Astma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Astma
Aerosolimuotoisen lääkkeen inhalaattori, ”astmapiippu”
Aerosolimuotoisen lääkkeen inhalaattori, ”astmapiippu”
ICD-10 J45
ICD-9 493
OMIM 600807
MedlinePlus 000141
MeSH D001249

Astma on keuhkoputkien limakalvojen krooninen tulehdus. Sen aiheuttaa virheellinen yliherkkä immuunivaste, joka aiheuttaa keuhkojen toiminnan häiriöitä, kuten tulehduksia ja erityisesti keuhkoputkien ahtautumista, mikä vaikeuttaa sisään- ja uloshengitystä. Keuhkoputkiin muodostuu paksua limaa. Limakalvon reagoinnin taustalla on allergeenien tai mikrobien (virukset, bakteerit) aiheuttamaa tulehdusta, fyysisen rasituksen tai tuntemattomien tekijöiden laukaisemaa pitkäaikaista ärsytystä. Esimerkiksi eläinpölyn, siitepölyn, pölypunkkien, tiettyjen ruoka-aineiden, kylmän ilman, liikunnan ja henkilökohtaisten huolien on todettu laukaisevan astmakohtauksen.

Aikuisväestöstä sairastaa astmaa kuutisen prosenttia, mutta merkittävällä osalla astma on lievä eikä vaadi päivittäistä hoitoa. Äkillinen kohtaus saattaa kuitenkin vaatia sairaalakäyntiä.

Vuonna 2009 julkaistu tutkimus antaa viitteitä siitä, että kodin oleskelutiloissa sijaitseva kosteusvaurio saattaa tuottaa lapsille astmaoireita.[1]

Tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Astmalla ei ole varsinaisia tyyppejä, mutta se voidaan jakaa sen mukaan, mikä laukaisee astmareaktion, seuraavasti: atooppiseen astmaan, allergiseen astmaan, infektioastmaan sekä rasitusastmaan. Astman synty ja reaktioiden paheneminen yhdistetään myös kosteusvaurioihin[2] ja muihin sisäilmaongelmiin.[3]

Atooppinen astma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taipumus atooppiseen astmaan eli ulkoisten tekijöiden aiheuttamaan astmaan on voimakkaasti perinnöllinen. Jos toinen vanhemmista sairastaa, sairastumistodennäköisyys on noin 25 prosenttia, jos molemmat sairastavat, sairastumistodennäköisyys on noin 60–80 prosenttia. Atooppisen astman muodostumiseen vaikuttaa paljon ympäristön haittatekijöiden määrä.

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Astman oireita ovat hengityksen vinkuminen, ajoittainen hengenahdistuksen tunne, yskä tai yöyskä sekä rasituksessa hengityksen vinkuminen tai hengenahdistuksen tunne. Astmaa sairastava yskii tulehtuneiden limakalvojen erittämää limaa. Astman ensioire on usein pitkäaikainen yskä, varsinkin öisin. Allergiatyyppisessä astmassa oireet esiintyvät usein keväällä ja kesällä, kun kasvit levittävät siitepölyään. Jos oireita esiintyy vain rasituksessa, kyseessä on rasitusastma.

Diagnostiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perusterveydenhuollossa stetoskoopilla tapahtuvassa auskultoinnissa astmaan viittaava löydös on vinkuva uloshengitys. Vinkuminen on usein kuultavissa myös ilman apuvälineitä. Varsinaisessa sairaanhoidon piirissä tapahtuvassa diagnosoinnissa käytetään apuna mm. spirometriaa ja rasituskoetta.

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Astmaa hoidetaan lääkkeillä, jotka otetaan yleisimmin inhaloimalla eli sisäänhengittämällä niitä keuhkoputkien limakalvolle, mutta sitä voidaan hoitaa myös systeemisesti verenkierron välityksellä vaikuttavilla tabletteina tai oraaliliuoksina. Suoraan keuhkoihin annosteltaessa lääkkeiden vaikutus saadaan helposti rajattua, jolloin sivuvaikutukset pysyvät vähäisinä ja annostus pienenä. Hoito jakautuu keuhkoputkia laajentavaan ja tulehdusreaktiota ehkäisevään. Astman hoidossa tavoitteena on saavuttaa hoitotasapaino, jossa keuhkoputkia laajentavaa lääkitystä tarvittaisiin mahdollisimman vähän.

Tulehdusta vähentäviä lääkkeitä käytetään astman hoitavina lääkkeinä. Inhaloitavat kortikosteroidit (mm. beklometasoni, budesonidi, flutikasoni, siklesonidi) hoitavat keuhkoputkien limakalvotulehdusta paikallisesti. Kortikosteroidihoito aloitetaan suurella annoksella, jotta tulehdus saataisiin hallintaan ja vähitellen annosta pyritään pienentämään sellaiseksi, jolla oireet pysyvät poissa. Haittavaikutuksena kortikosteroideilla voi olla suun tai nielun hiivainfektio. Myös ääni saattaa käheytyä. Toinen hoitavien lääkkeiden ryhmä on kromonit, joihin luetaan kromoglikaatti ja nedokromiili.

Keuhkoputkia laajentavia lääkkeitä käytetään astmaoireiden lievittämiseen ja kohtauslääkityksenä. Näihin kuuluvat inhaloitavat β2-agonistit (sympatomimeetit) ja antikolinergit. β2-agonistit stimuloivat selektiivisesti keuhkoputkien sileän lihaskudoksen sympaattisen hermoston β2-reseptoreita, minkä seurauksena lihakset relaksoituvat ja ahtautuneet keuhkoputket laajenevat. Lyhytvaikutteisia β2-agonisteja ovat mm. salbutamoli ja terbutaliini ja pitkävaikutteisia salmeteroli. Antikolinergit (mm. ipratropiumi) salpaavat epäselektiivisesti M1, 2, 3-reseptoreita ja niitä käytetään yleensä yhdessä β2-agonistien kanssa, jolloin saavutetaan parempi teho kuin yhdellä lääkeaineella.

Systeemisesti vaikuttavana keuhkoputkien ahtautumista vähentävänä lääkkeenä käytetään teofylliiniä.

Osteopatiahoidolla on tutkimuksen mukaan todettu vaikutusta astman hoidossa. Lääkkeiden käyttöä on voitu vähentää, ja aamun puhallusarvot (PEF) paranivat.[4]

Perinnöllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Astman periytyvyys on hyvin voimakasta. Jos molemmilla vanhemmilla on atopia, lapsen riski sairastua astmaan on 70 prosenttia. Jos vain toisella on, riski on 50 prosenttia.

Varsinaista astmageeniä ei ole löydetty, vaan astma periytyy monen tekijän vaikutuksesta. Astman esiintyvyys on lisääntynyt viime aikoina. Tämä viittaa siihen, että ympäristötekijät ja alttiusgeenit yhdessä vaikuttavat, ilmaantuuko astmaa vai ei.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tutkimus: Kodin kosteusvaurio tuottaa astmaoireita pikkulapsille. Päivi Repo. Helsingin Sanomat 23.8.2009, A 10.
  2. Curtis, L.C., Lieberman, A., Stark, M., Rea, W., Vetter, M., 2004. Adverse health effects of indoor molds. J. Nutr. Environ. Med. 14, 261-274.
  3. Pertti Metiäinen: Lausunto VOC-tulosten tulkinnasta 2011. Valvira. Viitattu 11.3.2014.
  4. Terveyskirjasto viitattu 18.3.2009

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]