Liivin kieli
| Liivi | |
|---|---|
 Liivin kielen puhuma-alueet noin vuonna 1100 (ruskea) ja 1900-luvun alussa (musta). |
|
| Oma nimi | līvõ kēļ, rāndakēļ |
| Tiedot | |
| Alue |  Latvia |
| Virallinen kieli | Latvia (virallinen vähemmistökieli) |
| Puhujia | muutamia kymmeniä hyvin liiviä osaavia, joista useimmat ovat opiskelleet kielen aikuisiällä |
| Sija | ei 100 suurimman joukossa |
| Kirjaimisto | latinalainen |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | uralilaiset kielet |
| Kieliryhmä | suomalais-ugrilaiset kielet suomalais-permiläiset kielet suomalais-volgalaiset kielet itämerensuomalaiset kielet |
| Kielikoodit | |
| ISO 639-1 | – |
| ISO 639-2 | fiu (muut suomalais-ugrilaiset kielet) |
| ISO 639-3 | liv |
Liivi (līvõ kēļ) on uralilaisten kielten päähaaraan eli suomalais-ugrilaisiin kieliin kuuluva kieli, joka on suomen lähisukukieli, eli itämerensuomalainen kieli. Lähin liivin sukukieli on viro. Liivin kielen perinteiset puhuma-alueet ovat Latviassa. Viimeiset perinteiset puhujayhteisöt elivät 1900-luvulla Kuurinmaan pohjoisrannikolla (Liivinrannassa), nykyään liiviläisiä elää eri puolilla Latviaa, myös Riiassa. Erittäin uhanalaisella liivin kielellä on nykyään muutamia kymmeniä aktiivisia käyttäjiä, ja kielen välittyminen lapsille on jälleen käynnistynyt.[1][2][3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhainen historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liivin kielen asemasta itämerensuomalaisten kielten taksonomiassa on keskusteltu pitkään. Nykynäkemyksen mukaan liivi on eronnut kantasuomesta ja sen muista tytärkielistä omaksi haarakseen jo varhain, pian eteläviron eroamisen jälkeen.[4] Liivin esimuotoja on paikannimitutkimuksen perusteella puhuttu aiemmin suuressa osassa nykyistä pohjois-Latviaa. Liivin kielen vaikutus näkyy myös latvian kielessä, erityisesti sen pohjoisissa murteissa. Lukuisien lainasanojen lisäksi latvian kielen sanapainoa, joka sisarkieli liettuasta poiketen on aina ensimmäisellä tavulla, on pidetty liivin kielen vaikutuksena.[5]
Historiallinen Liivinmaa kristillistyi Baltian alueista ensimmäisenä. Keskiajalla Saksalainen ritarikunta taisteli liiviläisiä ja muita Baltian pakanakansoja vastaan pakottaen nämä kasteeseen. Tältä ajalta, vanhoista venäläisistä kronikoista sekä etenkin Henrikin Liivinmaan kronikasta ovat peräisin myös vanhimmat historiatiedot liiviläisistä ja muutamat muistiinmerkityt liiviläiset nimet.[6][7]
Liivin kielen alkuperäinen alue ulottui molemmille puolille Riianlahtea. Sen itäpuolella, varsinaisella Liivinmaalla puhuttu liivin kieli sammui jo varhain. Viimeisenä säilynyt Salatsin liiviläismurre katosi 1800-luvulla, ja se tunnetaan ennen kaikkea A. J. Sjögrenin ansiosta, joka 1846 keräsi laajan salatsinliiviläisen aineiston. Nykypäiviin asti säilynyt liivin kieli edustaa läntisempää, Kuurinmaan niemimaalla puhuttua murreryhmää. Liivinrannan murteet jakautuivat perinteisesti läntiseen ja itäiseen murteeseen.[8][9]
Nousu ja sukupuuton uhka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liivin kielelle alettiin luoda kirjakieltä 1800-luvulla. Ensimmäiset liivinkieliset kirjat olivat Matteuksen evankeliumin käännöksiä. Tekstin käänsi Kuurinmaan liivin länsimurteelle pizālainen opettaja Jan Princ ja itämurteelle Nika Pollmann. Kummankin version tarkisti ja viimeisteli kielentutkija F. J. Wiedemann, ja kirjat ilmestyivät 1863 Lontoossa. Pieni painos oli tarkoitettu tutkijoille ja oppineille asianharrastajille, eivätkä kirjat juuri tavoittaneet liiviläistä yleisöä. Ensimmäinen todella liivinkielisille lukijoille tarkoitettu Matteuksen evankeliumin käännös ilmestyi 1880 Britannian ja ulkomaiden raamattuseuran kustantamana.[10] Arvioidaan, että 1800-luvulla liivillä oli vielä noin 3 000 puhujaa.[11]
1920- ja 1930-luvulla liivin kieli koki todellisen nousukauden. Liivin kielelle vakiintui moderni, latvian ortografiaan perustuva kirjoitustapa, ja sillä ilmestyi useita lukukirjoja, laulu- ja runokokoelmia, liiviläisten yhdistys julkaisi aikakauslehteä Līvli (’Liiviläinen’). Liivin kieltä opetettiin Liivinrannan kouluissa vapaaehtoisena ylimääräisenä oppiaineena. Liiviläisten kulttuuriaktivistien ja kirjailijoiden lisäksi (esim. Kōrli Stalte ja Pētõr Damberg) kulttuuriharrastuksia tukivat suomalaiset ja virolaiset järjestöt, ja myös suomalaiset ja virolaiset kielentutkijat, kuten Lauri Kettunen, vaikuttivat liivinkielisen kirjallisuuden kehittymiseen.[12][10][13] Viimeiseksi suureksi hankkeeksi jäi Uuden testamentin kääntäminen liiviksi. Se julkaistiin rahoitusvaikeuksien tähden vasta vuonna 1942, eikä sitä sodan aikana enää pystytty toimittamaan liiviläisille lukijoille. Sitä ennen kuitenkin julkaistiin vuonna 1936 Edgar Vaalgamaan kääntämä katekismus (Pišķi katkismus) ja vuonna 1937 yhtenä niteenä evankeliumit sekä Apostolien teot.[14]
Samaan aikaan, kun liivin kieli ja kulttuuriharrastukset 1920- ja 1930-luvuilla kehittyivät, useimmissa liiviläisperheissä liivin kielen välittyminen uusille sukupolville katkesi. Liivin kielellä ei ollut virallista asemaa kirkoissa eikä kouluissa, Liivinrannan ulkopuolella latvian kielen taito oli välttämätön, ja jo 1900-luvun alussa liiviläiset olivat olleet kauttaaltaan kaksikielisiä. Toisin kuin usein on väitetty, pääsyynä liivin kielen väistymiseen eivät olleet väestönsiirrot, vaan liiviläisten latvialaistumisprosessi oli käynnistynyt jo aikaisemmin.[15]
Liivin kielestä luopumiseen toki vaikuttivat molemmat maailmansodat: ensimmäisen maailmansodan aikana liiviläiskylien asukkaat evakuoituivat muualle, ja toisen maailmansodan ja neuvostovallan tulon yhteydessä liiviläisiä myös pakeni Ruotsiin. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitossa Itämeren rannikosta tuli strateginen rajavyöhyke, jolla vapaa liikkuminen ja yksityinen veneiden omistaminen oli kielletty, joten liiviläisten perinteinen elämänmuoto kävi mahdottomaksi ja useat muuttivat muualle, jolloin perinteiset kieliyhteisöt hajosivat. Neuvosto-Latviassa liivin kielellä ei ollut virallista asemaa, eivätkä liiviläiset juuri pitäneet kieltään ja identiteettiään esillä. Julkinen kiinnostus liivin kieleen heräsi vasta 1970-luvulla erityisesti liiviläisten kansanmusiikkiyhtyeiden kautta.[16]
Vuoden 2000 jälkeen mediassa kerrottiin useiden eri ”viimeisten syntyperäisten liivin puhujien” kuolemasta, siis viimeisen sukupolven, joka vielä oli omaksunut liivin kielen ensikielenään liivinkielisessä perheessä ja puheyhteisössä. Viktor Berthold kuoli vuonna 2009, mutta luultavasti viimeinen perinteinen äidinkielinen puhuja oli kanadanliiviläinen Grizelda Kristiņa, joka kuoli 103-vuotiaana 2. kesäkuuta 2013.[17]
Nykytilanne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uudelleen itsenäistynyt Latvian tasavalta tunnusti liiviläiset kotoperäisenä vähemmistökansana 1991,[18] vuoden 1999 kielilaki velvoittaa Latvian valtion suojelemaan liivin kieltä kansallisena vähemmistökielenä, ja vuonna 2021 säädetty laki Latvian historiallisista alueista nimeää liiviläiset alkuperäiskansana. Liivin kielen julkista näkyvyyttä (esimerkiksi paikannimikilvissä, julkisten tapahtumien otsikoissa jne.) pyritään jatkuvasti lisäämään.[19]
Liivin kielellä on nykyään noin kaksikymmentä täysin sujuvaa käyttäjää, joista osa on oppinut kieltä perheessään isovanhempien sukupolvelta, osa opiskellut kielen itsenäisesti. Tämän lisäksi on lukuisia liiviläisjuurisia ja itsensä liiviläisiksi määritteleviä ihmisiä, joista monet ovat opiskelleet liivin kieltä kursseilla tai kesäleireillä ja ainakin ymmärtävät sitä jossakin määrin. Liivinkielistä tekstiä lukemaan pystyviä on vähintäänkin useita kymmeniä.[20][21][22] 2020-luvulla mediassa on kerrottu Helsingissä asuvasta liiviläistaustaisesta Mednisin pariskunnasta, joka kasvattaa lapsiaan liivin kielen puhujiksi. Jānis Mednis ja Renāte Medne ovat kirjoittaneet liivinkielisten lapsiperheiden kielikasvatuksen tukemiseksi kirjan Kūldaläpš (’Kultalapsi’).[1][23]
Liivin kieltä opetetaan perustasolla muutamissa kouluissa Riiassa, Staicelessä, Ventspilsissä, Kolkassa ja Dundagassa. Lisäksi opetusta järjestetään vuosittain järjestettävillä kesäleireillä. Liiviläisten kulttuurikeskus järjestää puhujaryhmiä, joiden tarkoituksena on pitää liivin kieltä elossa normaalissa puhekäytössä. Liivin kieltä voi opiskella ylemmällä tasolla Helsingin ja Turun yliopistoissa Suomessa, Tarton yliopistossa Virossa, Budapestin yliopistossa Unkarissa sekä Latvian yliopistossa. Säännöllisesti sitä opetetaan kuitenkin vain Tarton ja Latvian yliopistoissa, muissa yliopistoissa se yleensä sisältyy itämerensuomalaisten kielten yleiseen opetukseen.[24]
Liiviksi on 1990-luvulta lähtien ilmestynyt useita uusia kaunokirjallisia tekstejä, etenkin runoja ja runokokoelmia.[25] Suomeksi liivinkielistä runoutta on julkaistu kaksikielisessä antologiassa Kerran olin taivaan suolajärvi, jonka runoilijat ovat Valt Ernštreit, Baiba Damberg ja Ķempi Kārl. Kokoelman on toimittanut ja runot suomentanut raakakäännöksen pohjalta Olli Heikkonen.[26]
Kielen piirteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Latvian vaikutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liivin kieli poikkeaa muista itämerensuomalaisista kielistä myös siksi, että siihen on lyönyt leimansa voimakas latvian kielen vaikutus. Se näkyy kielen kaikilla tasoilla, äännejärjestelmästä (esimerkiksi vokaalit y ja ö, joita latvian kielessä ei ole, ovat viimeistään 1900-luvulla korvautuneet i:llä ja e:llä) lauserakenteisiin ja sanastoon.[27]
Äänteet ja kirjoitustapa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liivin kieltä kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla. Samoin kuin latvian kirjakielessä, vokaalien pituutta merkitään makronilla (esim. ā), konsonanttien liudennusta alapuolisella pilkulla (esim. ņ, ț; myös sediljien käyttö on yleistä teknisistä syistä). Ns. katkoäännettä tai katkointonaatiota (stød), joka voi reaalistua laryngaaliklusiilin (kurkunpään sulkeuman) tapaisena katkoksena, narinaäänenä tai intonaatiokäyrän laskuna, ei normaalisti merkitä liivin kirjakielessä, mutta kielitieteellisissä teksteissä sitä voidaan merkitä heittomerkillä (esim. ki’v ’kivi’).[28]
Liivin kielessä on 23 konsonanttia. Useimmista muista itämerensuomalaisista kielistä poiketen liivissä on myös soinnillisia klusiileja (b d g ḑ) ja sibilantteja (z ž). Frikatiivit f ja h esiintyvät vain nuorissa lainasanoissa. Vanhojen omaperäisten sanojen h on kadonnut kaikissa asemissa (esim. lē’ḑ ’lehti’).[28]
Liivin kielen konsonantit:[28]
| Bilabiaalit | Labiodentaalit | Alveolaarit | Postalveolaarit | Liudennetut | Palataalit | Velaarit | Glottaalit | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Klusiilit | p b | t d | ţ ḑ | k g | ||||
| Nasaalit | m | n | ņ | |||||
| Tremulantit | r | ŗ | ||||||
| Frikatiivit | f v | s z | š ž | h | ||||
| Lateraalit | l | ļ | ||||||
| Approksimantit | j | |||||||
Liivin kielen vokaalijärjestelmään kuuluu kahdeksan lyhyttä ja yhdeksän pitkää vokaalia. (Liivin itämurteessa erotetaan toisistaan pitkä ō ja sitä hieman väljempi pitkä ǭ, joka on kehittynyt alkuperäisestä pitkästä ā:sta. Nykyisessä liivin kirjakielessä molempia merkitään ō:lla, esim. sōdõ ’saada’.) Liivin kielessä on myös useita diftongeja ja triftongeja, joissa kesto tai katkoisuus voi vaihdella (esim. leibõ ’leipää’, klēibõ ’liimata’; luoimõ ’loimea’, lūoima ’loimi’, tū’oigõz ’tuohi’).[28]
Liivin kielen vokaalit:[28]
| Etuvokaalit | Takavokaalit | ||
|---|---|---|---|
| Suppeat | i ī | õ ȭ | u ū |
| Puolisuppeat | e ē | ȯ ȱ | o ō |
| Väljät | ä ǟ | a ā | ǭ |
Sanojen rakenne ja taivutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liivin kielessä, samaan tapaan kuin virossa, painottomat tavut ovat kuluneet ja jotkin suffiksit jopa kokonaan kadonneet. Samanlaista klusiilien astevaihtelua kuin suomessa liivissä ei ole, mutta sanojen taivutukseen liittyy vokaalien laadun ja tavujen keston vaihtelua, jota liivin kieliopeissa voidaan myös nimittää ”astevaihteluksi”. Esimerkkejä:[29][27]
- kalā ’kala’ : part. ka’llõ ’kalaa’
- āiga ’aika’ : part. aigõ ’aikaa’
- kēļ ’kieli’ : gen. kīel ’kielen’
- täm ’tammi’ : gen. tam ’tammen’ : nom.pl. tōmõd ’tammet’
- pūoga ’poika’ : part. pȯigõ ’poikaa’
Nominien taivutusjärjestelmä on liivissä niukempi kuin suomessa. Sijamuotoja on elävässä käytössä vain kahdeksan, sillä ulkopaikallissijoja käytetään vain rajoitetusti. Translatiivi ja komitatiivi ovat sulautuneet yhteen (tätä ks-päätteistä sijaa nimitetään liivin kieliopeissa myös instrumentaaliksi), samoin historiallinen essiivi ja -n-päätteinen datiivi. Possessiivisuffiksit ovat jääneet käytöstä.[27]
Liivin verbien taivutuksessa silmäänpistävää on, että yksikön ensimmäinen persoona on muuttunut kolmannen persoonan kaltaiseksi (ma kizūb ’minä kysyn’, ta kizūb ’hän kysyy’). Kieltoverbillä on liivissä, samoin kuin etelävirossa, myös menneen ajan taivutus: ma äb ki’z ’minä en kysy’, ma iz ki’z ’minä en kysynyt’.[27]
Persoonaprononimit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Yksikkö | |||
|---|---|---|---|
| y. 1. p minä | y. 2. p sinä | y. 3. p hän | |
| Nominatiivi | minā/ma | sinā/sa | tämā/ta |
| Genetiivi | min | sin | täm |
| Datiivi | minnõn | sinnõn | tämmõn |
| Translatiivi | minkõks | sinkõks | tämkõks |
| Partitiivi | mīnda | sīnda | tǟnda |
| Inessiivi | mins/minšõ | sins/sinšõ | täms/tamšõ |
| Elatiivi | minst/minstõ | sinst/sinstõ | tämst/tämstõ |
| Illatiivi | minnõ | sinnõ | tämmõ |
| Monikko | |||
|---|---|---|---|
| m. 1. p me | m. 2. p te | m. 3. p he | |
| Nominatiivi | mēg | tēg | ne |
| Genetiivi | mäd | täd | nänt |
| Datiivi | mäddõn | täddõn | näntõn |
| Translatiivi | mätkõks | tätkõks | näntkõks |
| Partitiivi | mēḑi | tēḑi | nēḑi |
| Inessiivi | mēšši | tẽšši | nēšši |
| Elatiivi | mēšti | tēšti | nēšti |
| Illatiivi | mēži | tēži | nēži |
Demonstratiivipronominit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Yksikkö tämä, tuo | Monikko nämä, nuo | |
|---|---|---|
| Nominatiivi | sīe/se | ne |
| Genetiivi | sīe/se | nänt |
| Datiivi | sīen | näntõn |
| Translatiivi | sīeks/sīekõks | näntkõks |
| Partitiivi | sīeda | nēḑi |
| Inessiivi | sīes/sīessõ | nẽšši |
| Elatiivi | sīest/sīestõ | nēšti |
| Illatiivi | sīezõ | nēži |
Kielinäytteitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tēriņtš!
Terve!
- Jõvā pǟva! / Jõvvõ päuvõ!
Hyvää päivää!
- Minnõn eņtšõn um vajāg...
Minä itse tarvitsen... (”minulle itselleni on vajaa”)
- Ma sīeda kūliz eņtš izāst
Minä kuulin sen (omalta) isältäni
- Minā rõkāndõb rāndakīeldõ
Minä puhun rantakieltä ('liiviä')
- Tämpõ um nei knaš āiga
Tänään (”tänä päivänä”) on niin kaunis ilma
- ikš, kakš, kuolm, nēļa, vīž, kūž, seis, kōdõks, īdõks, kim
yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen
“Kui kaj, ku vīmõ sadāb!” kītiz liepālind istõs līed allõ.
“Nǟ, väggi sūr kaj!” rõkāndiz miedlinki, kis istīz liepālindõn ležgõl.
“Až paldīņ vȯlks knaš āiga,” kītiz vel liepālind, “siz ma līndaks pids nurmõ ja nītõ mängõs.”
“Bet ma,” kītiz miedlinki, “ma līndaks tīe jūrõ ja kuoŗŗõks kubbõ pǟgiņ magḑizt mietā.”
"Kuinka sääli, kun sataa (*”vihmaa sataapi”[30])!", sanoi perhonen istuessaan lehden alla.
"Kyllä, tosi surullista (”väen suuri kaiho”)", sanoi mehiläinen (”medenlintukainen”), joka istui perhosen vieressä.
"Jos nyt olisi kaunis sää", sanoi vielä perhonen, "silloin (”siis”) minä lentäisin pitkin peltoa (”nurmea”) ja niittyä leikkien".
"Mutta minä", sanoi mehiläinen, "minä lentäisin töihin (”työn juureen”) ja keräisin (”korjaisin”) paljon makeaa (”makeaista”) hunajaa (”mettä”)".[31]
*Sulkeissa kirjoitetut käännökset ovat kirjaimellisia etymologisia käännöksia liivin ja suomen sukulaisuuden havainnollistamiseksi.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b «Kūldaläpš. Zeltabērns» – izdota lībiešu valodas grāmata bērniem un vecākiem www.lsm.lv. Viitattu 10.8.2023. (latviaksi)
- ↑ Livonian and its speech area – Livonian sisu.ut.ee. Viitattu 22.8.2025.
- ↑ Livones.net - The Livonian Language www.livones.net. Arkistoitu 6.7.2022. Viitattu 22.8.2025. (englanniksi)
- ↑ Petri Kallio: Historical Phonology from Proto-Finnic to Proto-Livonian. Eesti ja soome-ugri keeleteaduse ajakiri. Journal of Estonian and Finno-Ugric Linguistics, 14.9.2016, 7. vsk, nro 1, s. 39–65. doi:10.12697/jeful.2016.7.1.02 ISSN 2228-1339 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Livones.net - Mutual influence between Livonian and Latvian www.livones.net. Arkistoitu 25.10.2021. Viitattu 22.8.2025. (englanniksi)
- ↑ Enn Ernits: Personal names and denomination of Livonians in early written sources. Eesti ja soome-ugri keeleteaduse ajakiri. Journal of Estonian and Finno-Ugric Linguistics, 1.7.2014, 5. vsk, nro 1, s. 13–26. doi:10.12697/jeful.2014.5.1.01 ISSN 2228-1339 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Livones.net - The Livonians in ancient times www.livones.net. Arkistoitu 7.1.2022. Viitattu 22.8.2025. (englanniksi)
- ↑ Livonian and its speech area – Livonian sisu.ut.ee. Viitattu 25.8.2025.
- ↑ Karl Pajusalu: The relationship between Salaca Livonian and Courland Livonian dialects. Eesti ja soome-ugri keeleteaduse ajakiri. Journal of Estonian and Finno-Ugric Linguistics, 1.7.2014, 5. vsk, nro 1, s. 149–171. doi:10.12697/jeful.2014.5.1.08 ISSN 2228-1339 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Valts Ernštreits: Liivi kirjakeele kujunemine. Tartu Ülikooli Kirjastus, 16.11.2010. ISBN 978-9949-19-518-3 Teoksen verkkoversio Viitattu 22.8.2025. (viroksi)
- ↑ Muut itämerensuomalaiset kielet M.A. Castrénin seura. Viitattu 14.12.2023.
- ↑ Vaalgamaa, Edgar: Valkoisen hiekan kansa: Liiviläisten historiaa ja kulttuuria. Jälkisanat Valda Šuvcāne. Jyväskylä: Atena 2001. ISBN 951-796-235-5.
- ↑ Livones.net - Between the two world wars www.livones.net. Viitattu 22.8.2025. (englanniksi)
- ↑ Pajula, Marja: Liiviläiset 1920- ja 1930-luvuilla. Tutkielmia vähemmistökielistä Jäämereltä Liivinrantaan. Vähemmistökielten tutkimus- ja koulutusverkoston raportti VI. Nordic-Baltic-Russian network of Finnic minority and regional languages, kolmas julkaisu. Studia humaniora ouluensia -julkaisusarja, osa 2., 2006. University of Oulu.
- ↑ Patrick O’Rourke: Livonian social networks and language shift. Eesti ja soome-ugri keeleteaduse ajakiri. Journal of Estonian and Finno-Ugric Linguistics, 31.12.2018, 9. vsk, nro 2, s. 81–107. doi:10.12697/jeful.2018.9.2.04 ISSN 2228-1339 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Livones.net - The Livonians during the Soviet period www.livones.net. Viitattu 22.8.2025. (englanniksi)
- ↑ The Times – Death of a language: last ever speaker of Livonian passes away aged 103
- ↑ Livones.net - The Livonians following the reestablishment of Latvian independence www.livones.net. Viitattu 22.8.2025. (englanniksi)
- ↑ Gunta Kļava, Valts Ernštreits: Livonian in the linguistic landscape. Eesti ja soome-ugri keeleteaduse ajakiri. Journal of Estonian and Finno-Ugric Linguistics, 5.9.2022, 13. vsk, nro 1. doi:10.12697/jeful.2022.13.1.08 ISSN 2228-1339 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Valts Ernštreits – The Livonian Language Today (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Aamulehti – Viimeisellä rannalla (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ernštreits, Valts: Building a Future for Livonian Plenary talks – CIFU XIV.
- ↑ Mitä tekisit elvyttääksesi esivanhempiesi jo kuolleeksi julistetun kielen? Vanhemmat vaihtoivat kotikielensä Helsingissä mtvuutiset.fi. Viitattu 22.8.2025.
- ↑ Livones.lv: Valts Ernštreits, Lībiešu valodas stāvoklis šobrīd (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Livones.net - Literature www.livones.net. Viitattu 22.8.2025. (englanniksi)
- ↑ Kerran olin taivaan suolajärvi. Suomentanut ja toimittanut Olli Heikkonen. Aviador, 2022. ISBN 978-952-381-110-2
- ↑ a b c d Johanna Laakso: ”Livonian”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 380–391. Oxford University PressOxford, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 25.8.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Tuuli Tuisk: Main features of the Livonian sound system and pronunciation. Eesti ja soome-ugri keeleteaduse ajakiri. Journal of Estonian and Finno-Ugric Linguistics, 13.8.2016, 7. vsk, nro 1, s. 121–143. doi:10.12697/jeful.2016.7.1.06 ISSN 2228-1339 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Sõnād nȭrka ja viš astām / The weak and strong grades of words – Livonian sisu.ut.ee. Viitattu 25.8.2025.
- ↑ Netidigisõnad sonad.oahpa.no. Viitattu 31.1.2020.
- ↑ The Butterfly and the Bee (A Sample Text) Virtual Livonia. Viitattu 7.11.2019. (englanniksi)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kettunen, Lauri: Livisches Wörterbuch : mit grammatischer Einleitung. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura 1938.
- Posti, Lauri: Grundzüge der livischen Lautgeschichte. Helsinki, 1942.
- Tveite, Tor: The case of the object in Livonian : a corpus based study. Helsinki: Helsingin yliopisto, Suomalais-ugrilainen laitos, 2004.
- Wiik, Kalevi: Liivin katko. Turku: Turun yliopisto 1989.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
