Aika hyvä ihmiseksi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aika hyvä ihmiseksi
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Rauni Mollberg
Käsikirjoittaja Rauni Mollberg
Seppo Heinonen
Veikko Korkala
Tuottaja Rauni Mollberg
Säveltäjä Harri Tuominen
Asser Fagerström
Kuvaaja Hannu Peltomaa
Leikkaaja Hannu Peltomaa
Pääosat Ossi Aronen
Lauri Arajuuri
Irma Junnilainen
Martti Kainulainen
Toivo Mäkelä
Einari Ketola
Marja Korhonen
Eila Pehkonen
Hannes Lukinmaa
Raili Veivo
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Arctic-Filmi
Ensi-ilta 7. lokakuuta 1977
Kesto 132 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Aika hyvä ihmiseksi on vuonna 1977 ensi-iltansa saanut Rauni Mollbergin elokuva, joka perustuu Simo Puupposen eli Aapelin romaaneihin Pikku Pietarin piha, Meidän herramme muurahaisia ja Pekko, runoilijan poika. Ohjaaja Rauni Mollberg ja näyttelijät Raili Veivo, Irma Seikkula ja Toivo Mäkelä palkittiin Jussi-palkinnoilla elokuvasta.

Elokuvassa hyödynnettiin myös Toivo Pekkasen ja Olavi Siippaisen novelleja. Idyllisen tarinan sävy on humoristinen ja ymmärtävä[1], mutta toisaalta osin vakava, kun siinä käsitellään myös luokkasodan tuntoja ja kohdataan liian alkoholin seurauksia.[2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Risto Salmi  torikauppias Jormalainen  
 Raili Veivo  Karoliina, "Liina", taloudenhoitaja  
 Toivo Mäkelä  valokuvaaja Hurme  
 Irma Seikkula  rouva Valma Hurme  
 Martti Kainulainen  talonmies Harakka  
 Einari Ketola  Jordan Kastikainen, pirtukauppias  
 Eila Pehkonen  rouva Harakka  
 Lauri Arajuuri  runoilija Sulo Riippa  
 Rauha Valkonen  Ida Pirhola  
 Ossi Aronen  Pietari Jormalainen  
 Marja Korhonen  Rakel Riippa  
 Esko Hannula  seppä Rusko  
 Salme Paasilinna  kellomestarin vaimo  
 Irma Junnilainen  Vettenranskan Klory  
 Hannes Lukinmaa  Vennu Harakka, pellehyppääjä  
 Asko Sarkola  johtaja Palkeinen  
 Mikko Nousiainen  konstaapeli Metso  
 Toivo Tuomainen  talonomistaja Takkunen  
 Olavi Ahonen  terveystarkastaja Hyttinen, "munamaisteri"  
 Veikko Salmi  kellomestari  
 Helge Herala  kapteeni  
 Matti Tuominen  Kekäläinen, vahtimestari  
 Liisi Tandefelt  ompelijatar Hilma Kivioja  
 Maija-Leena Soinne  Helga  
 Esko Hukkanen  ulosottomies  
 Kurt Ingvall  kenraaliluutnantti  
 Gustav Wiklund  ylipoliisimestari  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. AL: Aika hyvä ihmiseksi. Päivän elokuvia, Tv-maailma 29/2012, s. 5.
  2. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 21.7.2012, s. D 7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]