Kuollut mies rakastuu
| Kuollut mies rakastuu | |
|---|---|
 Elokuvan juliste. |
|
| Ohjaaja | Ilmari Unho |
| Käsikirjoittaja | Ilmari Unho |
| Perustuu | Simo Penttilän alkuperäiskäsikirjoitukseen |
| Tuottaja | Matti Schreck |
| Säveltäjä | George de Godzinsky |
| Kuvaaja | Erkki Majava |
| Leikkaaja | Elle Viljanen |
| Lavastaja | Arvo Kotilainen |
| Pääosat |
Joel Rinne Hilkka Helinä |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomi-Filmi |
| Ensi-ilta | 16. elokuuta 1942 |
| Kesto | 91 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Budjetti | 1 458 480 mk |
| Seuraaja | Kuollut mies vihastuu |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Kuollut mies rakastuu (ruots. Död man blir kär) on Ilmari Unhon ohjaama suomalainen jännityskomediaelokuva vuodelta 1942. Juoni perustuu Simo Penttilän alkuperäiskäsikirjoitukseen, joka voitti Suomi-Filmin marraskuussa 1940 julistaman käsikirjoituskilpailun.[1] Elokuva on ensimmäinen Kuollut mies -trilogiassa, jota jatkettiin vuosina 1944 ja 1952.
Elokuvan aiheena on politiikkaan ja rahaan liittyvä juonittelu. Varatuomari Aarmalla on kosolti päänvaivaa peitenimiä käyttävistä rikollisista, mutta ”Kuollut mies” auttaa häntä taistelussa konnia vastaan.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Hilkka Helinä | … | Berita Eliza Lopez, ”Kaksi Iitä” |
| Joel Rinne | … | eversti evp. Rainer Sarmo, ”Kuollut mies” |
| Tauno Majuri | … | varatuomari Timo Aarma, ent. Ahrman |
| Reino Valkama | … | kapteeni evp. Mikko Vehmer |
| Paavo Jännes | … | konsuli Fredrik Ahrman |
| Santeri Karilo | … | Thomas Gardener |
| Wilho Ilmari | … | señor Luigi Lopez |
| Pentti Saares | … | Harri Temmes, ”Kaksi Ämmää” |
| Eine Laine | … | Emilia, Aarman taloudenhoitajatar |
| Rauha Rentola | … | Leena, ”Kaksi Eetä” |
Kreditoimattomat näyttelijät
| Väinö Kolhonen | … | piccolo |
| Erkki Uotila | … | vahtimestari |
| Arvi Tuomi | … | hovimestari |
| Kerttu Salmi | … | III lk. kahvilan tarjoilijatar |
| Kalle Rouni | … | Lennart Ström |
| Vilho Ruuskanen | … | mies klubilla |
| Viljo Immonen | … | kitaransoittaja |
| George de Godzinsky | … | pianonsoittaja |
| Vilho Siivola | … | Minkki, Keskusklubin portieeri |
| Uuno Montonen | … | merikapteeni |
| Kaarlo Halttunen | … | Pedro, Lopezin sihteeri |
| Joel Asikainen | … | Jali |
| Liisa Tuomi | … | baarityttö |
| Ida Salmi | … | matkustajakodin emäntä |
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helsinkiläinen varatuomari Timo Aarma on lähdössä maaseudulle Muursaloon, ja hänen on tarkoitus ottaa eräs sinetöity kirje mukaansa. Joukko rikollisia on vakoillut Aarmaa ja hänen isäänsä, konsuli Fredrik Ahrmania jo hyvän aikaa. Konsuli pelkää olevansa tarkkailun kohteena omassa kodissaankin ja kehottaa poikaansa varovaisuuteen. Aarman läksiäisjuhliin ilmestyy hänen ystävänsä eversti Sarmo eli ”Kuollut mies”. Aarma uskoo hänelle huolensa ja kertoo kirjekuoresta. Samaan aikaan konsulin palvelustyttö Leena, peitenimeltään ”Kaksi Eetä”, on sekoittanut unilääkettä konsulin teehen ja tutkinut tämän kassakaapin. Sarmo saa Leenan kiinni rysän päältä tämän soittaessa toimeksiantajalleen. Ilmenee, että Leena on konnien asialla ja hänen tehtävänsä on raportoida tapahtumista konsulin talossa. Naamioitunut nainen, peitenimeltään ”Kaksi Iitä”, yllättää Sarmon aseella uhaten, auttaa Leenan pakoon ja ilmoittaa tapahtuneesta pomolleen puhelimitse.
Konsuli paljastaa Aarmalle, että rikollisliigan takana on suomalaissyntyinen Thomas Gardener, joka havittelee konsulin hallussa olevia, muuatta Luigi Lopezia koskevia asiakirjoja. Lopez on tulossa Suomeen höyrylaivalla, ja hänellä on kalavelkoja Gardenerin kanssa. Sarmo punoo juonen, jonka tuloksena Aarmaa varjostaneet konnat saavat käsiinsä väärän kirjekuoren, jossa on ”Kuolleen miehen” terveiset.
Sarmo ja ”Kaksi Iitä” tapaavat toisensa hotellissa. Nainen teeskentelee huimausta ja pyytää Sarmoa saattamaan hänet huoneeseensa. Hän esittäytyy neiti Rantolaksi, mutta Sarmo tunnistaa hänet aiemmin kohtaamakseen naamioituneeksi naiseksi. Hän lausuu kohteliaisuuden naisen kauniista silmistä saaden tämän hämilleen. Sarmon ystävä, kapteeni Mikko Vehmer on tällä välin joutunut hotellin ravintolassa tappeluun konnien apurin, juopuneen ”Kahden Ämmän” kanssa ja lyö tämän kanveesiin. Vehmer on sattumalta puhelimessa, kun ”Kaksi Iitä” soittaa ravintolaan ja antaa ”Kahdelle Ämmälle” tarkoitetun käskyn lähteä pikimmiten Muursaloon.
Sarmo matkustaa Aarman vieraaksi Muursalon kartanoon, jossa hän valottaa Lopezin taustoja. Vuosia sitten Lopez oli Buenos Airesin varakkain mies, mutta hänet vangittiin poliittisista syistä ja hänen varansa takavarikoitiin. Ilmiantajana oli toiminut Gardener. Hän ja ”Kaksi Iitä” saapuvat perässä Muursaloon ja majoittuvat matkustajakotiin. Tällöin Lopez on ehtinyt Helsinkiin ja kertoo konsuli Ahrmanille, kuinka Gardener aikoinaan ilmiantaessaan hänet myös erotti hänet tyttärestään Beritasta. Tytär on sittemmin varttunut tukkukauppias Remmerin ja tämän tyttären Britan luona. Aarma on aiemmin kokenut epäonnistuneen romanssin Britan kanssa.
Muursalossa Sarmo livahtaa yöllä ulos kartanosta matkustajakotiin, missä hän yllättää ”Kaksi Iitä” nukkumasta ja paljastaa Gardenerin konnuuden sekä Lopezin olevan elossa. ”Kaksi Iitä” ymmärtää totuuden ja paljastaa olevansa Lopezin tytär Berita. Sarmo puolestaan tunnustaa rakastuneensa, ja he suutelevat. Samaan aikaan Gardener on tunkeutunut kartanoon ja vanginnut Aarman. Selviää, että Brita Remmer on purkanut kihlauksen Aarman kanssa, koska Gardener valehteli hänelle ja sai uskomaan, että Aarma havittelee vain hänen rahojaan. Sarmo ilmestyy vaivihkaa, vapauttaa Aarman ja kehuskelee menneensä kihloihin Lopezin tyttären kanssa. Aarma raivostuu luullen kysymyksen olevan Britasta ja käy Sarmon kimppuun. Gardener käyttää tilaisuutta hyväkseen ja pääsee jälleen niskan päälle, kunnes Berita ja Lopez ehtivät hätiin. Yrittäessään pakoon Gardener syöksyy parvekkeen kaiteen läpi kuolemaansa. Berita sanoo paperien olevan turvassa ja selvittää Beritan ja Britan nimisekaannuksen, sillä Gardener oli luullut heidän olevan sama henkilö. Näin Aarma saa Britansa takaisin.
Vehmer pitää yhä ”Kahta Ämmää” vankinaan ja kun hän jälleen soittaa Muursaloon, Sarmo kutsuu hänet kihlajaisiinsa.
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuollut mies rakastuu -elokuva syntyi Suomi-Filmin käsikirjoituskilpailun tuloksena. Kilpailu oli julistettu marraskuussa 1940. Simo Penttilä lähetti voittaneen käsikirjoituksensa nimimerkillä Monsieur X. Myös nimi Simo Penttilä on taiteilijanimi, jonka takana oli toimittaja Uuno Hirvonen. Jatkosodan vuoksi elokuvan kuvauksia siirrettiin kevääseen 1942. Tarina ajoittuu talvisodan jälkeisiin kuukausiin, jatkosotaan ei viitata. Teoksen keskushahmo eversti evp. Sarmo selittää arvonimessään olevan lyhenteen johtuvan sanoista ”ei viinaa pisaroittain”. Lisänimi ”Kuollut mies” puolestaan syntyi everstiä mukaillen kulttuurisen pelleilyn tuloksena: Sarmon isovaarin isoisän nimi oli Sarmoinen, mutta kohtalon ja kulttuurin oikusta se muuttui Turun koulussa Dettmaniksi. Suomalaisen kielialueen ulkopuolella Dettman vääntyi englanninkieliseen muotoon Deadman – eli ”Kuollut mies”.[2]
Kuollut mies rakastuu oli erinomainen yleisömenestys.[1] Jatko-osa Kuollut mies vihastuu ilmestyi 1944, ja yleisömenestys oli tällöinkin hyvä. Sen sijaan trilogian päättänyt Kuollut mies kummittelee (1952) ei menestynyt.[2]
Pienissä sivuosissa nähdään muun muassa Joel Asikainen ja Kaarlo Halttunen sekä Liisa Tuomi, joka näyttelee baarityttöä.[3]
Kuollut mies rakastuu kuvattiin huhti–kesäkuussa 1942. Konsuli Ahrmanin residenssiä esitti Etelä-Helsingissä Eirassa Armfeltintie 13. Brändön huvilakaupungissa Vanha kelkkamäki 9 puolestaan esitti Muursalon kartanoa. Sisäkuvat tehtiin Suomi-Filmin studioilla Helsingin Munkkisaaressa.[3]
Elokuvan ympäristön ja henkilöiden tyylikkyydessä voi nähdä vastakohdan hakemista sota-ajan ankeudelle.[4]
Arviot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kriitikot olivat enimmäkseen tyytyväisiä näkemäänsä, ja Simo Penttilä toivotettiin tervetulleeksi kotimaisten käsikirjoittajien joukkoon. Helsingin Sanomien Paula Talaskiven mielestä elokuvassa oli sopivasti jännitystä ja komediaa, simopenttilämäistä huumoria, jopa hirtehishuumoria, jossa Joel Rinne kunnostautui. Uuden Suomen arvostelija kuitenkin piti toteutusta puutteellisena. Ajan Suunnan kriitikko pani merkille poikkeuksellisen luontevan replikoinnin. Aamulehden kirjoittaja arvioi elokuvan ”riemastuttavaksi tuotteeksi”. Näyttelijäsuoritukset arvioitiin kauttaaltaan hyviksi, vaikka Joel Rinne saikin itseoikeutetusti enimmät kiitokset.[5]
Eräät 1980-luvun kriitikot olivat tylympiä arvioissaan. Tapani Maskula piti elokuvan juonta sekavana, dialogia tyhjin fraasein täytettynä ja dramaturgiaa jahkailevana.[5] 2000-luvun arvostelija Arto Pajukallio on kuitenkin nostanut kerronnan, hahmot ja kokonaistunnelman ”metkan charmanttiseksi”.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen kansallisfilmografia 3, Suomen elokuva-arkisto 1993, ISBN 951-37-1019-X
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuollut mies rakastuu Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Kava.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- Yle.fi (Arkistoitu – Internet Archive)