Ruotsin suurvalta-aika
 |
Tätä artikkelia on pyydetty laatuarvioitavaksi. Keskustelun tavoitteena on varmistaa, että artikkeli sisältää selkeät perustiedot aiheestaan ja on muutenkin kunnossa. Mikäli artikkeli läpäisee arvioinnin, se merkitään joko lupaavaksi artikkeliksi tai hyväksi artikkeliksi. Artikkelin keskustelusivulla voit ottaa asiaan kantaa.
|
| Ruotsin suurvalta-aika Stormaktstiden |
|||
|---|---|---|---|
1611–1721 |
|||
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | absoluuttinen monarkia | ||
| Monarkki |
Ensimmäinen: Kustaa II Aadolf (1611–1632) Viimeinen: Fredrik I (1720–1721) |
||
| Pääkaupunki | Tukholma | ||
| Väkiluku | noin 2 500 000 | ||
| Uskonnot | Ruotsin kirkko | ||
| Kielet | ruotsi, suomi, norja, viro, saamelaiskielet, alasaksa, latina, liivi, latvia, tanska, venäjä | ||
| Valuutta | riikintaaleri | ||
Ruotsin suurvalta-aika (ruots. Stormaktstiden) käsittää sen ajan Ruotsin historiassa, jolloin maa oli eurooppalainen suurvalta 1600-luvun alusta 1700-luvun alkuun. Tänä aikana se hallitsi muun muassa pitkälti koko Suomea ja Baltian maiden aluetta. Suurvalta-ajan katsotaan yleensä alkaneen Kustaa II Aadolfin valtaistuimelle noususta vuonna 1611 ja päättyneen suuren Pohjan sodan aluemenetyksiin vuonna 1721.[1] Ruotsi onnistui saamaan myös siirtomaita.
Sodat ja laajentuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän kanssa vuonna 1617 solmitun Stolbovan rauhan jälkeen Ruotsi soti Puolaa vastaan sekä kolmikymmenvuotisessa sodassa keisaria vastaan Saksassa ja vuosina 1643–1645 Tanskaa vastaan. Sodat olivat Ruotsille voitollisia ja valtakunta laajeni voimakkaasti. Venäjän Stolbovan rauhassa luovuttamille alueille perustettiin Käkisalmen lääni ja Inkerinmaan provinssi. Ruotsin armeija piti hallussaan myös laajoja tilapäisesti miehitettyjä alueita, joilla olivat voimassa Ruotsin sotilashallinto ja veronkanto.[2] Laajentumisvaihe päättyi vuonna 1661 solmittuun Kardisin rauhaan.lähde?
Kaupankäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaupankäynti ja tullien perimisestä saatavat tulot olivat merkittäviä taloudellisia syitä, jotka olivat vaikuttaneet Ruotsin laajentumispolitiikan taustalla. Stolbovan rauhan jälkeen kaupankäynnin piti Venäjällä tapahtua erityisissä kauppahoveissa tai faktorioissa, joissa luterilainen jumalanpalvelus oli sallittu suljetuissa tiloissa. Moskovassa Ruotsin kauppa-asema perustettiin Tverskajan varrelle. Ruotsalaisten kauppahovien henkilökunnan tehtäväksi tuli pian myös säännöllisten Venäjän uutisia sisältävien raporttien lähettäminen kotimaahan. Kauppahovien johtajilla eli faktoreilla oli diplomaatin kaltainen asema. Tärkeä ruotsalainen kauppakomissaari Moskovassa oli saksalainen kauppias nimeltä Johan De Rodes, joka kirjoitti 1650-luvun alkupuolella ahkerasti selontekojaan Tukholmaan.[3]
Vuonna 1621 Ruotsi valtasi Liivinmaalla sijainneen Riian, joka oli vilkas kauppakaupunki ja tuotti suuret tullitulot kruunun kassaan. Riian pääasiallinen vientituote oli hamppu, jota tarvittiin purjelaivoissa.[3]
Ruotsin lähettiläs Anton Monier solmi vuonna 1629 kauppasopimuksen tsaarin edustajien kanssa, mikä johti viljan ostamiseen Venäjältä kuparin ja raudan vientiä vastaan. Elintarvikkeet ja laivanrakennusmateriaali olivat laajemminkin Keski-Euroopassa ja Englannissa vähissä sotien vuoksi, ja ratkaisuksi muodostui tuonti Itä-Euroopasta, erityisesti Venäjältä.[3]
Vuonna 1632 perustettiin uusi kaupunki Nyen (Nevanlinna) Nevajoen varteen niin, että kaiken venäläisen Laatokan suunnalta tulevan tullattavan kauppavaihdon piti kulkea sen ohitse. Venäläiset tuotteet Laatokan, Ilmajärven ja Äänisjärven alueelta muodostivat 1630- ja 1640-luvulla noin kolmasosan Venäjän kaupasta Ruotsin kanssa. Kauppa-asiat tulivat vähitellen niin monimutkaisiksi, että niitä hoitamaan perustettiin vuonna 1651 Tukholmaan uusi virasto, Kauppakollegio.[3]
Vuonna 1635 Venäjän tsaari ilmoitti haluavansa perustaa kauppakartanon Tukholmaan, minkä Ruotsin valtaneuvoskunta hyväksyi. Venäjänkartano (Ryssgården) rakennettiin keskelle satama-aluetta, ja se valmistui kesällä 1637. Koska Venäjällä ei ollut omaa satamaa Suomenlahdella, edellytti kaupankäynti Tukholmassa venäläisiltä kauppiailta pitkää purjehdusta pitkin Venäjän jokiverkostoa. Venäläisten alukset olivat niin sanottuja karbaaseja, pienehköjä lotjia, joissa oli korkeat laidat. Venäjän kauppakartano siirrettiin 1640-luvulla uuteen paikkaan, Söderin vuorten rinteeseen. Vuonna 1675 Venäjältä tuotujen tavaroiden kokonaisarvo oli 284 842 riikintaaleria. Tulipalo tuhosi Ryssgårdenin joulukuun 6. päivänä vuonna 1694. Tukholman kaupunki rakensi kuitenkin kartanon nopeasti uudelleen vuosina 1695–1697 noudattaen säännöllistä pohjakaavaa ja pystyttäen tiilirakennuksia. 1600-luvun viimeiset vuodet ennen suurta Pohjan sotaa olivatkin Venäjänkartanon loistoaikaa, ja kauppa oli vilkkaampaa kuin koskaan ennen. Turkikset, käsitellyt nahkat ja vuodat, hamppu, pellava, palttina, tali, vaha, traani ja saippua olivat venäläisten vientiartikkeleita. Tukholmassa käydyn venäläiskaupan ansiosta Venäjän tuntemus levisi Ruotsiin. Venäjänkartano oli länsimaissa uniikki ilmiö. Venäläiset kauppiaat näkyivät katukuvassa, ja heidän kanssaan saattoi keskustella tulkin välityksellä. Venäläisten myymät tuotteet olivat myös hyvin kysyttyjä. Maksu suoritettiin tavallisesti plootuina, jotka sitten kuljetettiin Venäjälle.[4]
Verotus ja tullimaksut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kustaa II Aadolf ajoi läpi uuden veron, ruotsalaisen maatullin, vuonna 1626, ja myös myllytullia alettiin kantaa Virossa vuonna 1630. Hollannin esikuvan mukaan Tallinnassa toteutettiin tullimaksu nimeltä lisenssi, kaksi prosenttia tullattavien tavaroiden arvosta, joka otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa vuonna 1628. Kruunu antoi vuonna 1648 Suomenlahden alueen kaupungeille Tallinnalle, Narvalle ja Nyenille (Nevanlinna) samansuuruiset tullit siinä toivossa, että kaupankäynti venäläisten kanssa alkaisi keskittyä Suomenlahdelle Arkangelin sijasta. Ajatusta siirtää Jäämeren kauppa Itämerelle sanottiin derivaatioksi. Se oli Ruotsin kauppapolitiikan tavoite vuosina 1617–1661. Suomenlahden alueen ulkomaantulli pantiin houkuttelevan matalaksi, vain kahdeksi prosentiksi tavaroiden arvosta. Ruotsi ei kuitenkaan pystynyt siinä asiassa painostamaan Venäjää, ja muutkin valtiot kuin Venäjä olivat derivaatiota vastaan. Kaupankäynti alkoi levittäytyä Narvan ja Nyenin (Nevanlinna) seuduille, mutta vasta 1680- ja 1690-luvulla.[3]
Diplomatia ja ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Diplomaattisia suhteita Venäjän kanssa hoidettiin suurten lähetystöjen, pysyvän edustajan eli residentin sekä rajalla käytävien neuvottelukokousten avulla. Moskovaan vuosina 1661–1662 matkustanutta suurta lähetystöä johti valtaneuvos Bengt Horn. Johann von Lilienthal toimi Venäjän residenttinä vuodet 1665–1667. Hän laati kerran viikossa Tukholmaan lähetettävän raportin, jonka tie kulki normaalia väylää Novgorodiin ja Narvaan ja sieltä Ruotsiin. Hänen seuraajansa oli Christopher von Koch (aateloituna von Kochen), joka toimi virassa vuodet 1684–1690. Vuoden 1666 kesällä ja syksyllä käytiin Ruotsin ja Venäjän välinen neuvottelu Pljussa-joella aivan Narvan kaupungin tuntumassa. Aiheena oli ruptuurisodan jälkeisten epäselvyyksien ratkominen.[2]
Suuri venäläinen lähetystö saapui syksyllä 1683 Ruotsiin. Sitä johti pajari Ivan Prontšištšev, ja se vahvisti valtakuntien välillä vallitsevan rauhan, sillä edellinen rauha oli venäläisen näkemyksen mukaan päättynyt tsaari Fjodorin kuolemaan. Juhlallinen seremonia tapahtui Tukholman Suurkirkossa, minkä jälkeen kuningas Kaarle XI nimitti uuden suuren lähetystön Moskovan-matkaa varten. Sen tehtävänä oli vastaavanlainen rauhanvahvistus nuorten kaksoistsaarien silmien edessä. Lähetystön johtaja oli valtaneuvos Conrad Gyllenstierna. Kooltaan virallinen lähetystö oli poikkeuksellisen suuri, 221 henkilöä. Se lähti matkaan Tukholmasta laivalla helmikuussa 1684 ja saapui reki- , kärry- ja venekyydin jälkeen Moskovaan huhtikuun 28. päivä. Rauha vahvistettiin prinsessa Sofian audienssissa toukokuun 28. päivä.[5]
Kun Pietari oli noussut Venäjän tsaariksi, vahvistettiin Ruotsin ja Venäjän välinen rauha jälleen seremoniallisin menoin vuonna 1699. Samaan aikaan rauhanvahvistamisen kanssa uusi tsaari suunnitteli jo uutta sotaa salassa Moskovaan saapuneelta ruotsalaiselta lähetystöltä. Ruotsin residentti Moskovassa Thomas Kniper (aateloituna Knipercrona) varoitti keväällä 1700 kirjeissään sekä Carl Piperiä että Bengt Oxenstiernaa Venäjän tulossa olevasta hyökkäyksestä. Rauhan aika Ruotsin ja Venäjän suhteissa päättyi myöhemmin samana vuonna. Ruotsin valtakunnan politiikka ulkomaita kohtaan perustui 1600-luvulla sopimuksiin ja liittoihin. Voimasuhteiden tasapaino ja harmonia Euroopassa olivat avainkäsitteitä kabinettipoliittisessa pelissä, johon laajentumishaluisen Venäjän oli vaikea sopeutua.[5]
Puolustussuunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsin valtakunnan puolustussuunnitelma, joka oli valmistunut Kaarle XI:n aikana, perustui kolmelle tekijälle. Ensimmäinen niistä oli ruotujakoinen armeija, joka oli sijoitettuna emämaan ja provinssien eri alueille, minkä vuoksi sen mobilisaatio vei aikaa. Toinen tekijä olivat linnoitukset. Sotakannalle siirtymisen hitauden vuoksi valtakunnan raja-alueille, erityisesti itään, oli kohta vuosisadan ajan rakennettu vahvoja linnoituksia, joiden tarkoitus oli pitää puolensa niin kauan, että armeija ehtisi avuksi. Kolmas tekijä oli voimakas laivasto, joka pitäisi meren puhtaana vihollisesta, erityisesti Tanskasta, ja kuljettaisi armeijan sinne, missä sitä tarvittaisiin. Kaarle XII lisäsi suunnitelmaan vielä aggressiivisen vastahyökkäyksen.[6]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Frost, Robert I.: The Northern Wars: War, State and Society in Northeastern Europe, 1558 - 1721. Longman, 2000. (englanniksi)
- ↑ a b Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478–1721, s. 120, 123, 165–167. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6.
- ↑ a b c d e Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478–1721, s. 251–265. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6.
- ↑ Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478–1721, s. 265–269. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6.
- ↑ a b Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478–1721, s. 174–175, 181–182. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6.
- ↑ Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478–1721, s. 279. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ruotsin suurvalta-aika Wikimedia Commonsissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta