Martti Vainio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo juoksijasta. Muita saman nimisiä henkilöitä on lueteltu täsmennyssivulla.
Martti Vainio
Martti Vainio seuraa Lasse Viréniä vuoden 1980 Suomi-Ruotsi - maaottelussa.
Martti Vainio seuraa Lasse Viréniä vuoden 1980 Suomi-Ruotsi - maaottelussa.
Henkilötiedot
Syntynyt 30. joulukuuta 1950 (ikä 69)
Vehkalahti
Uran tiedot
Laji kestävyysjuoksu ja maraton
Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
      Hylätty Los Angeles 1984 10 000 metriä
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Helsinki 1983 5 000 m
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Praha 1978 10 000 m
Pronssia Pronssia Ateena 1982 10 000 m

Martti Olavi Vainio (s. 30. joulukuuta 1950 Vehkalahti) on entinen suomalainen kestävyysjuoksija.

Arvokisamitaleille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainio aloitti arvokilpailu-uransa Montrealin olympialaisissa 1976, joissa hän osallistui 10 000 metrin juoksuun mutta karsiutui alkuerissä.[1] Hän voitti 10 000 metrillä kultaa Prahan EM-kilpailuissa 1978 Suomen-ennätyksellä 27.30,99[2] ja saavutti samalla matkalla pronssia Ateenan EM-kisoissa 1982 ajalla 27.42,51.[3] Hän sijoittui 5 000 metrillä Prahassa kuudenneksi silloisella ennätyksellään 13.29,7 ja Ateenassa kahdeksanneksi ajalla 13.33,69.[4] Moskovan olympialaisissa 1980 Vainio oli 5 000 metrillä yhdestoista ja 10 000 metrillä kolmastoista.[5]

Helsingin MM-kilpailuissa 1983 Vainio jäi 10 000 metrillä niukasti neljänneksi ajalla 28.01,37 ja saavutti samoissa kisoissa 5 000 metrillä pronssia ajalla 13.30,34. Tämä oli myös erittäin tiukka kilpailu; Vainio varmisti mitalinsa aivan viime metreillä heittäytymällä maalilinjan yli.[6]

Los Angelesin olympialaiset 1984[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1984 Los Angelesin olympialaisissa Vainio sijoittui hopealle 10 000 metrillä, mutta jäi kiinni dopingin käytöstä. Vainio oli antanut positiivisen doping-näytteen jo 14. huhtikuuta 1984 Rotterdamin maratonilla SUL:n testissä, mutta asia salattiin. Antti Lanamäki on myöhemmin perustellut salaamista sillä, että Vainion vaimo oli juuri lähtenyt amerikkalaisen miehen matkaan heidän poikansa kanssa, ja Lanamäki pelkäsi että Vainio tekee jotain itselleen, jos päälle tulee vielä dopingkäry.[7] Kyseessä on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kerta, kun Suomi on menettänyt olympiamitalin dopingin vuoksi.

Los Angelesin kisojen jälkeen julkisuudessa annettiin doping-kärylle selitys, jonka mukaan Vainion naapuri, talonmies Alpo Nyrönen olisi vahingossa antanut Vainiolle doping-ainetta sisältävän ruiskeen B-vitamiinipiikin sijaan. Myöhemmin Vainio on kertonut luulleensa käyttäneensä testosteronia, eikä testeissä pidempään näkyneitä anabolisia steroideja.

Kilpailukiellon jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainio sai alun perin elinikäisen kilpailukiellon, mutta SUL:n anottua sen lyhentämistä panna lyheni 18 kuukauden pituiseksi. Kilpailukiellon kärsittyään Vainio palasi radoille ja juoksikin vielä Rooman MM-kilpailuissa 1987 10 000 metrillä muttei yltänyt mitalivauhtiin. Kaiken lisäksi kyseisessä kilpailussa kierroslaskijoille sattui suuri kömmähdys ja Vainio keskeytti kisan kierrosta liian aikaisin ollessaan sillä hetkellä kuudentena[8]. Näin hänen tuloksekseen merkittiin keskeytys[9]. Hän osallistui Roomassa myös maratonille mutta sekin päättyi keskeytykseen[9]. Martti Vainio yllätti vielä vuonna 1991, jolloin hän palasi radalle ja rikkoi 40-vuotiaiden ME-tulokset 3 000 metrillä (8.05,08) ja 10 000 metrillä (28.30,58).

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainion Prahan kisoissa 29. elokuuta 1978 juoksema voittoaika 27.30,99 on edelleen, yli 40 vuotta myöhemmin, 10 000 metrin juoksun Suomen ennätys[10] ja EM-kisaennätys. 3 000 metrillä Vainion paras aika oli 7.44,42 (1984) ja 5 000 metrillä 13.20,07 (1983). Vainiolla on viisi SM-kultaa 5 000 metriltä (1978, 1980, 1981, 1982 ja 1987) ja yhdeksän 10 000 metriltä (1977, 1978, 1980, 1981, 1982, 1983, 1986, 1987 ja 1988). Hän voitti maastojuoksun Suomen mestaruuden pitkällä matkalla vuosina 1981, 1983, 1986 ja 1987.

Uran loputtua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilu-uransa jälkeen Vainio on toiminut matkailualan yrittäjänä. Vainio perusti lomakeskus Lomakouheron vuonna 1981 Karstulaan, ja myöhemmin hankki omistukseensa entisen Kartano-Kievari-ravintolan ja lomakylän, joka tunnettiin Martin kievarina. Toimintaa on sittemmin pyörittänyt toinen yrittäjä nimellä Kartanon Kievari.[11] Paikka sijaitsee Äänekoskella. Vainio myi elämysmatkoja, kelkka- ja koskisafareita. [12] Lomakouheron Martti Vainio myi ulkopuolisille 1990-luvun lopussa, ja yritys haettiin konkurssiin huhtikuussa 2008.[13] Sittemmin Vainio on toiminut yrittäjänä Haapamäen höyryveturipuistossa (Martin Safarit Oy).[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 350. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
  2. Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 128, 136. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
  3. Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 142, 148. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
  4. Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 128, 133, 136, 142, 146, 148. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
  5. Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 2: 1979–80, s. 103. Oy Scandia Kirjat Ab, 1980. ISBN 951-9466-25-8.
  6. Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 5, s. 88–90, 104–106, 127. Oy Scandia Kirjat Ab, 1983. ISBN 951-9466-36-3.
  7. Juha Kanerva: Antti Lanamäki paljastaa: Tämän takia salasin Martti Vainion dopingkäryn 30.5.2015. Ilta-Sanomat. Viitattu 30.5.2015.
  8. Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 9, s. 72. Sporttikustannus Oy, 1988. ISBN 951-8920-00-1.
  9. a b Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 9, s. 86. Sporttikustannus Oy, 1988. ISBN 951-8920-00-1.
  10. Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 40, s. 338. Urheilumuseo, 2019. ISBN 978-952-6644-14-1.
  11. Äänekosken kaupunkisanomat
  12. MTV3 18.3.2002. Vainion Martti vie mainioille safareille. [1] viitattu 21.2.2008.
  13. Hietamäki, Piia: Karstulan Lomakouhero suistui konkurssiin Keskisuomalainen. 8.4.2008. Viitattu 28.07.2018.
  14. Kaupparekisteri.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]