän ei kuitenkaan ole perinteisten tyttökirjojen sievistelevä ja teennäinen rikas tyttö, vaan jopa tavallaan poikamaisen villi ja vallaton. Sarri on hoivaava, uhrautuva, ahkera, rehellinen ja hyväsydäminen kiltti tyttö. Yhdessä he kokevat vastoinkäymisiä, mutta niistä lannistumatta he jatkavat eteenpäin ja oppivat vaatimattoman elämän onnellisuuden. Sara ja Sarri kasvavat ilman apua uuteen kodinhengettären rooliinsa ja pystyvätkin hoitamaan taloutensa kaksistaan isän ollessa heikkona. Täten he osoittavat tyttökirjamallia rikkovaa itsenäisyyttä ja reippautta ja ovat Iriksen ja Kaarinan tavoin vapaampia tulevaisuutensa suhteen.

Kirjan ympäristö on perinteinen kodin turvallinen piiri maaseudulla. Varsinkin Sara kokee tyttöjen viettämän ajan kaupungissa, heidän käydessään koulua, ahdistavana. Vaikka tytöt kirjan lopussa taas rikastuvat, jäävät he silti asumaan tuttuun ja turvalliseen Louhelaan.

Kirjan jatko-osa, Sara ja Sarri matkustavat, vuodelta 1930, eroaa huomattavasti Anni Swanin aikaisemmista nuortenkirjoista. Se on itse asiassa matkakertomus, johon on lisätty tyttökirjoista tuttuja piirteitä. Edellisestä kirjasta tutut Sara ja Sarri lähtevät isänsä kanssa kiertämään Eurooppaa. Anni Swan yhdistää faktaa ja fiktiota ja piilottaa tähän nuorisokirjaan varsinaisen tietopaketin Euroopasta ja sen historiasta. Tieto tarjotaan henkilöiden elämyksinä eikä pelkkinä kuvauksina. Kirjassa esiintyy runsaasti satuja ja legendoja, mikä selittyy kirjailijan mieltymyksellä legendoihin ja kansantaruihin. Sara ja Sarri matkustavat isänsä ja huvittavan seuraneitinsä kanssa Keski-Euroopassa ja Italiassa. He tutustuvat paikalliseen elämään ja nähtävyyksiin ja kokevat huimia, joskin paikoittain epäuskottavia seikkailuja.

Anni Swan rikkoo kirjallaan perinteistä tyttökirjamallia lähettämällä kirjan päähenkilöt ulkomaille. Kodin turvallinen ympäristö vaihtuu matkailuun Euroopassa. Sara ja Sarri tapaavat paljon paikallisia asukkaita ja oppivat samalla niin Euroopan historiaa kuin maantietoakin.

Sara ja Sarri ovat edelleen kilttejä tyttöjä mutta jatkavat stereotypioiden rikkomista itsenäisillä tavoillaan. He kiertelevät paljon kaksin eri kaupungeissa, ja matkan loppupuolella he kokevat jopa poikamaisia seikkailuja. Ollessaan Pistyanin kylpyläkaupungissa Slovakiassa he sattumalta kuulevat nuoresta sotilaspojasta, joka on tullut rajan yli tapaamaan kuolevaa sisartaan. Poliisit jahtaavat häntä ja hän ei pääse takaisin rajan yli Unkarin puolelle turvaan. Niinpä tytöt päättävät auttaa häntä varastamalla seuraneitinsä passin ja pukemalla nuoren sotilaan hänen hepeneisiinsä ja salakuljettamalla hänet rajan yli. He onnistuvat yrityksessään saatuaan apua englantilaiselta lordilta, jonka autonkuljettajana sattuu olemaan tyttöjen hyvä ystävä Pauli. Seikkailut jatkuvat heidän saapuessaan myöhässä Budapestiin, jossa heidän oli tarkoitus tavata isänsä ja seuraneitinsä. He eivät löydäkään isäänsä juna-asemalta vaan kulkevat yksinänsä ympäri Budapestia muutaman päivän, ennen kuin he löytävät takaisin isänsä luokse.

Ritvan suojatit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarinan Ritvan suojatit, joka ilmestyi vuonna 1937 kirjassa Me kolme ja Ritvan suojatit, kantava teema on hyväntekeväisyys, tarkemmin sanottuna huonompiosaisia auttaminen. Kirjan päähenkilö Ritva, joka on lukijoille tuttu jo tarinasta Me kolme, käy koulua Helsingissä. Koulunkäynnin sijaan hänen huomionsa pian kääntyy hänen luokkatoverinsa perheen säälittävään tilanteeseen. Perheen äiti on kuollut ja isä on taiteilija, joka lapsistaan välittämättä kiertää maata yrittäen myydä taulujaan. Perheen vanhin poika on keskeyttänyt koulunkäyntinsä ja ottanut toimen auttaakseen perhettään. Ritva ystävystyy lasten kanssa ja yrittää auttaa heitä parhaansa mukaan. Perheen isän palatessa kotiin vaikuttaa heidän tilanteensa helpottavan isän vuokrattua yhden heidän huoneistaan virolaiselle liikemiehelle. Valitettavasti ilmenee virolaisen liikemiehen olevan salakuljettaja, joka jää osaksi Ritvan avulla kiinni. Lasten tilanne huononee entisestään isän lähdettyä ystävänsä kanssa kesäksi ulkomaille, jättäen lapsensa oman onnensa nojaan. Taas pelastaa Ritva tilanteen hankkimalla lapsille paikan portinvartijana omassa kylässään, jonne myös Ritva palaa kesäksi.

Kirjan ympäristö on pelottava urbaani miljöö. Kaupunki on pelottavien ja murheellisten tapahtumien näyttämö: kaupungissa lapset asuvat kerrostalon pohjakerroksessa pihalla, jonne aurinko harvoin pääsee paistamaan. He elävät köyhyydessä ja näkevät jopa ajoittain nälkää. Kaupungissa perhe tahtomattaan sekaantuu vuokralaisensa rikollisiin toimiin. Kirjan lopussa lasten päästessä maalle kuvataan uusi maalaiskoti heidän pelastuksenaan. Maalla heidän ei tarvitse nähdä nälkää eikä elää pimeässä vaan he pääsevät nauttimaan puhtaasta ilmasta ja auringonpaisteesta.

Kirjan päähenkilö Ritva on kiltin tytön ja villin poikatytön yhdistelmä, uudenlainen itsenäinen nuori nainen. Ritva on kiltti, ystävällinen, sydämellinen ja auttavainen mutta hän on myös luonnollisella tavalla villi ja spontaani. Ritva on muiden Anni Swanin tyttökirjojen sankarittarien tavalla itsenäinen ja omaa päätään käyttävä tyttö. Ritva auttaa ystäviään ja järjestää heidän asioitaan oman päänsä mukaan. Ritva ei aina nauti ympäristönsä hyväksyntää, mutta hän ei kuitenkaan kapinoi tätä paheksuntaa vastaan. Hän tietää usein toimivansa muiden odotusten vastaisesti, mutta hänen hyvä sydämensä ei anna jättää ystäviään pulaan.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Tuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Satuja I–III (1901–1905)
  • Pieniä satuja I–V (1906)
  • Lasten-näytelmiä (1910)
  • Tarinoita lapsille (1912)
  • Satuja ja tarinoita (1917)
  • Satuja (1920)
  • Satuja VI (1923)
  • Lastennäytelmiä II (1923)
  • Kettu Repolainen (1949)
  • Kotavuoren satuja ja tarinoita (1957)

Nuorisolle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Calamnius-sukuseura ry Viitattu 18.12.2010.
  2. Oittinen, Riitta: Liisa, Liisa ja Alice: Matkakirja, s. 26–27. Tampere: Tampere University Press, 1997. ISBN 951-44421-6-4.
  3. Oittinen, Riitta: Liisa, Liisa ja Alice: Matkakirja, s. 27. Tampere: Tampere University Press, 1997. ISBN 951-44421-6-4.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arjava, Hellevi: Kiltti tyttö Katajanokalta. Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1531-3.
  • Arjava, Hellevi: Juuret Rasikankaalla. Otto Mannisen ja hänen sisarustensa kirjeenvaihtoa 1897–1913. (toim.). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), 2001. ISBN 951-746-249-2.
  • Arjava, Hellevi: Minne pääsi kiltti tyttö. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2586-6.
  • Kivilaakso, Sirpa: Lumometsän syli: Anni Swanin satusymbolismi 1896–1923. Jyväskylä: Atena, 2008. ISBN 978-951-796-549-1.
  • Kivilaakso, Sirpa: Satukuningatar Anni Swan: Elämä ja teokset. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-561-3.
  • Lehtonen, Maija: Anni Swan. Porvoo: WSOY, 1958.
  • Lehtonen, Maija: Anni Swan – symbolisti?. sisältyy julkaisuun: Katsomuksen ihanuus, kirjoituksia vuosisadanvaihteen taiteista s. 27–39. SKS, 1996. ISBN 951-717-894-8.
  • Manninen, Arto: Hyväonnisen miehen muistikuvia. Helsinki: Kirjayhtymä, 1984. ISBN 951-26-2611-X.
  • Manninen, Arto: Yhdeksän mustaa joutsenta: Swanin sisarusten kirjeitä, kokemuksia, elämyksiä ja ajatuksia autonomian ajan Suomessa. (toim.). Helsinki: SKS, 1993. ISBN 951-717-742-9.
  • Manninen, Arto: Mustat joutsenet ja heidän jälkipolvensa: Swanin sisarusten kirjeitä. Kokemuksia, elämyksiä ja ajatuksia itsenäisessä Suomessa. (toim.). Helsinki: SKS, 1995. ISBN 951-717-847-6.
  • Manninen, Arto: Kotavuoresta rakkaudella. Neljän sukupolven muistikuvia ja kirjeenvaihtoa kuuden sukupolven saarihuvilasta. (toim.). Helsinki: SKS, 1997. ISBN 951-717-965-0.
  • Manninen, Arto & Arjava, Hellevi: Silkkihienot siteet. Anni Swanin ja Otto Mannisen kirjeenvaihtoa 1898–1908. (toim.). Helsinki: SKS, 2000. ISBN 951-746-070-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]