Eteläviron kieli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eteläviron (võro, seto, Mulgin murre ja Tarton murre sekä sammuneet Leivun murre, Lutsin murre ja Kraasnan murre) puhuma-alueet.

Eteläviron kieli (eteläviroksi lõunaeesti kiil) (myös: eteläviron murreryhmä/murteet, Tarton kieli tai võron kieli) on Kaakkois-Virossa puhuttava itämerensuomalainen alkuperäiskieli tai viron kielen murreryhmä, johon kuuluu neljä alueellista päävarianttia: Mulgin ja Tarton murteet sekä võron ja seton kieli. Lisäksi etelävirolla on kolme jo-sammunutta varianttia: Leivun murre, Lutsin murre ja Kraasnan murre.

Viimeisimmän liivin kielen äidinkielisen puhujan kuoltua on eteläviro itämerensuomalaisista kielistä eteläisin. Kielen asemasta kiistellään. Nykyisin sitä pidetään useimmin omana kielenä, vaikkakin eteläviron puhujat ymmärtävät jotenkuten viron kieltä eli pohjoisviroa.

Võron kielelle on kehitetty oma kirjakieli. Sillä on kirjallisuutta ja mediatoimintaa. Kieltä opetataan 26:ssa koulussa Kaakkois-Virossa ja myös Tarton yliopistossa. Kielen suojelemiseen, kehittämiseen ja tutkimukseen on perustettu erillinen valtion laitos, Võru-instituutti. Seton ja mulgin kielten/murteiden kehittämisen eteen ei ole tehty niin paljon työtä. Tarton kielelle/murteelle ei ole syntynyt yhteiskunnallista liikettä.

Eteläviron varianteista vain võrolla on kansainvälinen standardisointijärjestön tunnustus (kielikoodi vro). Mulgin ja Tarton kieliversioita pidetään edelleen murreina ja seton kieltä võron murteena.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläviroa pidetään yhtenä vanhimmista itämerensuomalaisista heimokielistä. Se erosi myöhäiskantasuomesta ensimmäisten joukossa ajanlaskun alun tienoilla. Eteläviro kuului myöhäiskantasuomen eteläsuomen murteisiin, joita puhuttiin Inkerinmaalta Latviaan.

Myöhemmin eteläviro on kehittynyt lähemmäksi viroa, kun kanssakäymiset ovat tiivistyneet. Tärkeimmät muinaiset kieliopin ja sanaston erot ovat kuitenkin säilyneet paremmin etelävirossa kuin (pohjois)virossa, minkä vuoksi suomalainen saattaa ymmärtää puhuttua eteläviroa helpommin kuin viroa.

Uusi testamentti julkaistiin ensimmäisen kerran eteläviroksi vuonna 1686. 1800-luvulle saakka pohjoisviroa eli viroa ja eteläviroa käytettiin melkein yhtä paljon kirjallisina kielinä, mutta sen jälkeen pohjoisvirosta tuli valtakieli ja huomia eteläviroa kohtaan väheni.

Puhujamäärät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympyrädiagrammi vuoden 2011 väestönlaskennasta.

Vuoden 2011 väestölaskennan mukaan eteläviron kielen puhujia oli 101 857. Heistä võroa puhui 74 499 henkilöä eli 73 prosenttia. Setoa puhui 12 549 henkilöä eli 12 prosenttia, Mulgin murretta 9 698 henkilöä eli hieman vajaa kymmenen prosenttia ja Tarton murretta 4 109 henkilöä eli nelisen prosenttia. 1 002 henkilöä ei tiennyt, mitä eteläviron varianttia he puhuvat.

Näyte[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isä meidän -rukous eteläviroksi:

Meie Esä
Meie Esä taiwan: pühendetüs saagu sino nimi. Sino riik tulgu. Sino tahtmine sündigu kui taiwan, niida ka maa pääl. Meie päiwälikku leibä anna meile täämbä. Nink anna meile andis meie süü, niida kui ka meie andis anname omile süidläisile. Nink ärä saada meid mitte kiusatuse sisse; enge pästä meid ärä kurjast: Sest sino perält om riik, nink wägi, nink awwustus igäwätses ajas. Aamen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: et:Lõunaeesti murded