Denim

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sinistä farkkukangasta

Denim eli farkkukangas on puuvillatekstiili, josta valmistetaan muun muassa farmarihousuja, paitoja ja takkeja. Tyypillinen denim on paksuhkoa palttinaa[1] tai toimikasta (twilli), jossa indigovärjättyyn pituussuunnassa asetettuun puuvillaloimeen on kudottu denimissä usein luonnollisen valkoiseksi jätetty leveyssuunnassa liikkuva kude.selvennä Tästä syystä farkkukangas on useimmiten sisäpuolelta valkoinen. Denim on saanut nimensä sanoista ”de Nîmes”, eli ”Nîmesin kaupungista” tai serge de Nîmes, Nîmesin sarssi.[2]

Taide­his­torioitsijat löysivät vuonna 2010 kolme maalausta vuodelta 1655. Maalaukset aiheena on muun muassa denimiin pukeutunut ompelijatar ja kerjäläispoika. Yhden uskomuksen mukaan denim syntyi Italiassa Genovassa, jonka ranskalainen nimi Gênes olisi perustana farkku­jen englanninkieliselle nimelle jeans. Toisen uskomuksen mukaan denim kehittyi dunga­ree-kankaasta, jota britit alkoivat tuoda Intiasta Eurooppaan 1600-luvulla.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hannelore Eberle, Hermann Hermeling, Marianne Hornberger, Roland Kilgus, Dieter Menzer, Werner Ring, suom. Pirjo Luoto ja Irma Boncamper: Ammattina vaate, s. 114. Alkuteos Fachwissen Bekleidung. WSOY, 2002. ISBN 951-0-26522-5.
  2. Lonely Planet France, s. 733. , 2005. Teoksen verkkoversio (viitattu 5.6.2010).
  3. Missä farkut keksittiin? historianet.fi. 9.11.2016. Viitattu 22.12.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]