Tom tom tom

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kappaletta. Albumista katso Tom Tom Tom.
Tom tom tom
Singlejulkaisun kansikuva.
Singlejulkaisun kansikuva.
Kappaleen tiedot
Esittäjä(t) Marion Rung
Säveltäjä(t) Rauno Lehtinen
Sanoittaja(t) Rauno Lehtinen (suomi)
Bob Barratt (englanti)
Euroviisutiedot
Vuosi 1973
Maa Suomi
Kieli suomi (Suomen karsinnassa)
englanti (kansainvälisessä finaalissa)
Sijoitus 6. sija.
Pisteet 93 pistettä
Muuta Kapellimestarina Ossi Runne

Tom tom tom on iskelmä, jolla Marion Rung edusti Suomea vuoden 1973 Eurovision laulukilpailussa Luxemburgissa. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Rauno Lehtinen. Marion sijoittui kappaleella kuudennelle sijalle 93 pisteellä. Siitä tuli Suomen piste-ennätys noin kolmen vuosikymmenen ajaksi.

Marion esiintyi ensimmäisenä, ja äänentoistossa olleen vian vuoksi hän ei kuullut orkesteria ja saliyleisö ei kuullut laulua. Marion esitti laulunsa kuitenkin moitteettomasti alusta loppuun, vaikka odotti koko ajan ohjaajan keskeyttävän esityksen.[1][2]

Marion on myös ainoa viisulaulaja, joka on aloittanut Euroviisufinaalin kahdesti samassa paikassa pidetyssä kilpailussa. Myös vuoden 1962 loppukilpailu pidettiin Luxemburgissa, ja Marion esitti ”Tipi-tiinsä” sielläkin ensimmäisenä.

Vuonna 1973 Marionia pidettiin erittäin sopivana Suomen Euroviisuedustajana kansainvälisen kokemuksensa ja juutalaistaustansa takia. Myös Rauno Lehtinen tunnettiin eurooppalaistyylisenä säveltäjänä, ja hän itsekin sanoi säveltäneensä kappaleen juuri eurooppalaista makua tavoitellen: ”Suomessa kovasti suosittu slaavilainen molli ei kerta kaikkiaan mene Keski-Euroopassa.”[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pajala, Mari: Erot järjestykseen! Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria, s. 282. Väitöskirja, Turun yliopisto. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen tutkimuksia 88. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2006. ISBN 951-39-2583-8.
  2. Rytsä, Paavo: Marion Rung: Tom Tom Tom Yle Elävä arkisto. 5.2.2007. Viitattu 20.7.2019.
  3. Jouko Sorjanen: Aurinko on yhteinen, Viikko 14 / 1973, katso Pajala, Mari: Erot järjestykseen! Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria, s. 285–286. Väitöskirja, Turun yliopisto. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen tutkimuksia 88. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2006. ISBN 951-39-2583-8.