Lapsettomuus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lapsettomuus tarkoittaa, että henkilöllä ei ole lasta.

Tahaton lapsettomuus on psykososiaalinen ongelma, jossa lasta haluava ei syystä tai toisesta ole kykenevä sellaista hankkimaan [1][2]. Heteroparilla katsotaan olevan lapsettomuusongelma silloin, jos raskaus ei ole alkanut vuoden sisällä suojaamattomien, säännöllisten yhdyntöjen jälkeen tai mikäli raskaus keskeytyy toistuvasti.[3] Tahaton lapsettomuus on ollut viime vuosina länsimaissa kasvussa muun muassa synnyttäjien iän nousemisen vuoksi. Suomessa se koskee arviolta 15 % hedelmällisessä iässä olevia pareja.[4]

Ongelmaksi koettua lapsettomuutta voi hedelmättömyyden lisäksi aiheuttaa myös lapsen kuolema ja itsensä lapsettomiksi voivat kokea myös yksinelävät tai samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa parisuhteessa olevat. Tämän lisäksi lapsettomuus voi olla myös ns. sekundäärilapsettomuutta, eli pariskunta haluaa saada enemmän lapsia, mutta ei saa.

Kumppanin puuttumisesta (sinkkuus) johtuvaa lapsettomuutta kutsutaan elämäntilannelapsettomuudeksi.

Lapsettomuus voi olla myös harkittua ja asianomaisten kannalta hyväksytty tila, jolloin sitä kutsutaan vapaaehtoiseksi lapsettomuudeksi. Vapaaehtoisesti lapsettomasta käytetään myös lyhennystä "vela".

Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

35-vuotiaista naisista lapsettomia on 27 % (pari vuosikymmentä aiemmin noin 20 %), miehistä yli 40 %.[5] 45-vuotiaista Suomessa asuvista naisista 19% ja miehistä 28% oli lapsettomia vuonna 2013.[6]

Väestöliiton vuoden 2015 perhebarometrin mukaan 14 prosenttia 20-34-vuotiaista haluaa jäädä lapsettomaksi.[7] Aiemmissa kyselyissä noin 3-5 prosenttia koko väestöstä on ilmoittanut toivovansa 0 lasta. Miehet pitävät lapsettomuutta ihanteenaan hieman useammin kuin naiset, mutta ero ei ole kovin suuri.[8]

Lapsettomuus (45-vuotiailla) on sitä todennäköisempää, mitä matalammin ihminen on kouluttautunut. Pelkän peruskoulun suorittaneet naiset ovat muita naisia useammin lapsettomia. Miesten välillä ero lapsettomuudessa oli suurempi, ja sitä ilmeni myös ammatti- ja korkeakoulun suorittaneiden välillä.[6]

Lapsettomuuden hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsettomuus voi johtua sekä miehestä että naisesta. Lapsettomuuden hoitovaihtoehtoihin kuuluvat hormonihoidot, kirurgiset hoidot sekä avusteiset hedelmöityshoidot.[9]

Yleisimpiä hoitomuotoja ovat:

Lapsettomuuden syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavallisimmat lääketieteelliset syyt naisten lapsettomuuteen ovat lievät hormonihäiriöt, munasolun irtoamishäiriöt, vauriot munatorvissa ja endometrioosi. Miehillä yleisimpiä syitä ovat puolestaan häiriöt siittiöiden muodostumisessa, siittiöiden vähyys, siittiöiden pilkkoutuminen, huono liikkuvuus ja vähäinen normaalimuotoisten siittiöiden osuus.[9]

Vapaaehtoisesti lapsettomat ihmiset eivät halua lapsia.

Miehestä johtuva lapsettomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehestä johtuvaa lapsettomuutta on tutkittu viime aikoina yhä enemmän. Miehen biologinen lapsettomuus johtuu usein sperman laadun heikentymisestä. Sperman laatuun vaikuttavat elämäntavat ja ympäristötekijät. Tupakointi, runsas alkoholin käyttö, epäterveellinen ravinto sekä kivespussien korkeaa lämpötilaa vaikuttavat spermaan heikentävästi. Tutkimusten mukaan myös siittiöiden DNA:n pilkkoutumisella on merkittävä vaikutus miehen hedelmällisyyteen. Pilkkoutuminen tarkoittaa siittiöiden DNA:n rihmamaisen rakenteen rikkoutumista.[10]

Lapsettomuuden käsittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittitutkimuksen mukaan lapsettomat miehet (50%) kokivat itsensä selvästi naisia (27%) useammin lapsettomuuden vuoksi sosiaalisesti eristyneiksi. 38% miehistä ja 27% naisista sairastui lapsettomuuden seurauksena masennukseen.[11]

Työyhteisössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsettomuus ja niihin liittyvät hoidot koetaan niin henkilökohtaisina, että asiaa ei aina haluta tuoda esiin esimerkiksi työpaikalla. Moni asian kohdannut toivookin lähipiiriltään hienotunteisuutta asian käsittelyssä.[12]

Yhdistykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaaehtoisesti lapsettomille on perustettu vuonna 2012 oma yhdistys, Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry, jonka tarkoitus on keskustella asiasta, tarjota vertaistukea ja edistää vapaaehtoisesti lapsettomien oikeuksia, tasa-arvoa ja asemaa.[13]

Tahattomasti lapsettomien ja heidän läheistensä asemaa ja hyvinvointia edistää vuonna 1988 perustettu Simpukka ry. Se auttaa tarjoaa vertaistukea, auttaa keskusteluryhmien perustamisessa ja julkaisee Simpukka-lehteä.[14][15]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Parviainen, Hanna: Ei kenenkään äiti. Kertomuksia lapsettomuudesta. Jyväskylä: Atena, 2012. ISBN 978-951-796-820-1.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helena Appelberg: Mitä lapsettomuus on? 13.06.2006. Nettineuvo. Viitattu 23.7.2007.
  2. Seksuaaliterveys ja lapsettomuus PKSHP. Viitattu 23.7.2007.
  3. Tahaton lapsettomuus - Seksuaali- ja lisääntymisterveys - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 13.2.2016.
  4. Lapsella oikeus tietää geneettinen perimänsä 23.11.2006. Suomen Lääkäriliitto. Viitattu 23.7.2007.
  5. Vauvakato vaivaa Suomea – lapsia syntyy vähemmän kuin lähes 30 vuoteen, Helsingin Sanomat TIEDE 28.9.2015.
  6. a b Tilastokeskus - Väestörakenne 2013 tilastokeskus.fi. Viitattu 16.2.2016. fi
  7. Aamulehti | Suomalaiset eivät halua enää montaa lasta – syynä työ ja raha aamulehti.fi. Viitattu 16.2.2016.
  8. Vapaaehtoisesti lapseton? Viitattu 13.2.2016.
  9. a b Lapsettomuushoidot viitattu 24.3.2009
  10. Miehestä johtuva lapsettomuustutkimus viitattu 24.3.2009
  11. Tutkimus: Lapsettomuus iskee kovemmin miesten mielenterveyteen HS.fi. Viitattu 16.2.2016.
  12. "No koskas te lapsia teette?" Työpiste-lehti. 16.2.2015. Työterveyslaitos. Viitattu 19.2.2015.
  13. Yhdistys | Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry vapaaehtoisestilapsettomat.fi. Viitattu 13.2.2016.
  14. Yhdistyksestä - Simpukka Simpukka. Viitattu 13.2.2016. fi-FI
  15. Historia - Simpukka Simpukka. Viitattu 13.2.2016. fi-FI

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ann-Mari Huhtanen ja Maria Pettersson: Ilonpilaaja. Ylioppilaslehti 17/2010.