Nonsense

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Limerikki ja siihen liittyvä kuvitus Edward Learin kirjasta A Book of Nonsense.

Nonsense tarkoittaa järjenvastaista ja mieletöntä kielellistä ilmaisua, hölynpölyä. Käsitteellä viitataan usein kirjallisuuteen, jota leimaa leikillinen absurdius, mutta nonsense voi ilmetä myös suullisessa kommunikaatiossa. Nonsense-runous tasapainoilee merkityksellisyyden ja merkityksettömyden rajalla, on hyvin leikin- ja pelinomaista ja kääntää asioita päälaelleen – leikin nimissä. Nonsense-runous leikkii rytmillä, sanoilla ja äänteellisyydellä.

On hyvä huomata, että sanan täydessä merkityksessä absurdia on vasta dada-runous, jossa sanaston ”järkevät” merkitykset loistavat poissaolollaan.lähde?

Nonsensen kirjalliset juuret ulottuvat keskiaikaiseen Eurooppaan, mutta lajin kuuluisimmat edustajat ovat englantilaiset Edward Lear (1812–1888) ja Lewis Carroll (1832–1898). Carrollin runo Pekoraali on maailman tunnetuimpia nonsense-runoja.

Nonsensen tutkija Wim Tigges nostaa teoksessaan An Anatomy of Literary Nonsense (1988) nonsense-tekstin tärkeimmäksi elementiksi purkautumattoman jännitteen ja merkityksien moninaisuuden ja läsnä- ja poissaolon välillä. Tämä on Tiggesin mukaan nonsensen tärkein paradoksi. Nonsense yhdistetään lastenrunouteen, mutta sitä käytetään toki myös aikuisille suunnatussa kirjallisuudessa.

Nonsensea käytettiin jo keskiajan Ranskassa ja Saksassa, jolloin sillä tehtiin pilaa vakiintuneista totisista, ellei peräti tosikkomaisista runomuodoista.

Lainaus Tieteen termipankki -sivustosta: "Sittemmin erityisesti englantilaiset ovat harrastaneet nonsensea. Lajin tunnetuimpia edustajia ovat Edward Lear (1812-88), esim. teoksillaan A Book of Nonsense (1846) ja Nonsense Songs, Stories, Botany, and Alphabets (1871), Lewis Carroll (1832-98) varsinkin lastenkirjoillaan Alice's Adventures in Wonderland (1865, Liisa ihmemaassa) ja Through the Looking-Glass and What Alice Found There (1872, Liisan seikkailut peilimaailmassa), G. K. Chesterton kirjallaan A Defense of Nonsense (1901), ranskalaiset Guillaume Apollinaire ja Raymond Queneau, yhdysvaltalainen Ogden Nash sekä saksalaiset Christian Morgenstern ja Joachim Ringelnatz. Nonsensea ovat hyödyntäneet myös James Joyce ja T. S. Eliot. Suomessa Lauri Viita, Eeva-Liisa Manner, Kirsi Kunnas, Väinö Kirstinä ja Juhani Peltonen kuuluvat nonsensenharrastajiin."

Myös kryptografiassa tutkitaan menetelmiä nonsensen tai paremminkin mielivaltaisten merkkijonojen erottelemiseksi varsinaisista viesteistä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjallisuuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.