Aivolisäke

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aivolisäkkeen sijainti.

Aivolisäke eli hypofyysi (lat. glandula pituitaria/hypophysis) on umpirauhanen, jonka erittämät hormonit osallistuvat elimistössä kasvun, verenpaineen ja nestetasapainon, seksuaalitoimintojen, raskauden, synnytyksen, maidontuoton, lämpötilan ja kivun säätelyyn. Aivolisäke on ihmisellä noin herneen kokoinen (15 mm · 9 mm · 6 mm), puolen gramman painoinen isoaivojen pohjaosasta ulkoneva rakenne, jota ympäröi kitaluun syvennys eli turkinsatula.

Aivolisäke koostuu kahdesta erikseen toimivasta lohkosta, etulohkosta (adenohypofyysi) ja takalohkosta (neurohypofyysi).[1] Aivolisäkkeen varsi yhdistää aivolisäkkeen sen yläpuolella olevaan hypotalamukseen, joka säätelee aivolisäkkeen toimintaa. Aivolisäke erittää kymmenkuntaa hormonia, joista monet säätelevät muiden elimistön umpirauhasten toimintaa.

Etulohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Adenohypofyysi

Aivolisäkkeen etulohko eli adenohypofyysi on muodostunut sikiökaudella suuontelon katosta ja on siis epiteelikudosta.[2] Etulohkosta on erotettavissa kolme osaa: pars distalis, pars intermedia sekä pars tuberalis. Näistä etummainen pars distalis on suurin ja myös hormonitoiminnan kannalta merkittävin.

Etulohko tuottaa ja erittää muiden umpieritysrauhasten toimintaa ohjaavia peptidihormoneja. Näitä ovat muiden muassa tyreotropiini (TSH), joka vaikuttaa kilpirauhaseen; follitropiini (FSH) ja lutropiini (LH), jotka vaikuttavat sukupuolirauhasiin; prolaktiini, joka vaikuttaa rintarauhasten maidoneritykseen ja gonadien eli sukupuolirauhasten toimintaan; kasvuhormoni, joka vaikuttaa kasvuun, aineenvaihduntaan ja proteiinisynteesiin; sekä kortikotropiini, joka edistää lisämunuaisen kuorikerroksen toimintaa. Jokaista näistä hormoneista tuottaa oma solutyyppinsä, poikkeuksena follitropiini ja lutropiini, joita tuottaa sama solutyyppi.

Etulohkon kasvaimet voivat saada aikaan liiallista hormonieritystä. Esimerkiksi liiallinen kasvuhormonin eritys voi johtaa lapsilla gigantismiin tai aikuisella akromegaliaan.[3]

Takalohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Neurohypofyysi

Aivolisäkkeen takalohko eli neurohypofyysi on muodostunut väliaivojen hermokudoksen pullistumasta.[2] Aivolisäkkeen takalohko ei ole varsinainen umpirauhanen, vaan se koostuu hermosolujen haarakkeista, gliasoluista ja verisuonista. Takalohkon hormoneita varastoidaan ja vapautetaan näistä hermosoluhaarakkeista. Itse hermosolujen soomaosat sijaitsevat hypotalamuksessa, jossa hormonit tuotetaan ja josta ne kuljetetaan haarakkeisiin.

Takalohkon vapauttamia hormoneja ovat antidiureettinen hormoni (ADH) ja oksitosiini. Antidiureettinen hormoni ylläpitää solunulkoisen nesteen tilavuutta ja osmolaliteettia säätelemällä virtsaan siirtyvän nesteen määrää munuaisten nefronien distaalisissa tiehyissä ja kokoojaputkissa. Oksitosiini taas saa aikaan kohdun seinämien lihasten supistelun synnytyksen yhteydessä ja maitorauhaskäytävien lihasten supistelun imetyksen aikana.[4]

Neurohypofyysissä tapahtuvan, esimerkiksi iskusta johtuvan soluvaurion myötä antidiureettisen hormonin eritys voi vähentyä. Tästä voi seurata diabetes insipidus, nestetasapainon häiriö, jossa munuaisten kyky tiivistää virtsaa on heikentynyt, mikä johtaa polyuriaan eli lisääntyneeseen virtsantuotantoon sekä polydipsiaan eli lisääntyneeseen veden juonnin tarpeeseen.[3]

Aivolisäkkeen sairauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bror-Axel Lamberg: Kliininen endokrinologia, s. 34. Duodecim, 1992. ISBN 951-8917-27-2. (englanniksi)
  2. a b Hiltunen, Holmberg, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos, Ihmiselimistö kohtaa ympäristön, s. 507. Porvoo: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30252-X.
  3. a b Anthony L. Mescher: Junqueira's Basic Histolgy, 13th Edition, s. 408–414. McGraw Hill Education Medical, 2013. ISBN 978-1-259-07232-1.
  4. https://asiakas.kotisivukone.com/files/medicina.kotisivukone.com/fato6painos/35.pdf

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]