Liisan seikkailut ihmemaassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Liisa ihmemaassa” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Liisan seikkailut ihmemaailmassa
Alice’s Adventures in Wonderland
Suomennoksen ensimmäisen painoksen kansi.
Suomennoksen ensimmäisen painoksen kansi.
Alkuperäisteos
Kirjailija Lewis Carroll
Kuvittaja John Tenniel
Kieli englanti
Genre lastenkirjallisuus
Kustantaja Macmillan
Julkaistu 1865
Ulkoasu nidottu
Suomennos
Suomentaja Anni Swan
Kuvittaja John Tenniel
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1906
Ulkoasu nidottu
Seuraava Liisan seikkailut peilimaailmassa
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Liisan seikkailut ihmemaassa (engl. Alice’s Adventures in Wonderland) on englantilaisen matemaatikon Charles Lutwidge Dodgsonin alias Lewis Carrollin kirjoittama lastenromaani vuodelta 1865. Teos on suomennettu myös nimillä Liisan seikkailut ihmemaailmassa, Alicen seikkailut ihmemaassa ja Liisa Ihmemaassa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alice Liddell, Liisan esikuva.

Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjan taustalla on tarina, jonka Dodgson kertoi souturetkellä Thamesjoella tuttavaperheensä Liddellien kolmelle tyttärelle heinäkuussa vuonna 1862. Yksi heistä oli tuolloin kymmenvuotias Alice, josta tuli tarinan nimihenkilö. Alice vaati toistuvasti Dodgsonia kirjoittamaan tarinan talteen, ja lopulta tämä suostuikin. Hän laati siitä yhden käsin kirjoitetun, kuvitetun kappaleen nimellä Alice’s Adventures Under Ground, ja lahjoitti sen Alicelle. Lopulta Dodgson julkaisi laajennetun version Alice’s Adventures in Wonderland vuonna 1865 salanimellään Lewis Carroll. Hän kirjoitti romaanille myös jatko-osan Liisan seikkailut peilimaailmassa (Through the Looking-Glass, 1871). Kirjan ensimmäinen painos (1865) hävitettiin kuvittaja John Tennielin pyynnöstä, koska hän ei ollut tyytyväinen painojälkeen. Ensimmäisestä painoksesta on säilynyt 23 kappaletta, ja niiden keräilyarvo on suuri. Toinen painos julkaistiin joulukuussa 1865, mutta nimiösivulla on vuosiluku 1866.

Pidetään todennäköisenä, että Carroll sai vaikutteita kasvitieteilijä Mordecai Cooken teoksesta The Seven Sisters of Sleep. Siinä käsiteltiin muun muassa huumaavien sienten käyttöä Siperian heimojen parissa. Teos julkaistiin 1860, ja Carroll lainasi sen Oxfordin Bodleian-kirjastosta päivää ennen kirjoitustyönsä aloitusta. Lainattu kappale on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Se oli leikattu auki siten, että vain sisällysluettelo ja sieniä käsittelevä osuus ovat avattavissa luettavaksi.[1]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liisan seikkailut ihmemaassa on englantilaisen lastenkirjallisuuden ja nonsensen tunnetuimpia klassikkoja. Kirjassa leikitellään kielellä ja logiikalla, ja siitä on siksi tullut suosittu paitsi lasten myös aikuisten keskuudessa.[2] Kirja ja sen jatko-osa ovat suosittuja siteerauskohteita, ja tarina on sovitettu lukuisia kertoja näytelmiksi, kuunnelmiksi, elokuviksi ja jopa oopperoiksi. Elokuvista tunnetuin on Walt Disneyn vuonna 1951 tuottama animaatioelokuva Liisa Ihmemaassa, ja sen ohella voidaan mainita Jonathan Millerin TV-sovitus Alice in Wonderland BBC:lle (1966), Jan Švankmajerin animaatio-näytelmäelokuva Něco z Alenky (1988) ja Jefrem Pružanskin neuvostoliittolainen piirroselokuvasarja Alisa v strane tšudes (1981).

Lukuisat taiteilijat ovat kuvittaneet teoksen: John Tennielin kuvitus syntyi yhteistyössä kirjailijan kanssa, ja hänen jälkeensä tunnetuimpia kuvittajia ovat olleet muiden muassa Arthur Rackham, Charles Robinson, Salvador Dalí, Tove Jansson ja Helen Oxenbury.

Liisan seikkailut ihmemaassa on käännetty ainakin 174 kielelle,[3] suomeksi kokonaan neljä kertaa. Alice Martinin suomennoksessa vuodelta 1995 kirjan keskushenkilö on alkuteoksen mukaisesti nimeltään Alice, mutta muissa suomennoksissa nimi on suomalaistettu Liisaksi, myös myöhemmin julkaistussa Tuomas Nevanlinnan käännöksessä vuodelta 2000. Kirjasta on tullut suomen kieleen sanonta kuin Liisa ihmemaassa, joka tarkoittaa ihmettelevää, kummastelevaa, ihastelevaa suhtautumista.[4]

Suomessakin kirjasta on julkaistu useita mukaelmia sekä teatteri- ja kuunnelmasovituksia. Vuonna 1961 julkaistun Kynäbaari-suomennoksen levittäminen kiellettiin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisulla 1967-II-10, koska suomennoksen katsottiin turmelevan teoksen kirjallisia arvoja.[5]

Suomessa on julkaistu myös romaanin ruotsinkielinen (Nino Runeberg)[6] ja karjalankielinen käännös (Aleksi Ruuskanen).[7]

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarinan alussa nuori tyttö Liisa lähtee seuraamaan kania, joka kaivaa liivintaskustaan kellon ja hokee olevansa myöhässä. Liisa putoaa kaninkoloon ja päätyy unenomaiseen ihmemaahan, jota hallitsevat korttipakan Herttakuningas ja Kuningatar.

Kirja sisältää muun muassa joukon Dodgsonin ivamukaelmia englantilaisista lastenloruista sekä opettavaisista runoista, joita lapset tuohon aikaan pakotettiin opettelemaan ja jotka Liisakin osaa enemmän tai vähemmän oikein ulkoa. Kirjan jatkuva suosio pohjautuu paljolti myös pitkälle vietyihin sanaleikkeihin ja loogisiin peleihin, joita Dodgson oli matemaatikkona kehitellyt. Tarinan hahmoja ovat esimerkiksi valekilpikonnakeitosta tuttu Valekilpikonna ja Hatuntekijä, joka on ”hullu kuin hattumaakari”. Hatuntekijöiden väitetyn hulluuden sanotaan johtuneen hatunteossa aiemmin käytetystä elohopeasta.

Suomennosten vertailua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava näyte on romaanin seitsemännestä luvusta neljänä eri suomennoksena vuosilta 1906–2000. Näyte havainnollistaa, kuinka eri tavoin dialogia ja sanaleikkejä on suomennettu.

Swan Kunnas–Manner Martin Nevanlinna

 „Kerro meille tarina!“ sanoi höperö jänis.
 „Niin kerropa, kiltti murmeli!“ pyysi Liisakin.
 „Ja kiireesti“, lisäsi hatuntekijä, „muuten nukahdat takaisin, ennen kuin se päättyy.“
 „Oli kerran kolme pientä sisarta“, alkoi murmeli nopeasti, „ja heidän nimensä olivat: Liina, Tiina ja Siina ja he asuivat syvällä, syvällä kaivossa –“
 „Mitä he söivät?“ kysyi Liisa, jolle syöminen ja juominen olivat hyvin suuriarvoisia asioita.
 „He söivät siirappia“, sanoi murmeli mietittyään hetken aikaa.
 „Mutta sehän ei ole mahdollista“, huomautti Liisa arasti, „he olisivat sairastuneet siitä.“
 „Niin kävikin“, sanoi murmeli. „He tulivat hyvin sairaiksi.“
 Liisa koetti hetkisen kuvailla mielessään, miltä tällainen eriskummainen elämä tuntuisi, mutta se oli hänestä aivan liian ihmeellistä. Hän kysyi siis: „Mutta kuinka he taisivat elää alhaalla kaivossa?“
 „Ota vähän enemmän teetä“, sanoi höperö jänis Liisalle.
 „Vähän enemmän“, sanoi Liisa loukkaantuneella äänellä. „Kuinka voisin ottaa enemmän, eihän minulla ole ollut tippaakaan kupissani koko aikana.“
 „Tarkoitat kai, ettet voi ottaa vähemmän“, sanoi hatuntekijä, „on varsin helppoa ottaa enemmän kuin ei mitään.“
 „Ei kukaan kysynyt sinun ajatustasi“, sanoi Liisa.
 „Kukahan meistä nyt tekee mieskohtaisia huomautuksia?“ kysyi hatuntekijä voitonriemuisesti.
 Liisa ei tietänyt kuinka tähän vastata. Hän otti siis vähän teetä ja voileivän ja kääntyi sitten murmelin puoleen uudistaen kysymyksensä: „Kuinka he saattoivat elää alhaalla kaivossa?“
 „Murmeli mietti taas jonkun minuutin ja vastasi sitten: „Se oli siirappikaivo.“
 „Sellaisia ei olekaan!“ Liisaa alkoi jo suututtaa, mutta hatuntekijä ja höperö jänis varoittivat: „Hyss! Hyss!“ ja murmeli murahti äreästi: „Ellet ole siivolla, saat itse kertoa tarinan loppuun.“
 „Ei, ei, ole niin hyvä ja jatka vain“, sanoi Liisa nöyrästi. „En minä enää keskeytä. Voihan olla joku siirappikaivo.“
 „Joku, todellakin!“ virkkoi murmeli äkäisesti. Se suostui kuitenkin jatkamaan tarinaansa. „Ja sitten nuo kolme pikku sisarta alkoivat opetella maalaamaan, ajatelkaapa –“
 „Millä he maalasivat?“ kysyi Liisa, joka peräti unohti äskeisen lupauksensa.
 „Siirapilla“, vastasi murmeli tällä kertaa miettimättä hetkeäkään.[8]

 – Kerro meille tarina! vaati Hassu Jänis.
 – Kerro, ole hyvä, pyysi Liisakin.
 – Ja nopeasti, lisäsi Hatuntekijä. – Muuten nukahdat uudestaan ennen kuin se alkaa.
 Murmeli aloitti kiireesti:
 – Oli kerran kolme sisarta, Milla, Malla ja Molla, jotka asuivat kaivon pohjalla –
 – Mitä he söivät? kysyi Liisa, jolle syöminen ja juominen olivat tärkeimpiä asioita kaikista.
 Murmeli mietti hetken ja vastasi:
 – He söivät siirappia.
 – Ei voi olla mahdollista, sanoi Liisa. – He olisivat tulleet siitä sairaiksi.
 – Niin he tulivatkin, sanoi Murmeli. – Hyvin sairaiksi.
 Liisa koetti kuvitella miltä moinen elämä tuntuisi, mutta se oli aivan liian eriskummallista, ja hän sanoi vain: – Kuinka ihmeessä he saattoivat elää kaivossa?
 – Ota vähän enemmän teetä, sanoi Hassu Jänis Liisalle.
 – Kuinka minä voin ottaa enemmän, kun minulla ei ole koko aikana ollut yhtään? sanoi Liisa loukkaantuneella äänellä.
 – Tarkoitat kai, että et voi ottaa vähemmän, sanoi Hatuntekijä. – On helppoa ottaa enemmän kuin ei mitään.
 – Kukaan ei ole kysynyt sinun mielipidettäsi, sanoi Liisa.
 – Kukahan nyt tekee henkilökohtaisia huomautuksia? sanoi Hatuntekijä voitonriemuisena.
 Liisa ei tiennyt mitä sanoisi siihen. Niin hän otti vähän teetä ja voileivän ja kysyi sitten Murmelilta uudestaan: – Kuinka he saattoivat elää kaivon pohjalla?
 Murmeli mietti taas vähän ja vastasi:
 – Se oli siirappikaivo.
 – Ei sellaisia olekaan! sanoi Liisa. Hän alkoi jo suuttua, mutta Hatuntekijä ja Hassu Jänis varoittivat: – Soh! Soh! ja Murmeli tokaisi jörösti: – Ellet ole kunnolla, saat itse kertoa tarinan loppuun.
 – Ei, ei, ole hyvä ja jatka! sanoi Liisa nöyrästi. – Voihan olla olemassa yksi siirappikaivo.
 – Vai yksi! sanoi Murmeli äkäisesti, mutta jatkoi kuitenkin:
 – Ja sitten nuo kolme pikku siskosta alkoivat opetella maalaamaan.
 – Millä he maalasivat? kysyi Liisa kokonaan unohtaen äskeisen lupauksensa.
 – Siirapilla, vastasi Murmeli heti.[9]

 ”Kerro meille tarina! ” maalisjänis sanoi.
 ”Ole niin kiltti!” Alice pyysi.
 ”Äläkä vitkastele, tai nukahdat taas ennen kuin pääset loppuun”, lisäsi hattumaakari.
 ”Oli kerran kolme pientä tyttöä”, murmeli aloitti kiireesti, ”he olivat sisaruksia, heidän nimensä olivat Lotta, Liisa ja Matilda, ja he asuivat kaivon pohjalla –”
 ”Mitä he söivät?” kysyi Alice; hän oli aina utelias kuulemaan mitä syötiin ja juotiin.
 ”He söivät siirappia”, murmeli vastasi jonkin aikaa mietittyään.
 ”Ei se ole mahdollista”, Alice huomautti vienosti. ”He olisivat tulleet sairaiksi.”
 ”Niin he tulivatkin”, sanoi murmeli. ”Hyvin sairaiksi.”
 Alice yritti kuvitella sellaista elämää, mutta se tuntui niin käsittämättömältä, että hän sanoi vain: ”Miksi he asuivat kaivon pohjalla?”
 ”Etkö ota enempää teetä! ” sanoi maalisjänis merkitsevästi.
 ”En ole saanut vielä yhtään mitään”, Alice vastasi loukkaantuneena, ”niin että en voi ottaa enempää.”
 ”Tarkoitat ettet voi ottaa vähempää”, sanoi hattumaakari. ”Aina voi ottaa enemmän kuin ei mitään.”
 ”Kukaan ei kysynyt sinun mielipidettäsi”, Alice sanoi.
 ”Kukas nyt tekee henkilökohtaisia huomautuksia?” riemuitsi hattumaakari.
 Alice ei tiennyt mitä sanoa, niinpä hän otti vähän teetä ja voileipää, kääntyi murmeliin päin ja toisti kysymyksensä. ”Miksi he asuivat kaivon pohjalla?”
 Murmeli mietti aikansa, sitten se sanoi: ”Se oli siirappikaivo.”
 ”Ei sellaisia ole olemassakaan!” Alice aloitti kiivaasti, mutta hattumaakari ja maalisjänis suhauttivat ”hys!” ja murmeli sanoi nyrpeästi: ”Jos et osaa käyttäytyä, saat itse kertoa tarinan loppuun.”
 ”Ei, ole kiltti ja jatka!” Alice pyysi nöyrästi. ”En minä enää keskeytä. Varmaan niitä voi olla yksi.”
 ”Vai yksi!” tuhahti murmeli. Se suostui kuitenkin jatkamaan. ”Ja niin nuo kolme pientä tyttöä — he nimittäin opettelivat juuri laskemaan —”
 ”Mitä he laskivat?” Alice kysyi muistamatta mitä oli luvannut.
 ”Siirappia”, sanoi murmeli tällä kertaa ollenkaan miettimättä.[10]

 ”Kerro meille tarina”, sanoi Maaniskuun rusakko.
 ”Kerro”, aneli Liisa.
 ”Ja nopeasti sittenkin”, lisäsi Maaniskuun rusakko, ”taikka nukahdat uudestaan ennen kuin pääset loppuun.”
 ”Olipa kerran kolme pientä siskosta”, Murmeli aloitti kiireesti, ”ja niiden nimet olivat Elli, Salli ja Lilli, ja ne asuivat kaivon pohjalla...”
 ”Millä he elivät”, kysyi Liisa, joka oli kovin kiinnostunut syömiseen ja juomiseen liittyvistä asioista.
 ”Ne elivät siirapilla”, vastasi Murmeli hetken mietittyään.
 ”Eivät he voineet”, sanoi Liisa hyväntahtoisesti. ”Siitä tulisi sairaaksi.”
 ”Sairaita ne olivatkin”, sanoi Murmeli, ”hyvin sairaita.”
 Liisa yritti hetken kuvitella minkälaista olisi tällainen eriskummallinen elämä, mutta se oli hänestä liian käsittämätöntä, joten hän kysyi: ”Mutta miksi he asuivat kaivon pohjalla?”
 ”Ota vähän lisää teetä”, Maaniskuun rusakko sanoi Liisalle aivan vakavissaan.
 ”Minä en ole ottanut vielä mitään”, Liisa vastasi loukkaantuneena, ”joten en voi ottaa lisääkään.”
 ”Tarkoitat kai, ettet voi ottaa vähempää”, sanoi Hattu Hassinen. ”Ainahan voi ottaa enemmän.”
 ”Sinulta ei kysytty mitään”, sanoi Liisa.
 ”Kukas nyt menee henkilökohtaisuuksiin”, Hassinen kysyi voitonriemuisena.
 Liisa ei oikein tiennyt mitä vastata, joten hän otti vähän teetä ja voileipää ja kääntyi sitten Murmelin puoleen ja toisti kysymyksensä: ”Miksi he asuivat kaivon pohjalla?”
 Murmeli mietti taas tovin ja sanoi sitten: ”Se oli siirappikaivo.”
 ”Ei sellaisia olekaan!” Liisa aloitti ärtyneenä, mutta Hattu Hassinen ja Maaniskuun rusakko hyssyttelivät ”Shh! Shh!” ja Murmeli huomautti happamasti: ”Jos et osaa olla kohteliaampi, on varmaan parasta että kerrot itse tarinan loppuun.”
 ”Ei, ei, jatka!” Liisa sanoi nöyrästi. ”En enää keskeytä sinua. Kai nyt yksi siirappikaivo voi olla olemassa!”
 ”Vai että yksi!” tuhahti Murmeli närkästyneenä. Se suostui kuitenkin jatkamaan. ”Ja niin nämä kolme pientä siskosta – ne näet harjoittelivat piirtämistä.
 ”Mitä he piirsivät?” sanoi Liisa unohtaen tyystin lupauksensa.
 ”Siirappia”, sanoi Murmeli, tällä kertaa hetkeäkään miettimättä.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hatuntekijän teekutsut. John Tennielin kuvitusta teokseen Liisan seikkailut ihmemaassa (1865).
  1. Hämeen-Anttila, Jaakko: Trippi Ihmemaahan. Huumeiden kulttuurihistoria, s. 182. Helsinki: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-27259-5.
  2. Lecercle, Jean-Jacques: Philosophy of nonsense. The intuitions of Victorian nonsense literature, s. 1–. London: Routledge, 1994. ISBN 978-0-415-07652-4. (englanniksi)
  3. The Books Alice in a World of Wonderlands. Viitattu 25.11.2018.
  4. Muikku-Werner, Pirkko – Jantunen, Jarmo Harri – Kokko, Ossi: Suurella sydämellä ihan sikana: Suomen kielen kuvaileva fraasisanakirja, s. 160. Helsinki: Gummerus, 2008. ISBN 978-951-20-7156-2.
  5. Korkeimman oikeuden Liisa ihmemaassa -ennakkoratkaisu KKO 1967-II-10 (Finlexin tiivistelmä) ja koko teksti.
  6. Carroll, Lewis: Alices äventyr i Underlandet. I fri försvenskning efter originalets hundrasjuttonde tusen av Nino Runeberg. Helsingfors: Schildt, 1921.
  7. Carroll, Lewis: Alisan šeikkailut kummanmuas. Čomendi John Tenniel. Karjalakse kiändi Aleksi Ruuskanen. Helsinki: Karjalan Kielen Seura, 2018. ISBN 978-952-5790-81-8.
  8. Carrol, Lewis 1906: Liisan seikkailut ihmemaailmassa, s. 65–66. Suomentanut Anni Swan.
  9. Carroll, Lewis 1974: Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa, s. 76–78. Suomentaneet Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner.
  10. Carroll, Lewis 1995: Alicen seikkailut ihmemaassa, s. 75–77. Suomentanut Alice Martin.
  11. Carroll, Lewis 2000: Liisa Ihmemaassa, s. 116–120. Suomentanut Tuomas Nevanlinna.

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brooker, Will: Alice’s Adventures: Lewis Carroll in Popular Culture. New York: Continuum, 2004. ISBN 0-8264-1433-8. (englanniksi)
  • Gardner, Martin: The Annotated Alice: The Definitive Edition. New York: W. W. Norton & Co., 1999. ISBN 0-393-04847-0. (englanniksi)
  • Goodacre, Selwyn: Elucidating Alice: A Textual Commentary on Alice’s Adventures in Wonderland. Portlaoise: Evertype, 2015. ISBN 978-1-78201-105-7. (englanniksi)
  • Jaques, Zoe – Giddens, Eugene: Lewis Carroll’s Alice’s Adventures in Wonderland and Through the Looking-Glass: A Publishing History. Farnham: Ashgate, 2013. ISBN 978-1-4094-1903-7. (englanniksi)
  • Lindseth, Jon A. – Tannenbaum, Alan (toim.): Alice in a World of Wonderlands: The Translations of Lewis Carroll’s Masterpiece I–III. New Castle: Oak Knoll Press, 2015. ISBN 978-1-58456-331-0. (englanniksi)
  • Oittinen, Riitta: Liisa, Liisa ja Alice: Matkakirja. Tampere: Tampere University Press, 1997. ISBN 951-44-4216-4.
  • Weaver, Warren: Alice in many tongues: The translations of Alice in Wonderland. Madison: The University of Wisconsin Press, 1964. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]