Verenpaine

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Verenpainemittari

Verenpaine tarkoittaa ihmisen suurimmissa valtimoissa olevaa painetta. Verenpaineen suhteellisen säännöllisesti jatkuva muutos pitää veren liikkeessä, ja sitä ylläpitää sydän.

Lievä tai kohtalainen kohonnut verenpaine ei itsessään yleensä vaikuta henkilön toimintakykyyn ja hoito on pääasiassa lääkehoitoa, mutta siihen kuuluvat myös mahdollisen ylipainon pudottaminen, kolestrolin laskeminen ja liikunta. Ellei verenpaine laske hoidon myötä, lääkitystä on täydennettävä ja on selvitettävä, mitkä vaihtoehtoiset syyt voivat kohottaa verenpainetta. Työterveyslaitoksen ohjeistuksen mukaan kohonnut verenpaine ei itsessään anna aihetta sairauslomaan.[1]

Matala verenpaine on tavallista terveilläkin henkilöillä, etenkin naisilla, ilman että siitä on mitään haittaa. Siitä voi olla jopa hyötyä, mutta se saattaa kuitenkin aiheuttaa muun muassa huimausta seisomaan noustessa. Jos verenpaine on liian matala, ei pidä pyrkiä vähäsuolaiseen ruokavalioon. Päinvastoin kannattaa kokeilla, onko suolan normaalia runsaammasta syömisestä apua. Silloin tulee myös muistaa juoda paljon.[2]

Verenpaineen mittaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verenpaineen arvo vaihtelee sydämen pumppauksen tahdissa. Suurimmillaan se on sydämen puristaessa verta valtimoihin. Tätä kutsutaan yläpaineeksi eli systoliseksi paineeksi. Alimmillaan paine on supistusten välissä, jolloin sydän lepää. Tätä paineen pienintä arvoa kutsutaan alapaineeksi eli diastoliseksi verenpaineeksi.

Verenpaine ilmoitetaan muodossa systolinen/diastolinen mmHg, esimerkiksi suomalaisten keskimääräinen verenpaine on 135/85 mmHg. Jos potilaalla epäillään olevan kohonnut verenpaine, tehdään mittaukset lääkärin tai terveydenhoitajan luona useana eri päivänä lyhyehkön ajanjakson sisällä, sillä verenpaine saattaa vaihdella ja koska luotettavan tuloksen saamiseksi on tehtävä useita mittauksia. Koska mittaustilanne saatetaan kokea niin jännittävänä, että se nostaa verenpainetta, suositellaan yhä useammin kotimittauksia. Verenpaineen voi mitata kotona yksinkertaisella verenpainemittarilla.

Yläpaine, sydämen kammiot supistuvat.
Alapaine, sydän laajenee veren virratessa eteisten kautta kammioihin.

Arvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikuisten verenpainetaulukko [3]
Luokka Systolinen/yläpaine, mmHg Diastolinen/alapaine, mmHg
Alhainen paine
< 90
< 60
Ihannearvo
90 – 119
60 – 79
Normaali
120 – 129
80 – 85
Tyydyttävä
130 – 139
85 – 89
Lievästi kohonnut
140 – 159
90 – 99
Kohtalaisesti kohonnut
160 – 179
100 – 109
Huomattavasti kohonnut
≥ 180
≥ 110
Hypertensiivinen kriisi
≥ 200
≥ 130

Väestön keskimääräinen verenpaine (mmHg):

   1-vuotiaat       6–9-vuotiaat       aikuiset   
95/65 100/65 110/65 – 140/90


Keskipaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskipaineella (engl. Mean Arterial Pressure, MAP) tarkoitetaan veren keskimääräistä painetta yhden pulssisyklin aikana. Keskipaine on suunnilleen diastolinen paine + kolmannes systolisen ja diastolisen paineen erotuksesta.

Keskipaineeseen vaikuttaa sydämen minuuttitilavuus ja ääreisvastus. Minuuttitilavuus on riippuvainen sydämen supistustilavuudesta ja syketaajuudesta. Supistustilavuuteen ja syketaajuuteen vaikuttaa verimäärä, joka palaa sydämeen sekä autonomisten hermojen aktiivisuus. Virtausvastus on riippuvainen vastussuonten läpimitasta. Läpimitan pienikin muutos vaikuttaa virtausvastukseen, koska virtausvastus on kääntäen verrannollinen vastussuonten yhteisen läpimitan neljänteen potenssiin. [4]

Pulssipaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pulssipaineella tarkoitetaan systolisen ja diastolisen verenpaineen erotusta . Pulssipaine heijastaa suurten valtimoiden elastisuutta ja pulssiaaltoa, joka palaa ääreissuonista. Pulssipaine nousee, kun suuret valtimot jäykistyvät. Pulssiaallon nopeus riippuu verisuonen seinämän jäykkyydestä. Ikääntymisen myötä suuret valtimot jäykistyvät ja pulssiaalto nopeutuu. Verisuoniston painekäyrä on sydämestä lähtevän paineaallon ja ääreisverisuonista takaisin heijastuvan paineaallon summa.[5]

Verenpaineen säätely kehossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuraalinen säätely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhyellä aikavälillä (sekunteja ja minuutteja) verenpaineen säätely tapahtuu pääasiallisesti neuraalisten refleksikaarien avulla. Aortankaaressa ja kaulavaltimoissa on paineherkkiä baroreseptoreja. Nämä välittävät tiedon valtimoveren keskipaineen muutoksista ydinjatkeessa sijaitsevaan kardiovaskulaariseen säätelykeskukseen, joka säätelee verenpainetta autonomisen hermoston välityksellä. Valtimopaineen noustessa refleksikaari saa aikaan vasodilataation ja sydämen sykkeen hidastumisen, jotka laskevat verenpainetta. Valtimopaineen lasku puolestaan saa aikaan vasokonstriktion ja sydämen sykkeen nousun.[6]

Painemuutoksiin perustuvan säätelyn lisäksi veren koostumukselle herkät kemoreseptorit osallistuvat verenpaineen neuraaliseen säätelyyn. Näistä tärkeimmät sijaitsevat aortankaaressa ja kaulavaltimoissa, sekä myös sentraalisesti ydinjatkeessa. Kemoreseptorit aistivat havaitsevat veren pH:n sekä hapen ja hiilidioksidin osapaineen muutoksia. Happiosapaineen laskiessa ne aikaansaavat hengitystiheyden ja sydämen sykkeen nousun.[6]

Humoraalinen säätely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pidemmällä aikavälillä keho säätelee verenpainetta humoraalisten mekanismien avulla. Näihin kuuluu sekä veren kokonaisvoluumiin vaikuttavia järjestelmiä, että verisuonten tonukseen vaikuttavia aineita.[7]

Veren kokonaisvoluumiin vaikuttavat ainakin reniini-angiotensiini-järjestelmä ja antidiureettinen hormoni (ADH) eli vasopressiini.[7]

Verisuonten tonukseen vaikuttavia eli verisuonia laajentavia tai supistavia aineita ovat mm. adrenaliini, serotoniini, histamiini sekä peptideihin kuuluvat angiotensiini, vasopressiini, endoteliini, natriureettiset peptidit ja bradykiniini.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Työterveyslaitos. Sairaaksi kirjoittamisen ohjeisto.[1]
  2. Matala verenpaine 16.2.2015. Viitattu 10.7.2015.
  3. Perustietoa verenpaineesta AstraZeneca.
  4. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Therapia Fennica.fi.
  5. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Therapia Fennica.fi.
  6. a b Boron, Boulpaep: Medical Physiology, s. 554-566. 2. painos. Elsevier Saunders. ISBN 978-1-4377-1753-2.
  7. a b c Boron, Boulpaep, s. 574-576

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]