Stressi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittele stressiä sen lääketieteellisessä merkityksessä. Stressillä on myös muita merkityksiä, esimerkiksi fysiikassa ja se oli suomalainen yhtye.

Stressille on olemassa monta määritelmää. Stressillä tarkoitetaan yhden määritelmän mukaan fyysisinä, psyykkisinä ja sosiaalisina oireina sekä toimintahäiriöinä ilmenevää häiriötilaa, joka johtuu yksilön kokemuksesta, jossa hän ei kykene selviytymään häneen kohdistuvista vaatimuksista (Selyé 1963)[1]. Toisen määritelmän mukaan on olemassa sekä myönteistä että kielteistä stressiä, jotka vaativat kumpikin vastapainokseen lepoa ja vapaa-aikaa[2].

Kolmannen määritelmän mukaan stressi voidaan määritellä ympäristön yksilöön kohdistamaksi uhkaksi tai vahingolliseksi vaikutukseksi tai yksilön vasteeksi tällaisiin tekijöihin. Esim. aikaerorasitus eli jet lag on lievä stressin muoto. Voimakkaat kokemukset esimerkiksi sodassa voivat johtaa adaptaatiosyndroomaan, joka jatkuu myös silloin kun voimakkaan stressin aiheuttanut tilanne loppuu. Haastava käytös[3] voi olla tapa purkaa stressiä.

Eri teorioita yhdistävä stressin määritelmä on seuraava: Tilanteet, joihin ensisijaisesti kuuluvat kaikki seuraavat seikat: 1) Jotain epämiellyttävää on tapahtunut. 2) Epämielyyttävyyden tiedetään jatkuvan, ellei toimita tietyllä tavalla. 3) Edellä kerrotussa tietyllä tavalla toimimisessa ilmenee vaikeuksia. Myönteisenä stressi on harjoitusta, haastetta ja innostusta. Kielteisenä se on eri asia kuin rangaistus pettymyskokemus, joka tarkoittaa vain tilannetta, jossa tietystä käyttäytymisestä on seurannut kokijalle jotain epämiellyttävää. Kielteisenä se on myös eri asia kuin menetyskokemus, joka tarkoittaa tilannetta, johon liitty kokijalle merkittävä menetys.

Stressi on myös sosiaalinen ilmiö, joka voi tarttua mallioppimisen kautta ja siirtyä ihmisestä toiseen kotona ja työpaikalla (Bandura 1963). Stressi voi tarttua suoraan, samastumisen välityksellä tai siirtyä epäsuorasti stressaantuneen henkilön käyttäytymisen kautta.

Fysiologiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stressitilanteissa aktivoituvat sympaattinen hermojärjestelmä ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakseli. Sympaattisen hermoston aktivoituminen vapauttaa verenkiertoon katekoliamiineja. Kortikotropiinin eritys aivolisäkkeestä lisääntyy ja sen seurauksena veren glukokortikoidi pitoisuus kasvaa. Stressi voi aiheuttaa ruokahalun kasvua tai ruokahaluttomuutta.

Stressi voi olla akuuttia tai kroonista. Akuutti stressi aiheuttaa sympaattista hermojärjestelmää aktivoimalla akuutin stressivasteen eli ”taistele tai pakene” -reaktion, jolloin sydämen syke ja hengitystaajuus lisääntyvät, verenkiertoa ohjautuu enemmän lihaksille ja vähemmän muualle elimistöön, lihakset jännittyvät ja suoliston toiminta hidastuu. Akuutti stressi on monesti hyödyllinen tila, koska se lisää elimistön suorituskykyä.

Terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stressi pahenta useiden sairauksia oireita ja voi vaikuttaa monen ruumiillisen sairauden kehittymiseen[4]. Työperäinen stressi on toiseksi suurin työterveysongelma tuki- ja liikuntaelinsairauksien jälkeen. Myös myönteinen stressi on kuluttavaa ja vaatii vastapainokseen lepoa ja vapaa-aikaa.[5] Pitkäaikainen psyykkinen stressi muokkaa elimistön toimintaa monin tavoin. Tavallisia muutoksia ovat hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin (HPA-akseli) toiminnan häiriintyminen ja elimistön sisäsyntyinen tulehdustila[6]. Pitkään jatkuva stressi voi aiheuttaa elimistön kroonisen stressivasteen, jolla on monia haitallisia vaikutuksia. Se muun muassa heikentää immuunivastetta, lisää sydänperäisen kuoleman riskiä ja astmaan sairastuvuutta. Pitkittynyt stressi kuluttaa energiavarastoja, hidastaa ruuansulatusta ja nostaa verenpainetta. Stressi voi aiheuttaa myös unettomuutta ja univaje saattaa lisätä stressioireita. Monta vuotta kestänyt krooninen stressi näyttäisi heikentävän muistia ja hidastavan työvauhtia pysyvästi. Tämä saattaa johtua stressihormoni kortisolin hippokampusta kutistavasta vaikutuksesta.[7]

Pitkittyneen työperäisen stressin uskotaan vaikuttavan haitallisesti terveyteen, koska se johtaa elimistön ennenaikaiseen kulumiseen. Työperäinen stressi saattaa johtaa biologisen vanhenemisen kiihtymiseen ja on viitteitä siitä, että solujen ennenaikainen vanheneminen telomeerien lyhenemisen seurauksena olisi yksi osa tätä prosessia. Uupumukseen johtavan kroonisen työperäisen stressin on todettu korreloivan voimakkaasti veressä olevien elimistön immuunipuolustusta hoitavien valkosolujen telomeerien lyhentymisen kanssa myös niillä potilailla, jotka eivät kärsi masennuksesta, ahdistushäiriöistä tai alkoholin liikakäytöstä. [8]

Liiallinen työstressi lisää sydän- ja verisuonisairauksien ilmaantumista[9].

Osa pitkäkestoisen stressin haitallisista terveysvaikutuksista välittyy stressin aiheuttamalla epäterveellisellä käyttäytymisellä kuten (alkoholinkäytön ja tupakoinnin lisääntyminen, epäterveellinen ravinto, lihavuus, vähäinen yöuni, vähäinen liikunta, huono hoitomyöntyvyys). Stressi ruokkii alkoholismia[10].

Alalajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stressi voidaan jakaa kolmeen tyyppiin: distressiin, eustressiin ja neustressiin. Distressi on negatiivista, uuvuttavaa stressiä, jonka ihminen kokee selkeästi pahana ja uhkaavana. Eustressi on "hyvää stressiä", jota tavataan ihmisen ollessa tilanteessa, jonka hän kokee innostavana tai motivoivana. Eustressi on välttämätöntä ihmisen henkiselle kasvulle, kehitykselle ja erilaisten taitojen hallitsemiselle. Neustressi on kahden edellisen väliltä, eikä se aiheuta erityisen hyvää eikä huonoa mielialaa. Esimerkki neustressistä on maapallon toisella puolella sattuva suuronnettomuus, joka on meille kaukana asuville ihmisille ikävä asia, mutta ei kuitenkaan merkitse meille sellaista uhkaa, joka aiheuttaisi meille stressiä sanan perinteisessä merkityksessä.[11]

Stressin mittaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stressiä voi arvioida suhteellisen helposti esimerkiksi sykkeen ja verenpainereaktiivisuuden avulla. Kiihtynyt syke saattaa kertoa pitkittyneestä kuormittumisesta ja siihen liittyvästä sympaattisen aktivaation kasvusta tai parasympaattisen aktivaation alenemisesta. Sykemittareihin liittyvät tietokoneohjelmat voivat lisäksi laskea parasympaattisen aktivaation tasoa kuvastavan korkeataajuuksisen sykevaihtelun määrän tahdistetun lepohengityksen aikana. Muita mittareita ovat syke- ja verenpainereaktiivisuus sekä stressistä palautumisen mittaaminen. Suuri ero työssä ja vapaa-aikana mitatuissa syke- tai verenpainearvoissa voi kertoa työhön liittyvästä allostaattisesta kuormittumisesta.[12].

Verinäytteen korkea kortisolipitoisuus johtuu yleensä pitkittyneestä stressistä. Muita mahdollisia syitä ovat muun muassa ehkäisypillereiden käyttö, ylipaino ja jotkut sairaudet.[13]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Selyé, H. (1956) The stress of life. New York: McGraw-Hill.
  2. Lundin, R. (1963) Personality, an Experimental Approach. New York: The Macmillam Company.
  3. Heiska, J. (2016) Better Mental Health with 7x4-field. Berlin: Lambert academic Publishing.
  4. Bandura, A., Ross, D. & Ross, S. (1963) Vicarious reinforcement and imitativerning. Journal of Abnormal and social Psychology 67.
  1. Työ voi saada mielen oireilemaan. http://www.terve.fi/masennus/tyo-voi-saada-mielen-oireilemaan
  2. Juhani Saarinen: Stressistä voi olla apua – kuusi keinoa paineen kääntämiseen voitoksi. Helsingin Sanmat 27.5.2016. http://www.hs.fi/talous/a1464226024201
  3. Haastava käytös
  4. Sampsa Puttonen: Stressin fysiologiset vaikutukset. 2006;24(3):28-31. https://www.ebm-guidelines.com/dtk/ltk/avaa?p_artikkeli=ttl00352
  5. Juhani Saarinen: Stressistä voi olla apua – kuusi keinoa paineen kääntämiseen voitoksi. Helsingin Sanmat 27.5.2016. http://www.hs.fi/talous/a1464226024201
  6. Hänsel A, Hong S, Cámara RJ, von Känel R. Inflammation as a psychophysiological biomarker in chronic psychosocial stress. Neurosci Biobehav Rev 2010;35:115–21. https://www.researchgate.net/publication/40756879_Inflammation_as_a_psychophysiological_biomarker_in_chronic_psychosocial_stress
  7. Tanja Vasama: Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija. http://www.hs.fi/elama/art-2000004998299.html
  8. Ahola et al: Work-Related Exhaustion and Telomere Length: A Population-Based Study. Plos One 11.7. 2012. http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0040186
  9. Sampsa Puttonen: Stressin fysiologiset vaikutukset. 2006;24(3):28-31. https://www.ebm-guidelines.com/dtk/ltk/avaa?p_artikkeli=ttl00352
  10. https://www.sciencedaily.com/releases/2011/07/110715163216.htm
  11. Vartiovaara, IlkkaVoimaa eustressistä. Hippokrates Duodecim, 2004. ISBN 951-656-178-0.
  12. Sampsa Puttonen: Stressin fysiologiset vaikutukset. 2006;24(3):28-31. https://www.ebm-guidelines.com/dtk/ltk/avaa?p_artikkeli=ttl00352
  13. Kortisoli lisää keskittymiskykyä ja energisyyttä, mutta se on myös stressihormoni. https://www.puhti.fi/tietopaketit/kortisoli/

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]