Onnellisuustutkimus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Onnellisuustutkimus eli onnellisuuden taloustiede (engl. happiness economics) tarkoittaa valtion elämänlaadun tutkimusta taloustieteellisin ja psykologisin menetelmin. Onnellisuustutkimus täydentää bruttokansantuotteen kaltaisia objektiivisempia mittareita.

Geenit 50 %, olosuhteet 10 %, muu 40 %[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sonja Lyubomirsky ym. (2005) totesivat tutkimuskirjallisuuden osoittavan, että pitkän aikavälin onnellisuuden eroista eri ihmisten välillä 50 % riippuu geeneistä ja 10 % olosuhteista. Näin ollen keskimäärin 40 % voi olla ihmisen oman toiminnan vaikutusta.[1]

Onnellisuuteen vaikuttavia olosuhteita (10 %) olivat valtiokohtaiset, maantieteelliset ja kulttuuriset tekijät; ikä, sukupuoli, etninen ryhmä ja muut demografiset tekijät; yksilöhistoria, kuten lapsuuden traumat, auto-onnettomuudet tai arvovaltaiset palkinnot; sekä elämäntilanne, kuten siviilisääty, ammatti, työpaikan varmuus, tulot, terveys ja uskonnollisuus.[1]

Onnellisuuden muutosten tilapäisyys ja pysyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1978 julkaistun tutkimuksen mukaan lottovoitot ja halvaantuminen vaikuttaisivat onnellisuuteen vain tilapäisesti ja sitten ihmisen onnellisuustaso palautuisi jälleen hänen yksilölliselle normaalitasolleen.[2] Tätä tutkimusta siteerataan usein, ja monen asian katsotaan vaikuttavan onnellisuuteen vain tilapäisesti.

Tuoreissa suurissa paneelitutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että avioero, puolison kuolema, työttömyys, vammautuminen ja vastaavat tapahtumat muuttavat subjektiivista hyvinvointia pitkäaikaisesti. Palautuminen aiemmalle tasolle jää keskimäärin vain osittaiseksi ja riippuu myös synnynnäisistä tekijöistä.[3] Vain 50 % pitkän aikavälin onnellisuuseroista selittyy geeneillä ja 10 % olosuhteilla, 40 % ehkä omalla tietoisella toiminnalla.[1]

Myös keskisuuren lottovoiton (1 000 - 120 000 puntaa) on sittemmin todettu lisäävän henkistä hyvinvointia pysyvästi 1,4 GHQ-pistettä, jopa kaksi vuotta tapahtuman jälkeen.[4]

Sheldon ja Lyubomirsky (2006) kirjoittavat tutkimuskatsauksessaan, että sekä subjektiivisen että psykologisen hyvinvoinnin muuttaminen pysyvästi onnistuu helpommin omaa toimintaa muuttamalla kuin olosuhteita muuttamalla.[5]

Positiivisen psykologian interventioiden vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimuksissa on osoitettu Positiivisen psykologian mukaisten harjoitteiden (PPI) parantaneen hyvinvointia ja masennusta. Vaikutus on näkynyt myös pitkään jälkeenpäin. Tosin kiitollisuusharjoitusten vaikutus masentuneisiin oli eräässä tutkimuksessa kielteinen, vaikkakin useassa tutkimuksessa myönteinen ei-masentuneille. 49 tutkimusta kattaneen meta-analyysin (2009) mukaan julkaisuvinouma ei voi selittää tuloksia, koska ei-julkaistut mukaan lukien tutkimuksia aiheesta oli arviolta 250 ja ei-merkitsevyys olisi vaatinut yli 2 500 nollatutkimusta.

Kokeillut interventiot olivat kiitollisuuskirjeiden kirjoittaminen, optimistisen ajattelun harjoittaminen, myönteisten elämänkokemusten läpikäynti uudelleen ja sosiaalinen vuorovaikutus. PPI tarkoittaa myönteisten asioiden kehittämistä, ei ongelmien hoitamista.[6]

Myös vielä tuoreemmassa meta-analyysissä (39 tutkimusta, 6 139 osanottajaa, 2012) todettiin PPI-interventioiden vaikutus myönteiseksi. Subjektiivisen hyvinvoinnin Standardoitu keskimääräinen ero (SMD) oli 0,34 korkeampi, psykologisen hyvinvoinnin 0,20 ja masennuksen 0,23. 3-6 kuukautta intervention jälkeen kummankin hyvinvoinnin nousu oli yhä merkitsevä, joten vaikutus näyttää melko pysyvästä. Toisaalta laadukkaimmissa tutkimuksissa myönteinen vaikutus ei ollut yhtä suuri. Siksi tekijät toivovat lisää laatututkimuksia vahvistamaan todistusaineistoa. Heidän mukaansa ylempänä mainittu meta-analyysi (2009) ei keskittynyt riittävästi tutkimusten laatuun.

Tämä jälkimmäinen meta-analyysi totesi hyvinvointia lisääviksi siunaukset, ystävällisyysharjoitukset, henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisen, kiitollisuuden osoittamisen ja henkilökohtaisten vahvuuksien varaan rakentamisen.[7]

Eräiden tutkimusten mukaan säännöllinen meditaatio lisää ihmisten onnellisuutta.[8] Esimerkiksi 9 viikon "rakkaus-ystävällisyysmeditaatio"-interventio lisäsi positiivisten tuntemusten, ja vaikutus oli tallella vielä 15 kuukautta intervention jälkeenkin, myös niillä, jotka olivat lopettaneet meditaation, jatkaneilla vielä enemmän.[9]

Onnellisuus maittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämäntyytyväisyyden mittari: siniset ovat onnellisimpia ja punaiset onnettomimpia maita; harmaista ei ole luotettavaa tietoa.

Satisfaction with Life Index (elämäntyytyväisyyden mittari) pyrkii mittaamaan ihmisten itse ilmoittamaa keskimääräistä onnellisuutta (subjektiivista tyytyväisyyttä elämäänsä) maittain.[10][11]

On esitetty muitakin elämänlaadun mittareita, joissa otetaan huomioon lisätekijöitä. Esimerkiksi hollantilainen sosiologi Ruut Veenhoven on katsonut, että koska jokainen onnellinen vuosi on hyvästä, on myös eliniänodote otettava huomioon, ja hän on kehittänyt mittarin Happy Life Years.

Onnellisuus ja bruttokansantuotteen kasvu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bruttokansantuotteen kasvulla on kiistatta yhteys onnellisuuden kasvuun, mutta lisäksi on otettava huomioon tasaisen tulonjaon vaikuttavuus onnellisuuteen.[12] Myös BKT:n taso näyttäisi lisäävän onnellisuutta: mitä rikkaampi maa, sitä onnellisempi se keskimäärin on, joskin ei merkitsevästi yli 15 000 dollaria/vuosi/hlö tuottavissa maissa.[13][14]

Vuonna 2008 Pennsylvanian yliopiston taloustietelijät Justin Wolfers ja Betsey Stevenson päätyivät siihen, että valtion vaurastumisen ja kansalaisten onnellisuuden välinen yhteys on logaritminen, mikä viittaisi siihen, että vaurastuminen lisäisi onnellisuutta rajatta, joskin loiventuvasti (vaurauden kaksinkertaistuminen olisi yhtä hyvä asia tulotasosta riippumatta).[14][15][16]

Talouskasvun mukana myös eliniänodote on kohonnut, joten rikkaimmissakin maissa talouskasvu korreloi vahvasti Happy Life Years -mittarin kanssa.[17]

Mikä lisää yksilön onnellisuutta?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaurastuminen lisää onnellisuutta, köyhimmillä nopeimmin.[18][19][20] Se, miten kattavasti ihminen tuntee päättävänsä itse omasta elämästään, korreloi onnellisuuden kanssa.[21]

Työntekomahdollisuus kasvatti onnellisuutta ja vastentahtoinen työttömyys vähensi, joskin vapaaehtoiset kotipuolisot ja eläkeläiset olivat keskimääräistä onnellisempia.[21]

Vakava sairaus, työttömyys ja avioero vähentävät onnellisuutta.[21]

Seuraavat tekijät lisäävät onnellisuutta toistensa lisänäkin: koulutus, naiseus, tulot, ei keski-ikäinen (vanha tai nuori), avioliitto, eläkeläinen, kotipuoliso, yrittäjä.[21]

Zürichin yliopiston tutkimuksen mukaan demokratia ja federalismi lisäävät hyvinvointia.[22] Ne auttavat kansalaisia valvomaan ammattipoliitikkoja ja osallistumaan poliittiseen päätöksentekoon.[22]

Lapset vähentävät vanhempien onnellisuutta alaikäisinä, joskin lähdettyään kotoa he saattavat lisätä sitäkin enemmän (aikuiset lapset, lastenlapset). Naimisissa olevat ovat onnellisempia, mutta se ei välttämättä johdu avioliitosta, vaan onnettomimmat jäävät useimmiten naimattomiksi.[18] Vastaavaa kritiikkiä voi toki esittää muillekin väitteille: korrelaatio ei kerro, kumpi on syy tai onko peräti jokin kolmas tekijä molempien syy – johtuuko esimerkiksi keski-ikäisten vähempi onnellisuus keski-iästä vai lapsista?

Vanhemmuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kaikkein onnettomimpia parisuhteessa ovat pienten lasten vanhemmat, etenkin isät.[23]

Ensimmäisen lapsen syntymä vähentää saksalaisen onnellisuutta keskimäärin 1,6 yksikköä asteikolla 1-10. 17 prosentilla vähenemä oli ainakin kolme yksikköä. Heistä vain 58 % hankki toisen lapsen kymmenen vuoden sisällä. Esimerkiksi avioero vähensi onnellisuutta vain 0,8 yksikköä ja puolison kuolema tai työttömyys vain 1 yksikön verran. [24][25][26]

Vuosien myötä onnellisuus kuitenkin nousi ja oli iäkkäämpänä korkeampi kuin lapsettomilla. Esimerkiksi lasten lähtiessä kotoa haittavaikutus puolisoiden suhteeseen ja toisilleen osoittamaan tukeen voi vähetä, samoin lapsiin kuluvat aika ja raha. [24]

Harvardin psykologi David Gilbertin mukaan naimisissa olevat ovat onnellisempia lähes joka mittarilla. Ne joilla on lapsia, ovat paljon onnettomampia kuin lapsettomat. Toisaalta tilanne muuttuu päinvastaiseksi, kun lapset muuttavat kotoa.[27]

Arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On esitetty, että onnellisuusmittareita voidaan yrittää käyttää perustelemaan autoritaarista politiikkaa ja siksi mittareita ei saisi käyttää politiikan perusteluna vaan ainoastaan yksilöiden informoimiseen.[18]

Professori Edward Glaeserin mukaan ihmiset tekevät kaiken aikaa tietoisia valintoja, jotka vähentävät heidän onnellisuuttaan, koska heillä on muitakin, tärkeämpiä tavoitteita. Tästä syystä hallituksen ei pitäisi vähentää kansalaisten vaihtoehtoja "onnellisimpiin" vaan maksimoida kansalaisten valinnanvapaus, jotta nämä voisivat itse tehdä valintansa.[28]

Itse ilmoitettu onnellisuus on subjektiivinen (epäluotettava) mittari.[29] On vaikea verrata yhden ihmisen onnellisuutta toisen onnellisuuteen. Eri kulttuurien kesken vertailu voi olla erityisen vaikeaa. On silti todettu, että suurten tietomäärien poikkileikkausten vertailu maasta ja ajankohdasta toiseen tuottaa johdonmukaisia malleja onnellisuuden tekijöistä.[20] Vaihtoehtoisen ehdotuksen mukaan luotettavampi mittari olisi aivojen ilokeskuksen suora mittaaminen.[18]

Työttömät ovat tyytyväisempia työttömyyden lisääntyessä, vaikka se tarkoittaa työllistymismahdollisuuksien heikkenimistä. Venäjällä sekä työllisten että työttömien onnellisuus lisääntyi, kun 1990-luvun lopun kriisin myötä työttömyys lisääntyi. Voi olla, että tämä johtui odotusten laskemisesta tai sitten muista samanaikaisista muutoksista Venäjällä. [20]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietoa muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Sonja Lyubomirsky, David Schkade ja Kennon M. Sheldon: Pursuing Happiness: The Architecture of Sustainable Change. (sivu 116) Review of General Psychology, 2005, 9. vsk, nro 2, s. 111–131. Educational Publishing Foundation.
  2. "Lottery winners and accident victims: Is happiness relative?" (1978). Journal of Personality and Social Psychology 36 (8): 917–927. doi:10.1037/0022-3514.36.8.917. 
  3. "Adaptation and the Set-Point Model of Subjective Well-Being. Does Happiness Change After Major Life Events?" (April 1, 2007) 16 (2): 75-79. doi:doi.org/10.1111/j.1467-8721.2007.00479.x. 
  4. "Money and mental wellbeing: A longitudinal study of medium-sized lottery wins" (January 2007). Journal of Health Economics 26 (1): 49-60. 
  5. KENNON M. SHELDON & SONJA LYUBOMIRSKY: Journal of Happiness Studies, 2006, nro 7, s. 55-86. Springer. doi:10.1007/s10902-005-0868-8.
  6. "Enhancing Well-Being and Alleviating Depressive Symptoms With Positive Psychology Interventions:A Practice-Friendly Meta-Analysis" (May 2009). Journal of Clinical Psychology 65 (5): 467–487, particularly 468, 471, 474, 483. doi:DOI:10.1002/jclp. 
  7. "Positive psychology interventions: a meta-analysis of randomized controlled studies" (2013). BMC Public Health 13 (119). doi:https://doi.org/10.1186/1471-2458-13-119. 
  8. Helsingin Sanomat 3.3.2009.
  9. Michael A. Cohn ja Barbara L. Fredrickson: In search of durable positive psychology interventions: Predictors and consequences of long-term positive behavior change. J Posit Psychol., 2011, 5. vsk, nro 5, s. 355–366. doi:10.1080/17439760.2010.508883.
  10. The True Measure of Success — Wired.com
  11. "Happiness" is not enough — Samuel Brittan: Templeton Lecture Inst. of Economic Affairs 22/11/01.
  12. Mikko Martela: "Onnellisuus lisääntyy tasaisella tulonjaolla, ei talouskasvulla." Helsingin Sanomat 30.5.2010, s. C 13.
  13. Bruno S. Frey – Alois Stutzer: Happiness and Economics. Princeton University Press.
    In Pursuit of Happiness Research. Is It Reliable? What Does It Imply for Policy? The Cato Institute. April 11, 2007.
  14. a b WEALTH AND HAPPINESS REVISITED Growing wealth of nations does go with greater happiness
  15. Maybe Money Does Buy Happiness After All – New York Times
    Economic Growth and Subjective Well-Being: Reassessing the Easterlin Paradox
  16. http://www.boston.com/bostonglobe/ideas/articles/2008/11/23/a_talk_with_betsey_stevenson_and_justin_wolfers/?page=full
  17. In Pursuit of Happiness Research. Is It Reliable? What Does It Imply for Policy? The Cato institute. April 11, 2007.
  18. a b c d Rana Foroohar, "Money v. Happiness: Nations Rethink Priorities", Newsweek, April 5, 2007.
  19. Richard Easterlin, Explaining Happiness, 2003.
  20. a b c Carol Graham, The Economics of Happiness, 3, 2005.
  21. a b c d Andrew Oswald, A Non-Technical Introduction to the Economics of Happiness, 1999.
  22. a b Bruno S. Frey & Alois Stutzer, Happiness, Economy and Institutions, 4–5, 1999.
  23. Kunpa isi jaksaisi, Lääkärilehti, 22.01.2010.
  24. a b A Global Perspective on Happiness and Fertility, Rachel Margolis and Mikko Myrskylä, Popul Dev Rev. Author manuscript; available in PMC 2012 May 7. Published in final edited form as: Popul Dev Rev. 2011; 37(1): 29–56.
  25. Onnellisuuden heikkeneminen esikoisen syntymän jälkeen voi estää vanhempia hankkimasta toista lasta, Helsingin Sanomat 12.8.2015.
  26. http://www.washingtonpost.com/news/to-your-health/wp/2015/08/11/the-most-depressing-statistic-imaginable-about-being-a-new-parent/
  27. Money, marriage, kids. Harvard Gazette, 21.2.2013.
  28. COERCIVE REGULATION AND THE BALANCE OF FREEDOM, Edward Glaeser, Cato Unbound 11.5.2007.
  29. Ruut Veenhoven, World Database of Happiness, 2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]