Tämä on hyvä artikkeli.

Voynichin käsikirjoitus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Voynichin käsikirjoitus on tehty tunnistamattomilla kirjaimilla.

Voynichin käsikirjoitus on kuvitettu koodeksi, jonka sisältöä ei ymmärretä. Tuntematon kirjoittaja on käyttänyt sen tekemiseen tunnistamatonta kirjoitusta ja käsittämätöntä kieltä. Kuvat esittävät esimerkiksi kasveja, kylpeviä naisia ja taivaankappaleita. Radiohiiliajoituksen perusteella tiedetään, että käsikirjoitus tehtiin Keski-Euroopassa 1400-luvun alussa. Käsikirjoitus on saanut nimensä bibliofiili Wilfrid Voynichiltä, joka vuonna 1912 osti kirjan roomalaisen jesuiittakollegion kirjastosta ja toi sen julkisuuteen. Nykyään kirjaa säilytetään Yalen yliopiston harvinaisten kirjojen kirjastossa.

Tyylillisistä seikoista päätellen kirja on tehty Pohjois-Italiassa tai saksalaisen kielialueen eteläosissa. Keskiajan mittapuulla kirja tehtiin halvalla, mutta käytännössä sen raaka-aineet olivat silti niin kalliit, ettei tekijä voinut olla täysin varaton. Hän oli myös oppinut, sillä hän kykeni jäljittelemään kasvi- ja tähtitieteellisten kirjojen tyyliä. Edullisista materiaaleista huolimatta pergamentin valmistus sekä kuvien ja tekstin sommittelu on tehty huolella. Kirja on niin pitkä, että pelkästään tekstin ja kuvien fyysiseen tuottamiseen meni kuukausia tai vuosia. Piirrokset ovat kömpelöitä, joten kirjuri mahdollisesti kuvitti teoksensa itse. Väritys ja sivunumerointi ovat myöhäisemmältä ajalta, eivätkä niiden tekijät todennäköisesti ymmärtäneet kirjan sisältöä. Myös sidonta on tekstiä myöhäisempi, sillä sivujen järjestys poikkeaa alkuperäisestä.

Kirjaa on tutkittu monin eri menetelmin, mutta kaikki käännösyritykset ovat epäonnistuneet. Todennäköisimmin teksti on luonteeltaan lääkinnällinen tai alkemistinen. Yksinkertaisimman olettaman mukaan kirja on kirjoitettu jollakin luonnollisella kielellä, jonka merkitsemiseen on käytetty keksittyä aakkostoa. Salaus saattaa kuitenkin olla huomattavasti monimutkaisempi ja perustua esimerkiksi merkkijärjestyksen sekoittamiseen tai kesken tekstin vaihtuvaan koodiin. Joidenkin mukaan Voynichin käsikirjoitus on keinotekoista kieltä, psyykkisen sairauden aikaansaannos tai yksinkertaisesti huijaus vailla syvällisempää merkitystä.

Kuvaus kirjasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voynichin käsikirjoitus on 22,5 cm korkea ja 16 cm leveä koodeksi. Pergamenttifolioita on yhteensä 102, sivuja noin 234[1]–240.[2] Kukin pergamentinpala taitettiin kerran, joten jokaisesta arkista syntyi kaksi lehteä eli neljä sivua. Taitetuista arkeista sidottiin vihkoja ja vihkoista kirja. Pergamentin raaka-aineiden laatu on ollut heikko tai keskinkertainen. Sivuissa on reikiä ja repeämiä sekä merkkejä niiden korjaamisesta, mikä on tyypillistä kaikille paitsi kaikkein laadukkaimmille keskiaikaisille kirjoille. Pergamentti on kuitenkin valmistettu huolellisesti ja taidolla.[3]

Sivujen nykyinen järjestys ei ole alkuperäinen.[2] Tavallisten aukeamien lisäksi kirjassa on 11 auki taiteltavaa isompaa sivua, joihin on piirretty astrologisia tai astronomisia kaavioita. Avautuvat sivut ovat keskiaikaisissa käsikirjoituksissa hyvin harvinaisia.[4] Sidonta on valkoista veliiniä ja itse kirjaa myöhäisempi. Renessanssiajan mittapuulla veliinisidonta oli edullinen ratkaisu.[4] Hyönteisten pergamenttiin tekemistä rei’istä päätellen alkuperäiset kannet olivat puuta.[3]

Kuvitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjassa on paljon isoja värikuvia.[1] Alkuperäisessä kirjassa oli todennäköisesti vain ääriviivat ja tekstiä; väritys lisättiin vasta myöhemmin. Käytetyt värit olivat edullisia. Kirjassa ei enää ole keltaisia kuvia, sillä eloperäinen keltainen väri on haalistumisen myötä muuttunut beigeksi. Maalin laadun vaihtelut vastaavat nykyistä sivujärjestystä, joten väritys lisättiin vasta, kun sivujärjestys oli jo mennyt sekaisin. Värittäjä tuskin ymmärsi kirjan sisältöä, sillä hän olisi muuten palauttanut vanhan järjestyksen.[3]

Kuvituksen perusteella kirja on tapana jakaa kuuteen osaan:[1]

  • Kasvitieteellinen luku: 113 yksityiskohtaista värikuvaa erilaisista kasveista ja yrteistä, joiden ympärille on sommiteltu tekstiä.[1] Jokaisesta kasvista kuvataan juuret, varsi, kukat ja lehdet. Piirrokset ovat isoja mutta tyylillisesti melko kömpelöitä.[4] Osa kuvista esittää todellisia kasveja (mm. lumpeenkukkaa) mutta suurin osa ei.[2] Kasviluku on kirjan pisin.[4]
  • Tähtitieteellinen luku: aurinkoa, kuuta, tähtiä ja eläinrataa esittäviä kuvia.[1] Osan sivuista voi taitella auki.[4]
  • Biologinen luku: alastomia naisia, jotka kylpevät vihreää tai sinistä nestettä täynnä olevissa altaissa.[4] Neste virtaa putkia pitkin.[1] Alastomuudesta huolimatta naisia ei ole erotisoitu. Jotkut arvelevat, että kuvat ovat symbolinen esitys lisääntymisestä tai muista ruumiintoiminnoista.[4]
  • Kosmologinen luku: pyöreitä kuvioita, joiden sisään on kuvattu tähtiä ja muita geometrisia muotoja.[1] Osan sivuista voi taitella auki.[4]
  • Lääketieteellinen luku: lisää kasveja ja yrttejä, oletettavasti lääkinnällisiä. Toisin kuin kasviluvussa, lääketieteellisessä luvussa on kuvia myös erilaisista purnukoista ja muista säilytysastioista, ja samalla sivulla voi olla useiden yrttien kuvia.[1]
  • Reseptiluku: lyhyitä tekstejä, joista kukin alkaa koristeellisella luettelomerkillä. Tekstien uskotaan olevan reseptejä.[1] Luvussa ei ole kuvitusta.[4]
Näyte jokaisesta luvusta

Tuntematon kirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voynichin käsikirjoituksen kirjoitusjärjestelmää ei tunneta muista lähteistä, eikä kirjoituksen kielestä ole varmuutta.[1] Kirjoitus etenee vasemmalta oikealle.[5] Kirjoitusjärjestelmä koostuu tulkitsijasta riippuen noin 25–30 erillisestä merkistä.[5] Osa merkeistä esiintyy vain sivun, kappaleen, rivin tai sanan alussa tai lopussa. Jotkut merkeistä esiintyvät vain toisen kirjaimen yhteydessä, kun taas jotkut voivat esiintyä perätysten kaksi tai kolmekin kertaa.[2]

Teksti ja kuvat ovat huolellisesti sommitellut. Toisinaan kasvin oksien välissä on tekstiä, joka sopii tyhjään tilaan täydellisesti. Jotkut ovat tämän perusteella arvioineet, että teksti on merkityksetöntä tilantäytettä. Toisaalta mallina saattoi olla huolellisesti valmisteltu luonnos.[3] Käsiala on selkeää ja kaunista.[5] Käsiala muuttuu tekstin aikana, mikä saattaa johtua useista eri kirjureista tai yhden kirjurin käsialan luonnollisesta muutoksesta ajan myötä. Tilastollinen analyysi osoittaa, että käsialan vaihtuessa myös tekstin sisältö tai rakenne jollain tapaa muuttuu.[3] Vasenta marginaalia lukuunottamatta tekstin reunoja ei ole rajattu tiukasti, eivätkä tekstirivit ole suoria. Tämä osaltaan voimistaa vaikutelmaa melko halvalla tehdystä kirjasta.[3]

Tutkijat ovat kehittäneet useita translitteraatiomenetelmiä, joissa kukin Voynichin käsikirjoituksen kirjoitusmerkki korvataan jollakin latinalaisen aakkoston merkillä. Kullekin merkille pyritään löytämään mahdollisimman samannäköinen vastine. Eroavaisuuksia tuottavat paitsi tutkijoiden poikkeavat mieltymykset myös tulkintaerot siitä, montako kirjoitusmerkkiä käsikirjoituksessa oikeastaan on. Lisäksi kirjassa esiintyy joukko harvinaisia merkkejä, ja toisinaan kirjaimet saattavat ligatuurin tavoin sulautua toisiinsa.[6]

Esimerkki Voynich-translitteraatiosta. Voynich-merkkien muunnelmia merkitään isoin ja pienin latinalaisin kirjaimin.

Muu kirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaisin numeroin tehty sivunumerointi on muuta tekstiä myöhäisemmältä ajalta.[4] Sivunumeroinnissa on aukkoja, mikä viittaa siihen, että sitomisen ja sivunumeroiden lisäämisen jälkeen kirjasta poistettiin osittain tai kokonaan 14 foliota. Leikkausjäljet ovat paikoitellen edelleen nähtävissä. Kaksi sivua on poistettu niin, että taitetun pergamentin toinen puolisko on yhä jäljellä. Muut sivut puuttuvat vihkojen keskeltä tai sitten kokonainen vihko puuttuu. Koska juokseva sivunumerointi etenee virheettömästi, sivut ja vihkot järjestettiin uudelleen melko pian käsikirjoituksen laatimisen jälkeen ja ennen nykyistä sidontaa.[3]

Värityksen alta erottuu lähes näkymätöntä tekstiä: yksittäisiä latinalaisen aakkoston kirjaimia ja saksan sana rot (’punainen’). Merkinnät on mahdollisesti tehnyt jo alkuperäinen kirjuri, ja ne on todennäköisesti tarkoitettu ohjeeksi värittäjälle. Eräällä sivulla on neljä riviä tekstiä, joka on kirjoitettu ”voynich-kielen”, saksan ja latinaa muistuttavan siansaksan sekoituksella. Teksti on kirjoitettu sivun sisään (ei marginaaliin), joten sekin saattaa olla alkuperäisen kirjurin työtä. Käsiala on saksalaistyylistä. Toisaalla kirjassa on latinalaisia aakkosia, jotka mahdollisesti muodostavat saksalta kuulostavat sanat ”der Musdel”. Samassa yhteydessä on voynichinkielistä tekstiä, joka ei ratkaisevasti eroa muusta kirjasta, joten tämäkin kohta saattaa olla alkuperäinen. On kuitenkin vaikea sanoa, mitä ”der Musdel” oikeastaan tarkoittaa.[3]

Eläinrataa käsittelevän osan marginaaleihin on tehty oksitaaninkielisiä merkintöjä, joiden tyyli muistuttaa Toulonista löydettyjä tekstejä.[2] Toisten mukaan teksti on ranskaa. Todennäköisesti joku myöhempi omistaja on merkinnyt kuukausien nimet osaamallaan kielellä.[3]

Sivujärjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sivujärjestyksen tahattomaan muuttumiseen viittaa useampi seikka. Alun ja jälkipuoliskon kasviluvut eivät eroa toisistaan merkittävästi, joten ne oli mahdollisesti tarkoitettu yhtenäiseksi osaksi. Ensimmäisen kasviluvun aikana käsiala näyttäisi vaihtelevan mielivaltaisesti. Biologisessa luvussa on kuvia, joissa neste virtaa sivulta toiselle; jos pergamenttiarkki olisi sijoitettu vihkon keskelle, vierekkäiset sivut muodostaisivat yhtenäisen kuvan. Myös vihkojen järjestys näyttäisi jossain kohtaa muuttuneen, mihin viittaa lääkeluvun kuvitusten poukkoilu aiheesta toiseen. Sivujen ja vihkojen numerointi vastaa vastaa kuitenkin nykyistä järjestystä.[3]

Käsikirjoituksen vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syntyvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voynichin käsikirjoituksen tekijää ja kirjoituspaikkaa ei tunneta. Radiohiiliajoitusten perusteella käsikirjoitus tehtiin Keski-Euroopassa vuosien 1404–1438 tienoilla.[1]

Kirjan ominaisuuksista voidaan päätellä sen summittaiset syntyvaiheet. Aivan ensimmäiseksi pergamentti taiteltiin folioiksi. Kuvittaja piirsi kuvien ääriviivat, minkä jälkeen kirjuri sommitteli kuvien ympärille tekstin välttäen päällekkäisyyksiä. Ääriviivat ja teksti tehtiin musteella. Ei tiedetä, olivatko kirjuri ja kuvittaja sama henkilö. On mahdotonta arvioida, tehtiinkö yhden folion kaikki kuvat kerralla vai etenikö kuvittaja sivusta sivuun. Kirjoitusta on niin paljon, että uutterallakin kirjurilla olisi mennyt kirjan kirjoittamiseen useita kuukausia tai jopa vuosia. Erikseen on vielä huomioitava kirjan suunnitteluun käytetty aika.[3]

Kirjan valmistuttua sivujen järjestys meni sekaisin. Koska ne koottiin väärään järjestykseen, kokoaja oli todennäköisesti joku muu kuin alkuperäinen tekijä. Sivut sidottiin vihkoiksi ja vihkot numerointiin, vihkot sidottiin kirjaksi ja sivut numeroitiin.[3] Sivunumerointi on 1400-luvun käsialaa, joten se lienee lisätty ennen vuotta 1500.[2] Väritys lienee sivunumerointia myöhäisempi, tai ainakaan kaikkia kuvia ei ollut vielä väritetty. Myöhemmin sidonta purettiin ja väritys lisättiin tai viimeisteltiin. Puuttuvat pergamenttiarkit katosivat todennäköisesti juuri tässä vaiheessa. Värityksen valmistuttua kirja sidottiin uudestaan. Myöhemmin kirjasta leikattiin vielä irti kaksi lehteä.[3]

Kuvituksessa on luotu harmaan sävyjä piirtämällä vieretysten samansuuntaisia viivoja. (Vastaavaa tekniikkaa käytti esimerkiksi Leonardo da Vinci.) Tämä viittaa siihen, että jos kirja on saksalainen, se tehtiin aikaisintaan vuonna 1410; jos se on firenzeläinen, aikaisintaan vuonna 1440; tai jos se tehtiin muualla, niin aikaisintaan vuonna 1450. Astrologisiin kaavioihin tehdyt ranskan- tai oksitaaninkieliset lisäykset viittaavat siihen, että kirja on jossain vaiheessa käynyt Lounais-Ranskassa.[2] Kuvien väritysohjeet sisältävät saksankielisen sanan rot ja kirja sisältää mahdollisesti alkuperäisiä tekstejä, joiden käsiala on saksalaistyyppistä, joten kirjoittaja saattoi puhua äidinkielenään saksaa.[3]

Kirjaan piirretyt linnat muistuttavat Veronassa suosittua arkkitehtuuria, mutta keskiajan kuvitukset eivät useinkaan olleet erityisen uskollisia kohteelleen. Toisaalta kuvittaja saattoi piirtää synnyinseuduistaan muistuttavia kuvia, jotka eivät välttämättä kerro kirjan tekopaikasta mitään. Eläinradan jousimiestä kuvaavassa piirroksessa on varsijousella aseistautunut ihmishahmo, joka muistuttaa 1400-luvun Saksassa laadittujen käsikirjoitusten kuvituksia ja saman aikakauden hautakuvia. Kasviluvun kuvat muistuttavat 1460-luvun pohjoisitalialaista renessanssioppineiden laatimia yrttioppaita.[3]

Italialaiset ja saksalaiset vaikutteet viittaavat siihen, että Voynichin käsikirjoitus laadittiin jossain Alppien suunnalla. Mahdollista on sekin, että käsikirjoituksen teki vaikkapa Italiaan muuttanut saksalainen.[3]

Tunnetut omistajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jacobus Sinapius (1575–1622) oli Voynichin käsikirjoituksen ensimmäinen varmuudella tunnettu omistaja.

Vuosina 1576–1611 hallinnut pyhä Rooman keisari Rudolf II lienee ollut kirjan ensimmäinen tunnettu omistaja, mutta tästäkään ei ole varmuutta. Jan Marek Marci väitti Georg Bareschille vuonna 1665 lähettämässään kirjeessä, että Rudolf II oli ostanut kirjan John Deeltä 600 dukaatilla. Rudolfin hovissa vaikuttanut kemisti ja lääketuntija Jacobus Horcicky de Tepenec eli Jacobus Sinapius on kirjan ensimmäinen varmuudella tunnettu omistaja, sillä hänen nimensä on kirjoitettu ensimmäiselle sisäsivulle. Seuraava tunnettu omistaja oli Baresch, jolle Marci kirjeessään kertoi käsikirjoituksen vaiheista. Bareschin jälkeen kirjan omisti Marci ja tämän kuoltua vuonna 1667, jesuiittapappi Athanasius Kircher.[1]

Kircheriltä kirja siirtyi muiden jesuiittojen haltuun ja mahdollisesti kävi eri puolilla Eurooppaa[2] ennen kuin päätyi Collegio Romanoon, mistä vanhojen kirjojen välittäjä Wilfrid Voynich osti sen vuonna 1912.[1] Sivujen välistä Voynich löysi vuodelle 1665 päivätyn kirjeen, jossa kirjan kerrottiin olevan 1200-luvulla eläneen Roger Baconin tuotantoa.[7] Voynich esitteli kirjaa julkisesti ja palkkasi Pennsylvanian yliopiston professorin William Newboldin kääntämään sitä. Vuonna 1921 Voynich ja Newbold pitivät käsikirjoituksen tiimoilta useita yleisöluentoja.[1] Newboldin käännösyritykset päättyivät itsepetokseen. Hän uskoi Baconin tehneen kirjan ja kuvitteli, että todellinen merkitys oli piilotettu kirjainta pienempiin yksityiskohtiin. Näiden vetojen hän väitti muistuttavan kreikan- tai latinankielistä pikakirjoitusta. Koska merkit oli mahdollista nähdä vain mikroskoopilla, Newbold päätteli Baconin rakentaneen kyseisen laitteen ensimmäisenä ihmisenä maailmassa.[7]

Voynich kuoli 1930.[8] Kirja siirtyi hänen vaimolleen Ethelille, joka jätti sen kirjakauppias Anne Nillille,[2] joka puolestaan myi sen newyorkilaiselle kirjakauppiaalle Hans P. Krausille 1961.[1][2] Kahdeksan vuotta myöhemmin Kraus lahjoitti kirjan harvinaisiin kirjoihin erikoistuneelle Beinecke-kirjastolle.[1]

Käsikirjoitus on vielä 2000-luvullakin pysynyt aktiivisen mielenkiinnon kohteena. Aiheesta on julkaistu lukuisia kirjoja ja tieteellisiä tutkimuksia, ja sitä on käsitelty myös kaunokirjallisuudessa.[1] Kirjan vuosisatoja jatkunut mysteeri on luonut sen ympärille tarunhohtoista auraa, mikä on synnyttänyt monenlaisia näennäistieteellisiä selityksiä.[2] Ensimmäinen näköispainos julkaistiin 2005.[9] Muitakin näköispainoksia on ilmestynyt.[10]

Aikajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsikirjoituksen fyysinen tutkiminen antaa viitteitä sen historiasta ennen vuotta 1500. Vuoden 1600 jälkeiset tapahtumat puolestaan tunnetaan aikalaislähteistä melko hyvin. 1500-luvun suhteen kirjasta sen sijaan ei tiedetä juuri mitään. Myöskään Rudolf II:n ja Jacobus de Tepeneczin omistajuudesta ei ole täyttä varmuutta, kuten ei myöskään vuosista, jolloin kirja oli heidän hallussaan.[2][8]

Beinecke Rare Book and Manuscript LibraryH. P. KrausWilfrid VoynichAthanasius KircherJan Marek MarciGeorg BareschJacobus SinapiusRudolf II

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2009 tehdyn radiohiiliajoituksen perusteella käsikirjoitus on tehty Keski-Euroopassa 1400-luvun alussa.[1] Arizonan yliopiston tutkijat kertoivat ajoittaneensa pergamentin vuosiin 1404–1438. Ajoitus perustui neljään näytteeseen satunnaisesti valituilta sivuilta.[11] Tutkimuksessa ajoitettiin vain pergamentti, joten on periaatteessa mahdollista, että teksti ja kuvat ovat myöhäisemmältä ajalta. Todennäköisesti ne ovat kuitenkin saman ikäiset kuin pergamenttikin.[2] Chicagossa jo ennen radiohiiliajoitusta tehty musteanalyysi viittaa siihen, että kirja kirjoitettiin pergamentin ollessa vielä melko tuoretta.[11]

Osa kirjan kuvista muistuttaa auringonkukkia ja muita uuden maailman kasveja. Tämän perusteella jotkut olettivat aiemmin, että kirja oli tehty vuoden 1493 jälkeen. Radiohiilikokeiden perusteella näin myöhäinen ajoitus on kuitenkin epätodennäköinen, ja kaikki kirjan valmistukseen käytettävät materiaalit tunnettiin 1400-luvun Euroopassa.[3]

Tekijä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkään arveltiin, että Voynichin käsikirjoituksen teki 1200-luvulla vaikuttanut englantilainen tiedemies Roger Bacon. Toisten mukaan se oli Wilfrid Voynichin omakätinen väärennös.[1][3] Muita ehdokkaita ovat olleet englantilaiset okkultistit John Dee ja Edward Kelley.[3] Radiohiiliajoituksen perusteella mikään mainituista vaihtoehdoista ei ole uskottava.[1][11]

Keskiajan kuvitettujen käsikirjoitusten tekemiseen osallistui yleensä useampi henkilö: kirjailija ja/tai kirjuri, kuvittaja, pergamentintekijä ja kirjansitoja. Kaksi jälkimmäisenä mainittua valmistivat sopivat materiaalit mutteivät välttämättä tienneet, mihin niitä käytettiin. Kirjureita ja kuvittajia saattoi olla useampi. Toisaalta sama henkilö saattoi sekä kirjoittaa että piirtää.[3]

Pergamentti oli kallista, joten Voynichin käsikirjoituksen tekijä lienee ollut melko varakas tai hänellä oli rikas suojelija. Tekijä oli sivistynyt, sillä hän kykeni jäljittelemään myöhäiskeskiajan kasvi- ja tähtitieteellistä kirjallisuutta. Kirja tuskin oli kuitenkaan rikkaan asiakkaan teettämä tilaustyö, sillä teos on keskiaikaisten kirjojen mittapuulla tehty halvalla ja kömpelösti.[3]

Kirjoituksen käsiala vaihtelee, minkä eräät ovat tulkinneet merkiksi useista kirjoittajista. Jos teksti on yhden henkilön kirjoittama, hänen käsialansa saattoi työn aikana vähitellen muuttua, jolloin käsialan yllättävä vaihtelu johtuisi sivujärjestyksen muuttumisesta. Koska piirrokset ovat teknisesti kehnoja, on mahdollista, että kirjuri kuvitti teoksensa itse. Väritys on todennäköisesti jonkun muun tekemä. Väritys on lisätty sivujen mentyä jo sekaisin, eikä värittäjä vaikuta ymmärtäneen kirjan sisältöä. Työn laatu on niin huono, että jotkut arvelevat värittäjän olleen lapsen. Toisaalta keskiajalta tunnetaan muita, aivan yhtä huonosti kuvitettuja teoksia.[3]

Kääntäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voynichin käsikirjoitusta on yritetty tuloksetta kääntää jo noin neljänsadan vuoden ajan.[4] Kirjaa ovat tutkineet niin kielitieteiljät, kryptografit, matemaatikot, kirjallisuudentutkijat kuin keskiaikaan erikoistuneet historioitsijatkin.[12] Kielitieteilijä Jacques Guyn mukaan teoksen kiinnostavuus ei perustu sen asiasisältöön vaan salakirjoitukseen. Jos kirja joskus onnistutaan kääntämään, sen sisältö osoittautunee sangen latteaksi.[7] Luultavasti teksti on luonteeltaan lääkinnällinen tai alkemistinen.[5]

Tekstistä tehty tilastoanalyysi osoittaa sen sisältävän luonnollisille kielille ominaisia rakenteita. Esimerkiksi sanojen esiintymistiheys noudattaa Zipfin lakia, mikä viittaa siihen, ettei kirjoitus koostu satunnaisista merkeistä.[13] Keskimittaiset sanat ovat yleisempiä kuin hyvin lyhyet tai hyvin pitkät. Erilaiset sanat ja tavut jakautuvat kirjan osien välillä epätasaisesti.[14] Tekstissä on tosin myös luonnollisille kielille vieraita piirteitä, kuten tiettyjen tavujen ja sanojen jatkuvaa toistoa.[12][15]

Erään hypoteesin mukaan Voynichin käsikirjoitus saattaisi olla varhainen harjoitelma keinotekoisten kielten saralla. Mahdollisuutta ei voi sulkea pois, mutta käsikirjoituksen iän huomioiden se on epätodennäköinen.[3]

Salakirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat tutkijat uskovat, että kirja on kirjoitettu yksinkertaisella salakirjoituksella, jossa olemassaolevan aakkoston jokainen kirjain korvataan keksityllä symbolilla. Kirjoituksen kieleksi on ehdotettu esimerkiksi arabiaa, hepreaa, italiaa, latinaa, nahuatlia ja romanikieltä. Yksittäiset ihmiset ja tutkimusryhmät ovat väittäneet kääntäneensä kirjan, mutta eivät ole saaneet muita vakuutetuksi siitä, että juuri heidän käännöksensä on oikea. Ei ole löytynyt sellaista kieltä, jolle Voynichin käsikirjoituksen teksti luontevasti kääntyisi. Siksi osa tutkijoista olettaa, että kirjainten järjestys on jollain tapaa sekoitettu. Tällöin ongelmaksi muodostuu se, että mitä enemmän käännösmenetelmä antaa kääntäjälle tulkinnanvaraa, sitä suurempi on virheellisen käännöksen riski.[5]

Nick Pellingin mukaan osa käsikirjoituksen merkeistä muistuttaa pikakirjoitusta. Tiettyjen merkkien erikoistunut käyttö (esimerkiksi vain sivun alussa) puolestaan muistuttaa renessanssiajan salakirjoituksista. Tekstin ”sisäinen rakenne” on Pellingin mielestä jopa vahvempi kuin tavallisten kielten kohdalla. Siksi hän arvelee tekstin sisältävän useita erilaisia salausmenetelmiä.[2] Tekstissä on pitkiä toisteisia merkkijonoja, kuten ”oror or” ja ”or or oro r”, jotka Pellingin mukaan muistuttavat roomalaisia numeroita (vrt. III eli 3, XXX eli 30 jne.). Kääntäjien hämäämiseksi tekstissä käytetään lyhenteitä, yleisimpiä merkkejä varioidaan kosmeettisin muutoksin, ja yksittäisen äänteen tai numeron merkitsemiseen voidaan käyttää useita näennäisesti erillisiä symboleja. Osaa symboleista toistetaan useita kertoja lukijan hämäämiseksi, kun taas osa symboleista on merkityksellisiä vain muiden symbolien yhteen liitettyinä. Lopuksi tekstiin lisätään ylimääräisiä sanavälejä, joilla peitetään koodin toisteisuus.[15] ”Onko ’voynich’ kieli, pikakirjoitusjärjestelmä, salakirjoitus vaiko kaikkien kolmen huolellisesti sommiteltu sekamelska? Sitä ei tällä hetkellä osaa kukaan sanoa.”[2]

Huijaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin tutkijoiden mukaan Voynichin käsikirjoitus on huijaus, eikä tekstillä ole mielekästä merkitystä. Salaperäinen kirja saattoi olla statussymboli, jonka kirjoittaja laati tehdäkseen muihin vaikutuksen.[3] Benedek Lángin mukaan ”jotkut Voynich-tutkijat” uskovat, että tuntematon huijari teki ”kauniin koodeksin” täynnä kummallisia piirroksia myydäkseen sen ”salaperäisenä ja arvokkaana kirjana”. Láng ei kuitenkaan itse ota kantaa käsikirjoituksen tarkoitukseen ja sisältöön.[16]

Tietojenkäsittelytieteilijä Gordon Rugg on osoittanut, että verrattain yksinkertaiset kirjain ja -sanataulukot ja algoritmit kykenevät tuottamaan sisällötöntä tekstiä, jonka tilastolliset ominaisuudet muistuttavat luonnollisia kieliä. Ruggin mukaan menetelmät olivat riittävän helppoja ja nopeita, jotta keskiaikainen huijari olisi kyennyt tuottamaan niiden avulla Voynichin käsikirjoituksen laajuisen tekstin.[13] Ruggin mallissa keksitään joukko etuliitteitä, sanavartaloita ja jälkiliitteitä, jotka asetellaan taulukkoon. Sen jälkeen kartonkiin tai pahviin leikataan kolme reikää ja reikäinen paperi asetetaan taulukon päälle siten, että kerrallaan on aina näkyvissä yksi etuliite, yksi sanavartalo ja yksi jälkiliite. Syntyneet sanat kirjoitetaan muistiin, ja aina välillä kartonki vaihdetaan uuteen, jottei teksti ala liiaksi toistaa itseään.[12] Jacques Guy on toisaalta huomauttanut, että miltei kuka tahansa kykenee keksimään joltain todelliselta kieleltä kuulostavaa siansaksaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseisellä kielellä laadittu kirjallisuus olisi itsessään siansaksaa.[7]

Italialainen taiteilija Luigi Serafini julkaisi vuonna 1981 kirjan Codex Seraphinianus, joka Voynichin käsikirjoituksen tavoin sisälsi outoja piirroksia ja käsittämätöntä kirjoitusta. Ihailijat epäonnistuivat salakirjoituksen kääntämisessä ja vuonna 2009 Serafini paljasti laatineensa tekstin niin, että se muistutti pintapuolisesti oikeaa kirjoitusta muttei tarkoittanut mitään.[17]

Sairaus tai kielilläpuhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erään hypoteesin mukaan Voynichin käsikirjoitus on kirjoitettu mielisairauden vallassa. Oletus on tuoreehko, mutta sen suosio on viime vuosikymmeninä kasvanut.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Blumberg, Naomi: Voynich manuscript Encyclopædia Britannica. 29.11.2016. Viitattu 31.12.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Pelling, Nick: Voynich Manuscript. Cipher Mysteries. Viitattu 1.1.2022. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Zandbergen, René: The origin of the Voynich MS. The Voynich Manuscript, 26.7.2017. Viitattu 2.1.2022. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k Duffy, Eamon: Secret Knowledge—or a Hoax? The New York Review. 20.4.2017. Viitattu 1.1.2022. (englanniksi)
  5. a b c d e Vincent, James: AI didn’t decode the cryptic Voynich manuscript — it just added to the mystery The Verge. 1.2.2018. Viitattu 1.1.2022. (englanniksi)
  6. Zandbergen, René: Text Analysis - Transliteration of the Text. The Voynich Manuscript, 19.6.2021. Viitattu 2.1.2022. (englanniksi)
  7. a b c d Guy, Jacques: ”Why all the nonsense over an undeciphered text? Folly follows the script.” The Times Higher Education Supplement, London, Sep 17, 2004 (s. 25). Viitattu 2.1.2022.
  8. a b Wilfrid ja Ethel Voynichin kuolinvuosien suhteen ks. Biographical information on E. L. Voynich and W. M. Voynich. Arkistoitu 21.7.2011. Viitattu 1.1.2022. (englanniksi)
  9. Le Code Voynich, koko käsikirjoitus sekä lisäksi lyhyt ranskankielinen esittely, toim. Jean-Claude Gawsewitch, 2005 ISBN 2-35013-022-3.
  10. Esim.: The Voynich Manuscript. Echo Point Books & Media, 2015. ISBN 978-1-62654-216-7.
  11. a b c Day, Michael: The Voynich Manuscript: will we ever be able to read this book? The Telegraph. 24.5.2011. Viitattu 29.5.2011. (englanniksi)
  12. a b c D’Agnese, Joseph: Scientific Method Man Gordon Rugg cracked the 400-year-old mystery of the Voynich manuscript. Next up: everything from Alzheimer's to the origins of the universe. Wired, 9.1.2004. Viitattu 2.1.2022. (englanniksi)
  13. a b Rugg, Gordon & Taylor, Gavin: Hoaxing statistical features of the Voynich Manuscript. Cryptologia, 41. vsk, nro 3, 2017. Viitattu 2.1.2022. (englanniksi)
  14. Landini, Gabriel: Evidence of linguistic structure in the Voynich manuscript using spectral analysis. Cryptologia, lokakuu 2001, 25. vsk, nro 4, s. 275–295. Artikkelin verkkoversio Viitattu 30.7.2009. (englanniksi)
  15. a b Pelling, Nick: Voynich cipher structure… Cipher Mysteries, 27.8.2009. Viitattu 2.1.2022. (englanniksi)
  16. Láng, Benedek: Why Don't We Decipher an Outdated Cipher System? The Codex of Rohonc. Cryptologia, vsk 34, nro 2, 2010 (s. 119). Viitattu 2.1.2022. (englanniksi)
  17. Simmons, Ian: Editor's pick: Compare mystery and a known fake. NewScientist, 19.10.2016. Viitattu 2.1.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]