Tämä on lupaava artikkeli.

Itsemurha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Édouard Manet: Itsemurha (1877–1881).

Itsemurha tarkoittaa itsensä tarkoituksellista surmaamista.[1] Itsemurhan taustalla on usein erilaisia sairauksia, kuten masennusta, yksinäisyyttä, taloudellisia vaikeuksia tai suuria elämänmullistuksia, kuten avioero tai leskeksi jääminen. Monilla itsemurhaa yrittävillä ongelmat ovat kasautuneet, ja toisaalta itsemurha on yleisempää heikko-osaisten ja syrjintää kohtaavien ihmisten keskuudessa.

WHO:n mukaan maailmassa tehdään vuosittain noin 800 000 itsemurhaa ja moninkertainen määrä yrityksiä. Yleisimpiä tekotapoja ovat hirttäytyminen, ampuminen, lääkkeiden yliannostus ja torjunta-aineiden käyttäminen myrkkynä. Noin kymmenes-viidestoista itsemurhaa yrittävistä onnistuu teossaan; miehet naisia useammin.

Itsemurhaan on historiallisesti suhtauduttu kielteisesti, ja siihen liittyy edelleen stigmaa. Alle 40 valtiossa on kansallinen ohjelma itsemurhien ehkäisemiseksi, ja monissa valtioissa itsemurha on edelleen rikos, vaikka siitä ei useinkaan rankaista. Itsemurha on kuitenkin hyväksytty tietyissä tilanteissa ja tietyissä kulttuureissa. Hindulaisuuteen on esimerkiksi kuulunut sati-niminen seremonia, jossa leskinainen tekee enemmän tai vähemmän vapaaehtoisen itsemurhan. Japanissa seppukussa puolestaan samurai murhasi itsensä rituaalisesti. Terroristit ovat puolestaan käyttäneet itsemurhaiskuja ja monet kultit ovat suorittaneet joukkoitsemurhia.

Itsemurhan syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsemurhan syistä on esitetty vaihtelevia tulkintoja. Psykologisissa teorioissa painotetaan persoonallisuuden ja tunne-elämän merkitystä. Sosiologit ovat puolestaan korostaneet yhteiskunnallisten paineiden ja kulttuuristen tekijöiden vaikutusta. Usein itsemurhayritys on joko tietoinen tai tiedostamaton avunpyyntö.[2] Itsemurhaa saattaa edeltää pitkään jatkunut masennus sekä usko siihen, ettei ongelmille ole ratkaisua.[3] Toisaalta itsemurha saattaa olla myös impulsiivinen reaktio yllättävään vastoinkäymiseen.[4] Uutiset tunnettujen ihmisten itsemurhista lisäävät itsemurhia selvästi ainakin kuukauden ajan.[5] Itsemurhatapauksista uutisoitaessa onkin syytä miettiä tarkkaan, mitä on kerrottava ja mikä kannattaa jättää sanomatta.[5] Esimerkiksi teon välineistä ei tulisi kertoa yksityiskohtaisesti.[5]

Korkean tulotason maissa itsemurhan riskiä nostavia seikkoja ovat mielenterveyden ongelmat, erityisesti masennus ja alkoholismi.[4] Muita riskitekijöitä ovat yksinäisyys, taloudelliset vaikeudet,[4] fyysiset sairaudet, leskeksi jääminen, lapsettomuus sekä suuressa kaupungissa asuminen. Myös korkean elintason on havaittu korreloivan itsemurhien kanssa.[2] Konfliktit ja onnettomuudet lisäävät itsemurhan riskiä.[4] Tyypillisesti itsemurhaa yrittävälle ihmiselle on kasautunut useita vakavia ongelmia, kuten sairastelu, epäonnistuminen opinnoissa tai työelämässä, ihmissuhdeongelmat sekä vaikeudet sopeutua yhteisöön.[6] Itsemurhariskiä kasvattavat myös suuret elämänmullistukset, kuten avioero, läheisen kuolema tai seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuminen.[7] Tärkein itsemurhalle altistava piirre on aiempi itsemurhayritys.[4] Kerran itsemurhaa yrittäneistä 10 prosenttia tekee lopulta itsemurhan.[7]

Ihminen voi hautoa itsemurhaa pitkän aikaa. Monet itsemurhaa suunnittelevat antavat suunnitelmistaan vihjeitä ja yrittävät kertoa pahasta olostaan, vaikka eivät suoraan tuo esiin itsetuhoisia ajatuksiaan.[3] Itsemurhien estämiseen ei ole yksittäistä keinoa. Eräs keskeisimmistä ehkäisykeinoista on psyykkisten sairauksien tunnistaminen ja hoitaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Monissa maissa toimii lisäksi itsemurhien estämiseen erikoistuneita järjestöjä ja muita palveluja, jotka tarjoavat matalan kynnyksen tukea yksinäisille ja masentuneille ihmisille.[2] Tehokas tapa estää itsemurhia on vaikeuttaa tekovälineiden saatavuutta.[4] Itsetuhoista ihmistä ei pitäisi vain kehottaa hakemaan apua, vaan häntä tulisi auttaa avun hakemisessa mahdollisimman konkreettisesti.[5]

Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miesten itsemurhien suhteellinen yleisyys.
Naisten itsemurhien suhteellinen yleisyys.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan maailmassa tehdään vuosittain noin 800 000 itsemurhaa ja moninkertainen määrä yrityksiä. Yleisimpiä tekotapoja ovat hirttäytyminen, ampuminen, lääkkeiden yliannostus ja torjunta-aineiden käyttäminen myrkkynä. Viimeisenä mainittu menetelmä kattaa noin 20 % kaikista itsemurhista ja on yleinen köyhillä, maatalousvaltaisilla alueilla. Itsemurhista noin 79 % tehdään köyhissä tai keskituloisissa maissa.[4] Väkilukuun suhteutettuna itsemurhaluvut ovat kuitenkin korkeimmillaan vauraissa ja onnellisuustutkimuksissa hyvin menestyvissä maissa. Syyksi on ehdotettu esimerkiksi Pohjoismaiden pimeitä talvia, mahdollista geneettistä alttiutta sekä sitä, että onnellisten alueiden onnettomat huomaavat suuremman suhteellisen eron vertaillessaan itseään muihin.[8]

Itsemurhat ovat keskimääräistä yleisempiä heikko-osaisten tai syrjintää kohtaavien ryhmien joukossa. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, pakolaiset, maahanmuuttajat, vangit ja alkuperäiskansat.[4]

Arviolta joka kymmenes-viidestoista itsemurhaa yrittävä kuolee tekonsa seurauksena. Naiset yrittävät itsemurhaa huomattavasti useammin kuin miehet, mutta miehet käyttävät usein aggressiivisempia menetelmiä, minkä vuoksi he kuolevat naisia huomattavasti useammin yrityksen seurauksena.[9] Suomessa miehet tekevät noin kolme neljäsosaa itsemurhista.[10] Maailmanlaajuisesti suurin riski itsemurhaan on 41–45-vuotiailla ja yli 75-vuotiailla miehillä 41–45-vuotiaana sekä 46–50-vuotiailla naisilla.[11] Maailmanlaajuisesti itsemurhat ovat 15–19-vuotiaiden kolmanneksi yleisin kuolinsyy.[4]

Suurimmat itsemurhaluvut ovat Liettuassa: vuosittain siellä tehdään noin 31,9 itsemurhaa 100 000 asukasta kohden (2020). Toiseksi eniten itsemurhia tehdään Venäjällä ja kolmanneksi eniten Guyanassa. Suomessakin itsemurha on kansainvälisillä mittapuilla melko yleinen ilmiö.[12] Suomen noin 5,5 miljoonasta asukkaasta 746 kuoli oman käden kautta vuonna 2019,[13] mikä merkitsee noin 15,9 itsemurhaa 100 000 asukasta kohden.[12] Itsemurhien määrän tilastoitu (1921–2019) huippu Suomessa oli vuonna 1990. Sen jälkeen itsemurhakuolemien määrä on jatkuvasti laskenut,[10] ja luvut ovat aktiivisten ehkäisyohjelmien ansiosta puolittuneet 1990-luvun alun tasoon verrattuna.[14] Suomessa itsemurhat ovat yleisiä myös nuoremmilla, ja 20–34-vuotiailla miehillä ne ovat yleisin yksittäinen kuolinsyy.[11]

Suhtautuminen itsemurhaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsemurhaan on perinteisesti suhtauduttu kielteisesti, ja se on monissa uskonnoissa ja lakijärjestelmissä kielletty teko. Nykyään siihen suhtaudutaan kuitenkin länsimaissa ymmärtäväisesti.[2] Mielenterveysongelmiin ja itsemurhiin liittyy tästä huolimatta voimakas stigma. Monissa maissa itsemurha on edelleen vaiettu aihe, ja WHO:n mukaan vuonna 2019 vain 38 valtiolla oli erillinen kansallinen ohjelma itsemurhien ehkäisemiseksi. Myös itsemurhien tilastointi on monissa maissa puutteellista.[4]

Itsemurha on edelleen rikos noin puolissa maailman valtioista. Itsemurhan kieltävä lainsäädäntö on yleinen erityisesti Afrikassa ja Aasiassa. Useimmissa maissa epäonnistuneesta itsemurhayrityksestä ei kuitenkaan käytännössä nosteta syytettä. Malesiassa tuomio on yleensä enintään puolen vuoden mittainen vankeus, kun taas Saudi-Arabiassa jo pelkkä itsemurhalla uhkaaminen voi johtaa ruoskintaan. Yhdysvalloissa joidenkin osavaltioiden tapaoikeus periaatteessa kieltää itsemurhan.[15] Länsimaiden lainsäädännöstä itsemurhan rangaistavuus poistui vähitellen Ranskan vallankumouksesta 1789 alkaen.[2] Suomessa itsemurhayrityksen kieltänyt säännös poistettiin rikoslaista vuonna 1889.[16] Viimeisenä Euroopan maana itsemurhan dekriminalisoi Britannia vuonna 1961.[2]

Abrahamilaiset uskonnot pitävät itsemurhaa syntinä.[2] Tätä perustellaan sillä, että elämä on Jumalan lahja ihmiselle.[17]

Uutena moraalisena kysymyksenä on noussut esiin vakavasti sairaiden ihmisten avustettu itsemurha. Eutanasia on sallittua muutamissa valtioissa, kuten Alankomaissa ja Kolumbiassa. Monissa maissa lainsäädäntö kieltää itsemurhassa avustamisen.[2]

Historiallisia käytäntöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samurai valmistautuu seppukuun. Japanilainen puupiirros 1850-luvulta.

Joissakin kulttuureissa itsemurha on hyväksytty tietyissä tilanteissa tai sitä on pidetty jopa suotavana. Hindulaisuuteen kuului sati-niminen seremonia, jossa leskinainen teki vapaaehtoisesti itsemurhan miehensä kuoleman jälkeen. Todellisuudessa sati ei aina ollut vapaaehtoinen, ja käytäntö on Intiassa nykyään laiton. Antiikin aikana monet juutalaiset tekivät ennemmin itsemurhan kuin antautuivat roomalaisille vihollisilleen. Sama ilmiö toistui ristiretkien aikana, jolloin eurooppalaiset valloittajat yrittivät pakolla käännyttää juutalaiset kristinuskoon.[2]

Pohjois-Euroopassa ja erityisesti Ruotsin valtakunnassa yleistyivät 1600- ja 1700-luvuilla niin sanotut suisidaalimurhat. Niissä henkilö surmasi viattoman sivullisen tavoitteenaan saada teostaan kuolemantuomio. Ilmiön taustalla oli se, että itsemurhaa pidettiin vakavana syntinä, kun taas teloituksen katsottiin sovittavan synnit. Tyypillinen suisidaalimurhan tekijä oli nuori nainen ja uhri leikki-ikäinen lapsi. Tekijä oli usein huono-osainen, köyhä tai muuten elämän kolhima. Ruotsissa suisidaalimurhia yritettiin suitsia rankaisemalla niistä kuolemantuomion lisäksi myös ankarilla ruumiinrangaistuksilla.[18]

Japanissa tunnetaan seppuku-niminen perinne, jossa samurai surmasi itsensä rituaalisesti.[2] Sen avulla soturiyläluokka saattoi osoittaa uskollisuutta kuolleelle isännälleen tai välttää nöyryyttävän vihollisen käsiin joutumisen. Samurai voitiin myös määrätä tekemään seppuku, jolloin kyseessä oli tavanomaista teloitusta kunniallisempi tapa kuolla.[19] Toisessa maailmansodassa japanilaiset käyttivät kamikazeksi kutsuttua itsemurhataktiikkaa,[2] jossa lentäjä ohjasi koneensa vihollislaivaa päin tarkoituksenaan upottaa se.[20]

Maailmansotien jälkeen itsemurhapommitukset ovat yleistyneet terrori-iskujen välineenä. Menetelmää ovat suosineet erityisesti islamilaiset ääriryhmät. Buddhalaiset munkit ovat ajoittain tehneet polttoitsemurhia protestina yhteiskunnallisille vääryyksille. Joukkoitsemurhia on myös toisinaan nähty uususkonnollisten ryhmien toteuttamina. Tunnettuja tapauksia ovat esimerkiksi Kansan temppeli vuonna 1978 ja Heaven’s Gate vuonna 1997.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Itsemurha Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy. Viitattu 1.1.2015.
  2. a b c d e f g h i j k l Suicide. Encyclopædia Britannica, 15.10.2020. Viitattu 7.1.2021. (englanniksi)
  3. a b Vähäsarja, Sari & Tyynismaa, Kia-Frega: Itsemurha-aikeet voi usein ennakoida. Yle Uutiset, 10.9.2012. Viitattu 7.1.2021.
  4. a b c d e f g h i j Suicide. World Health Organization, 2.9.2019. Viitattu 7.1.2021. (englanniksi)
  5. a b c d Pohjanpalo, Virve: Puhu varoen itsetuhosta. Yliopisto-lehti, 8/2020, s. 12. Helsingin Yliopisto.
  6. Maura Ryömä: Autismikirjon ihmisillä kohonnut riski kuolla ennenaikaisesti Verkkolehti Puoltaja. 29.4.2016. Autismiliitto. Viitattu 19.12.2020.
  7. a b Ojanperä-Samulin, Helena: Yhdessä löytyy toivo, s. 162. Helsingin yliopisto, 2017. ISBN 978-951-51-2954-3.
  8. Szalavitz, Maia: Why the Happiest States Have the Highest Suicide Rates. Time, 25.4.2011. Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)
  9. Nuorten itsemurhat Suomessa. Lapsiasiavaltuutetun toimiston selvityksiä 2:2007. PDF. Tuula Uusitalo. Sivut 5-7. Vuosi 2005 oli poikkeuksellinen (s. 7), sillä vuonna 1993 poikien osuus oli 91 % ja vuonna 2005 enää 66 % (s. 6).
  10. a b Tilastokeskus: Itsemurhat Findikaattori. 14.12.2020. Viitattu 7.1.2021. (suomeksi)
  11. a b Itsemurhat 14.6.2004. Kansanterveyslaitos, Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto. Viitattu 15.11.2006.
  12. a b Suicide Rate by Country 2020. World Population Review. Viitattu 7.1.2021. (englanniksi)
  13. Itsemurhat. Findikaattori, 14.12.2020. Viitattu 7.1.2021.
  14. Itsemurhien ehkäisyohjelma. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 7.1.2021.
  15. Bradley, Michael: The long history of criminalising suicide. Lexology, 6.8.2019. Viitattu 4.1.2021. (englanniksi)
  16. Achté, Kalle; Lindfors, Olavi; Lönnqvist, Jouko; Salokari, Markku.: Suomalainen itsemurha. Helsinki: Yliopistopaino, 1989. ISBN 951-570-041-8.
  17. Toivio, Timo - Nordling, Esa: Mielenterveyden psykologia, s. 133. Edita, 2009.
  18. Moilanen, Lauri: Ruotusotamies Heikki Luntan surkea kohtalo. Aamulehti, 29.1.2017, s. B5.
  19. Seppuku. Britannica Academic, Encyclopædia Britannica, 10.9.2019. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
  20. Kamikaze. Encyclopædia Britannica, 7.1.2020. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Itsemurha.