Kaarle XI

Kaarle XI
Kaarle XI, David Klöker Ehrenstrahl 1689.
Ruotsin kuningas
Valtakausi	13. helmikuuta 1660 – 5. huhtikuuta 1697
Kruunajaiset	28. syyskuuta 1675 Uppsalan tuomiokirkko
Edeltäjä	Kaarle X Kustaa
Seuraaja	Kaarle XII
Sijaishallitsija	Hedvig Eleonoora
Syntynyt	24. marraskuuta 1655 Tre Kronor -linna, Tukholma, Ruotsi
Kuollut	5. huhtikuuta 1697 (41 vuotta) Tre Kronor -linna, Tukholma, Ruotsi
Hautapaikka	Riddarholmin kirkko, Karoliininen hautaholvi, Tukholma
Puoliso	Ulriika Eleonoora vanhempi
Lapset	Hedvig Sofia Kaarle XII Ulriika Eleonoora
Koko nimi	Karl av Pfalz
Suku	Pfalz
Isä	Kaarle X Kustaa
Äiti	Hedvig Eleonoora
Uskonto	luterilainen
Nimikirjoitus

Kaarle XI (ruots. Karl XI); (24. marraskuuta 1655 Tre Kronor -linna, Tukholma – 5. huhtikuuta 1697 Tre Kronor -linna, Tukholma) oli Ruotsin kuningas vuosina 1660–1697. Hänen valtansa suhteessa säätyvaltiopäiviin kasvoi vuoteen 1693 mennessä itsevaltiuteen asti.

Suku ja koulutus

Kaarle oli kuningas Kaarle X Kustaan ja kuningatar Hedvig Eleonooran ainoa lapsi. Hän oli isänsä kuollessa vasta 4-vuotias. Äiti Hedvig Eleonooralla oli suuri rooli holhoojahallitsijana muun aateliston ohella.

Prinssin isä oli nimittänyt sihteerinsä, entisen historian professorin Emund Gripenhielmin hänen opettajakseen. Leskikuningatar Hedvig Eleonoora nimitti salaneuvos Krister Hornin hänen opinto-ohjaajakesen. Vuoden 1668 valtiopäivillä liikkui runsaasti huhuja, että prinssin kasvatus oli laiminlyöty. Taustalla saattoi olla prinssin heikko edistyminen kirjanopinnoissa. Yhdeksänvuotiaana hän ei osannut lukea kunnolla ääneen ja kirjoittaessaan hänellä oli taipumus kirjoittaa kirjaimia päällekkäin. Hän osasi kuitenkin lainata ulkomuistista pitkiä saarnoja ja vastata kysymyksiin katekismuksesta. Kun hän sai aikuisena rukouskirjat, hän oli nolostunut siitä, kuinka huonosti hän luki.

Kuningatar Hedvig Eleonoora pysyi virallisena valtionhoitajana, kunnes Kaarle XI saavutti täysi-ikäisyyden 18. joulukuuta 1672, mutta hän varoi sotkeutumasta poliittisiin konflikteihin. Ensimmäisissä parlamenttiesiintymisissään Kaarle puhui hallitukselle hänen kauttaan. Hän kuiskasi kysymyksensä äidin korvaan, ja äiti kysyi ne ääneen ja selkeästi hänen puolestaan.

Ratsailla hän oli kuitenkin eri ihminen. Hän ratsasti aamusta iltaan ja komensi jo ennen täysi-ikäisyyttään 200 miehen vartiota. Heikot luku- ja kirjoitustaidot tekivät Karlista riippuvaisen tiedoista, joita hän sai neuvonantajiltaan tai metsästystovereiltaan hovista.


Murrosiässä Kaarle omistautui urheilulle, liikunnalle ja lempiharrastukselleen, karhunmetsästykselle. Hän vaikutti tietämättömältä valtiotaidon alkeistakaan ja lähes lukutaidottomalta. Hänen suurimpina vaikeuksinaan nähdään nykyään selviä merkkejä lukihäiriöstä, vammasta, jota tuolloin ymmärrettiin huonosti. Monien aikalaislähteiden mukaan kuningasta pidettiin huonosti koulutettuna ja siksi epäpätevänä toimimaan tehokkaasti ulkopoliittisissa asioissa. Kaarle oli riippuvainen äidistään ja neuvonantajistaan ​​​​vuorovaikutuksessa ulkomaisten lähettiläiden kanssa, koska hänellä ei ollut vieraiden kielten taitoa saksan lisäksi eikä hän tiennyt Ruotsin ulkopuolisesta maailmasta.

Muiltakin osin Kaarle XI:n äiti, Hedvig Eleonoora oli merkittävässä roolissa kuninkaan elämässä. Sosiaalisilta taidoiltaan ontuva Kaarle ei osoittanut suurtakaan mielenkiintoa naimakauppoihin, joten äiti etsi aktiivisesti sopivaa kuningatarta pojalleen. Ensisijainen ajatus oli naittaa Kaarle serkulleen, prinsessa Juliana av Hessen-Eschwegenille (1652–1693), joka oli Kaarle X Kustaan sisaren Eleonora Katharinan tytär. Naimakaupat kuitenkin peruuntuivat dramaattisesti, kun kesken vaunuajelun Hedvig Eleonooran kanssa Tukholmassa 20-vuotias Juliana synnytti aviottoman lapsen. Vaunujen lattialle syntynyt lapsi ei ollut yllätys vain Hedvig Eleonooralle vaan skandaali koko kuningashuoneessa. Lapsen isäksi paljastui hovissa työskennellyt ja naimisissa ollut 33-vuotias kreivi Gustaf Lillie, joka karkotettiin maasta. Juliana lähettiin ulkomaille pojan kanssa, joka sai nimen Gustaf Gustafsson Lillie.

Kaarle XI viisivuotiaana puettuna roomalaiseksi keisariksi, David Klöker Ehrenstrahl (attr.).

Kaarle XI:n kruunaus 28. syyskuuta 1675 Uppsalan tuomiokirkossa.

Avioliitto ja jälkeläiset

Skandaalin jälkeen Hedvig Eleonoora alkoi etsiä uutta puolisoa pojalleen ja vahvistaakseen maiden välistä liittoa, hän päätyi Tanskan kuningas Fredrik III:n ja kuningatar Sophia Amalia von Braunschweig-Lüneburgin nuorimpaan tyttäreen prinsessa Ulrikke Eleonoreen.

Häät 6. toukokuuta 1680 Skottorpissa Hallandissa olivat koruttomat, vihkiminen hätäinen ja Ruotsin kuninkaallisten historiassa vaatimattomimmat. Kuningas tuli häihinsä suoraan sotajoukkojen keskeltä ja läksi takaisin töihin hääyön jälkeen aamulla, koska hän asetti virka-asiat aina yksityiselämänsä edelle.

Heille syntyi seitsemän lasta, joista kolme eli aikuiseksi asti:

• Hedvig Sofia (1681–1708), avioitui vuonna 1698 Holstein-Gottorpin herttua Fredrik IV:n kanssa, heidän poikansa Kaarle Fredrik oli Venäjän keisari Pietari III:n isä.
• Kaarle XII (1682–1718), Ruotsin kuningas 1697–1718, naimaton, ei jälkeläisiä.
• Kustaa (1683–1685), kuoli alle 3-vuotiaana
• Ulrik (1684–1685), kuoli alle 2-vuotiaana
• Fredrik (1685–1685), kuoli alle vuoden ikäisenä
• Kaarle Kustaa (1686–1687), kuoli alle 2-vuotiaana
• Ulrika Eleonoora nuorempi (1688–1741), hallitseva kuningatar 1718–1720, avioitui vuonna 1715 Hessen-Kasselin Fredrikin, myöhemmän Ruotsin kuninkaan Fredrik I:n kanssa; ei jälkeläisiä.

Kaarle XI ja hänen perheensä: (vas.) äiti Hedvig Eleonoora, Kaarle XI, poika Kaarle XII, puoliso Ulrika Eleonoora vanhempi, tytär Ulrika Eleonoora nuorempi, tuleva vävy Fredrik IV, tämän äiti (ja käly) Fredrika Amalie von Holstein-Gottorp ja tytär Hedvig Sofia. Vasemmalla alhaalla kingcharlesinspanieli ja italianvinttikoira.. David Klöcker Ehrenstrahl 1690-luku.

Kaarle ja Ulrika Eleonora olivat hyvin erilaisia. Kaarle nautti metsästyksestä ja ratsastuksesta, kun taas Ulrika Eleonora nautti lukemisesta ja taiteesta, ja hänet muistetaan parhaiten suuresta hyväntekeväisyystoiminnastaan. Kaarle oli hyvin aktiivinen ja kiireinen, ja Kaarlen ollessa poissa tarkastamassa joukkojaan tai harrastamassa harrastuksiaan, Ulrika oli usein yksinäinen ja surullinen. Itse avioliittoa pidetään kuitenkin onnistuneena, sillä kuningas ja kuningatar olivat hyvin kiintyneitä toisiinsa. Kuningattarena Ulrika Eleonoralla oli vain vähän poliittista vaikutusvaltaa, ja hänet asetettiin anoppinsa Hedvig Elenoran varjoon. Isoreduktion aikana, jolloin kreivikunnat, vapaaherrakunnat ja suuret maaomistukset olivat aateliston hallussa, Ulrika yritti puhua niiden ihmisten puolesta, joiden omaisuus oli kruunun takavarikoima. Mutta kuningas kertoi hänelle, ettei syy hänen naimisiinmenolleen ollut se, että hän halusi hänen poliittisia neuvojaan. Sen sijaan Ulrika Eleonora auttoi ihmisiä, joiden omaisuus oli takavarikoitu, maksamalla näille salaa taloudellista korvausta omasta budjetistaan. Kaarle XI:n luottamus häneen kuitenkin kasvoi ajan myötä: vuonna 1690 hän nimitti Ulrika Eleonoran tulevaksi valtionhoitajaksi, jos hänen poikansa seuraisi häntä valtaistuimlle vielä alaikäisenä. Sen sijaan Ulrika Eleonora kuoli häntä lähes neljä vuotta aiemmin. Kuollessaan hän elätti henkilökohtaisesti 17 000 ihmistä.

Ulrika Eleonora oli sairaalloinen, ja monet perättäiset synnytykset lopulta mursivat hänen terveytensä. Kun hän sairastui vakavasti vuonna 1693, Kaarle vihdoin omisti aikansa ja huolenpitonsa hänelle. Eleonoran kuolema saman vuoden heinäkuussa järkytti Kaarlea syvästi, eikä hän koskaan täysin toipunut siitä. Kerrotaan, että Kaarle XI myönsi kuolinvuoteellaan äidilleen, ettei ollut enää ollut onnellinen Ulrika Eleonoran kuoleman jälkeen.

Kuningas

Kaarle XI ratsunsa Brilliantin selässä Lundin taistelussa 1676, David Klöcker Ehrenstrahl, 1682,

Kaarlen holhoojahallitus oli heikko, kun Kaarle itse ryhtyi hallitsemaan ja sai täysivaltaisuuden vuonna 1672. Valtakunnan kansleri Magnus Gabriel De la Gardie nautti aluksi kuninkaan luottamusta ja lisäsi valtaansa muun valtaneuvoston kustannuksella. Vuonna 1674 Ruotsi liittyi Ranskan-Hollannin sotaan. Edeltäjiensä tavoin Kaarle oli valmis osallistumaan henkilökohtaisesti sotilasoperaatioihin. Hän seurasi meritaisteluita vain Trelleborgin kirkontornista, mutta kun tanskalaiset nousivat maihin Skånessa ja norjalaiset joukot lähestyivät Länsi-Götanmaata, hän osoitti rohkeutensa vierailemalla vihollisen leirissä naamioituneena useiden öiden ajan. Hänen johdollaan käyty ratkaiseva Lundin taistelu 4. joulukuuta 1676 oli siihen mennessä Pohjoismaiden suurin – ja verisin. Vaikka Kaarle ei ollut isänsä (tai poikansa) veroinen taktikko, ja vaikka taistelu käytiin hyökkäävästi lukumääräisesti ylivoimaista vastustajaa vastaan, taistelu päättyi voittoon. Skåne valloitettiin sitten takaisin.


Lundin taistelu 1676, miekka koholla keskellä Kaarle XI, vasemmalla Eric Dahlberg, Johann Filipp Lemke.

Kuningas Kaarle XI, virallinen muotokuva 41-vuotiaana, David Klöker Ehrenstrahl 1697.

Myöhemmin, kun säätyvaltiopäivät oli vuonna 1675 vaatinut selvitystä holhoojahallituksen toimista ja kuningas oli siihen suostunut, De la Gardie vetäytyi johdosta, ja Kaarle alkoi hallita sihteeriensä avulla. De la Gardien tilalle hän nosti Bengt Oxenstiernan. Vuonna 1676 Kaarle määräsi, että maakuntakokoukset oli kutsuttava koolle uuden sotaväenoton vuoksi, vaikka maakuntakokoukset oli kielletty hallitusmuotoon vuonna 1660 tehdyssä lisäyksessä.

Kaarle antoi vuoden 1680 säätyvaltiopäiville selvityksen valtakunnan kehnosta taloudellisesta tilasta ja pyysi säätyjä miettimään keinoja, joilla lisävaroja hankittaisiin. Säädyt päätyivät ehdottamaan reduktiota eli läänitysten palauttamista kruunulle. Kaarle pani toimeen ison reduktion, jossa kruunun tulot yksin Suomessa Käkisalmen lääniä lukuun ottamatta lisääntyivät peruutettujen lahjoitusmaiden eli läänitysten takia noin 200 000 hopeataalarilla. Aatelin maaomaisuuteen perustuneelle valta-asemalle reduktio merkitsi murtumista, aatelista tuli virka- ja palveluaatelia.

Sota oli pahentanut valtion taloutta, joka oli jo valmiiksi heikko sen jälkeen, kun kruunun kartanot myytiin läänityksiksi aatelille. Kun valtiopäivät kokoontuivat vuonna 1680, tavalliset säädyt vaativat lahjoitusten peruuttamista. Heitä tuki aatelisto, joka oli vähemmän huolissaan omista niukoista läänityksistään kuin valtion viroista, jotka antoivat heille säännöllisiä tuloja. Kuningas kannatti reduktio-ohjelmaa. Vuoden 1680 valtiopäivillä päätettiin maalahjoitusten peruuttamisesta. Aluksi peruutettiin kreivi- ja vapaaherrakunnat, kaikki kruununtilat sekä kartanot, jotka tuottivat vähintään 600 taaleria hopearahoja vuodessa. Kaksi vuotta myöhemmin kartanot siirtyivät reduktiosssa kokonaan kuninkaan haltuun, ja vuonna 1686 kuninkaalle annettiin oikeus peruuttaa myös pantatut ja ostetut kartanot, joiden kautta aatelisto keräsi maanvuokria, jotka muuten olisivat kertyneet kruunulle. Kuningas ei kuitenkaan peruuttanut suosikeilleen, muun muassa Wreden suvun suurille kartanoille Suomessa, menneitä lahjoituksia. Holhoojahallituksen johtaja, valtiovarainministeri Magnus Gabriel De la Gardie, joka oli aiemmin kuningaskunnan rikkain mies, kärsi eniten.


Vuoden 1680 valtiopäivien jälkeen valtiopäivät menettivät merkityksensä, ja niiden nimi muutettiin Kuninkaallisneuvostoksi. Kaarle ei myöskään täyttänyt kaikkia niin kutsuttuja kuninkaallisia virkoja niiden tultua avoimiksi. Neuvonantajiksi hän palkkasi kanslianvirastoon ja edustajainhuoneeseen ne virkamiehet, jotka hän itse katsoi sopiviksi. Hän kuitenkin jatkoi valtiopäivien koollekutsumista. Holhoojahallituksen jäsenet olivat vastuussa päätöksistään. Kuningas kuitenkin vapautti oman äitinsä, jota hän syvästi kunnioitti, syytteistä.

Kaarle XI:n patsas hänen perustamassaan Karlskronassa.

Sotalaitos järjestettiin jo aikaisemmin alkuun pannun ruotujaon pohjalla. Ruotujakoisen armeijan vahvuus oli noin 40 000 miestä, mutta sen lisäksi värvättyjä sotilaita oli noin 20 000. Värvättyjen upseerien ja aliupseerien palkkaukseen käytettiin virkataloja ja palkkatiloja. Kaarle XI järjesti armeijan uudelleen ja perusti niin sanotun divisioonanviraston, jossa maatilat ylläpitivät ruotu-sotilaita ja maksoivat suuren osan verosta suoraan ja luontoissuorituksina upseereille ja aliupseerille. Toistuvat erottamiset olivat edellyttäneet valtiopäivien hyväksyntää. Ruotujakolaitos, joka oli voimassa sekä sodan että rauhan aikana, vahvisti kuninkaan valtaa ja siten myös hänen ulkopoliittista liikkumavaraansa.

Kaarle XI ylläpiti järjestystä ja valvoi virkamiesten toimia ankarasti. Viljelystä edistettiin autiotiloja asuttamalla ja uudisasutuksella. Piispat, etenkin Juhana Gezelius vanhempi, toimittivat uskonnollista kirjallisuutta ja vaativat papistoa pitämään huolta lukutaidon opettamisesta. Kirkko, jossa jäykkä oikeaoppisuus oli vallalla, ylläpiti ankaraa kuria. Tuolloin vallinneen niin kutsutun teokraattisen opin mukaan kuningas oli sidottu "Jumalan lakiin". Kaarlella oli vahva käsitys tästä vastuusta. Luonnollinen laki vaati kuningasta kunnioittamaan alamaistensa vapautta ja omistusoikeuksia; hän ei siksi ollut heidän elämänsä ja omaisuutensa herra, toisin kuin esimerkiksi Venäjän tsaari tai Turkin sulttaani. Luonnollisen lain mukaan kuninkaan oli noudatettava lakia, vaikka hänellä olisi ollut lopullinen sana sen muuttamisessa. Kaarle kehotti myös virkamiehiään olemaan noudattamatta laittomia määräyksiä, jos joku niitä antoi, mutta toisaalta hän asettui yksittäisiin hallinnollisiin tapauksiin ja korjasi virkamiesten tekemiä päätöksiä. Kuningaskunnan etu oli, kuten on sanottu, hänen ainoa ohjenuoransa. Syvästi uskonnollisena miehenä hän pyrki toimimaan niin, ettei Jumalan viha johdattaisi kansaansa. Tämän teokraattisen näkemyksen kääntöpuolena oli, että tottelemattomuus kuninkaalle tulkittiin tottelemattomuudeksi Jumalalle.


Julkisessa elämässään Kaarle XI oli introvertti. Arjessaan hän oli ahkera, vaatimaton, säästäväinen ja fyysisesti erittäin aktiivinen. Hovin loisto ei miellyttänyt häntä, ja hän vietti pitkiä aikoja perheensä kanssa kruunun eri tiluksilla maaseudulla. Hän vieraili lähes joka vuosi eri puolilla Ruotsia. "Harmaatakki", kuten hänet tunnettiin kansankielellä, vietti yön pappien, maaherrojen ja upseerien kanssa ja tarkasti joukkojaan. Jos Torniota, joka tuolloin ei ollut hallinnollisesti osa Suomea, ei lasketa mukaan, hänen matkansa eivät koskaan ulottuneet maan itäosiin, lukuun ottamatta kruununprinssinä tekemäänsä metsästysmatkaa Ahvenanmaalle. Metsästys ja hevoset olivat hänen suurimpia kiinnostuksen kohteitaan. Hänen hovinsa ei ollut kulttuurillisesti köyhä tästä syystä; taiteilijat ja arkkitehdit, kuten David Klöker Ehrenstrahl ja Nicodemus Tessin vanhempi, palvelivat itsevaltiutta havainnollistaakseen Ruotsin suurvaltaa.

Vuonna 1686 annettiin uusi kirkkolaki kysymättä valtiopäiviltä yhtään mitään. Papistoa kuulematta kuningas, joka piti itseään kirkon päänä, kirjoitti lopullisen tekstin, joka yhtenäisti seurakuntaelämän ja vahvisti tiukkaa kirkkokuria. Myös uuden yleisen lain, myöhemmin vuoden 1734 lain, laatiminen, joka oli aloitettu jo kauan sitten, sai uutta vauhtia, kun Kaarle XI nimitti työlle toimikunnan.

Ruotsin suurvalta-ajan aluevalloitukset 1560-1815.

Vuonna 1693 kokoontuneet valtiopäivät tunnustivat, että Kaarle XI oli:

"yksinvaltainen, kaikkia käskevä ja vallitseva kuningas, joka ei ole toimistaan vastuullinen kenellekään maan päällä, vaan jolla on valta ja voima ohjata ja hallita valtakuntaansa oman halunsa mukaan ja kristillisenä kuninkaana".

Kuninkaan kiinnostus armeijaan ei johtanut sotaisaan ulkopolitiikkaan. Kaarle XI ymmärsi, että laajentumisen aika oli ohi eikä uusiin valloituksiin ollut enää varoja. Kun Ruotsin holhousaikana käymät sodat päättyivät, kuningaskunta nautti vuosisadan pisimmästä rauhanjaksosta, joka kesti 21 vuotta.


Kaarle XI matkusti jatkuvasti. Kukaan aiemmista kuninkaista ei ollut kiertänyt valtakuntaansa yhtä paljon kuin Kaarle. Vuonna 1694 hän vieraili Torniossa. Tälle rauhalliselle kehitykselle tuottivat suurta tuhoa Suomea vuosina 1695–1697 kohdanneet ankarat kadot ja niiden jäljessä kulkeva puute ja taudit.

Kaarle XI:n arkku Riddarholmin kirkossa Karoliinisessa hautaholvissa.

1680-luvun lopulla Kaarle XI oksensi verta raskaiden maakuntamatkojensa jälkeen. Hän kärsi myös kuumekohtauksista ja joutui toistuvasti pysyttelemään sängyssä muutaman päivän ajan. Kaarle oli valittanut vatsakipuja vuodesta 1694 lähtien. Kesällä 1696 hän pyysi lääkäreiltään Urban Hjärneltä ja Johan Martin Ziervogelilta mielipidettä kivusta, koska se oli jatkuvasti pahentunut. Hänelle annettiin lääkkeitä, jotka toivat tilapäistä helpotusta, mutta kohtaukset palasivat ja kävivät yhä kivuliaammiksi. Kaarle jatkoi tehtäviensä suorittamista tavalliseen tapaan, mutta helmikuussa 1697 kivut kävivät liian voimakkaiksi, ja hän palasi Tukholmaan, jossa lääkärit havaitsivat hänen vatsassaan suuren, kovan kyhmyn. Tässä vaiheessa lääkärit eivät voineet tehdä paljoakaan muuta kuin lievittää kuninkaan kipua parhaansa mukaan. Ruumiinavaus osoitti, että kuninkaalle oli kehittynyt syöpä, joka oli levinnyt koko hänen vatsaonteloonsa.

Kaarle XI kuoli vain 41-vuotiaana 5. huhtikuuta 1697 mahasyöpään Tre Kronor -linnassa Tukholmassa. Hänet on haudattu Riddarholmin kirkkoon, Karoliiniseen hautaholviin Tukholmaan.

Kuvagalleria

• 
  Kaarle XI lapsena, alle 7-vuotiaita poikia ei vielä puettu housuihin. Abraham Wuchters.
• 
  Kaarle XI noin seitsemänvuotiaan, Pierre Signac n. 1662.
• 
  Kaarle XI 7-vuotiaana, David Klöcker Ehrenstrahl 1662.
• 
  Kaarle XI 11-vuotiaana.
• 
  Kuningas Kaarle XI:n kasvatuksen allegoria, David Klöcker Ehrenstrahl 1668.
• 
  Kaarle XI aikuisena, miniatyyrimuotokuva, Pierre Signac n. 1675-1680.
• 
  Kaarle XI 30-vuotiaana, David Klöcker Ehrenstrahl 1685.
• 
  Kaarle XI:n ratsastajamuotokuva, David Klöcker Ehrenstrahl.

Aiheesta muualla

• Jutikkala, Eino: Kaarle XI (1655–1697) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Edeltäjä: Kaarle X Kustaa

Ruotsin kuningas 1660–1697

Seuraaja: Kaarle XII