Mordvalaiset kielet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mordvalaiset kielet ovat yksi uralilaisen kielikunnan kieliryhmistä. Saamelaiskielten ohella mordvalaiskieliä pidetään uralilaisista kielistä itämerensuomalaisille eli suomen lähisukukielille läheisimpinä. Aikaisempi käsitys, jonka mukaan mordvalaiskielet olisivat läheistä sukua marille ja muodostaisivat tämän kanssa uralilaisen kieliperheen volgalaisen haaran, ei pidä paikkaansa[1].

Mordvalaisia kieliä on kaksi, ersä ja mokša, ja ne eroavat toisistaan niin suuresti, että niitä puhuvat eivät ymmärrä toisiaan vaikeuksitta. Nämä palautuvat yhteiseen välikantakieleen, kantamordvaan.

Ominaispiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mordvalaiskielet ovat äänne- ja muotojärjestelmältään melko vanhakantaisia. Äänteistössä ovat säilyneet erillään uralilaisen kantakielen kolme sibilanttia ja kaksi affrikaattaa. Liudennus on laajentunut käsittämään useimmat konsonanttifoneemit. Parillisten konsonantien t, d, s, z, c (= ʦ), n, l ja r liudennus on sanan merkitystä erotteleva piirre ja merkitään siksi kirjoituksessa. Parittomat konsonantit b, p, v, f, g, k, m ja x liudentuvat äänneympäristön mukaan etuvokaalien edellä. Aina liudentumattomia ovat vain ž, š ja č. Ersään on syntynyt umpi‐ ja suhuäänteiden soinnillisuusriippuvuus, mokšaan lisäksi riippuvuus hankaus‐ ja laideäänteiden soinnillisuuden välillä. Vokaalijärjestelmä on melko muinainen, mutta molemmista kielistä on hävinnyt suomalais‐ugrilaisen kantakielen /y/‐foneemi ja mordvasta lisäksi foneemi /ä/. Uralilaisten kielten historiallisen vokalismin ennallistamisessa mordvalaiset kielet ovat itämerensuomen, saamelaiskielten ja samojedikielten ohella avainkieliä, joiden vokaalihistoria selvitettiin pääpiirteissään jo varhain (lähinnä Heikki Paasosen ja Paavo Ravilan tutkimusten ansiosta).

Sijajärjestelmään kuuluu kymmenen perussijaa ja lisäksi kolme vähäkäyttöistä sijaa. Deklinaatioita on kaksi, epämääräinen ja määräinen. Jälkimmäinen on historiallisesti muodostunut determinatiivisen jälkiartikkelin ja sijapäätteen yhteenlankeamisesta. Esimerkiksi ersässä yksikön määräinen muoto пакся‐сь [pakśa‐ś] ’pelto’ vastaisi suomessa muotoa *pelto‐se, monikon määräinen muoto пакся‐т‐не [pakśa‐t‐ńe] ’pellot’ puolestaan *pelto‐t‐ne. Omistusliitteillä merkitään paitsi omistajan persoona, myös omistettujen luku. Suurimmassa osassa murteista koko laaja taivutusmuotosarja ei kuitenkaan ole käytössä.

Historiallisesti kiinnostava on mordvan ablatiivin käyttö. Sitä käytetään osaobjektin sijana suomen partitiivin tapaan. Historiallisesti nämä molemmat ovat kehittyneet uralilaisesta *-tA-erosijasta. Mordvassa on myös itämerensuomen translatiivia vastaava *-ks-translatiivi, josta ei ole jälkiä saamelaiskielissä.

Verbintaivutuksessa on erikseen intransitiivinen ja objektikonjugaatio. Jälkimmäistä käytetään vain määräisen objektin kanssa ja se ilmaisee subjektin lisäksi myös objektin persoonan. Myös nimisanoilla on verbikonjugaation mukaiset päätteet predikatiivisessa taivutuksessa.

Mordvalaisten kielen lainasanoista kiinnittävät erikoisesti iranialais-, turkkilais- ja monilukuiset venäläisperäiset sanat huomiota.kenen mukaan?

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka mordvalaiskielten puhujamäärä on melko suuri, niiden puhuma-alue on hajanainen. Venäjään kuuluvassa autonomisessa Mordovian tasavallassa asuu alle kolmasosa mordvalaisista. Venäjän uralilaisista kielistä mordvalaiskielten puhuma-alue on eteläisin. Se muodostuu ryhmästä erillisiä asutuspesäkkeitä, jotka ovat sijoittuneet havumetsävyöhykkeen eteläosaan. Huomattavia ryhmiä mordvalaisia asuu mm. Samaran, Penzan ja Orenburgin alueella.

Vaikka mordvalaiskielet ovat puhujamäärältään yksi suurimmista uralilaisten kielten ryhmistä, on niiden sosiokulttuurinen asema heikko. Mm. Venäjän vuoden 2002 väestönlaskun mukaan mordvalaisten määrä oli edellisestä väestönlaskusta (v. 1989) pudonnut lähes neljänneksellä 850 000:een.lähde? Mordvalaiskielten puhujien määrä on tätäkin alhaisempi, sillä suuri osa kaupungistuneista mordvalaisista ei hallitse kansansa kieltä.lähde?

Sanakirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sanakirjoja: Ahlqvist (mokša, 1861), Wiedemann (ersä, 1865), Budenz (mordvin, 1866), Paasonen (ersä, mokša, 1909), Ersä-venäjä (1993), Mokša-venäjä (1998)
  • Kielioppeja: v. d. Gabelentz (ersä, 1839), Ahlqvist (mokša, 1861), Wiedemann (ersä, 1865), Budenz (mordvin, 1876), Šahmatov (ersä, 1910), Jevsevjev (ersä, mokša, 1929), Ersän kielen laitos (ersä, 2000), Mokšan kielen laitos (mokša, 2000).

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen mordvalainen kirja lienee 1806 ilmestynyt katekismus. Kansanrunokokoelmia ovat julkaisseet "Oikeauskoisen lähetysseura" (1882, 1883), H. Paasonen (1891, 1894) ja A, A. Šahmatov (1910). Ensimmäisen maailmansodan jälkeen on mordvalaisilla kielillä ilmestynyt kaikenlaista "valistuskirjallisuutta".

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Salminen, Tapani 2002: Problems in the taxonomy of the Uralic languages in the light of modern comparative studies. http://www.helsinki.fi/~tasalmin/kuzn.html

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]