Siirry sisältöön

Akustiikka

Wikipediasta
Aalto-yliopiston akustiikan laboratorio.
Aalto-yliopiston akustiikan laboratorio.

Akustiikka[1] eli äänioppi[2] (kreik. ακούω ’kuulla’) on tieteenala, joka tutkii ääntä. Akustiikka on monitieteinen ala: Äänen syntymekanismien ja etenemisen tutkimus kaasussa, nesteessä tai kiinteässä väliaineessa liittyy läheisesti fysiikkaan, erityisesti mekaniikkaan, kun taas äänen havaitsemisen ja kuulon tutkimus eli psykoakustiikka on lähellä psykologiaa ja lääketiedettä.

Toisaalta akustiikalla tarkoitetaan arkikielessä äänen kuuluvuuden laatua tilassa[3]. Konserttisalissa on ”hyvä akustiikka”, jos musiikki kuulostaa siellä miellyttävältä. Puhumisen kannalta huoneen akustiikka on huono, jos puheesta ei saa siellä selvää, esimerkiksi koska huoneen jälkikaiunta-aika on liian pitkä.

Akustiikka liittyy läheisesti hyvin moniin aloihin, kuten musiikkiin, arkkitehtuuriin ja meritieteeseen. Akustiikan sovelluksia kutsutaan äänitekniikaksi, jonka pohjana on nykyisin yleensä elektroniikkaa ja signaalinkäsittelyä. Audiotekniikassa äänen taajuus on rajattu ihmiskorvalle kuultaviin ääniin eli taajuusalueelle 20 Hz – 20 kHz[4]. Meluntorjunta on akustiikan osa-alue, joka pyrkii vaimentamaan ei-toivottua ääntä ja vähentämään sen aiheuttamia haittoja. Melua syntyy liikenteessä, työpaikoilla ja rakennuksissa, joten meluntorjunnalla on yhteyksiä konetekniikkaan ja rakennustekniikkaan.

Akustiikan alalla toimivaa henkilöä kutsutaan akustikoksi[5]. Akustikko on äänitekniikan asiantuntija, joka toimii usein konsulttitehtävissä tai tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa[5]. Suomessa akustikkoja työskentelee konsulttiyrityksissä, tieto- ja viestintätekniikan alalla, ministeriöissä, raskaassa teollisuudessa ja yliopistoissa sekä ammattikorkeakouluissa[6].

Akustiikan osa-alueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akustiikka voidaan jakaa 13 osa-alueeseen Lindsayn pyörän[7] mukaan[6]. Musiikkiakustiikan keskeisiä kohteita ovat soittimien mekaniikka, musiikin kuuleminen ja ymmärtäminen sekä soitetun musiikin analyysi ja synteesi[8]. Sähköakustiikan alaa ovat äänen tallentaminen, muokkaaminen ja toisto käyttäen elektroniikkaa, kuten mikrofoneja, kaiuttimia ja mikroprosessoreita[9]. Puheakustiikka keskittyy puhutun kielen tuottamisen, tallentamisen, etenemisen ja havaitsemisen tutkimiseen[9]. Akustinen signaalinkäsittely muokkaa ääniä laskennallisesti esimerkiksi spektrianalyysiä, äänentoistoa tai aktiivista kuulonsuojausta varten[9].

Akustiikkasuunnittelu kuvaa eri osa-alueisiin liittyvää suunnittelutyötä[6]. Meluntorjunta keskittyy melulähteiden ja melun etenemisen vaimentamiseen esimerkiksi äänenvaimentimilla ja rakenteilla, kuten meluvalleilla. Rakennusakustiikka tarkastelee äänen kulkeutumista ja vaimentumista rakennuksen tiloissa ja tilojen välillä ilman ja rakenteiden välityksellä[6].

Rakenteellinen tärinä ja värähtelyakustiikka[10] tutkivat mekaanisten järjestelmien tärinää ja niiden vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa. Fysikaalinen akustiikka tutkii äänen etenemistä kaasuissa, nesteissä ja kiinteissä väliaineissa. Psykologiseen ja fysiologiseen akustiikkaan kuuluvat kuulon ja äänen havaitsemisen tutkimus eli psykoakustiikka sekä äänen fysiologiset vaikutuksia, kuten kuulovauriot ja melun aiheuttama stressi.[11]

Akustinen merentutkimus[6] käyttää akustisia menetelmiä meren fysikaalisen, biologisen, geologisen ja kemiallisen koostumuksen mittaamiseen, kuten meren suolapitoisuus, kalojen liikkeet ja meriarkeologia. Ultraäänitekniikka soveltaa ihmisen kuuloaluetta taajuudeltaan korkeampia ääniä esimerkiksi lääketieteelliseen kuvantamiseen ja sukellusveneiden kaikuluotaukseen veden alla[6]. Bioakustiikan alaa ovat eläinten kuulo ja ääntely[6].

Akustiikan koulutus Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akustikolla voi olla peruskoulutus eri aloilta, joita ovat ainakin akustiikka, arkkitehtuuri, fysiikka, rakennustekniikka, konetekniikka, sähkötekniikka ja tietotekniikka. Useimmilla akustikoilla on diplomi-insinöörin tai maisterin tutkinto[5]. Joillain akustiikan asiantuntijoilla on filosofian tohtorin tai tekniikan tohtorin tutkinto.

Aalto-yliopistossa voi opiskella diplomi-insinööriksi akustiikan ja audiotekniikan pääaineesta, joka kuuluu englanninkieliseen CCIS-maisteriohjelmaan[12]. Pääsyvaatimuksena on kandidaatin tutkinto soveltuvalta alalta, kuten informaatioteknologia tai teknillinen psykologia[12]. Koulutus on kaksivuotinen ja sen järjestävät yhteistyössä Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu ja perustieteiden korkeakoulu[12].

Aalto-yliopistossa voi myös opiskella tekniikan tohtoriksi akustiikan alalta. Tällöin jatko-opintojen tutkimusala on akustiikka ja puheenkäsittely[12], ja opetuksen järjestää Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu. Pääsyvaatimuksia ovat mm. maisterin tutkinto soveltuvalta alalta ja riittävä opintomenestys. Tekniikan tohtorin opintojen nimelliskesto on neljä vuotta[12].

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Karjalainen, Matti: Kommunikaatioakustiikka. (Suomenkielinen oppikirja) Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 1999. ISBN 951-22-4412-8
  • Karjalainen, Matti: Hieman akustiikkaa (Arkistoitu – Internet Archive). Suomenkielinen opetusmoniste. Espoo: TKK, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio, 2000.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Karjalainen 1999, s. 15.
  2. ↑ äänioppi. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  3. ↑ akustiikka. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  4. ↑ Karjalainen 1999, s. 87.
  5. ↑ a b c Jokitulppo, Jaana & Peltonen, Timo: Akustikon työnkuva, rooleja ja vaatimuksia.
  6. ↑ a b c d e f g Pääkkönen, Rauno: Akustiikan osa-alueet ja liiketoiminta Suomessa, s. 124-130. Akustiikkapäivät, 2019. Teoksen verkkoversio.
  7. ↑ Lindsay, R. Bruce: The Story of Acoustics. The Journal of the Acoustical Society of America, 1966, 39. vsk, nro 4, s. 629-644. ASA.
  8. ↑ Välimäki, Vesa: Musiikkiakustiikka, s. 241-250. (Johdatus musiikintutkimukseen (toim. T. Eerola, J. Louhivuori ja P. Moisala)) Suomen musiikkitieteellinen seura, 2003. ISBN 951-98479-2-8 Teoksen verkkoversio.
  9. ↑ a b c Karjalainen 2000, s. 24-27
  10. ↑ Crocker, M. J.: Handbook of Noise and Vibration Control. John Wiley & Sons, Inc., 2008. ISBN 978-0-471-39599-7
  11. ↑ Zwicker, Eberhard & Fastl, Hugo: Psychoacoustics: Facts and Models. Springer-Verlag Berlin Heidelberg, 1990. ISBN 978-3-540-23159-2
  12. ↑ a b c d e Opetus akustiikan laboratoriossa. Aalto-yliopisto. Viitattu 19.10.2023.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Akustiikka&oldid=23002406”