Kullervo Linna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaarlo Kullervo ”Lutu” Linna (24. marraskuuta 1911 Helsinki19. lokakuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen muusikko, kapellimestari ja säveltäjä.

Elämänvaiheet ja ura muusikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kullervo Linna oli ”stadin kundi”, syntyjään Hermannin työläiskaupunginosasta. Hänen isänsä oli amatöörimuusikko ja harrastelijanäyttelijä, jolta hän sai innostuksen opetella 12-vuotiaana soittamaan mandoliinia. Rummut olivat kuitenkin myöhemmin hänen pääinstrumenttinsa. Hänen muusikon uransa alkoi koulun orkesterissa ja jatkui myöhemmin työväen soittokunnissa. Siinä ohessa hän opiskeli konservatoriossa.

Vuonna 1929 hän perusti Aroniz-nimisen orkesterin, jossa toimi kapellimestarina ja rumpalina. Seuraavana vuonna hän perusti Orkesteri Puijon, jossa soitti myös rumpuja. Hän oli mukana 1930-luvulla vielä Fox ja Night Stars -nimisissä yhtyeissä, kunnes liittyi Dallapé-orkesterin riveihin 1940. Hän pysyi Dallapén jäsenenä vuoteen 1947, jolloin kokosi ensimmäisen hänen omissa nimissään toimineen orkesterin. Linna kertoi myöhemmin yrittäneensä nostaa nuoruutensa musiikkia, 1920- ja 1930-lukujen vanhoja foxtroteja uudelleen pinnalle 1940-luvun lopulla, mutta joutuneensa toteamaan, ettei ajankohta ollut asialle otollinen.[1]

Kullervo Linnan orkesteri esiintyi 1950-luvulla muun muassa Helsingin Linnanmäellä ja kiertueilla. Vuonna 1958 Yleisradion viihdeosaston päällikkö Antero Alpola kutsui hänet esiintymään hupailuohjelmaan Kankkulan kaivolla. Syntyi seitsenmiehinen 1930-luvun tanssimusiikkia parodioiva orkesteri, joka toimi aluksi Pumppu-Veikot-nimisenä. Linna sommitteli yhtyeen kokoonpanon samankaltaiseksi kuin Dallapé-orkesteri oli 1930-luvulla ollut ja poimi sen jäseniksi vapaina olleet vanhemman polven tanssimuusikot. Myöhemmin yhtyeen nimeksi vakiintui Humppa-Veikot. Kun Martti Jäppilä herätti 1960-luvun alussa Dallapé-orkesterin eloon muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen, hän tiedusteli Linnaa orkesterin johtajaksi, mutta tämä kieltäytyi. Linna näki Humppa-Veikoissa ainutlaatuisen mahdollisuuden ja halusi pitää sen langat visusti omissa käsissään. Toimitusjohtaja Harry Orvomaa houkutteli Humppa-Veikot levyttämään Scandia-yhtiölle. Kun Orvomaa vielä pyysi Georg Malmsténin levyttämään vanhoja menestyskappaleitaan Humppa-Veikkojen kanssa, Scandia korjasi käytännössä koko potin 1960-luvun alun humppakuumeesta.[2]

Kullervo Linnan oma orkesteri jatkoi toimintaansa Humppa-Veikkojen ohessa, joskin hieman matalammalla profiililla. Lisäksi oli ajoittain toiminnassa myös Kullervo Linna Big-Band, jonka kokoonpano vaihteli ja koostui suureksi osaksi Kullervo Linnan orkesterissa ja Humppa-Veikoissa soittaneista muusikoista.

Kullervo Linna sävelsi monta suosituksi tullutta kappaletta, joista tunnetuin on valssi Kultainen nuoruus. Tämä kappale voitti Yleisradion iskelmäsävellyskilpailun 1949, ja Eero Väre levytti sen saman vuoden lokakuussa. Myöhemmin sen ovat levyttäneet muun muassa Olavi Virta 1962, Aikamiehet 1970, Lasse Kuusela 1973, Henry Theel 1976 ja Arja Saijonmaa 1981. Linna itse piti Olavi Virran versiota onnistuneimpana. Hänen muita tunnettuja sävellyksiään ovat tangot Iltarusko ja Unikuva, foksi Muistojen Inari ja hidas valssi Unteni vaalea lilja. Osaan säveltämistään kappaleista hän kirjoitti myös tekstin.[3]

Linna analysoi itse Kultainen nuoruus -valssinsa saavuttamaa suosiota:

» Uskon että sen sävelmän viehätys perustuu siihen, että teksti ja sävel ovat niin lähellä toisiaan. Se iskostuu kuulijan korvaan hyvin äkkiä. Toinen juttu on vielä se, että aina on ihmisiä, jotka tulevat keski-ikään ja alkavat muistaa omaa 'kultaista nuoruuttaan', ja silloin heille tulee tämä minun sävelmäni mieleen. Se on ollut nyt [vuonna 1986] yli 30 vuotta yhtä mittaa esillä, eikä se enää ole oikeastaan niinkään paljon tanssi- kuin kuuntelumusiikkia. Kolme kuoroakin on sitä esittänyt.[3] »

1970-luvulla Linna arvosteli melko jyrkästikin silloista humppavillitystä. Hänen mielestään tuolloin sävellettiin ja levytettiin köyhiä ”tusinahumppia” samalla kun monet kitaravetoiset yhtyeet päättivät ryhtyä humppayhtyeiksi, vaikka niiltä puuttuivat humppamusiikille välttämättömät harmonikka ja puhaltimet.[4]

Hän keräsi talteen kaiken henkilöhistoriaansa liittyneen materiaalin, kuten lehtileikkeet, työsopimukset, keikkapäiväkirjat jne. Tämä materiaali on antanut myöhemmin mahdollisuuden tutkia muun muassa orkesterien ja niiden jäsenten tuloja, elinolosuhteita ja niin edelleen. Keikoilla oli aikaa tapettavana, ja pieni puuhastelu paperitöiden parissa oli Kullervo Linnalle tervetullutta ajankulua.

Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle. Haudan osoite on 51-13-336. Hautakiveen on hakattu nuotit Kultaisen nuoruuden kohdasta ”...ei kultainen nuoruus jää unholaan...”.

Kullervo Linna säätiöi Teosto- ja muut tekijänoikeuskorvauksensa jaettavaksi tunnustuspalkintoina ja apurahoina kevyen musiikin säveltäjille, sanoittajille ja esiintyjille. Apurahoja on jakanut Linnan kuoleman jälkeen Kullervo Linnan Säätiö.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peter von Bagh & Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja. Otava, 1986.
  • Einari Kukkonen: Hiljaa soivat balalaikat. Gummerus, 1986.
  1. Erkki Pälli: Humppa-Veikot tänään -levyn takakansiteksti. Helsinki: 1971, Finnlevy.
  2. Marko Tikka ja Toivo Tamminen: Tanssiorkesteri Dallapé – suomijatsin legenda, s. 230–231. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010.
  3. a b Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja, s. 75–77. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08913-7.
  4. von Bagh & Hakasalo, 1986, s. 318.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]