Lauseenjäsenet
Lauseenjäsenet ovat lauseen osia, sanoja, lausekkeita tai lauseita, joilla on kullakin tietty tehtävä (funktio) lauseessa tai tietty asema lauseen hierarkkisessa rakenteessa.[1]
Yleistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perinteisessä suomalaisessa lauseenjäsennyksessä sanoille määritellään niiden riippuvuussuhteet (mikä on pääsana, mikä on sen määrite) ja nimetään niiden tehtävä (funktio, rooli) lauseessa, esimerkiksi subjektina tai objektina. Suomen kaltaisissa kielissä tämä tehtävä määrittyy usein taivutusmuodon, esimerkiksi nominin sijan perusteella. Toinen kielitieteessä paljon käytetty lähestymistapa on kuvata lauseen rakenne hierarkiana, jossa lause jakautuu tyypilisesti ensin kahtia subjekti- ja predikaattiosaan, joista kumpikin voi edelleen jakautua osiin.[2]
Perinteisen lauseenjäsennysmallin mukaan lause Mikon serkku Oulusta pelastaa tilanteen sisältää subjektin (substantiivi serkku) ja predikaatin (verbi pelastaa), subjektilla on kaksi attribuuttia (Mikon ja Oulusta), predikaatilla objekti (tilanteen).
| Mikon | serkku | Oulusta | pelastaa | tilanteen. | |
|---|---|---|---|---|---|
| lauseenjäsen | attribuutti | subjekti | attribuutti | predikaatti | objekti |
Hierarkkisen lauserakennemallin mukaan, jota usein kuvataan puukuvaimen avulla, lause jakautuu kullakin tasolla ns. välittömiin muodostimiin (konstituentteihin), jotka voivat edelleen jakautua osiin. Yllä kuvatun esimerkkilauseen pääkonstituentit ovat tämän mukaan nominilauseke (NP) Mikon serkku Oulusta ja verbilauseke (VP) pelastaa tilanteen. Ne jakautuvat edelleen osiin, esimerkiksi verbilauseke koostuu verbistä pelastaa ja sen objektitäydennyksestä tilanteen.[2][3] Konstituenttien yhteenkuuluvuutta voidaan testata esimerkiksi korvaustesteillä (voidaanko monisanainen konstituentti korvata yhdellä sanalla niin, että lauseen rakenne säilyy kieliopillisena) tai muuttelemalla sanajärjestystä: Tilanteen pelastaa Mikon serkku Oulusta on mahdollinen, *Mikon pelastaa serkku Oulusta tilanteen ei.[4]
Lauseenjäsenenä voi toimia yksi sana tai sanaliitto, lauseke (sana erilaisine määritteineen tai täydennyksineen) tai lause (sivulause). Esimerkiksi lauseessa koira tykkää suklaasta sanan koira tilalla voisi subjektina yhtä hyvin toimia tuo jättiläismäinen, herttaisen näköinen koira, jota Uolevi ulkoiluttaa.[5]
Lauseenjäsenet suomalaisessa kielioppiperinteessä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lauseen ydinjäseniksi kuvataan usein toimintaa tai tilaa ilmaiseva verbi (predikaatti) ja sen välttämättömät täydennykset. Näitä ovat ennen kaikkea subjekti, joka tyypillisimmillään ilmaisee verbin kuvaaman toiminnan suorittajaa, ja objekti, joka ilmaisee toiminnan kohdetta.[6]
Lisäksi ydinjäseniin kuuluvat nominipredikaatti eli predikatiivi (sinä olet ystäväni) sekä adverbiaalitäydennykset eli verbin vaatimat adverbiaalit, esimerkiksi tiettyihin verbeihin kuuluvat paikallissijaiset täydennykset (Asun Espoossa. Muutan Hyvinkäälle.) tai predikatiiviadverbiaalit (hän toimii opettajana, tuo näyttää hyvältä).[6][7]
Ydinjäsenten lisäksi lauseeseen voi kuulua valinnaisia jäseniä, joita joissakin kuvausmalleissa nimitetään adjunkteiksi. Ne voidaan jättää pois ilman että lause muuttuisi vajaaksi tai epäkieliopilliseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi puite- ja kommenttiadverbiaalit (Eilen huoneessa oli kylmä. Valitettavasti he tulevat takaisin.) sekä puhujan asennetta ilmaisevat modaaliset adverbit ja partikkelit (hän kai on sentään maisteri).[8]
Lauserakenteen ulkopuolelle, ilman varsinaista lauseenjäsenen asemaa jäävät lauseita ja lausekkeita yhdistävät konjunktiot sekä useat vuoroja yhdistävät tai koko lauseen tulkintaan vaikuttavat partikkelit (esim. entä, no, muuten), samoin lauseen keskellä tai lopussa sijaitsevat irralliset lisäykset (esim. Pessimistit ovat sanoneet – ja heitä on erityisen paljon Neuvostoliitossa – ettei mitään olennaista muutosta, esimerkiksi demokratisointia, voi tapahtua; Ei tästä tule mitään, hitto vie!).[9][10]
Perinteisissä suomen kieliopeissa substantiivin määritettä eli attribuuttia (Uolevin koira, suuri koira, tämä koira) on pidetty lauseenjäsenenä. Iso suomen kielioppi ei käytä attribuutti-termiä lainkaan vaan tulkitsee, että tällaiset substantiivin määritteet eivät ole lauseen jäseniä vaan lauseen jäsenenä (esimerkiksi subjektina tai objektina) toimivan nominilausekkeen osia.[11]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kielitiede:lauseenjäsen Tieteen termipankki.
- 1 2 Maria Vilkuna: Suomen lauseopin perusteet, s. 56–58. Helsinki: Edita, 2003. ISBN 978-951-37-2021-6
- ↑ VISK - § 867 Kielioppiperinne ja tämän kieliopin käytäntö scripta.kotus.fi. Arkistoitu 1.2.2025. Viitattu 25.2.2026.
- ↑ Vilkuna 2003: 32–33
- ↑ Vilkuna 2023: 28.
- 1 2 VISK - § 866 Mitä ydinjäsenillä tarkoitetaan? scripta.kotus.fi. Arkistoitu 1.2.2025. Viitattu 25.2.2026.
- ↑ VISK - § 961 Valenssin tai lausetyypin mukaiset adverbiaalit scripta.kotus.fi. Arkistoitu 1.2.2025. Viitattu 25.2.2026.
- ↑ VISK - § 870 Lauseen valinnaisista jäsenistä scripta.kotus.fi. Arkistoitu 1.2.2025. Viitattu 25.2.2026.
- ↑ VISK - § 1052 Mitä ovat lisäykset? Lisäystyypit scripta.kotus.fi. Arkistoitu 1.2.2025. Viitattu 25.2.2026.
- ↑ VISK - § 870 Lauseen valinnaisista jäsenistä scripta.kotus.fi. Arkistoitu 1.2.2025. Viitattu 25.2.2026.
- ↑ VISK - § 867 Kielioppiperinne ja tämän kieliopin käytäntö scripta.kotus.fi. Arkistoitu 1.2.2025. Viitattu 25.2.2026.