Tämä on lupaava artikkeli.

Plootu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kahdeksan taalerin plootu (British Museumin kokoelmat).

Plootu (ruots. plåt) on suurikokoinen, kuparista valmistettu metalliraha. Plootuja käytettiin Ruotsissa vuosina 1644–1777 hopearahan asemesta. Ne olivat huomattavan suurikokoisia ja raskaita, sillä kupari oli arvoltaan halvempi metalli kuin hopea.

Ensimmäinen plootu valmistettiin vuonna 1644, ja se oli kooltaan ja massaltaan huomattavan suurikokoinen. Myöhemmin rahojen koko vaihteli, ja tavallisesti plootu oli suorakaiteen muotoinen kuparilevy, jonka nurkkiin oli kaiverrettu leima ja nimellisarvo. Painavin plootu painoi 19,7 kg.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsi oli Euroopan suurin kuparin tuottaja. Kuparinen plootu otettiin käyttöön, koska Ruotsilla oli erittäin vähän hopeaa, varsinkin kun Tanskalle oli jouduttu maksamaan sotakorvauksia hopeassa.[2] Plootujen arvo ilmoitettiin hopeassa.[3] Plootuja on lyöty puolen, yhden, kahden, neljän, kahdeksan ja kymmenen hopeataalerin nimellisarvoisina. Plootuihin käytetyn kuparin määrä kuitenkin muuttui ajan saatossa. Myöhemmissä plootuissa käytettiin vähemmän kuparia verrattuna aikaisempiin saman nimellisarvon plootuihin.[4]

Ruotsi tuotti kuparia Falunin kaivoksesta ja plootuja tehtiin muun muassa Avestan kaivoskaupungissa.[3][5] Muissakin rahapajoissa ympäri Ruotsin valtakuntaa lyötiin plootuja, mutta osa Ruotsin rahapajoista erikoistui joko pelkkiin plootuihin tai tavanomaisiin kolikoihin. Monissa rahapajoissa lyötiin sekä kolikoita että plooturahoja.[5]

1600-luvun puolivälissä kuparia tuotettiin Ruotsissa 3000 tonnia vuodessa, mikä oli puolet maailman tuotannosta.[3] Ruotsissa oli kuparin ylituotantoa, mutta merkantilististen näkemysten mukaan ylituotanto ja siitä seurannut markkina-arvon alentuminen ei ollut vahingollista, kunhan tullimaksut ja valmistusvero sekä muut veromaksut päätyivät valtiolle. Ylituotannon hillitsemiseksi etsittiin kuitenkin lieventävää keinoa, ja sellaiseksi kehittyi plootujärjestelmä. Ylimääräinen kupari rationalisoitiin käyttämällä kolikoihin enemmän raaka-ainetta. Vuonna 1660 Tukholmaan perustettiin Ruotsin ensimmäinen pankki, Stockholms Banco, joka myönsi talletusseteleitä valtavia plootuvarastoja vastaan. Näin Ruotsissa oli käytössä ensimmäisenä Euroopan historiassa seteliraha.[1][6]

Plootujen käyttöön Ruotsissa liittyi Euroopan ensimmäisen setelirahan käyttöönotto siksi, että plootuja oli suuren koon ja painon seurauksena hankala käyttää rahoina.[1][6] Plootujen käyttöönottoa seuranneet setelit olivat luottoseteleitä, joilla oli metalliarvoon rinnastettu kate.[7]

Kuparin käyttäminen rahassa loi kuparille kysyntää ja kuparin maailmanmarkkinahintaa kyettiin tukemaan korkeammaksi. Turun Sanomien artikkelissa plootua nimitetään kuparintuottajien nerokkaaksi keksinnöksi. Maailmalla kuparista plootua ihmeteltiin alusta alkaen.[3]

Viimeinen plootuista löytyvä vuosiluku on 1768. Plootun asema laillisena maksuvälineenä lakkasi vuonna 1777.[3] Demonetisoinnin jälkeen tanskalainen Itä-Intian kauppakompania laivasi plootuja Intiaan työstettäväksi kolikoiksi.[8]

Plooturahaa pidetään selkeästi ruotsalaisena rahatyyppinä, mutta myös Tanska ja Venäjä kokeilivat 1700-luvun alussa plootujen lyöttämistä. Ruotsi toimi näille kokeiluille esikuvana.[7][9] Myös Ruotsiin kuuluneessa Etu-Pommerissa Saksan pohjoisosassa käytettiin plootuja, vaikkakin Wismarin kaupungissa lyödyt plootut olivat vain väliaikaista hätärahaa.[7]

Nicobarin löytö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävä osa tunnetuista plooturahoista on peräisin 11. 7. 1783 Etelä-Afrikan rannikon edustalla uponneesta Nicobar-laivasta, joka oli matkalla Tanskan Intiaan Tranquebariin. Ruotsi oli myynyt suuren osan plootuista Tanskaan vuoden 1777 rahauudistuksen jälkeen.[10] Paikalliset kalastajat löysivät hylyn vuonna 1987.[10][8]

Hylystä löydettiin yhteensä 5183 plootua, joilla oli painoa yli kahdeksan tonnia. Rahtina oli rahojen ohessa rautaa ja sekä leimattua että leimaamatonta kuparia. Kupari ja rauta olivat haluttuja hyödykkeitä Intiassa. Oletettavasti tarkoituksena oli ostaa plootuilla uusia laivoja, valettuja tykkejä tai intialaisia tavaroita. Plootut olivat raskaan painonsa ansiosta käytännöllisiä laivan pohjalastina, mutta niillä oli arvoa myös kaupankäynnissä määränpäässä eli Intiassa. Myös Englannin rannikolta Thames-joen suulta tunnetaan vastaava vuonna 1975 löydetty hylky, jossa plootuja oli käytetty laivan pohjalastina.[10][9]

Ennen hylyn löytymistä tunnettiin yhteensä noin 12 000 plooturahaa, joten lähes joka kolmas säilynyt plootu on Nicobar-laivasta. Nicobarin löydössä oli kuitenkin vain vähempiarvoisia plootuja, joiden arvo oli puolesta neljään hopeataaleriin.[10]

Ongelmat plootujen käytössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Plootujen suuri koko teki niiden käytöstä ja kuljettamisesta vaivalloista. Erityisiä ongelmia aiheuttivat sotilaiden palkkarahojen kuljetukset, koska raskaat plootut käyttivät merkittävästi joukkojen huollon voimavaroja. Alun perin niiden käyttöönottoa kuitenkin perusteltiin sillä, että on helpompi kuljettaa yhtä kymmenen taalerin eli n. 20 kilon painoista plootua kuin 700 yhden äyrin kolikkoa. Toinen perustelu plootuille oli niiden valmistamisesta syntyneet säästöt verrattuna tavanomaisiin kolikoihin.[7]

Syrjäseutujen heikkokuntoisilla teillä ei mieluusti nostettu raskasta lastia pyörien päälle. Parempien teiden varsilla plootut saatettiin kuljettaa hevosvaunuilla. Kun raskaita plootuja joutui kuljettamaan satojen kilometrien päähän esimerkiksi veroja kannettaessa, ongelmat nousivat nopeasti kohtuuttomiksi. Helpoiten plootut saatiin kuljetettua talvisin rahojen kuljetukseen suunnitellun reen kyydissä.[7]

Vähäinen hyöty plootujen vaikeasta liikuteltavuudesta oli, että se auttoi suojaamaan omaisuutta varkailta.[7]

Maakätköt Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta on löydetty merkittäviä maakätköjä plooturahoja. Yli puolet Suomesta löydetyistä maakätköistä voidaan selittää muilla syillä kuin sodilla. Sotien lisäksi maakätköt suojasivat varkauksilta ja tulipaloilta. Itärajan savolaisissa ja karjalaisissa pitäjissä on kuitenkin löydetty enemmän plooturahojen maakätköjä. Isonvihan ja pikkuvihan aikaan Suomessa kätkettiin suuria määriä plootuja maahan.[7]

Isonvihan ja pikkuvihan sekä hattujen sodan aikakaudella Suomessa on kätketty huomattavasti enemmän plootuja kuin perinteisiä pyöreitä rahoja.[11]

Ikaalisista on löytynyt Suomen määrällisesti suurin 127 plooturahan kätkö.[7] Isostakyröstä löytynyt 119 plootun kätkö on kuitenkin yhteisarvoltaan suurin. Tämän kätkön arvo on 400 hopeataaleria verrattuna Ikaalisten 277 hopeataalerin arvoon.[7] Myös Lammilta on löytynyt 55 plootun kätkö, jonka arvo oli 132 hopeataaleria.[7]

Yli kymmenen hopeataalerin arvoisia isonvihan ja pikkuvihan kauteen ajoitettuja kätköjä on löytynyt esimerkiksi Värtsilästä (77, 22½ ja 16½ taalerin arvoiset kätköt), Ilomantsista (37 ja 12 taaleria), Rääkkylästä (36 taaleria) ja Liperistä (35 taaleria). Pieniä löytöjä on myös Tohmajärveltä, Kontiolahdelta, Nurmeksesta ja Lieksasta, joista Lieksan löytö sisälsi vain yhden pienen puolen hopeataalerin arvoisen plootun.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lappalainen, Mirkka: Maailman painavin raha: kirjoituksia 1600-luvun Pohjolasta. WSOY, 2006. ISBN 951-0-32185-0.
  2. Dokumentti Kuninkaittemme jäljillä. Osa 5/10. Esitetty 2. heinäkuuta 2018 Yle Fem -kanavalla.
  3. a b c d e Ääri, Leo: Plooturahat Ruotsin kuparintuottajien nerokas keksintö Turun Sanomat. 30.6.2007. Viitattu 6.6.2019.
  4. Johnson, Mark K.: Plate Money Swedish Coppers. 14.5.2016. Viitattu 13.6.2019. (englanniksi)
  5. a b Tingström, Bertel: Plate Money – The World's Largest Currency. Tukholma: Kuninkaallinen rahakabinetti, 1986. ISBN 978-9171926746. (englanniksi)
  6. a b Van Damme, Ingrid: The cradle of the European banknote stood in ... Sweden Museum of the National Bank of Belgium. 2008. Viitattu 6.6.2019. (englanniksi)
  7. a b c d e f g h i j Fredrikson, Erkki: Plooturaha, s. 14–15, 34–36, 42. Pohjautuu Keski-Suomen museossa talvella 2004 järjestettyyn näyttelyyn. Jyväskylä: Minerva, 2004. ISBN 952-5478-50-5.
  8. a b Starck, Jeff: Swedish copper plate money from wreck in Stephen Album auction – Large copper plate from 1783 shipwreck found by fishermen 200 years later Coin World. 5.5.2017. Viitattu 6.6.2019. (englanniksi)
  9. a b Snodgrass, Mary Ellen: Coins and Currency: An Historical Encyclopedia, s. 356. McFarland, 2015. ISBN 978-1-4766-1120-4. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  10. a b c d Burström, Mats: Ballast: Laden with history, s. 26–29. Nordic Academic Press, 2017. ISBN 978-91-88661-23-4. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  11. a b Vänskä, Raimo: Kansan käsissä ja kätköissä – Rahankätkentä Pohjois-Karjalassa keskiajalta vanhan Suomen palauttamiseen, s. 189–190. Studia Carelica Humanistica 13. Joensuu: Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta, 1998. ISBN 951-708-728-4.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jimmy Herbert & Bertel Tingström: The Plate Money Treasure of Nicobar. Tukholma: Kuninkaallinen rahakabinetti, 1999. ISBN 978-9189256033. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]