Huume

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee laittomia päihteitä ja niihin liittyvää rikollisuutta. Päihdyttävistä aineista yleensä kertoo artikkeli päihde.

Huume on arkikielinen nimitys huumausaineille ja niihin rinnastettaville päihteille. Huumausaine tarkoittaa laitonta päihdettä. Päihteiden laittomuuden määrittelee lainsäädäntö eli huumausaineen määritelmä on oikeudellinen: kun päihde on laiton se on tällöin lainsäädännön mukaan huumausaine. Suomen lainsäädännössä huumausainelaki (30.5.2008/373) määrittelee Suomessa huumausaineiksi luokitellut päihteet. Suomen huumausainelainsäädännössä huumausaineiksi luokitellaan sellaiset kemikaalit sekä kasvit, joita käytetään lamauttavien, päihdyttävien tai harhoja tuottavien keskushermostovaikutusten vuoksi ja jotka on erikseen mainittu huumausainelaissa.[1] Suomessa huumausaineiksi luokitellut päihteet on mainittu Suomen huumausaineluettelossa. Huumausaineeksi luokiteltava päihde määritellään valtioneuvoston asetuksella.[2] Kansainvälisesti huumausainelainsäädännöissä on eroavaisuuksia, erityisesti uusien muuntohuumeiden tapauksissa.

Päihteitä kieltämässä on ollut YK, jolla on kaksi yleissopimusta – huumausaineyleissopimus (1961) ja psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus (1971), mitkä YK:n jäsenmaat ovat ratifioineet, ja näiden sopimusten seurauksena syntyi tiettyjen päihteiden yleiskielto. Luettelo YK:n yleissopimusten mukaisista huumeista luettelee YK:n huumausaineyleissopimuksen ja psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen mukaiset huumausaineet, sekä näihin kuulumattomat päihteet, jotka on luokiteltu huumausaineiksi Suomessa. Kansainvälisesti huumausainelainsäädännöt ovat YK:n yleissopimusten vuoksi samankaltaisia. Viime vuosina Suomen huumausaineluetteloon on lisätty myös joitakin kasvinosia.[3][4][5]

Huumeiden käyttöä pidetään yleisesti yhteiskunnallisena ongelmana, ja huumeisiin liittyy niiden käytön, valmistuksen ja hallussapidon lisäksi muuta rikollisuutta sekä muita lieveilmiöitä. YK:n yleissopimukset antavat ne ratifioineille maille liikkumavaraa, jonka vuoksi päihdepolitiikka vaihtelee maiden välillä esimerkiksi huumeiden hallussapidon rangaistusten suhteen. Lääketieteellisen Lancet-lehden vuonna 2012 julkaiseman tutkimuksen mukaan huumeidenkäyttäjiä olisi maailmassa 149–271 miljoonaa. Käytetyin huume on selvityksen mukaan kannabis, jota käyttää arviolta 125–203 miljoonaa ihmistä.[6] Kannabis on käytetyin huume myös Suomessa.[7]

Huumeiden yleiskielto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heroiini on määritelty huumeeksi kansainvälisellä sopimuksella.

Kansainvälisesti huumausaineita valvotaan kolmella Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksella, jotka velvoittavat sopimuksen ratifioineita maita luokittelemaan tietyt aineet huumausaineiksi sekä asettamaan huumausaineiden yleiskiellon. Sopimuksen vallitseva tulkinta on kuitenkin se, että vaikka sopimus sitoo kieltämään tiettyjen aineiden käytön, se ei velvoita rankaisemaan siitä. Tämän vuoksi eri sopimusmaat ovat päätyneet noudattamaan hyvinkin erilaisia huumausainepolitiikkoja.[8]

Huumetalous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huumetalouteen kuuluvat keskeisesti huumausainerikokset huumeiden laittomuuden vuoksi. Huumausaineiden tuotanto, salakuljetus ja kauppa on kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden hallussa ja siihen liittyy myös muita rikollisuuden muotoja, kuten rahanpesua, varastetun tavaran kauppaa ja väkivaltaa.[9] Huumausaineet ovat kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden suurin tulonlähde, noin puolet sen tuloista tulee niistä. Vuonna 2009 tulo oli noin 400 miljardia dollaria. Nämä tulot muodostavat 0,6–0,9 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta.[10] Esimerkiksi Suomessa kannabiksen kotikasvatus on vain murto-osa koko huumemarkkinasta.[9]

Kehitysmaissa huumekasvien viljely yksipuolistaa tuotantoa ja estää kestävää kehitystä. Monilla konfliktialueilla aseellista toimintaa ylläpidetään huumeiden kaupasta saatavilla tuloilla.[9]

Huumeiden vastainen politiikka ei ole pystynyt estämään maailmanlaajuista huumeiden käytön lisääntymistä. Lähinnä eteläamerikkalaisten entisten johtajien Global Commission on Drug Policy -ryhmän mukaan harjoittu politiikka on vahvistanut järjestäytynyttä rikollisuutta.[11]

Huumeet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huume on Suomessa huumausainelain tarkoittama päihde, jolla on lamauttavia, päihdyttäviä tai harhoja tuottavia keskushermostovaikutuksia.[5] Huumausaineeksi luokiteltavat aineet määritellään valtioneuvoston asetuksella.[12]

Suomessa on kielletty YK:n sopimusten aineiden lisäksi muutama muukin huume.

Uudet huumaavat aineet eivät automaattisesti ole laittomia, vaan ne tulevat laittomiksi vasta sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä. Uudet päihteet eivät kuitenkaan ilmesty suoraan laillisille markkinoilla, koska elintarvike-, tuotevastuu- ja kuluttajansuojalainsäädäntö estää terveydelle vaarallisten aineiden kaupan ja markkinoinnin. Euroopan unionin piirissä on järjestelmä, joka mahdollistaa uusien aineiden nopean arvioinnin ja antaa jäsenmaille suosituksia niiden luokittelusta huumausaineiksi.[8]

Kuten maailmanlaajuisestikin, myös Suomessa kannabis on käytetyin huume.[13]

Päihdevalistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Päihdevalistus

Päihdevalistuksen tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta huumeiden käytön haitoista ja edistää päihteettömiä elintapoja. Tätä kautta päihdevalistuksen tavoitteena on vähentää päihteiden käyttöä sekä päihteiden aiheuttamien vahinkojen, kuten esimerkiksi liikenneonnettomuuksien ja sairauksien, vähentäminen. Päihdevalistuksen piiriin kuuluvat alkoholi, tupakka ja huumausaineet.

Keskustelupalstoilla tapahtuva keskustelu, jossa vertaillaan kokemuksia huumeiden käytöstä, on omiaan vahvistamaan myönteistä suhtautumista huumeisiin ja edistämään niiden käyttöä. Kertomukset toimivat helposti huumeista kiinnostuneiden nuorten kannustimina.[14] Myös sellainen populaarikulttuuri, jossa mietojen huumeiden käyttö esitetään myönteisenä asiana, lisäävät kiinnostusta huumeita kohtaan.[15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2008/20080373
  2. Valtioneuvoston asetus huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista 28.8.2008. Finlex. Viitattu 10.7.2009.
  3. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2008/20080543
  4. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  5. a b Lääketieteen sanasto: huume Terveyskirjasto: Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 14.7.2009.
  6. http://www.hs.fi/ulkomaat/Lancet+200+miljoonaa+k%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4+laittomia+huumeita/a1305552832006?cmp=nl-060112
  7. http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/112-huumeiden-kaytto-suomessa
  8. a b Soikkeli, Markku: Huumeet ja laki Päihdelinkki. 24.7.2006. A-klinikkasäätiö, Tiimi -lehti ja Apua-info portaali. Viitattu 10.7.2009.
  9. a b c Hietaniemi, Tuija: Huumetalous Päihdelinkki. 24.7.2006. A-klinikkasäätiö, Tiimi -lehti ja Apua-info portaali. Viitattu 10.7.2009.
  10. Estimating illicit financial flows resulting from drug trafficking and other transnational organized crimes lokakuu 2011. UNODC. Viitattu 3.11.2012.
  11. Global war on drugs 'has failed' say former leaders 2.6.2011. BBC News. Viitattu 3.11.2012.
  12. Valtioneuvoston asetus huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista 28.8.2008. Finlex. Viitattu 10.7.2009.
  13. http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/112-huumeiden-kaytto-suomessa
  14. Ari Haasio viittaa Psychoactive Vault -palstaan. Haasio, Ari: Netin pimeä puoli, s. 107. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2013. ISBN 978-952-222-391-3.
  15. "Valistus jopa lisännyt kiinnostusta huumeita kohtaan" 5.2.2013. Yle.fi. Viitattu 5.8.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dahl, Päivi & Hirschovits, Tanja: Tästä on kyse: Tietoa päihteistä. Helsinki: YAD, Youth Against Drugs, 2002. ISBN 951-97615-2-7.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Trippi ihmemaahan: Huumeiden kulttuurihistoria. Helsingissä: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-27259-5.
  • Ylikangas, Mikko: Unileipää, kuolonvettä, spiidiä: Huumeet Suomessa 1800–1950. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-578-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]