Liikunta

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lapsia pelaamassa jalkapalloa.

Liikunta on tarkoituksellista fyysistä aktiivisuutta, jonka tarkoituksena on esimerkiksi kunnon kohottaminen, terveyden parantaminen tai pelkästään liikunnan tuottama ilo ja nautinto.

Käsitteistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikunta on kokoava käsite, joka sisältää urheilun lisäksi fyysiseltä rasitukseltaan ja motiiveiltaan moninaisen liikuntaharrastuksen ja arkiliikunnan. Suomen liikuntalaissa [1] liikunta on määritelty niin, että se ei sisällä huippu-urheilua. Terveysliikunnalla tarkoitetaan kaikkea fyysistä aktiivisuutta, jolla on terveyttä edistäviä tai ylläpitäviä vaikutuksia ilman intensiiviseen urheiluun liittyviä riskejä. Terveysliikunta jakautuu arkiliikuntaan ja kuntoliikuntaan. Terveysliikuntaa on sittemmin alettu kutsua terveyttä edistäväksi liikunnaksi[2], ja tällä hetkellä hallintokielessä on käytössä terveyttä ja hyvinvointia edistävä liikunta, jonka määritellään tarkoittavan elämänkulun eri vaiheissa tapahtuvaa kaikkea fyysistä aktiivisuutta, jonka tavoitteena on terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen[3]. Erityisliikunta on erityisryhmien liikuntaa. Arki- tai hyötyliikuntaa on harrastuksen ulkopuolinen fyysinen aktiivisuus (esimerkiksi työmatkapyöräily, portaiden kulkeminen, lumen luonti). Kuntoliikunta poikkeaa arkiliikunnasta tavoitteellisuutensa perusteella. Sitä harrastetaan fyysisen kunnon ylläpitämiseksi tai parantamiseksi. Kuntoliikunta (esimerkiksi sauvakävely, hölkkä, uinti, voimistelu) kehittää arkiliikuntaa tavoitehakuisemmin hengitys- ja verenkiertoelimistöä ja/tai tuki- ja liikuntaelimistöä. Kuntourheilua on esimerkiksi maratonin juokseminen.

Huippu-urheilu tarkoittaa yleensä kansainvälisellä mestaruuskilpailutasolla tapahtuva tai sinne tähtäävä urheilua. Suomen liikuntalaissa huippu-urheiluna pidetään edellisestä poiketen myös kansallisesti merkittävää urheilutoimintaa. Kilpaurheilua on alemmilla kilpailutasoilla tapahtuva kilpailu. Ammattiurheilijoina pidetään henkilöitä, jotka saavat merkittävän osan tuloistaan urheilusta. Näitä ovat Suomessa ainakin ne, jotka saavat urheilusta työsopimukseen perustuen palkkatuloja vuodessa tai kaudessa yli 11 060 euroa (2016) [4] ja jotka sillä perusteella kuuluvat [5] urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain piiriin. Yksilölajeissa ammattiurheilijat eivät tyypillisesti ole työsopimussuhteessa.

Arki- ja kuntoliikunta yhdessä kunto-, kilpa- ja huippu-urheilun kanssa muodostavat liikuntakulttuurin, johon osallistutaan omakohtaisen liikkumisen, harrastuksen, vapaaehtoistoiminnan, ansiotyön tai urheilun seuraamisen ja kuluttamisen kautta. Suomessa käytettyä liikuntakulttuuri-käsitettä vastaa englannissa sports culture.[6] Neuvostoliitossa 1970-luvulla käytössä ollut fizicheskoi kul’tury i sporta kattoi sekä liikunnan että urheilun ja se käännettiin englanniksi usein Physical culture and sport.[7]

Liikunnan merkitys yksilölle ja yhteiskunnalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikunta tuottaa iloa ja nautintoa. Liikunnan harrastamisella on myös merkittäviä välillisiä hyötyjä. Liikunta kehittää ja ylläpitää fyysistä, henkistä ja sosiaalista terveyttä, sekä vähentää ennenaikaista kuolleisuutta. Liikunta ylläpitää toimintakykyä ikääntyessä ja edistää itsenäistä suoriutumista. Liikunnalla on merkittävä ehkäisevä, hoitava ja kuntouttava vaikutus lukuisissa terveysongelmissa. Liikunta vähentää todennäköisyyttä sairastua muun muassa masennukseen, osteoporoosiin ja kaatumisesta johtuviin luunmurtumiin, metaboliseen oireyhtymään ja kakkostyypin diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen, veritulppaan, verenpaine-, sepelvaltimotautiin tai aivohalvaukseen sekä paksusuolen syöpään. Arkiliikunnan väheneminen ja ravinnon energiapitoisuuden nousu ovat yhteydessä suomalaisten ylipainoisuuden yleistymiseen. Siten liikunta on painonhallinnan ja terveyden edistämisen näkökulmasta erityisen tärkeää. Liikunnan käypä hoito -suositus julkaistiin vuonna 2016[8].

Liikkumattomuuden suorat terveysmenot muodostavat teollisuusmaissa 1,5–3,8% terveydenhuollon kokonaiskustannuksista.[9] Suomessa liikkumattomuuden arvioidaan maksavan 1–2 miljardia vuodessa.[10] Lisäämällä väestön liikunta-aktiivisuutta voidaan keventää hyvinvointipalvelujen tarvetta ja säästää siten julkisia varoja. Liikkumisen edistäminen on osa terveyden edistämisen kokonaisuutta.

Liikunta on yhteydessä oppimiseen. Osa yhteydestä on kyetty selittämään vaikutukseksi, eli sen taustalta löytyy mitattava kausaalinen mekanismi.[11]

Liikunnan kansalaistoimintaa kutsutaan vapaaehtoistyöksi silloin, kun tarkoituksena on osoittaa sen kansantaloudellinen arvo. Kansallisen liikuntatutkimuksen (2006)[12] mukaan yli 500 000 suomalaista tekee vapaaehtoistyötä liikunnan parissa, keskimäärin 10 tuntia kuukaudessa.

Liikuntasuositukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WHOn terveysliikuntasuositukset[13] perustuvat arvioon, että liikkumattomuus on globaalisti neljänneksi merkittävin ennenaikaista kuolemaa ennustava tekijä.[14] Suosituksen mukaan kaikkien 5–17 -vuotiaiden tulisi terveytensä kannalta saada ainakin tunti reipasta fyysistä aktiivisuutta joka päivä.[13] Kansallisessa suosituksessa määräksi ilmoitetaan vähintään 1–2 tuntia monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla.[15] Suomessa varhaisvuosien suositukseksi ilmoitetaan 3 tuntia, joka sisältää myös ns. kevyen liikunnan.[16] Suositusten perusteluina käytetään terveyden lisäksi liikunnan yhteyttä oppimiseen, kasvuun ja kehitykseen.[17]

WHO suosittelee 18-64 -vuotiaille vähintään 150 minuuttia fyysistä aktiivisuutta tai 75 minuuttia rasittavaa liikuntaa viikossa. Liikunnan voi koota esim. kymmenen minuutin pätkistä. Lihasvoimaa kehittävää toimintaa tulisi olla ainakin kahdesti viikossa. 65-vuotiaille suositukset ovat terveyden salliessa muuten samat, mutta erityisesti huomautetaan tasapainon merkityksestä. WHO neuvoo, että liikunta kannattaa aloittaa maltillisesti.[13] Suomessa UKK-instituutti on julkaissut terveysliikuntasuositukset liikuntapiirakkana.[18]

Liikunta- ja urheiluseurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikunta- tai nykyään yleisemmin urheiluseurat ovat pääsääntöisesti yhdistyksiä, jotka syntyvät jäsentensä sopimuksesta urheilun harrastamista tai edistämistä varten. Oikeuskelpoisia ovat rekisteröidyt yhdistykset.[19] Urheiluseurat voivat olla monilajisia mutta yhä useammin erikoisseuroja eli niissä harrastetaan yhtä lajia. Monilajisissa seuroissa eri lajit voivat olla järjestäytyneitä jaoksiksi, joilla on oma hallinto ja talous. Yhdistysrekisterissä on 20 000 yhdistystä, joiden toimialaksi voi lukea urheilun tai liikunnan. Toimiviksi arvioidaan näistä puolet. Kunnallisten järjestelmien kautta operoi noin 6000–7000 urheiluseuraa.[20]

Urheiluseuroiksi kutsutaan toisinaan myös osakeyhtiömuotoisia yrityksiä, joiden tarkoitus lähtökohtaisesti on tuottaa voittoa omistajilleen. Näitä ovat nykyään etenkin useiden palloilulajien pääsarjojen seurat. Muutos kansalaistoiminnasta yritystoiminnaksi tapahtui Suomessa etenkin 1990-luvun aikana.[21]

2000- luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella aikuisista 10–20% osallistui urheiluseurojen toimintaan, eri ikäisistä lapsista enimmillään jopa puolet ikäluokasta.

Vapaaehtoistyötä urheilun parissa on tehnyt 7–17 % suomalaisista.[22]

Liikunnan edistäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikuntaedellytysten tarjoaminen on suurelta osin kuntien vastuulla oleva palvelu, jonka toteuttamisesta vastaavat useat eri hallinnonalat (liikuntatoimi, opetus- ja kulttuuritoimi, sosiaali- ja terveystoimi, yhdyskunta- ja ympäristötoimi jne.) Varsinaisista liikuntapaikoista kuntien omistuksessa on noin 70 prosenttia. Kunnat myös tuottavat liikuntapalveluja ja järjestävät toimintaa liikunta- ja urheiluseurojen ohella. Kunnat tukevat seuroja ja muita liikuntatoimintaa järjestäviä yhdistyksiä suorilla yleis- tai erityisavustuksilla sekä subventoimalla liikuntapaikkojen käyttömaksuja tai tilavuokria. Kunnat ohjaavat alueensa päivähoidon, koulujen ja oppilaitosten liikunnanopetusta sekä lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa. Liikunta on Suomen koulujen pakollisia oppiaineita.

Kunnat rahoittavat liikuntapalvelunsa pääosin omilla verotuloillaan. Asiakasmaksujen merkitys liikuntapalveluissa on pieni. Kunnat saavat opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtionosuutta liikuntatoiminnan käyttökustannuksiin asukasluvun mukaan sekä harkinnan mukaan tukea liikuntapaikkojen rakentamiseen ja peruskorjaukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee liikuntaa veikkausvoittovaroista avustamalla valtakunnallisia ja alueellisia liikuntajärjestöjä, liikunnan tutkimus- ja kehittämishankkeita sekä arvokisojen järjestämistä.

Liikunnan edistäminen yhteiskunnan eri tasoilla on osa hallinnonaloja yhdistävää hyvinvointipolitiikkaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee liikuntaa 162 miljoonalla eurolla vuonna 2017. Tästä liikuntapaikkarakentamiseen ja muuhun saavutettavuuteen kohdistuu n.35 miljoonaa euroa, liikunnan kansalaistoimintaan ja urheiluun 63 miljoonaa, väestön liikunnan edistämiseen, joka sisältää myös kuntien valtionosuuden, 28 miljoonaa, osaamiseen ja tietopohjaan mukaanlukien liikunnan koulutuskeskukset 28 miljoonaa.[23]

Liikunnan talous Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotitalouksien liikuntapalveluihin, -välineisiin ja -tarvikkeisiin käyttämien kulutusmenojen suuruus ilman harrastuspaikoille menemiseen liittyviä matkustuskustannuksia tai yhdistysten jäsen- ja muita maksuja oli noin 780 miljoonaa euroa nykyrahassa vuonna 2012. Kasvu kotitaloutta kohti oli kuudessa vuodessa 10%.[24] Todellisia kokonaiskuluja tilastointitapa ei mahdollista. Erään arvion mukaan suuruusluokka olisi 2 miljardia euroa vuodessa.[25] Kotitalouden käytettävissä olevat menot on liikuntakulutusta eniten selittävä taustatekijä mutta myös koulutuksella on riippumaton kulutusvalintoja selittävä vaikutus.[26] Urheilijoiden liikuntakulutusmenoja kasvattavat harrastamisen useus ja tavoitteellisuus sekä valmennuksen ammattimaisuus.[27]

On esitetty, että liikuntaharrastamisen kustannukset ovat yksi lasten harrastamiseen vaikuttava tekijä ja että hinta on ongelma, koska asia liittyy terveyseroihin. Toisaalta on muistutettu, että harrastamisen hintakeskustelu koskee lähinnä tavoitteellista kilpaurheilua, ei kaikkea liikuntaa.[28]

Kunnat käyttävät Kuntaliiton arvion mukaan vuodessa yli 800 miljoonaa euroa liikuntatoimeen. Menot sisältävät mm. liikuntapaikkojen rakentamisen ja ylläpidon sekä liikunnanohjaamisen ja hallinnon kulut. Liikuntatoimet työllistävät 5000 henkilöä.[29]

Valtion osuus liikunnan menoista on vuositasolla noin 160 miljoonaa euroa. Rahat eivät ole verovaroja vaan lähes kokonaisuudessaan veikkausvoittovarojen jakoa edunsaajille eli mm. kunnille ja liikuntajärjestöille. Summasta huippu-urheilun osuus on 11,8–40 miljoonaa euroa. Summa riippuu siitä, mikä kaikki tulkitaan huippu-urheiluksi ja missä määrin yleisiä kustannuksia on mielekästä laskennallisesti jyvittää huippu-urheiluun. Alin luku on huippu-urheilun talousarviorivin loppusumma valtion liikuntabudjetissa.[30]

Suomen liikuntapolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa valtionhallinnossa liikunnan ja urheilun edellytysten luomisesta sekä liikuntapolitiikan yhteensovittamisesta. Liikuntapolitiikan strategiset linjaukset sovitaan hallitusohjelmassa sekä erillisissä ohjelmissa. Muita lähtökohtia ovat kansallinen lainsäädäntö, kuten liikuntalaki, sekä kansainväliset Suomea sitovat sopimukset.[31]

Opetus- ja kulttuuriministeriö painottaa liikunnan merkitystä väestön hyvinvoinnille ja terveydelle sekä sen roolia kansalaisyhteiskunnan ja osallisuuden vahvistamisessa. Ministeriö tukee eettisesti kestävää ja kansainväliseen menestykseen tähtäävää huippu-urheilua. Poikkihallinnollisuuden edistämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat asettaneet terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan ohjausryhmän. Sen linjausten mukaisesti tavoitteena on, että suomalaiset liikkuvat enemmän ja istuvat vähemmän.[31]

Liikuntalain määrittelemien liikunnan ja urheilun eettisten periaatteiden toteutumista ohjataan mm. liikuntaa edistävien järjestöjen valtionapukelpoisuutta ja valtionavustuksen määrää harkittaessa.[31]

Valtioneuvosto nimeää eduskunnan toimikaudeksi liikuntaneuvoston. Se on asiantuntijaelin, joka käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä asioita ja arvioi valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella sekä tekee esityksiä ja antaa lausuntoja.[32]

Liikunta lainsäädännössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikuntalain (390/2015) tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa, väestön hyvinvointia ja terveyttä, fyysisen toimintakyvyn ylläpitämistä ja parantamista, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, liikunnan kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta, huippu-urheilua, liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita sekä eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys, monikulttuurisuus, terveet elämäntavat sekä ympäristön kunnioittaminen ja kestävä kehitys.

Liikuntalaissa liikunta on määritelty tarkoittamaan kaikkea omatoimista ja järjestettyä liikunta- ja urheilutoimintaa paitsi huippu-urheilua.

Liikuntalaki on puitelaki. Sillä täsmennetään eri viranomaisten toimivaltaa ja tehtäviä liikunnan suhteen. Laki sisältää lisäksi viittauksia muuhun lainsäädäntöön ja määrittelee mm. että kunnan hoitaessa liikuntalain mukaisia tehtäviä se ei toimi kilpailutilanteessa markkinoilla.

Liikunta sai virallisen aseman myös Euroopan unionissa vuonna 2009, kun Lissabonin sopimus astui voimaan.[33] Urheilulla on unionissa niin sanottu pehmeä toimivalta. Urheilusta päätetään jäsenvaltioissa, mutta urheilun asema on virallinen unionin päätöksenteossa. Unionin tasolla voidaan toteuttaa liikunnan ja urheilun tukitoimia sekä toimintaohjelmia. Urheilu on osa Lissabonin sopimuksen artiklaa 165. Artiklassa mainitaan tapauskohtaisesti tulkittavat urheilun erityispiirteet, vapaaehtoisuuteen perustuvat rakenteet sekä yhteiskunnallinen ja kasvatuksellinen tehtävä. Artiklassa 6 korostetaan EU-jäsenvaltioiden roolia ja unionin tuki- ja täydennystoimia urheilun alalla. EU:ssa urheilun erityispiirteisiin kuuluvat urheilujärjestöjen itsenäisyys, urheilun omien sääntöjen huomiointi ja urheilun pyramidirakenne ruohonjuuritasolta huippu-urheiluun sekä näiden välillä toimiva solidaarisuus.

Ympäristövaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan neuvoston urheilun peruskirjaan[34] on kirjattu tarve kestävän kehityksen esille nostamiseen liikunnassa. Artikla edellyttää, että liikuntakulttuurin tulee olla sopusoinnussa kestävän kehityksen periaatteiden kanssa. Tämä tarkoittaa luonnon ja ympäristöarvojen ottamista huomioon liikuntapaikkoja suunnittelussa, liikuntajärjestöjen kestävän kehityksen mukaisen toiminnan tukemista ja ihmisten tietoisuuden lisäämistä liikunnan ja kestävän kehityksen välisestä suhteesta.[35] Kestävän kehityksen mukaista on erityisesti hyötyliikunta sekä luonnossa liikkuminen. Liikuntapaikalle kulkeminen kävellen, polkupyörällä tai linja-autolla on luontoystävällisempää kuin autoilu. Suurimmat ympäristövaikutukset aiheuttaa lajien harrastamiseen liittyvä liikenne. Suuressa mittakaavassa tarkasteltuna suomalaisen liikunnan ja urheilun ympäristövaikutukset ovat vähäisiä. Ympäristövaikutuksia on eri lajien edellyttämillä maisemanmuokkauksilla, veden kulutuksella, jäähdyttämisellä ja lämmittämisellä.[36]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Liikkuva ja hyvinvoiva Suomi 2010-luvulla. Ehdotus kansalliseksi liikuntaohjelmaksi julkisen ohjauksen näkökulmasta. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:14 [1]
  • Mikael Fogelholm, Olavi Paronen, Mari Miettinen. Liikunta – hyvinvointipoliittinen mahdollisuus. Suomalaisen terveysliikunnan tila ja kehittyminen 2006. Helsinki 2007. 127 s. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä)
  • Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta (24.4.2009/276)
  • Liikuntalaki (390/2015)
  • Valtioneuvoston periaatepäätös liikunnan edistämisen linjoista [2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150390
  2. Valtion liikuntahallinto terveyttä edistävän liikunnan kokonaisuudessa Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2012:1. Viitattu 2.4.2017.
  3. Muutosta liikkeellä! Valtakunnallinen yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020. STM:n julkaisuja 2013:10. 2013. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 2.4.2017.
  4. http://www.tvk.fi/fi/Uutiset/urheilijan-tapaturma--ja-elaketurvalain-mukaiset-euromaarat-2016/
  5. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090276
  6. Andrei S. Markovits, David T. Smith: Sports Culture Among Undergraduates: A Study of Student Athletes and Students at the University of Michigan. SPO Scholarly Monograph Series, 1.1.2007. doi:10.3998/spobooks.5099288.0001.001. Artikkelin verkkoversio.
  7. Physical Culture and Sports TheFreeDictionary.com. Viitattu 11.5.2017.
  8. Liikunnan käypä hoito -suositus
  9. Kolu P, Vasankari T, Luoto R: Liikkumattomuus ja terveydenhuollon kustannukset Suomen Lääkärilehti 2014;69(12):885-889.
  10. UKK-instituutin johtaja: Liikkumattomuuden hinta 1-2 miljardia euroa Helsingin Sanomat. 28.9.2014. Viitattu 30.3.2017.
  11. Syväoja H, Kantomaa M, Laine K, Jaakkola T, Pyhältö K, Tammelin T: Liikunta ja oppiminen Opetushallitus. Muistiot 2012:5.
  12. Kansallinen liikuntatutkimus 2005-2006 (pfd) 3/2006. Viitattu 22.6.2010.
  13. a b c Global recommendations on physical activity for health 2010. World Health Organization. Viitattu 18.4.2017.
  14. Liikkumattomuus on vaarallista – sohvaperuna kuolee ennen aikojaan Duodecim - Terveyskirjasto. Viitattu 18.4.2017.
  15. Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä: Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille 7–18-vuotiaille. 2008. Opetusministeriö, Nuori Suomi ry. Viitattu 18.4.2107.
  16. Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä. Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:21. Viitattu 18.4.2017.
  17. Tieteelliset perusteet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksille Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:22. Viitattu 18.4.2017.
  18. Liikuntapiirakka www.ukkinstituutti.fi. Viitattu 18.4.2017.
  19. Anttila R, Heikkinen P.: Päätä oikein.Seurajohtajan käsikirja. Valo, 2014 (päivitetty).
  20. Valtion liikuntaneuvoston lausumat ja kannanotot 22.10.2013.
  21. Forsström, Piritta: Yhdistyksestä osakeyhtiöksi : urheiluseurojen yhtiöityminen - tapaustutkimuksen kohteena Jyp Jyväskylä oy 2001.
  22. Lehtonen K, Hakonen H: Liikunnan kansalaistoiminnan tietopohja. Liikunnan harrastaminen ja vapaaehtoistyö urheiluseuroissa Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 274. 2013.
  23. Valtion talousarvioesitykset budjetti.vm.fi. Viitattu 18.4.2017.
  24. PX-Web - Valitse taulukko pxnet2.stat.fi. Viitattu 30.3.2017.
  25. Lapsen jääkiekkoharrastus voi maksaa kymmenessä vuodessa jopa 90 000 euroa Helsingin Sanomat. 9.4.2014. Viitattu 30.3.2017.
  26. Kajava O., Saarinen A. & Räsänen P.: Liikuntakulutus eri koulutusryhmissä vuosina 1985–2012. Liikunta & Tiede 54 (1), 68–74., 2017.
  27. Puronaho, Kari: Drop out vai throw out? Tutkimus lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannuksista. Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2014.
  28. Yhdenvertaiset mahdollisuudet harrastaa -painopisteenä harrastamisen hinta 2016. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:19.
  29. Tuloskortti 2016 . Lasten ja nuorten liikunta Suomessa. 2016. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 318.
  30. Lipponen, Kimmo: Menestyksen polulla –huippu-urheilun ulkoinen arviointi. 2017. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2017:1.
  31. a b c Linjaukset ja kehittäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 20.4.2017.
  32. Neuvoston tehtävät | Valtion liikuntaneuvosto Valtion liikuntaneuvosto. Viitattu 20.4.2017.
  33. Urheilu sai virallisen aseman Euroopan unionissa
  34. Recommendation No. R.(92) 13.
  35. Liikunnan yhteiskunnallinen perustelu: Tieteellinen katsaus, s. 301. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 90. Jyväskylä Helsinki: Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö: Opetusministeriön liikunta- ja nuoriso-osasto, 1994. ISBN 951-790-114-3.
  36. Luoto, Karoliina: Liikuntaharrastusten luonnonvarojen kulutuksen arviointi MIPS-menetelmällä pro gradu. Viitattu 18.4.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]