Maprotiliini

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maprotiliini
Maprotiliini
Maprotiliini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
N-Metyyli-9,10-etanoantraseeni-9(10H)-propanamiini
Tunnisteet
CAS-numero 10262-69-8
ATC-koodi N06AA21
PubChem 4011
DrugBank DB00934
Kemialliset tiedot
Kaava C20H23N 
Moolimassa 277,403 g/mol
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 93 °C (199 °F)
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus 66–70 %
Proteiinisitoutuminen 88 %
Metabolia Hepaattinen
Puoliintumisaika n. 51 tuntia
Ekskreetio Virtsan mukana
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus
Antotapa Oraalinen, intramuskulaarinen, intravenoosi

Maprotiliini (kauppanimi Ludiomil) on markkinoilta poistunut tetrasyklinen masennuslääke. Lääkkeen toi markkinoille sveitsiläinen Ciba-Geigy-yhtymä (nykyään Novartis). Lääkeaine patentoitiin 1966, kuvailtiin lääkealan kirjallisuudessa 1969 ja esiteltiin lääkealan käyttöön soveltuvana vuonna 1974. Suomessa on maprotiliini ollut lääkityskäytössä 1980-luvulla.[1]

Achté ja Tamminen esittävät, että suositeltava vuorokausiannos olisi ollut tasolla 75–150 milligrammaa maprotiliinia. Lääkeaine kehiteltiin suunnilleen samana aikakautena, jolloin mianseriini, tratsodoni ja moklobemidi saapuivat markkinoille. Näiden ohella saapui myös nefatsodoni ja reboksetiini. Tarkkaa arviota näiden markkinoille saapumisen ajankohdista on vaikeampi esittää.

Merkittävät syyt lääkeaineen poistamiseen markkinoilta lienee ollut lähinnä sen sydämeen kohdistuva myrkyllisyys yliannoksena kuten amitriptyliinin osalta, sekä mahdolliset haitalliset yhteisvaikutukset toisten lääkeaineiden kanssa. Vaikeasti masentuneet potilaat saattoivat tehdä itsemurhan ottamalla liian suuria määriä maprotiliinia.[2] Maprotiliinin väärinkäyttö tässä kysymyksessä lienee ollut todellinen ongelma.[3] Lääkeaineen poisvetoa masennuksen hoidosta ei pystytä ajallisesti tarkkaan osoittamaan, mutta se lienee sijoittuneen 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun taitteeseen.

Ludiomil oli saatavilla kahtena annosvahvuutena: tabletteina, joissa vaikuttavaa lääkeainetta oli joko 25 tai 75 milligrammaa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Achté & Tamminen: Psykiatrian käsikirja, Recallmed, 1998, Jyväskylä (s. 64, 420) ISBN 951-9221-91-3
  • Achté & Tamminen: Depressio ja sen hoito, Recallmed, 1993, Jyväskylä (s. 235-240) ISBN 951-9221-60-3
  • Isohanni, M: Uudistuva psykiatrinen sairaala, WSOY, 1983, Juva (s.25, 27) ISBN 951-0-11306-9

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Isohanni, M., 1983: s. 25 & 27
  2. Achté & Tamminen, 1993: s. 235-240
  3. http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1999/20/duo91070 Viitattu 5.1.2018.
  4. Achté & Tamminen, 1998: s. 420

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.