Heaven’s Gate (kultti)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Heaven’s Gate (suom. Taivaan Portti) oli Marshall Applewhiten johtama yhdysvaltalainen ufokultti, joka uskoi muukalaisten tuovan lahkon jäsenille rauhaa ja uuden kotipaikan vieraalta planeetalta. Applewhite ja 38 Heaven’s Gaten jäsentä teki itsemurhan kolmessa erässä todennäköisesti 24. - 26. maaliskuuta aikana vuonna 1997.[1] Kultin oppien mukaan heidän sielunsa voisivat näin matkata avaruusalukselle, joka piileksi Halen–Boppin komeetan takana.lähde? Kultin mukaan vuosikymmen aikaisemmin kuollut toinen perustajajäsen Bonnie Nettles oli avaruusaluksen kyydissä, ja komeetta oli merkki Maapallon tuhoavien muukalaisten saapumisesta.[1]

Applewhite perusti lahkon 1970-luvulla yhdessä hoitaja Bonnie Nettlesin kanssa. Heidän oppinsa yhdisteli kristinuskoa ja ufouskomuksia. Applewhiten väitettiin olevan sukua Jeesus Nasaretilaiselle.[1] Kultin jäsenet nimittivät toisiaan veljiksi ja sisariksi, ja katsoivat olevansa munkkeja ja nunnia "luostarissaan",lähde? isossa kalifornialaisessa vuokra-asunnossa.[1] Lahko oli kohtalaisen varakas ja kykeni siten viettämään eristäytynyttä elämää.[1] Kultin jäseniltä oli kielletty työskentely muiden kuin kultin hyväksi, rahan omistaminen ja seksuaalielämä.[1] Yleensä jäsenillä ei ollut juurikaan ulkopuolisia yhteyksiä, sillä Applewhite käski heidän katkaista yhteytensä kaikkiin tuntemiinsa ulkopuolisiin.

Nettlesin kuoltua maksasyöpään 1985 Applewhite johti kulttia. 1990-luvulla Heaven’s Gate levitti sanomaansa Internetin kautta, ja hankki lisäksi tuloja verkkosivujen suunnittelulla.[1][2] Applewhite kastroitutti itsensä Meksikossa, ja viisi tai kuusi muuta kultin miespuolista jäsentä noudatti hänen esimerkkiään.[1][3]

26. maaliskuuta 1997 Applewhite ja 38 Heaven’s Gaten jäsentä löydettiin kuolleina kultin kartanosta Santa Festä. He olivat pukeutuneet mustiin vaatteisiin ja upouusiin Niken kenkiin, ottaneet yliannoksen fenobarbitaalia[4] ja joidenkin lähteiden mukaan panneet päähänsä muovipussin.[1] Yksi jäsenistä ilmeisesti johdatti viranomaiset paikalle ja teki itsemurhan vasta myöhemmin.[1] Kaksi kultin aiemmin jo jättänyttä jäsentä yritti samanlaista itsemurhaa myöhemmin, saman vuoden toukokuussa. Toinen heistä jäi henkiin, mutta hän teki itsemurhan helmikuussa 1998.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Joukkoitsemurha 20 vuotta sitten - hörhökultti uskoi pääsevänsä Hale-Bopp-komeetan mukana pois Maasta. Iltalehti. 26.3.2017
  2. Weise, Elizabeth: Internet Provided Way To Pay Bills, Spread Message Before Suicide The Seattle Times. 28.3.1997. (englanniksi)
  3. Culteducation.com [vanhentunut linkki]
  4. Ramsland, Katherine: The Heaven's Gate Cult - Death Mansion (Archive.org) Crime Library. Turner Entertainment Networks, Inc. (englanniksi)
  5. Heaven's Gate: A timeline U-T San Diego. 18.3.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.