Tove Jansson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tove Jansson
Tove Jansson vuonna 1967
Tove Jansson vuonna 1967
Syntynyt 9. elokuuta 1914
Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut 27. kesäkuuta 2001 (86 vuotta)
Helsinki, Suomi
Kansallisuus Suomen lippu Suomi
Ammatti Taidemaalari ja kirjailija
Puoliso Tuulikki Pietilä
Vanhemmat Viktor Jansson ja Signe Hammarsten-Jansson
Allekirjoitus ToveJanssonSignature.jpg
Tove Jansson
Äidinkieli ruotsi
Ensiteokset Muumit ja suuri tuhotulva (1945)
Tuotannon kieli ruotsi
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Tove Marika Jansson (9. elokuuta 1914 Helsinki27. kesäkuuta 2001 Helsinki) oli suomenruotsalainen kirjailija, taidemaalari, filosofian tohtori, pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija, joka tunnetaan parhaiten muumihahmojen luojana. Taiteilijaperheeseen syntynyt Jansson oli jo lapsuudestaan asti tuottelias, ensin etenkin kuvataiteilijana ja myöhemmin kirjailijana ja kuvittajana. Menestykseen Jansson nousi 1950-luvulla, kun ensimmäiset muumikirjat ilmestyivät. Muumitarinoita valmistui Janssonin elämän aikana proosana ja kuvakirjoina toistakymmentä, sanomalehtien sarjakuvina kaikkiaan tuhatviisisataa sarjaa.

Boheemien, suvaitsevaisten ja humorististen muumien kautta Jansson on luontevasti käsitellyt myös vaikeita aiheita, kuten yksinäisyyttä, riittämättömyyttä, alkoholia ja kuolemaa. Muumikirjojen filosofia on antanut paljon myös aikuisille lukijoille, ja Jansson olikin koko tuotannossaan taitava lasten ja aikuisten roolien kuvaaja.

Myöhemmällä iällä Jansson keskittyi enemmän aikuisille tarkoitettuun kirjallisuuteen sekä kuvataiteeseen ja kirjojen kuvituksiin. 1970-luvun lopulta eteenpäin hän keskittyi teoksissaan yhä enemmän oman aikansa maailmaan ja etenkin ihmissuhteisiin. Myöhemmissä kirjoissa korostuu yhtäältä koti ja perusturva, toisaalta luova epävarmuus ja kaiken suhteellisuus.

Jansson otti tuotannossaan usein kantaa vähemmistöjen, naiseuden ja homoseksuaalisuuden teemoihin. Jansson piti itseään aina ensisijaisesti taidemaalarina. Taiteilijaperheen tyttärenä hänelle oli lapsesta asti itsestään selvää, että hänestä tulee kuvataiteilija. Janssonin merkittävintä kuvataiteellista tuotantoa ovat julkiset tilaustyöt ja koristelumaalaukset muun muassa Auroran lasten­sairaalaan, kouluihin ja lastentarhoihin.

Vuonna 2004 Jansson sijoittui 19:nneksi Yleisradion järjestämässä Suuret Suomalaiset -äänestyksessä. Jansson on nykyisinkin yksi Suomen rakastetuimpia ja tunnetuimpia kirjailijoita. Hänen teoksiaan, etenkin muumikirjoja, on käännetty 45 kielelle[1], ja hän on Suomen käännetyin kirjailija[2]. Lisäksi muumeista on tehty useita teatteri-, ooppera-, filmi-, tv- ja radiosovituksia. Janssonin alkuperäisiä satukuvituksia ja erikielisiä muumikirjoja on tallennettu Muumilaakso-museoon, joka on toiminut Tampereella vuodesta 1987[3].

Vuonna 2014 Tove Janssonin syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta. Hänen elämäntyötään esitellään kevään ja kesän ajan laajassa juhlanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa.[4] Syksyllä sama näyttely on vielä esillä Japanissa, jossa se kiertää viisi museota[5].

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Jansson 1920-luvulla.

Tove Jansson syntyi sunnuntaina 9. elokuuta 1914 kello 11.55 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat suomenruotsalainen kuvanveistäjä Viktor Jansson sekä ruotsalaissyntyinen piirtäjä Signe Hammarsten-Jansson, jotka olivat tavanneet toisensa Pariisissa opiskellessaan Académie de la Grande Chaumièressä ja olleet naimisissa vuodesta 1913. Vanhemmat olivat erityisen iloisia siitä, että lapsi oli tyttö, ja toivoivat hänestä alusta asti taiteilijaa. Perheeseen syntyi myöhemmin vielä kaksi poikaa, Per Olov Jansson vuonna 1920 ja Lars Jansson vuonna 1926. Myös Toven molemmista veljistä tuli taiteilijoita.

Janssonit asuivat Toven lapsuuden ja nuoruuden ajan Helsingin Katajanokalla Luotsikatu 4:ssä. Talo oli viereisessä korttelissa toimineen kahviyhtiö Pauligin omistama vuokratalo, ja siinä asui paljon taiteilijoita. Janssonien hallussa oli ylimmän kerroksen ateljeehuoneisto, jonka edellinen asukas oli ollut taidemaalari Hugo Simberg. Tove vietti suuria osia lapsuudestaan myös Ruotsissa äidinpuoleisten sukulaistensa luona. Suomen itsenäistymisen jälkeisten levottomuuksien aikana Signe ja Tove asuivat pidemmän aikaa Ruotsissa, kun Viktor Jansson taisteli Suomen sisällissodassa valkoisten puolella. Hammarsten-suvun yhteinen kesänviettopaikka oli Ängsmarnin huvila Blidön saarella Tukholman saaristossa; myös Tove vietti lapsuutensa kesät Ängsmarnissa, ja vanha puuhuvila sekä sitä ympäröinyt vehreä laakso toimivat myöhemmin esikuvina Muumitalolle ja Muumilaaksolle.[6]

Omaelämäkerrassaan Kuvanveistäjän tytär (1968) Tove Jansson kuvaili lapsuuttaan impulsiivisen kuvanveistäjäisän ja käytännönläheisen piirtäjä-äidin tyttärenä. Viktor Jansson oli boheemi taiteilijaluonne, jonka ateljeessa järjestetyt juhlat saattoivat jatkua päiväkausia. Hänen lähipiiriinsä kuului useita sukupolvensa johtavia taiteilijoita, kuten Alvar Cawén, Marcus Collin, Jalmari Ruokokoski ja Tyko Sallinen, jotka istuivat usein iltaa Janssoneilla. Tove nukkui isänsä kuvanveistoateljeen parvella ja sai seurata läheltä tämän taiteilijajuhlia. Nuoruudessaan hän oli myös muutamien isänsä tekemien veistosten mallina; kuuluisin näistä on Convolvulvus, joka voitti Helsingin kaupungin kuvanveistokilpailun vuonna 1930 ja pystytettiin Kaisaniemen puistoon. Koska Viktorin kuvanveistäjäntulot olivat epäsäännölliset, perheen päivittäisestä toimeentulosta huolehti Signe Hammarsten-Jansson. Hän työskenteli päivisin Suomen Pankin setelipainon graafikkona ja teki huomattavan uran etenkin suomalaisten postimerkkien suunnittelijana. Iltaisin Signe hankki lisäansioita piirtämällä kirjankansia ja kuvittamalla suomenruotsalaisia lehtiä.

Taiteilijakodin ilmapiirin ja etenkin äitinsä esimerkin innostamana Jansson aloitti jo varhain uransa kuvittajana. Hän julkaisi ensimmäiset piirroksensa 14-vuotiaana Allas Krönika -lehdessä nimimerkillä "Toto". Piirrossarjan nimi oli Hej hurra för Mannerheim! (”Hei hurraa Mannerheimille”) ja se kuvasi sisällissodan 10-vuotisjuhlaparaatia. 15-vuotiaana Jansson ryhtyi avustamaan vakituisesti suomenruotsalaista pilalehti Garmia, jonka toimituskuntaan hänen äitinsä kuului. Vuonna 1933 Jansson asetti ensimmäistä kertaa töitään näytteille, ja samana vuonna julkaistiin myös hänen ensimmäinen kuvakirjansa Sara och Pelle och Neckens bläckfiskar (suom. Pipu ja Kalle ja Ahdin mustekalat) salanimellä "Vera Haij". Hän oli kirjoittanut ja kuvittanut kirjan jo viisi vuotta aiemmin, 14-vuotiaana.[7]

Nuori kuvataiteilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Jansson kävi keskikoulun Helsingin suurimmassa ruotsinkielisessä yhteiskoulussa Brobergska samskolanissa, samassa kuin isänsä aiemmin. Isänsä tavoin koulunkäynti oli hänelle vaikeaa, ja hän totesi myöhemmin: "Koulunkäynti oli ikävää ja olen suurimmaksi osaksi unohtanut sen."[8] Keväällä 1930 15-vuotias Tove Jansson päätti koulunsa Brobergska samskolanissa, ja saman vuoden syksyllä hän kirjautui Tukholman taideteolliseen kouluun opiskelemaan mainospiirtämistä ja muotoilua. Hänen äitinsä oli aikanaan valmistunut piirustuksenopettajaksi samasta oppilaitoksesta. Jansson opiskeli Tukholmassa kolme vuotta ja asui enonsa, lääkekemian professori Einar Hammarstenin luona.

Vuonna 1933 Jansson palasi Helsinkiin ja jatkoi opintojaan Ateneumissa eli Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskoulussa. Opiskeluvuodet Tukholmassa olivat vakuuttaneet Janssonin siitä, että hänen ominta alaansa on maalaaminen, ja Ateneumissa hän valitsi taidemaalariluokan. Ateneumissa Jansson opiskeli William Lönnbergin ja Uuno Alangon oppilaana, mutta kummallakaan ei ollut suurta vaikutusta hänen tyyliinsä. Sen sijaan ystävyys kuusi vuotta vanhemman Sam Vannin kanssa oli merkityksellinen ja vahvisti Janssonin näkemystä värien merkityksestä maalaustaiteessa.[9] Taidemaalariluokan oppilaat olivat tyytymättömiä Ateneumin opetukseen ja etenkin pääopettaja Lönnbergiin, ja keväällä 1936 tilanne muuttui avoimeksi kapinaksi: suurin osa taidemaalariluokan oppilaista jätti Ateneumin. Tove Jansson ja kolme muuta oppilasta, Runar Engblom, Christian Sibelius ja Unto Virtanen, vuokrasivat yhteisen ateljeen Ullanlinnan Tähtitorninkadulta. Samana vuonna Jansson esiintyi ensimmäisen kerran vapaana taiteilijana Suomen Piirtäjäliiton yhteisnäyttelyssä Taidehallissa.

Jansson palasi myöhemmin Ateneumiin, mutta päätti opintonsa siellä lopullisesti vuonna 1937. Samana vuonna hän muutti omaan ateljeehensa Vänrikki Stoolin kadulle Etu-Töölöön. Hän asetti maalauksiaan näytteille useisiin eri näyttelyihin ja sai hyviä arvosteluja. Hän sai myös joitakin palkintoja, ja matka-apurahojen turvin hän opiskeli ja työskenteli Pariisissa kevään 1938 sekä teki matkan Italiaan kevätkesällä 1939. Taidemaalarin työ ei kuitenkaan taannut toimeentuloa, ja Jansson oli taloudellisesti riippuvainen kuvitustyöstä. Hän avusti ahkerasti suomenruotsalaisia lehtiä kuvituksillaan ja alkoi kirjoittaa myös lehtinovelleja: ensimmäinen näistä oli Helsingfors-Journalenissa julkaistu Bulevarden (1934). Hän sai myös kuvitettavakseen kirjoja, pääasiassa lastenkirjoja, kuten Brita af Hiörnäsin Pikku-Olli ja Jänis Suurisuu (1943) sekä Solveig von Schoultzin Nalleresan (1944). Kaivattuja lisäansioita toivat myös postikorttien ja mainoskuvien piirtäminen. Tove Jansson on maalannut Elsi Borgin suunnitteleman, 1953 valmistuneen Teuvan kirkon alttaritaulun Kymmenen neitsyttä. Tämä on ainoa hänen urallaan maalama alttaritaulu.

Erityisen merkitykselliseksi muodostui suhde pilalehti Garmiin, jota Jansson oli avustanut 15-vuotiaasta lähtien. Hän työskenteli Garmin vakituisena kuvittajana viitisentoista vuotta ja piirsi siihen noin sata kansikuvaa sekä noin viisisataa muuta piirrosta. Ahkerin kausi oli 1940-luvun alussa toisen maailmansodan aikana, jolloin Jansson oli Garmin johtava taiteilija. Hän kuvasi piirroksissaan sekä taiteilijaelämää että sota-ajan karua arkea, mutta kaikkein eniten hän nautti poliittisten pilapiirrosten tekemisestä ja siitä, että sai olla "sikamainen Hitleriä ja Stalinia kohtaan".[10] Janssonin terävä kynä johti Garmin ajoittain jopa ongelmiin esivallan kanssa. Vuonna 1938 Garmissa julkaistiin Janssonin piirtämä kansikuva, joka kritisoi Münchenin sopimusta: kuvassa Adolf Hitler on kuvattu kiukuttelevana pikkupoikana, joka vaatii huutaen lisää kakkua, vaikka on jo saanut runsaasti kakunpaloja (Puolan käytävän, Elsass-Lothringenin, Danzigin jne.). Garmin päätoimittajan Henry Reinin mukaan lehti oli vähällä saada rangaistuksen "vieraan ystävällismielisen valtion päämiehen loukkaamisesta".[11] Maaliskuussa 1940, juuri ennen Moskovan välirauhaa, sensuuri kielsi Garmia julkaisemasta Janssonin piirtämää kansikuvaa, jossa irvailtiin Stalinin sotilaalliselle kyvyttömyydelle[12].

Muumien synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Jansson vuonna 1956.

Muumipeikon hahmo syntyi Tove Janssonin mielikuvituksessa jo 1930-luvulla. Ensimmäinen piirros muumista syntyi Janssonien kesäpaikan ulkohuussin seinälle. 1930-luvun alkupuolella hänen akvarelleissaan esiintyy mustia muumin kaltaisia olentoja, ja pian Jansson alkoi käyttää hahmoa Garmin pilapiirroksissaan, joissa se toimi tekijän tunnusmerkkinä yhdessä signeerauksen kanssa.[13] Varhaisessa vaiheessa hahmon nimi oli Snork (niisku), mutta myöhemmin se sai nimen Mumin tai Mumintroll (muumi/muumipeikko). Tämä nimi oli peräisin Tukholman taidekoulun ajoilta ja oli Toven enon Einar Hammarstenin keksimä. Tämä oli kertonut ruokaa näpistelevälle sisarentyttärelleen kauhutarinoita ruokakomerossa asuvasta "muumipeikosta".[14]

Ensimmäisen muumikirjansa Småtrollen och den stora översvämningen (suom. Muumit ja suuri tuhotulva) Jansson kirjoitti talvisodan aikana, vuosina 1939–1940. Hän puhtaaksikirjoitti ja kuvitti kirjan jatkosodan jälkeen, ja se ilmestyi syksyllä 1945 Söderström & Co:n kustantamana. Viisikymmentä vuotta myöhemmin Jansson teki kirjan uuteen painokseen esipuheen, jossa hän selosti motiivejaan ryhtyä kirjailijaksi:

Sotatalvena 1939 työni oli seisahtunut; tuntui aivan hyödyttömältä koettaa piirtää kuvia. Kai voi ymmärtää, että äkkiä innostuin kirjoittamaan jotain, mikä alkoi sanoilla "Olipa kerran". Satuhan jatkosta piti tulla, ei mahtanut mitään, mutta puolustelin itseäni sillä, etten ottanut mukaan prinssejä, prinsessoja enkä pieniä lapsia, vaan valitsin sen sijaan pilapiirrosteni äkäisen tunnushahmon ja nimesin sen Muumipeikoksi.[15]

Ensimmäistä muumikirjaa hädin tuskin huomattiin maailmansodan jälkeisillä kirjamarkkinoilla, ja siitä ilmestyi vain yksi – joskin positiivinen – arvostelu. Jansson oli kuitenkin innoissaan uudesta aluevaltauksesta ja ryhtyi välittömästi kirjoittamaan uutta muumikirjaa. Kometjakten (suom. Muumipeikko ja pyrstötähti) ilmestyi syksyllä 1946. Jansson teki kirjan pohjalta myös jatkosarjakuvan Mumintroll och jordens undergång ("Muumipeikko ja maailmanloppu") joka ilmestyi vasemmistolaisessa Ny Tid -lehdessä 1947–1948. Muumien saama vastaanotto oli kuitenkin edelleen vaisu. Kometjakten sai hieman edeltäjäänsä enemmän huomiota, mutta sen myyntiluvut olivat huonot, ja Söderström & Co kieltäytyi julkaisemasta enempää muumikirjoja, koska piti niitä taloudellisesti kannattamattomina. Ny Tidin lukijat puolestaan valittivat, että muumiperhe on liian porvarillinen, eikä lehti tilannut Janssonilta enempää sarjakuvia.[16]

Janssonin kirjoitustarmoa nämä takaiskut eivät kuitenkaan kyenneet lannistamaan. Kolmannen muumikirjan Trollkarlens hatt (suom. Taikurin hattu) hän vei kilpailevalle kustantajalle Schildtsille, joka julkaisi sen syksyllä 1948. Trollkarlens hatt oli Tove Janssonin kirjallinen läpimurto. Se sai ylistävät arvostelut sekä Suomessa että Ruotsissa, jossa se edeltäjiensä tapaan julkaistiin samaan aikaan. Kirjasta tehtiin myös nopeasti englanninkielinen käännös Finn Family Moomintroll, joka ilmestyi 1950.

Vuonna 1984 valmistuneessa televisiosarjassa Tove ja meri Jansson kertoo Muumien synnystä.

Myöhempi elämä ja työt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuulikki Pietilä, Tove Jansson ja Signe Hammarsten-Jansson Klovharun saarella.

Omien muumikirjojensa lisäksi Jansson kuvitti myös muita lastenkirjallisuuden klassikoita, kuten J. R. R. Tolkienin Lohikäärmevuoren sekä Lewis Carrollin romaanin Liisan seikkailut ihmemaassa ja runoelman Kraukijahti ruotsinnokset. Hän on kirjoittanut myös useita aikuisille suunnattuja kirjoja, muun muassa novelleja. Muumi-sarjakuvaa Jansson piirsi itse 1947–1961 suomalaisiin ja ulkomaisiin lehtiin, minkä jälkeen sarjakuvia jatkoi hänen veljensä Lars.[13] Parhaimmillaan 1950-luvulla sarjakuva ilmestyi yli 40 maassa ja 60 kielellä.[13]

Jansson sai työstään useita palkintoja. Vuonna 1966 hän sai Hans Christian Andersenin palkinnon työstään lastenkirjallisuuden hyväksi. Valtion kirjallisuuspalkinnon hän sai vuosina 1963, 1971 ja 1982. Jansson sai myös Suomen Kulttuurirahaston palkinnon 1990 sekä Suomi-palkinnon 1993. Janssonille itselleen palkinnot eivät merkinneet suuria. Paljon tärkeämpänä hän piti läheistensä hyväksyntää ja arvostusta.[17]

Janssonin elämänkumppani oli taidegraafikko Tuulikki Pietilä, jonka kanssa hän vietti useat kesät Pellingissä sijaitsevassa Klovharun saaressa. He kirjoittivat yhdessä kirjan Haru, eräs saari (1996), jossa he kertoivat kesistään saaressa. Jansson ja Pietilä asuivat ja pitivät yllä galleriaa Helsingin Kaartinkaupungissa Ullanlinnankadulla. Pietilän kuvaamista kaitafilmeistä on koottu useita TV-dokumentteja, joissa on käsitelty niin heidän kesiään Klovaharunilla kuin heidän matkusteluaan ympäri maailmaa. Pietilä oli Janssonin seuralainen Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhlissa vuonna 1992.

Vuonna 1986 Jansson ja Pietilä lahjoittivat Tampereen taidemuseolle teoskokonaisuuden, johon kuului yli tuhat Janssonin alkuperäiskuvitusta ja useita Pietilän rakentamia muumiaiheisia kuvaelmia. Lahjoitukseen sisältyi myös muumikirjojen erikielisiä käännöksiä ja yli kaksimetrinen muumitalo, jonka Jansson ja Pietilä olivat tehneet yhdessä ystävänsä, erikoislääkäri Pentti Eistolan kanssa. Kokoelmaa varten perustettiin erillinen Muumilaakso-museo, joka avasi ovensa yleisölle Tampereen pääkirjastotalo Metsossa keväällä 1987. Museon kävijämäärät suurenivat 1990-luvun muumi-innostuksen myötä, mikä johti Muumilaakson näyttelytilojen laajentamiseen. Jansson, Pietilä ja Eistola olivat mukana juhlimassa laajennusosan avajaisia Tampereella keväällä 1993.[18]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Janssonin hauta Hietaniemen hautausmaalla.

Tove Jansson sairastui 1990-luvulla sekä keuhko- että rintasyöpään. Hän oli tupakoinut pitkään, ja myös hänen isänsä oli sairastanut keuhkosyöpää. Sairastumisensa myötä Jansson vetäytyi julkisuudesta; hänen viimeinen huomattava julkinen esiintymisensä oli vuonna 1994 Tampereella hänen 80-vuotispäivänsä kunniaksi järjestetyssä kirjailijasymposiumissa. Jansson sai keväällä 2000 vaikean aivoverenvuodon. Hän vietti koko seuraavan vuoden sairaalassa ja kuoli 27. kesäkuuta 2001, 86-vuotiaana.[19] Hänet on haudattu sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalle vanhempiensa sekä veljensä Larsin viereen.

Tove Jansson -seura ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Jansson sai oman nimikkoseuransa 9. marraskuuta 2007. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Kirsi Piha. Seuraan liittyi jo sen perustamisvaiheessa noin 50 henkilöä.

Seuran tarkoituksena on edistää tietoutta Tove Janssonin kirjallisuudesta ja elämästä sekä innostaa lukemisen harrastamiseen. Seura suunnittelee kirjailija-taiteilijalle muistomerkkiä, joka voisi olla perinteinen patsas tai jopa epämuodollinen kävelyraitti Helsingissä.[20]

Palkintoja ja kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Postimerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tove Janssonin kunniaksi on Suomessa julkaistu vuosina 1992–2013 kymmenen eri muumiaiheista postimerkkiä ja postimerkkivihkoa. Elokuussa 2004 juhlistettiin Janssonin 90. syntymävuotta julkaisemalla graafikko Päivi Vainionpään suunnittelema muumiaiheinen postimerkki sekä Pertti Mäkisen suunnittelema juhlaraha Tove Jansson ja Muumi.[23] Toinen juhlaraha lyötiin vuonna 2014.[24] — Luettelo postimerkkijulkaisuista:[25]

  • 9.10.1992: Nordia 1993 -postimerkkinäyttely (postimerkkivihko 4 × 2,10 mk)
  • 27.1.1994: Ystävyydellä — Muumeja (postimerkkivihko 8 × 1. lk., 2 erilaista merkkiä)
  • 15.1.1998: Muumeja (postimerkkivihko 4 × 1. lk.)
  • 15.3.2000: Muumeja (postimerkkivihko 4 × 1. lk.)
  • 7.5.2003: Muumit ja taikatalvi (postimerkkivihko 6 × 1. lk.)
  • 9.8.2004: Muumit (erikoispaperille painettu 1. lk:n merkki)
  • 9.5.2007: Muumilaakson kesä (postimerkkivihko 6 × 1. lk.)
  • 6.5.2009: Muumit sarjakuvissa (postimerkkivihko 6 × 1. lk.)
  • 6.5.2011: Kuinkas sitten kävikään? (postimerkkivihko 6 × 2. lk.)
  • 6.5.2013: Muumisuosikit (postimerkkivihko 6 × 1. lk.)
  • 31.1.2014: Tove Jansson 100 vuotta (pienoisarkki 2 × 1. lk.)

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teos
ja mahdollinen uusittu versio
Julkaisuvuosi Suomenkielinen nimi Suomennos Suomenkielisen julkaisuvuosi
Sara och Pelle och Neckens bläckfiskar (av ”Vera Haij”) 1933 Pipu ja Kalle ja Ahdin mustekalat (1933)
Seikkailu merenpohjassa (2014)
Tuntematon (1933)
Sirke Happonen (2014)
1933
2014
Småtrollen och den stora översvämningen 1945 Muumit ja suuri tuhotulva Jaakko Anhava 1991
Kometjakten
Mumintrollet på kometjakt
Kometen kommer
1946
1956
1968
Muumipeikko ja pyrstötähti Laila Järvinen 1955
Trollkarlens hatt
Trollkarlens hatt
1948
1956
Taikurin hattu Laila Järvinen 1956
Muminpappas bravader
Muminpappas bravader
Muminpappans memoarer
1950
1956
1968
Muumipapan urotyöt Laila Järvinen 1963
Hur gick det sen? Boken om Mymlan, Mumintrollet och Lilla My 1952 Kuinkas sitten kävikään? Kirja Mymmelistä, Muumipeikosta ja pikku Myystä Hannes Korpi-Anttila 1952
Farlig midsommar 1954 Vaarallinen juhannus Laila Järvinen 1957
Trollvinter 1957 Taikatalvi Laila Järvinen 1958
Vem ska trösta knyttet? 1960 Kuka lohduttaisi Nyytiä? Kirsi Kunnas 1960
Det osynliga barnet och andra berättelser 1962 Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia Laila Järvinen 1962
Pappan och havet 1965 Muumipappa ja meri Laila Järvinen 1965
Vi: En romantisk bok för älskande 1965
Bildhuggarens dotter 1968 Kuvanveistäjän tytär Kristiina Kivivuori 1969
Sent i november 1970 Muumilaakson marraskuu Kaarina Helakisa 1970
Lyssnerskan 1971 Kuuntelija Kristiina Kivivuori 1972
Sommarboken 1972 Kesäkirja Kristiina Kivivuori 1973
Solstaden 1974 Aurinkokaupunki Kristiina Kivivuori 1975
Den farliga resan 1977 Vaarallinen matka Panu Pekkanen 1977
Dockskåpet och andra berättelser 1978 Nukkekaappi ja muita kertomuksia Eila Pennanen 1980
Skurken i muminhuset 1980 Outo vieras Muumitalossa Panu Pekkanen 1980
Den ärliga bedragaren 1982 Kunniallinen petkuttaja Kyllikki Härkäpää 1983
Stenåkern 1984
Resa med lätt bagage 1987 Kevyt kantamus Oili Suominen 1989
Rent spel 1989 Reilua peliä Kyllikki Härkäpää 1990
Brev från Klara 1991 Seuraleikki Eila Pennanen 1991
Visor från Mumindalen 1993 Muumilaakson laulukirja Vexi Salmi 1994
Anteckningar från en ö 1996 Haru, eräs saari Liisa Ryömä 1996
Meddelande 1998 Viesti: Valitut novellit 1971–1997 Useita suomentajia 1999

Sarjakuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja Julkaisuvuosi Jaksot
Mumintrollet 1 1957 Muumipeikko, Muumiperhe, Yksinäinen saari
Mumintrollet 2 1957 Muumiperhe Rivieralla, Vaarallinen talvi, Kuvitteluleikki
Mumintrollet 3 1958 Talonrakennus, Aloitamme uuden elämän, Viidakkoelämää
Mumintrollet 4 1958 Muumipeikko rakastuu, Muumipeikko ja marsilaiset, Muumiperhe ja meri
Mumintrollet 5 1960 Yhdistyselämää, Muumipeikko villissä lännessä
Mumintrollet 6 1960 Niiskuneiti rokokoossa, Muumipeikko ja velvollisuudentunto
Mumintrollet 7 1962 Muumipeikko ja pyrstötähti, Muumipeikko ja kultainen häntä
Mumintrollet 8 1964 Muumitalvi, Muumipeikko merillä
Mumintrollet 9 1965 Hosulin kosinta, Muumin lamppu, Muumipeikko ja rautatie

Näytelmät ja kuunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mumintrollet och kometen 1949
  • Troll i kulisserna 1958 (Muumit kulisseissa, suomentanut Kirsi Kunnas, 2002)
  • Mumintrollen 1969
  • Mumindalen 1973
  • Muminoperan, Muumiooppera 1974
  • Orm i salongen 1974
  • Fönstret 1976
  • Lyssnerskan 1976
  • Gymnastiklärarens död 1976
  • Kvinnan som lånade minnen 1977
  • Dottern 1977
  • Tio före fyra 1977
  • Mumintroll i kulisserna 1982 (Muumipeikot kulisseissa, suomentanut Eila Maunu, 1994)
  • Huvudrollen 1988
  • Den stora resan 1988

Kuvitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ella Pipping: Jag, 1937
  • Kaarlo Karhi: Miten sisustan kotini?, 1938
  • Gunnar Mårtenson: Överstan och hennes värld, 1942
  • Brita Hiort af Ornäs: Lill-Ole och harpalten, 1943
  • Lorenz Numers: Tveskäggs krumelurer, 1943
  • Martin Söderhjelm: Om flugan Maja, 1944
  • Solveig von Schoultz: Nalleresan, 1944
  • Ole Reuter: Learn English, 1944–1945
  • Lorenz Numers: Ordkynne, 1945
  • Carolus Sjöstedt: Bröderna Borgs bedrifter, 1947
  • Lilli Forss-Nordström: Våren vaknar, 1951
  • Eric Gardberg: Zebran Sebulon och andra djursagor, 1952
  • Lewis Carroll: Snarkjakten, 1959
  • J. R. R. Tolkien: Bilbo, en hobbits äventyr, 1962
  • Lewis Carroll: Alice i underlandet, 1966

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hällsten, Annika: Boksuccé efterlyses. Hufvudstadsbladet 22.1.2014, s. 21.
  2. Ahola, Suvi: Jansson, Tove (1914–2001). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 17.1.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 6.12.2006.
  3. Muumilaakso. Tarinoista museokokoelmaksi, s. 75–76. Toim. Mirja Kivi. Espoo: Schildt, 2000. ISBN 951-50-1135-3.
  4. Tove Jansson 14.3.2014–7.9.2014 2014. Helsinki: Ateneumin taidemuseo. Viitattu 16.2.2014.
  5. Tove 100. Juhlavuosi 2014. Viitattu 16.2.2014.
  6. Christina Björk: Ruotsin Muumilaakso on yhä loistossaan. Toven matkassa, 2004. WSOY.
  7. Tove Janssonin kukat, metsä ja kauhu
  8. Tordis Ørjasæter: Tove Jansson – Muumilaakson luoja, s. 30. WSOY, 1987.
  9. Elina Bonelius: Rohkean naisen taiteilijantie. Tove Jansson: Muistonäyttely, 2002. Tampereen taidemuseo.
  10. Boel Westin: Tove Jansson – Sanat, kuvat, elämä, s. 96. Schildts, 2008.
  11. Boel Westin: Tove Jansson – Sanat, kuvat, elämä, s. 97. Schildts, 2008.
  12. Marja Ylönen: Pilahistoria – Suomi poliittisissa pilapiirroksissa 1800-luvulta 2000-luvulle, s. 174-176. SKS, 2001.
  13. a b c Lasse Koskela: Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon, s. 109-112. Tammi, 1990.
  14. Boel Westin: Tove Jansson – Sanat, kuvat, elämä, s. 147-151. Schildts, 2008.
  15. Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva, s. 5. WSOY, 1991.
  16. Juhani Tolvanen: Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson – Muumipeikko-sarjakuvan tarina, s. 29. WSOY, 2000.
  17. Jansson, Tove (1914 - 2001) Suomalaisen kirjallisuuden seura. Viitattu 2014-03-28.
  18. Muumilaakso. Tarinoista museokokoelmaksi, s. 75, 97. Toim. Mirja Kivi. Espoo: Schildt, 2000. ISBN 951-50-1135-3.
  19. Boel Westin: Tove Jansson – Sanat, kuvat, elämä. Schildts, 2008.
  20. Ahola, Suvi: Tove Jansson sai oman nimikkoseuran. Helsingin Sanomat, 10.11.2007. maksullinen linkki Viitattu 26.12.2011.
  21. Tove Jansson (Palkinnot ja ehdokkuudet) WSOY. Viitattu 22.8.2012.
  22. Tove Jansson saa puiston Katajanokalle Helsingin Sanomat. 11.3.2014. Viitattu 12.3.2014.
  23. Suomen Yhdysvaltain suurlähetystö: Muumeista postimerkki ja juhlaraha, 5.8.2004.
    Joulupostimerkki.suntuubi.com: Muumipostimerkit, luettu 30.7.2008.
    Posti/Itella: Euroviisupostimerkeissä Lordi, Kirka, Marion Rung, Laila Kinnunen ja Katri Helena, 10.4.2007.
  24. Ahola, Suvi: Tove. Helsingin Sanomat 31.1.2014, s. B 1.
  25. Norma Suomi 2011: Postimerkkiluettelo, s. 147, 152, 169, 180, 195, 202, 219, 233. Käpylän merkki, Helsinki. ISSN 0358-1225

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Happonen, Sirke: Muumiopas. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-363-0.
  • Happonen, Sirke: Vilijonkka ikkunassa: Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33163-7.
  • Karjalainen, Tuula: Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6963-3.
  • Kivi, Mirja: Muumilaakso: Tarinoista museokokoelmaksi. Tampere: Tampereen taidemuseon Muumilaakso, 1998. ISBN 952-9549-52-0.
  • Kruskopf, Erik: Kuvataiteilija Tove Jansson. (Bildkonstnären Tove Jansson, 1992.) Suomennos: Eija Kämäräinen. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1992. ISBN 951-0-18241-9.
  • Svensson, Helen (toim.): Toven matkassa: Muistoja Tove Janssonista. (Resa med Tove: En minnesbok om Tove Jansson, 2002.) Suomentanut Outi Menna. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28323-1.
  • Tove Jansson: Muistonäyttely. Tampereen taidemuseo, 2002.
  • Tarkka, Pekka: Tove Jansson. Teoksessa Suomalaisia nykykirjailijoita. 6. uudistettu laitos. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1770-7.
  • Tolvanen, Juhani: Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson: Muumipeikko-sarjakuvan tarina. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23633-0.
  • Westin, Boel: Tove Jansson: Sanat, kuvat, elämä. (Tove Jansson: Ord, bild, liv, 2007.) Suomentanut Jaana Nikula. Helsinki: Schildt, 2008. ISBN 978-951-50-1752-9.
  • Ørjasæter, Tordis: Tove Jansson: Muumilaakson luoja. (Møte med Tove Jansson, 1985.) Suomentanut Saima-Liisa Laatunen. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14401-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tove Jansson.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Tove Jansson -sitaatteja.