Pakolainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pakolainen on henkilö, joka on paennut vieraaseen maahan peläten vainoa syntyperän, uskonnon, mielipiteiden tms. vuoksi.[1]

Kaikki kotimaastaan paenneet eivät ole pakolaisia. Jotta ihminen määriteltäisiin pakolaiseksi, hänelle täytyy myöntää pakolaisen asema eli pakolaisstatus.[2] Pakolaisuutta koskee ja sitä määrittelee Geneven pakolaissopimus vuodelta 1951 ja sen pöytäkirja vuodelta 1967.[3]

YK:n määritelmän mukaan esimerkiksi sota, nälänhätä tai ympäristökatastrofi eivät ole varsinaisesti pakolaiseksi oikeuttavia syitä. Mutta sen sijaan huoltajan puuttuminen; esimerkiksi orpous tai sotaorpous on. Yleissopimuksen mukaan pakolaista ei voida palauttaa maahan, jossa hänen henkeään tai vapauttaan uhataan.[3]

Pakolaiset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1973–2012 Suomeen saapui 40 742 pakolaista.[4] Vuonna 2014 kiintiöpakolaisia vastaanotettiin 1030, joista suurimmat ryhmät olivat syyrialaiset (495), sudanilaiset (165), kongolaiset (146) ja afganistanilaiset (130).[5]

Suomeen tuli heti itsenäisyyden alkuaikana vuosina 19171922 tuhansialähde? pakolaisia Venäjän vallankumouksen takia. Vuoden 1919 alussa virallisten tilastojen mukaan rekisteröitiin 15 457 venäläistä, mutta todellinen luku oli suurempi, sillä pelkästään Viipurissa rekisteröitiin 11 000 pakolaista. Suurin pakolaisvirta oli vuonna 1922, kun itärajalle tuli noin 33 500 henkeä. Pakolaiset olivat pietarinsuomalaisia, inkeriläisiä, itäkarjalaisia, ylhäisiä aatelisia (heidän joukossaan oli myös tsaariperheen lähisukulainen suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš Romanov), upseereita ja tehtaanomistajia.lähde? Kronstadtin kapinan jälkeen vuonna 1921 tuli uusi pakolaisongelma, kun 6400lähde? matruusia pakeni Suomenlahden jään yli Suomeen. Moni pakolainen kotiutui uuteen kotimaahansa suomenvenäläisinä, ja osa jatkoi Suomen kautta muualle Manner-Eurooppaan. Yksi Kronstadtin kapinan johtajista luovutettiin toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliittoon.lähde?

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1973–1977 Suomeen tuli noin 160–180 pakolaista sotilasvallankaappauksen läpikäyneestä Chilestä.[6] Heistä suurin osa palasi takaisin kotimaahansa Pinochetin hallinnon jälkeen 1990-luvun alussa.

Vuonna 1979 Suomi vastaanotti ensimmäiset sata vietnamilaista kiintiöpakolaista. Vietnamin sodan jälkeen miljoonat, lähinnä kiinalaisperäiset[7] etelävietnamilaiset ja myöhemmin toisen aallon aikana 1980-luvun alussa myös pohjoisvietnamilaiset, joutuivat lähtemään maanpakoon vesitse hatarilla lautoilla. Heistä käytettiin nimitystä "venepakolaiset". Monet joutuivat merellä indonesialaisten ja thaimaalaisten merirosvojen ryöstämiksi ja murhaamiksi. Pelastuneet joutuivat jopa vuosikausiksi pakolaisleireille Thaimaahan, Hongkongiin, Filippiineille ja Malesiaan, koska alkuvaiheen jälkeen oli hyvin vaikeata löytää halukkaita vastaanottajia. Alun sympatiat pakolaisia kohtaan haihtuivat hyvin nopeasti, ja venepakolaiset leimattiin elintasopakolaisiksi.[7]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakolaisleiri Tšadissa

Jugoslavian hajoamissotien aikana myös Suomeen pakeni vainojen keskeltä, serbejä, albaaneja ja bosnian muslimeita sekä kroaatteja vuosina 19901999.

Somalian sisällissota aiheutti 1990-luvulla ison pakolaisaallon. Ensimmäiset somalit saapuivat Suomeen vuonna 1990 poliittisina pakolaisina Neuvostoliiton kautta ja myöhemmin Somaliasta.

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2014 turvapaikanhakijoita oli yhteensä noin 3700, joista 1346 sai myönteisen päätöksen eli oleskeluluvan. Noin 500:lle myönnettiin turvapaikka[8] ja sitä kautta virallinen pakolaisstatus. Noin 500 sai myönteisen päätöksen ”toissijaisen suojelun” vuoksi ja noin 350 ”muulla perustella”. Neljälle myönnettiin oleskelulupa "humanitaarisen suojelun" perusteella.[8]

Toissijaisen suojelun vuoksi myönnetyn oleskeluluvan saajista suurella osalla on Geneven pakolaissopimuksen mukaiset syyt maahantuloon: kidutuksen, kuolemanrangaistuksen ja mielivaltaisen väkivallan kohteeksi joutumisen vaara.lähde? Humanitaarisen suojelun perusteella luvan saaneisiin pätee kielto palauttamisesta vaaralliseen maahan esimerkiksi vakavan ihmisoikeustilanteen vuoksi.[9]

Poliisitarkastaja Ehrsténin mukaan 80–90 % turvapaikanhakijoista hakee turvapaikkaa ilman henkilötodistuksia.lähde? Vain osa henkilöllisyyksistä pystytään todentamaan muilla keinoin.

Euroopan pakolaiskriisin myötä vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden määrä monikertaistui. Suomeen avattiin nopeasti useita vastaanottokeskuksia, mutta Maahanmuuttovirasto on arvioinut että nykytahdilla on perustettava kolme uutta vastaanottokeskusta joka viikko jotta maahan tulevat turvapaikanhakijat voidaan majoittaa.[10]

Kiintiöpakolainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikinharjun entinen piirimielisairaala Oulussa, jossa nykyisin toimii pakolaisten vastaanottokeskus.

Kiintiöpakolaisena maahan muuttavalla on jo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n myöntämä pakolaisasema. Kiintiöpakolaisia vastaanottaa noin 25 maata.[11] Yhdeksän maata, mukaan lukien Suomi, ottavat pakolaisia vuosikiintiön mukaan, kun taas seitsemällä maalla on pakolaisten asutusohjelmia yhteistyössä UNHCR:n kanssa. Muut maat ottavat kiintiöpakolaisia vastaan erityistapausperiaatteella. EU-maista kuusi ottaa vastaan kiintiöpakolaisia.[12]

Suomessa eduskunta päättää kiintiöpakolaisten määrästä vuosittain valtion talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Vuodesta 2001 kiintiö on ollut 750 pakolaista vuodessa. Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja ulkoministeriö valmistelevat valtioneuvostolle esityksen pakolaiskiintiön kohdentamisesta. Lopullisen päätöksen tekee sisäministeriö. UNHCR määrittää eniten apua tarvitsevat ja lähettää ehdotuksensa kiintiöpakolaisista Maahanmuuttovirastolle, joka vastaa pakolaisten valinnasta. Lisäksi valintaan osallistuvat kuntien edustajat, ELY-keskukset ja suojelupoliisi. Viranomaiset haastattelevat pakolaiset näiden oleskelumaassa. Vuosittain otetaan kiireellisissä hätätapauksissa noin sata pakolaista ilman haastattelua UNHCR:n asiakirjojen perusteella.[13]

Kiintiöpakolaisia vastaanottavat maat voivat myös hylätä hakemuksia, mikäli perheet kärsivät vakavista lääketieteellisistä ongelmista ja ehkä tarvitsevat kallista hoitoa ja yhteiskunnan tukea tai eivät ehkä kykene kotoutumaan nopeastilähde?. Vaikka monet maat hyväksyvät henkilöitä, joilla on erilaisia vaikeuksia, useimmat vastaanottajamaat suosivat yleensä hyvin koulutettuja pakolaisia, joilla on vahvat sukulais- ja kulttuurisiteet, sekä perheitä, jotka eivät ole hajonneet ja jotka suurella todennäköisyydellä pystyvät sopeutumaan lyhyessä ajassalähde?. Ne voimakkaan suojelun tarpeessa olevat ihmiset, joita UNHCR yrittää sijoittaa uudelleen, eivät aina ole tällaisia perheitälähde?. Turvapaikanhakija sijoitetaan ensimmäiseksi vastaanottokeskukseen [14].

Siirtolaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtolaisuus on yleiskäsite, jolla tarkoitetaan kaikkea kansainvälistä liikkuvuutta erittelemättä liikkeellelähdön syitä. Siirtolaisuutta pyritään ohjaamaan sekä kansainvälisin sopimuksin että kansallisella lainsäädännöllä. Keskeisiä siirtolaisuuden hallinnan toimijoita ovat kansainväliset järjestöt kuten Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM (International Organization for Migration). Se avustaa toimillaan niin valtioita kuin siirtolaisiakin. Järjestö haluaa turvata ihmisen oikeuden vapaaseen liikkuvuuteen olemassa olevat sopimukset ja lait huomioiden. IOM hyväksyy kaikki erilaiset siirtolaisuuden syyt, oli kyseessä sitten taloudelliseen hyötyyn, kansainvälisen suojelun tarpeeseen, perhesiteisiin tai muihin syihin liittyvät vaikuttimet.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pakolainen Kielitoimiston sanakirja. Viitattu 30.8.2015.
  2. Geneven pakolaissopimus Ihmisoikeudet.net. Viitattu 30.8.2015.
  3. a b Convention and Protocol Relating to the Status of Refugees (pdf) UNHCR. Viitattu 30.8.2015. (englanniksi)
  4. Turvapaikanhakijat ja pakolaiset 11.6.2013 (päivitetty). Tilastokeskus. Viitattu 3.10.2013.
  5. Kiintiöpakolaiset Maahanmuuttovirasto. Viitattu 30.8.2015.
  6. Lindfors, Jukka: Chileläinen pakolaislääkäri Suomessa 8.9.2009. Yle. Viitattu 3.10.2013.
  7. a b Vietnamin venepakolaiset Elävä arkisto. 8.9.2006. Yle. Viitattu 3.10.2013.
  8. a b Turvapaikkapäätökset 1.1.2014–31.12.2014 9.1.2015. Maahanmuuttovirasto. Viitattu 30.8.2015.
  9. Ulkomaalaislaki Finlex. Viitattu 16.2.2011.
  10. "Kolme uutta vastaanottokeskusta joka viikko" – grafiikka: Hurjaa kasvua turvapaikanhakijamäärässä MTV. Viitattu 2.9.2015.
  11. Kiintiöpakolaiset Maahanmuuttovirasto. Viitattu 3.10.2013.
  12. www.refugeeservices.org
  13. Kiintiöpakolaiset Maahanmuuttovirasto. Viitattu 30.8.2015.
  14. Maahanmuuttoviraston kaaviokuva turvapaikan hakemisesta Maahanmuuttovirasto. Viitattu 22.4.2011.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alitolppa-Niitamo, Anne: Kun kulttuurit kohtaavat: Matkaopas maahanmuuttajan kohtaamiseen ja kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen. Helsinki: Sairaanhoitajien koulutussäätiö, 1993. ISBN 951-8963-08-8.
  • Nevalainen, Pekka: Punaisen myrskyn suomalaiset: suomalaisten paot ja paluumuutot idästä 1917-1939. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2002. ISBN 951-746-269-7. (suomeksi)
  • Pentikäinen, Marja: Loputtomalla matkalla: Kertomuksia pakolaisuudesta. Toimittanut Lassi Saressalo. Pohjautuu tekijän Helsingin yliopistossa hyväksyttyyn väitöskirjaan Loputon matka. Tampere: Etnika, 2005. ISBN 951-97889-5-6. (suomeksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta pakolaisuus.