Tranyylisypromiini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tranyylisypromiini
Tranyylisypromiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
(1R,2S)- & (1S,2R)-2-fenyylisyklopropan-1-amiini
Tunnisteet
CAS-numero 155-09-9
ATC-koodi N06AF04
PubChem 5530
DrugBank DB00752
Kemialliset tiedot
Kaava C9H11N 
Moolimassa 133,188
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Kiehumispiste 79–80 °C (174–176 °F)
Liukoisuus veteen 48,6 g/l (25 °C)[1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus 50%[2]
Metabolia Hepaattinen
Puoliintumisaika 2,5 tuntia[2]
Ekskreetio Fekaalinen
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

C(US)

Reseptiluokitus
Antotapa Oraalinen

Tranyylisypromiini (C9H11N) on fenetyyliamiineihin kuuluva epäselektiivinen ja irreversiibeli monoamiinioksidaasin inhibiittori. Yhdistettä käytetään masennuslääkkeenä.

Vaikutusmekanismi ja metabolia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tranyylisypromiini kehitettiin vuonna 1946 amfetamiinin analogiksi ja sitä kokeiltiin inhalaattoreissa, mutta tämä tapa ei ollut toimiva. Yhdisteen huomattiin olevan monoamiinioksidaasin estäjä ja se tuotiin Yhdysvalloissa markkinoille vuonna 1961. Tranyylisypromiini on monoamiinioksidaasin estäjä ja entsyymin inhiboituminen kohottaa noradrenaliinin, serotoniinin ja adrenaliinin pitoisuuksia aivoissa. Yhdiste on myös mieto stimulantti. Tranyylisypromiinin farmakologinen profiili on malko samankaltainen feneltsiinin kanssa, joskin entsyymin inhibitoituminen ei ole yhtä usein pitkittynyt.[3][4][5]

Tranyylisypromiinin imeytyminen ruuansulatuskanavasta vaihtelee potilailla, mutta on yleensä melko hyvä. Ihmisen elimistössä lääkeaine metaboloituu maksassa. Aineen vaihduntatuotteet ovat tranyylisypromiinin N-asetyylijohdannaisia ja aromaattisen renkaan hydroksylaatiossa muodostuvia johdannaisia. On kiistelty muodostuuko tranyylisypromiinista ihmiskehossa amfetamiinia, mutta näin ei todennäköisesti ole. Aine inhiboi sen aineenvaihduntaan osallistuvia entsyymejä CYP2C19, CYP2D6 ja CYP2C9, jotka kuuluvat sytokromi P450-ryhmään.[2][5]

Sivuvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tranyylisypromiini on piristävä aine, joten sivuvaikutuksena aineen käytöstä voi seurata unettomuutta ja hermostuneisuutta. Myös antidiureettisen hormonin hypersekreetiotapauksia on raportoitu. Tranyylisypromiini voi aiheuttaa myös fyysistä riippuvaisuutta ja vieroitusoireina on päänsärkyä, ahdistuneisuutta ja rauhattomuutta. Yhdiste ei useinkaan ole ensimmäinen valinta masennuksen hoitoon.[2][4][5]

Synteesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tranyylisypromiinia voidaan syntetisoida usealla eri tavalla. Tadeschin vuonna 1961 ja Burgerin ja Yostin vuonna 1984 kehittelemä synteesi menee seuraavasti. Lähtöaineiden styreenin ja etyylidiatsoasetaatin reaktiossa muodostuu 2-fenyylisyklopropaanikarboksyylihapon etyyliesterin cis- ja trans-isomeereja, joista trans-isomeeri on vallitseva. Tämän jälkeen esteri hydrolysoidaan natriumhydroksidin avulla. Trans-isomeeri hydrolysoituu nopeammin, jolloin tuote oli pääasiassa trans-2-fenyylisyklopropaanikarboksyylihappoa. Puhtautta voidaan parantaa uudelleenkiteytyksen avulla. Tämä karboksyylihappo reagoi tionyylikloridin kanssa, jolloin muodostuu happokloridijohdannainen. Tämä happokloridi reagoi natriumatsidin kanssa ja tätä reaktiota seuraa atsidin toisiintuminen isosyanaatiksi eli tapahtuu Curtius-toisiintuminen. Isosyanaatin hydrolyysin tuotteena muodostuu tranyylisypromiinia.[3][5][6]

Tranylcypromine synthesis.png

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Physical properties: Tranylcypromine NLM Viitattu 12.01.2012
  2. a b c d David A. Williams,William O. Foye,Thomas L. Lemke: Foye's principles of medicinal chemistry, s. 590. Lippincott Williams & Wilkins, 2007. ISBN 978-0781768795. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.01.2012). (englanniksi)
  3. a b Harry G. Brittain: Analytical Profiles of Drug Substances and Excipients, s. 505-507. Academic Press, 1998. ISBN 978-0122608254. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.01.2012). (englanniksi)
  4. a b Alan F. Schatzberg,Charles B. Nemeroff: Essentials of clinical psychopharmacology, s. 120. American Psychiatric Pub, 2006. ISBN 978-1-58562-243-6. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.01.2012). (englanniksi)
  5. a b c d Helmut Buschmann,Antoni Torrens,José Miguel Vela: Antidepressants, antipsychotics, anxiolytics, s. 236. Wiley-VCH, 2007. ISBN 978-3-527-31058-6. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.01.2012). (englanniksi)
  6. Paul Wyatt,Stuart G. Warren: Organic synthesis, s. 586. John Wiley and Sons, 2007. ISBN 978-0-471-48940-5. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.01.2012). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.