Marin kieli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mari
Oma nimi марий йылме (niittymari),
мары йӹлмӹ (vuorimari)
Muu nimi tšeremissi
Tiedot
Alue Marin tasavalta
Virallinen kieli Marin tasavalta
Puhujia 388 000
Sija ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto kyrillinen
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta uralilaiset kielet
Kieliryhmä suomalais-ugrilaiset kielet
suomalais-permiläiset kielet
suomalais-volgalaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1 -
ISO 639-2 chm
ISO 639-3 (niittymari)
mrj (vuorimari) [
vanhentunut linkki] mhr (niittymari)
mrj (vuorimari) [vanhentunut linkki]

Mari on suomalais-ugrilaisten kielten volgalaiseen ryhmään kuuluva kieli. Marin kielestä ja sen puhujista on ennen käytetty nimitystä tšeremissi.

Historia ja nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marin kielen päämurteet ovat länsimari (vuorimari) ja itämari (niittymari ja varsinainen itämari). Vuorimarin nimitys tulee siitä, että sen puhujat asuvat Marinmaan lounaiskolkassa Volgan oikean rannan mäkisellä seudulla. Niittymarien nimitys tulee siitä, että sen puhujat asuvat Volgan vasemman rannan tasamaalla. Varsinaiset itämarit muuttivat tältä alueelta 1700-luvulla pakoon uskonnollista käännytystä nykyisen Baškortostanin alueelle. Lisäksi on olemassa pieni koillismurteen ryhmä Nižni Novgorodin ja Kirovin alueella.

Mareja on yhteensä noin 548 000 (vuonna 2010), joista vuorimareja on arviolta 23 500. Suunnilleen 70 % puhuu äidinkielenään maria; muiden ensisijaisena kielenä on venäjä, vaikka he pitävätkin itseään yhä mareina.[1] Marinmaan asukkaita on 760 000, joista 43 % on marilaisia; loput asuvat nimikkotasavallan ulkopuolella.

Marin kielellä on kaksi kirjallista muotoa kyrillisin kirjaimin. Niiden syntyhistoria alkaa 1800-luvulla, jolloin Venäjällä pyrittiin käännyttämään pikkukansoja ortodoksisuuteen. Uskonnollisia tekstejä kirjoitettiin eri murteilla, jotta marit olisivat oppineet lukemaan. Tavoitteena ei kuitenkaan ollut luoda mareille kirjakieltä. Näistä kirjoitustraditioista syntyivät vuorimarin ja niittymarin kirjalliset muodot. Kielellisesti kyseessä on vain murre-ero, ja pitkään on suunniteltu kirjakielten yhdistämistä. Yhdistämistä vastustaa lähinnä vuorimarien pieni älymystö.

Aakkosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niittymari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

А а Б б В в Г г Д д Е е Ё ё Ж ж
З з И и Й й К к Л л М м Н н Ҥ ҥ
О о Ö ö П п Р р С с Т т У у Ӱ ӱ
Ф ф Х х Ц ц Ч ч Ш ш Щ щ Ъ ъ Ы ы
Ь ь Э э Ю ю Я я

Vuorimari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

А а Ä ä Б б В в Г г Д д Е е Ё ё
Ж ж З з И и Й й К к Л л М м Н н
О о Ö ö П п Р р С с Т т У у Ӱ ӱ
Ф ф Х х Ц ц Ч ч Ш ш Щ щ Ъ ъ Ы ы
Ӹ ӹ Ь ь Э э Ю ю Я я

Niittymari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava kuvaus koskee niittymaria (itämaria):

Foneemit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vokaalit:

a e i o ö u ü ja redusoitunut vokaali ə, joka äännetään kuten englannin epämääräinen artikkeli a

Konsonantit:

klusiilit: p t k
spirantit: β δ ɣ
sibilantit: s z, suhulliset š ž
affrikaatta: ć (aina liudentuneena)
nasaalit: m η (kuten suomen äng) ja n (myös liudentuneena)
tremulantti: r
lateraali: l (myös liudentuneena)
puolivokaali: j

Paino on sanan viimeisellä täysvokaalilla. Jos sanassa on vain redusoituneita vokaaleja, paino on ensimmäisellä tavulla.

Sijataivutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkkisanat muno ’muna’, βüt ’vesi’ (siis v -mäisesti: vrt. suomen vete-nä).

Nominatiivi muno βüt
Genetiivi munə-n βüδ-ən
Akkusatiivi munə-m βüδ-əm
Datiivi munə-lan βüt-lan
Latiivi mun-eš βüδ-eš
Illatiivi munə-ško βüδ-əškö
Inessiivi munə-što βüδ-əštö
Komparatiivi munə-la βüt-la
Komitatiivi munə-ɣe βüt-ke

Verbintaivutus ja persoonapronominit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marissa on kaksi konjugaatiota, yksikön ensimmäisen persoonan mukaisesti am- ja em-konjugaatio (muissa suomen sukukielissä ei ole konjugaatioeroa). am-konjugaatiossa verbillä on konsonanttivartalo ja em-konjugaatiossa vokaalivartalo. Tämä ero näkyy esimerkiksi imperatiivin yksikön toisen persoonan muodossa: (am-konjugaatio:) pur! ’pure!’, (em-konjugaatio:) puro! ’tule sisään!’. Kaikkien verbintaivutuksessa esiintyvien suffiksien muoto riippuu siitä, kumpaan konjugaatioon verbi kuuluu. Esimerkkisanat puraš ’purra’, kolaš ‘kuolla’.

Preesens:

yks. 1. p. məj puram kolem
yks. 2. p. təj purat kolet
yks. 3. p. tuδo pureš kola
mon. 1. p. me purəna kolena
mon. 2. p. te purəδa koleδa
mon. 3. p. nuno purət kolat

1. preteriti:

yks. 1. p. məj purəm koləšəm
yks. 2. p. təj purəć koləšəć
yks. 3. p. tuðo puro koləš
mon. 1. p. me purna koləšna
mon. 2. p. te purða koləšta
mon. 3. p. nuno purəć koləšt

Suomen ja marin kielisukulaisuutta osoittavia sanoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • jalka – jol
  • järvi – jer
  • kahdeksan – kandakš
  • kaksi – kok, kokət
  • kala – kol
  • kehä (auringon) – keće (’päivä’)
  • kolme – kum, kumət
  • kota – kuδo (’talo’)
  • kuusi (puu) – kož
  • kuusi (kuuden, kuutena) – kut, kuδət
  • kylmä – kəlme
  • kynsi – küć
  • käsi (käden, kätenä) – kit (kiδən)
  • luku – lu (’kymmenen’)
  • lumi – lum
  • luu – lu
  • maksa – mokš
  • neljä – nəl, nələt
  • para(s) – poro (’hyvä’)
  • pata – pot
  • puu (aines) – pu
  • sata – šüδö
  • seitsemän – šəm, šəmət
  • sulaa – šula (yks. 3. p.)
  • sydän (sydämen) – šüm
  • tulen (tulla) – tolam
  • tuli – tul
  • turpa – tyrβö (’huuli’)
  • viisi – βić
  • yhdeksän – indekš
  • yksi – ik, ikte

Katso myös suomalais-permiläinen sanasto ja uralilainen sanasto.

Sanajärjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marin kielessä on edelleen käytössä vanha suomalais-ugrilainen (uralilainen) perussanajärjestys, jonka mukaan verbi (predikaatti) on lauseessa viimeisenä (subjekti – objekti – verbi eli sov).

Esimerkkilauseita:

Padassa on kuusi kalaa. – Poδəšto kut kol ulo.
Tuli palaa ja siksi lumi sulaa. – Tul jüla δa satlan lum šula.
Eilen minä annoin sinulle kaksi kirjaa. – Teηkeće məj təlanet kok kniɣam puenam.
Huomenna hän tulee jalan luokseni, me ostamme neljä pulloa olutta ja menemme puistoon istumaan. – Erla tuδo δekem jolən toleš, me nəl klenća puram naləna δa parkəške sintšaš kajena.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen tunnettu marinkielellä kirjoitettu kaunokirjallinen teos on tuntemattomaksi jääneen tekijän vuonna 1767 Kazanissa tsaarin vierailun kunniaksi kirjoittama tervehdysruno.[2] Varsinaisesta marinkielisestä kaunokirjallisuudesta voidaan puhua kuitenkin vasta 1900-luvulta alkaen. Marilaisen kirjallisuuden klassinen kausi ajoittuu 1900-luvun alusta 1930-luvun loppuun, jolloin marinkielinen älymystö tuhottiin käytännössä viimeiseen mieheen ja naiseen Stalinin puhdistuksissa. Klassisen kauden kirjailijasukupolvi aloitti julkaisutoimintansa keisarikunnan kahtena viimeisenä vuosikymmenenä ilmestyneissä kirjallisissa vuosikirjoissa, ”kalentereissa”, ja dominoi marinkielistä kirjallisuutta 1930-luvun loppuun saakka. Pääosa oli syntyisin talonpoikaisperheistä ja saanut opillisen sivistyksensä opettaja- ja pappisseminaareissa.[3] Klassikoista kuuluisin on Sergei Tšavain (1888–1937). Hänen kirjallinen toimintansa ajoittui vuosiin 1905–1936 ja käsitti niin lyriikkaa, näytelmiä kuin proosaakin. Tšavainin merkkiteoksena pidetään osin omaelämäkerrallista romaania Elnet (1936), joka jäi keskeneräiseksi kirjailijan vangitsemisen johdosta. Muita klassisen polven kirjailijoita olivat muun muassa lyyrikot Nikolai Muhinin (1890–1937), V. Savi (alias Vladimir Muhin) (1888–1938), Olik Ipai (1912–1937) ja Jivan Kirlja (1909–1937?). Monitaitoinen Šketan (alias Jakov Majorov) (1898–1937) toimi sanomalehtimiehenä ja teatteriohjaajana kirjoittaen proosaa ja humoristisia maalaisnäytelmiä, Osip Šabdarin (1898–1937) romaani Üdrimaš korno (1937) on marinkielisen kirjallisuuden klassikkoja. Sukupolven edustajia olivat myös maailmankirjallisuuden marinkielelle kääntäjä Janiš Jalkain (1909–1937?) ja vuorimarin kirjakielellä kirjoittanut prosaisti N´ikon Ignat´ev (1895–1941).[4] Klassisen kauden kirjailijoiden runoudessa ja proosassa kansalliset aiheet nivoutuivat usein yhteen uuden ajan aatteiden ja vilpittömän poliittisen innostuksen kanssa. Ennen 1930-lukua tämä oli suhteellisen ristiriidatonta, sillä neuvostohallinnon alkuvaiheiden kansallisuuspolitiikka loi huomattavasti keisarivaltaa paremmat edellytykset kansallisten vähemmistöjen kulttuuripyrinnöille.[5]

Stalin hallintokauden hävityksestä marinkielinen älymystö ja kirjallisuus alkoivat elpyä 1950-luvun mittaan. Toisen maailmansodan jälkeisen kirjailijasukupolven suurhahmo on Valentin Kolumb (1935–1974), joka lyhyen elämänsä aikana ehti julkaista kolmatta kymmentä runokokoelmaa. Hänen työnsä maailmankirjallisuuden (muun muassa Kalevalan osien) marintajana ja yleisenä kulttuurivaikuttajana oli niin ikään huomattava.[6] Viime vuosikymmenten marinkielisessä kaunokirjallisuudessa lyriikalla onkin ollut keskeinen asema. Osin tähän on vaikuttanut se, ettei runous ole ollut samalla tavoin kuin proosa toisiaan seuranneiden autoritääristen hallintojen kahlitsemaa. Nykylyyrikoista tunnetuimpia ovat muun muassa Albertina Ivanova (s. 1954), Albert Vasiljev (s. 1957), Gennadi Ojar (s. 1958), Vjatšeslav Abukajev-Emgak (s. 1959), Vitali Popov (s. 1964), Zoja Visvis (s. 1966), Lidia Iksanova (s. 1966), Aleksander Petrov (s. 1967), Svetlana Grigoreva (s. 1967), Tatjana Otšejeva (1968), Zoja Dudina, Tatjana Ivanova (s. 1970), Lilia Issai (s. 1971), Svetlana Elembajeva (s. 1975), Nadežda Nikitina (s. 1975) ja Elvira Kuklina (s. 1981). Merkille pantavaa on niin naisrunoilijoiden suuri määrä kuin aiheiden ja muotokielen monimuotoisuuskin.[7] Maininnan ansaitsee myös Anatoli Spiridovin vuonna 2002 ilmestynyt marilaisen kansanrunouden ja mytologian pohjalta kirjoitettu Jugorno-eepos, vaikka onkin alun perin venäjäksi kirjoitettu.[8]

Marinkielinen kirjallisuus on vielä elinvoimaista. 1960-luvulla alkaneen uuden venäläistämispolitiikan, johon 1990-luku toi vain lyhyen katkoksen, pitkän aikavälin seuraukset uhkaavat kuitenkin merkittävästi niin marinkielen kuin marinkielisen kirjallisuudenkin tulevaisuutta. Keskeisintä ja tuhoisinta on ollut marinkieltä opetuskielenä edes osinkaan käyttävän koululaitoksen lakkauttaminen. Kirjallisuus tarvitsee, paitsi kirjailijoita, myös lukijoita. Marinkieli siirtyy toistaiseksi vielä puhuttuna sukupolvelta toiselle, mutta marin kirjakielten taito marinkielisen väestön parissa on heikentymässä nopeasti. Kielestä on tulemassa kieli, jota vielä puhutaan, muttei enää osata suppean älymystön piirin ulkopuolella lukea.[9]

Uskonnollista kirjallisuutta mariksi ilmestyi jo 1700-luvun puolivälissä ja myöhemmin 1800-luvulla, muun muassa yksittäisten evankeliumien käännöksiä. Raamatun Uusi testamentti julkaistiin itämariksi (У Сугынь) kokonaisena kuitenkin vasta vuonna 2007[10] ja länsimariksi (У Сoгoнь) vuonna 2014.[11]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Prozes, Jaak: Venemaa rahavaloendus ja uurali rahvad (teoksessa Soome-ugri sõlmed 2010–2011), s. 13–15. Fenno-Ugria, 2012. ISSN 2228-1894. (viroksi)
  2. Domokos, Péter: Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta, s. 47. Porvoo: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1983. ISBN 951-717-305-9.
  3. Domokos, Péter: Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta, s. 46–48. Porvoo: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1983. ISBN 951-717-305-9.
  4. Domokos, Péter: Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta, s. 48–62. Porvoo: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1983. ISBN 951-717-305-9.
  5. Domokos, Péter: Itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudesta, s. 46–62. Porvoo: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1983. ISBN 951-717-305-9.
  6. Kolumb, Valentin: Kes paneb jõe põlema?, s. 76–77. Tallinn: Kirjastuskeskus, 2007. ISBN 978-9985-9749-9-5. (viroksi)
  7. Kuum öö. Soome-ugri rahvaste tänapäeva luulet, s. 568–677. Tallinn: Kirjastuskeskus, 2006. ISBN 978-9985-9727-0-0. (viroksi)
  8. Spiridov, Anatoli: Jugorno. Laul pühast teest. Tallinn: Kirjastuskeskus, 2015. ISBN 978-9949-445-77-6. (viroksi)
  9. Soome-ugri sõlmed 2012, s. 109–112. Tartu: Fenno-Ugria Asutus, 2013. ISBN 2228-1894. (viroksi)
  10. У Сугынь. Йoшkap-Oлa: Библийым кусаpишe институт, 2007. ISBN 978-852-5634-12-9.
  11. У Сoгoнь. Чебokсаp: Библим сäpӹшӹ институт, 2014. ISBN 978-952-5634-45-7.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]