Martti Jäppilä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Martti Jäppilä
Marttijappaila.jpg
Syntynyt 7. lokakuuta 1900
Helsinki
Kuollut 22. maaliskuuta 1967 (66 vuotta)
Helsinki
Ammatti muusikko, sanoittaja
Merkittävät teokset Iltatuulen viesti, Odessa

Martti ”Masa” Kristian Jäppilä (7. lokakuuta 1900 Helsinki22. maaliskuuta 1967 Helsinki[1]) oli suomalainen muusikko, sanoittaja ja orkesterinjohtaja, joka oli legendaarisen Dallapé-yhtyeen johtohahmo ja yksi sen perustajäsenistä vuonna 1925. Lopetettuaan soittamisen Dallapéssa 1930-luvun alussa hän jatkoi edelleen sen taustavoimana, kunnes yhtye hajosi vuonna 1955. Viisi vuotta myöhemmin Jäppilä kokosi Dallapén uudelleen ja soitti siinä kuolemaansa saakka. Nuoruudessaan hän oli lahjakas ja monipuolinen urheilija, joka edusti Helsingin Ponnistusta muun muassa jalkapallossa.

Jäppilä tunnetaan myös sanoituksistaan, joita hän usein teki Valto Tynnilän sävellyksiin. Jäppilän kappaleita ovat muun muassa Alaska, Odessa, Valkea sisar sekä tunnetuimpana Iltatuulen viesti, joka nousi suosioon Aikamiesten esittämänä vasta hieman hänen kuolemansa jälkeen.[2] Osa kappaleista on merkitty kokonaan Jäppilän nimiin, mutta todellisuudessa hän ilmeisesti osti sävellykset tekijänoikeuksineen tuntemattomiksi jääneiltä tekijöiltä.[3]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Martti Jäppilä syntyi vuonna 1900 Helsingissä Pukkilasta kotoisin olleen rautatieläisen perheeseen. Vuoden 1918 sisällissotaan hän osallistui Helsingin punakaartiin riveissä ja oli sen loppuvaiheessa Hennalan vankileirillä Lahdessa. Sisällissodan jälkeen Jäppilä työskenteli varastomiehenä sekä viilarina ja jatkoi edelleen työväenliikkeen toiminnassa.[4] Hän oli jäsenenä Sörnäisten työväenyhdistyksessä, jonka nuoria oli kokoontunut Herttoniemen Kivinokkaan jo vuodesta 1916 lähtien. Jäppilä kuului Kivinokan tanssilavalla 1920-luvun alusta lähtien esiintyneeseen Rajamäen pojat -lauluryhmään, josta vuonna 1925 muodostui Dallapé. Jäppilän ohella perustajiin kuuluivat Ville Alanko ja Mauno Jonsson sekä Helsingin Ponnistuksen kautta mukaan liittynyt Kullervo Linna. Rajamäen poikien ohjelmisto oli vielä koostunut työväenlauluista ja vasemmistolaisista taistelulauluista, mutta Dallapé otti perustamisestaan lähtien etäisyyttä politiikkaan, eikä sisällyttänyt niitä ohjelmistoonsa.[5] Nimensä yhtye Jäppilän soittaman italialaisen harmonikan mukaan.[1]

Ura musiikin parissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Sörnäisten työväenyhdistys ei enää vuodesta 1926 lähtien päässyt Kivinokkaan, ryhtyi Dallapé esiintymaan Helsingin Toverien kerhotiloissa Lönnrotinkadulla, jossa yhtye soitti viitenä iltana viikossa. Suomenkielistä ohjelmistoa ei löytynyt tarpeeksi, joten Jäppilä ryhtyi itse riimittelemään teksteja ulkomaalaisiin sävelmiin. 1920-luvun lopulla hän alkoi tekemään kappaleita yhdessä säveltäjä Valto Tynnilän kanssa.[1]

Kun Viljo Vesterinen liittyi Dallapén harmonikansoittajaksi vuonna 1931, jätti Jäppilä kaksi vuotta myöhemmin soittamisen ja keskittyi orkesterin taustatehtäviin. Hän teki edelleen Dallapélle lauluja sekä järjesti yhtyeen kiertueita ja hoiti sen nimissä perustettua musiikkikustantamoa.[2] Vuonna 1940 Jäppilä teki aloitteen Suomen harmonikkamestaruuskilpailusta, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa myöhemmin samana vuonna. Kilpailun tuomaristossa olivat Jäppilän lisäksi useana vuonna säveltäjä ja kapellimestari George de Godzinsky, harmonikkataiteilija Viljo Vesterinen ja säveltäjä Sulho Ranta.[6] 1950-luvun puolivälissä Jäppilä myi Dallapén kustannusyhtiön Pohjoismainen Sähkö Oy:lle ja siirtyi itse työskentelemään sen musiikkiosastolle. Vuonna 1960 Jäppilä kokosi viisi vuotta aikasemmin lopettaneen Dallapén uudelleen ja yhtye teki onnistuneen comebackin Jäppilän ollessa jälleen yhtyeen hanuristina.[2] 1950-luvulla hän oli myös perustamassa Suomen Harmonikansoittajain Liittoa, jonka puheenjohtajana Jäppilä toimi useita vuosia.[1]

Vaikka Jäppilä oli taitava sanoittaja, oli hän muusikkona kuitenkin lähinnä rivimies, eikä myöskään todellisuudessa säveltänyt paljoakaan. Lähes kaikki yksinään Jäppilän nimissä julkaistut kappaleet ovat ilmeisesti muilta säveltäjiltä oikeuksineen ostettuja, vaikka se oli tekijänoikeuslakien vastaista. Tarkoituksena oli vältellä Teosto-maksuja. Jäppilän ostamat sävellykset julkaistiin yleensä salanimellä ”M. Maja”, mutta myös yksinään hänen nimiinsä merkityissä kappaleissa sävellys on todennäköisesti ostettu muualta.[3]

Martti Jäppilä kuoli leukemiaan 66-vuotiaana maaliskuussa 1967.lähde? Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle.[7]

Urheilijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Ponnistusta edustanut Jäppilä oli myös monipuolinen urheilija, joka harrasti muun muassa jalkapalloa, tennistä, kestävyysjuoksua ja mäkihyppyä. Jalkapalloa hän pelasi maalivahtina TUL:n sarjoissa Ponnituksen joukkueessa koko 1920-luvun ajan. Vuonna 1922 Jäppilä valittiin Työväen Urheiluliiton jalkapallojoukkueeseen, joka kohtasi Moskovassa Neuvosto-Venäjän joukkueen Työväen Urheiluliiton kaikkien aikojen ensimmäisessä liitto-ottelussa. Jäppilä oli mukana myös vuonna 1924 Neuvostoliiton kohdanneessa TUL:n liitojoukkueessa.[8]

Mäkihypyssä Jäppilä sijoittui TUL:n mestaruuskilpailuissa parhaimmillaan seitsemänneksi vuonna 1926.[9] Hän jatkoi urheiluharratustaan myös myöhempinä vuosina. Dallapé-yhtyeellä oli Jäppilän aloitteesta oma jalkapallojoukkue ja vuonna 1932 hän juoksi mainostempauksena yhtyeen keikkabussin perässä yli 800 kilometriä.[10] Sotavuosien jälkeen Jäppilä voitti useita ikämiesten Suomen mestaruuksia tenniksessä, jossa hän edusti Helsingin Verkkopalloseuraa.[11] Vuonna 1946 Jäppilä perusti Maratoonarien Kerhon, jonka puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1956 saakka.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gronow, Pekka; Lindfors, Jukka; Nyman, Jake: Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 978-951-31250-5-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Martti Jäppilä Populaarimusiikin museo Pomus. Viitattu 18.10.2006.
  2. a b c Gronow ym. 2004, s. 115.
  3. a b Poroila, Heikki: Martti Jäppilä "säveltäjänä" 30.9.2011. Kirjastot.fi. Viitattu 1.6.2017.
  4. Tikka, Marko: Kuinka Rajamäen pojista tuli Dallapé Työväenlaulu. Viitattu 1.6.2017.
  5. Sormunen, Reijo: Kivinokka, Ponnarit ja Dallapé 3.11.2007. Helsingin Ponnistus. Viitattu 1.6.2017.
  6. Gronow ym. 2004, s. 215.
  7. Malmin hautausmaan kuuluisa vainajia Helsingin seurakunnat. Viitattu 1.6.2017.
  8. Sormunen, Reijo: Kilpailun sirpaleita 20-luvulta 3.11.2007. Helsingin Ponnistus. Viitattu 1.6.2017.
  9. Sormunen, Reijo: Uusi alku nuoressa Suomessa 3.11.2007. Helsingin Ponnistus. Viitattu 1.6.2017.
  10. Waltari, Pyry: Suomi-iskelmän ensitahdit osa 2: Pula-ajan sävelet 5.5.2012. Nuorgam. Viitattu 1.6.2017.
  11. Peltola, Vesa-Matti: Suomalaisen edustusjalkapallon vähemmän tunnettua historiaa 2015. Suomen Urheilutietäjät ry. Viitattu 1.6.2017.
  12. Peltola, Vesa-Matti: Suomalaisurheilijoiden yhdistyksistä suuri osa elänyt vain lyhyen ajan 2012. Suomen Urheilutietäjät ry. Viitattu 1.6.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Käyhkö, Kauko: Dallapén tarina. Hämeenlinna: Karisto, 1976. ISBN 951-23091-1-4.
  • Tikka, Marko; Tamminen, Toivo: Tanssiorkesteri Dallapé : suomijatsin legenda 1925–2010. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-22225-2-7.