Kivinokka

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hiekkaranta Kivinokassa. Kesäpäivän viettoa vuonna 2006.

Kivinokka (ruots. Stenudden) on luonto- ja vapaa-ajanviettoalue Helsingin Herttoniemessä, sen luoteiskulmassa työntyen Vanhankaupunginselälle. Se on palvellut helsinkiläisten ulkoilualueena viime vuosisadan alkupuolelta lähtienlähde? ja on merkitty seudullisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksilähde?. Kivinokan maisemat tarjoavat virkistysalueen, jossa lomittuvat metsäluonto, kartanopuisto ja työväen kesämaja- ja puutarhakulttuuri.

Helsingin kaupunginhallitus päätti 11.6.2014, ettei alueella rakenneta asuntoja, vaan osayleiskaavaa aletaan suunnitella niin että alueelle tulee laajempaa virkistyskäyttöä ja lisää kesämajoja. Asia roikkui pitkään ilmassa, ja asuntoja vastustamaan perustettiin kansanliikekin.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäasutuksen vaiheita Vanhankaupunginlahdella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Kivinokan rannasta Vanhankaupunginlahdelle.

1900-luvun taitteessa lähes puolet helsinkiläisistä oli työväestöä, joka asui pääasiassa Pitkänsillan pohjoispuolella. Vuonna 1900 tehty asuntotutkimuslähde? osoitti, että työväestön vallitsevana asuntotyyppinä olivat yksiöt, joissa asui keskimäärin 3,4 asukasta. Työväestön kaupunginosat vuokrakasarmeineen oli tarkoituksella suunniteltu ja rakennettu tiiviiksi, lähes ilman puistoja.

Paljolti maaseututaustainen työväestö tarvitsi paikkoja irtautuakseen tehdassalien jyskeestä ja katujen pölystä. 1900-luvun alussa melkein kaikkiin Helsingin lähistöllä oleviin saariin oli "maihin nousu kielletty 40 markan sakon uhalla"lähde?. Korkeasaaren ja Seurasaaren kansanpuistoihin voitiin tehdä kävelyretkiä, mutta pyhäisin ne olivat tungokseen asti täynnä eikä niissä saanut yöpyälähde?.

Helsingin työväenyhdistykset halusivat parantaa ahtaissa ja vaatimattomissa asunnoissa asuvan työväestön elinoloja tarjoamalla kesävirkistystä puhtaassa luonnossa. Yhdistykset alkoivat vuokrata Vanhankaupunginlahden rantoja ja saaria leiriytymispaikoikseen. Vuonna 1901 alettiin vuokrata Viikistä, nykyisen Herttoniemen hyppyrimäen edustalta niemeä, joka ristittiin Mölyläksi. Vuonna 1907 Kuusisaareen eli nykyiseen Kuusiluotoon perustettiin posteljoonien kesäsiirtola. Myöhemmin työläisnuoret alkoivat leiriytyä Kivinokassa. Vuonna 1883 perustettu Raittiusyhdistys Koitto aloitti kesäsiirtolatoiminnan Vanhankaupunginlahden keskellä sijaitsevassa Lammassaaressa kesällä 1904, ja jatkaa sitä edelleen. Lammassaaressa yövyttiin aluksi havumajoissa, sitten kangasteltoissa. Vuoden 1913 tienoilla alettiin koota pahvista kojuja, jotka purettiin talveksi. Pysyviä lautamökkejä alettiin rakentaa 1940-luvulla. Lammassaaressa on nykyisin 112 kesämajaa, osa niistä 1940-50-luvulta. Saaren korkeimmalla kohdalla kohoaa arkkitehti Vilho Penttilän suunnittelema, vuonna 1905 rakennettu kansallisromanttinen Pohjolan Pirtti, jykevä pyöröhirsirakennus, joka 1960-luvun lopulle asti oli yksi Helsingin suosituimpia kesäajan tanssipaikkojalähde?.

Vanhankaupunginlahden kesäsiirtoloihin soudettiin suurilla puuveneillä, joista suurimpiin mahtui yli viisikymmentä matkustajaa. Veneet lähtivät yleensä Työväentalon edustalta Hakaniemestä ja niissä laulettiin Marseljeesia ja muita vallankumousmarsseja. Perillä oli yhteisöllistä ohjelmaa, valistuspuheita, leikkejä, laulua ja urheilukilpailuja. Väkimäärän koko ajan kasvaessa siirryttiin kuljetuksiin moottoriveneillä ja höyrylaivalla. Monet kävivät töissä telttakylistä käsin, yhteiskuljetukset Sörnäisiin lähtivät rannasta aamuisinlähde?.

Kivinokan historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvulla osa Kivinokan poluista viitoitettiin helpottamaan vieraiden perille löytämistä.

Vanhankaupunginlahden ranta-alueet kuuluivat alun perin seudun neljälle kartanolle: Viikin, Kulosaaren, Herttoniemen ja Kumpulan kartanoille. Nykyinen Kivinokan niemi oli aiemmin saari, joka jo vuonna 1543 tunnettiin nimellä Brendöö. Se kuului keskiajalla perustettuun maatilaan, jonka Ruotsin kuningas luovutti vuonna 1540 rälssitilaksi. Myöhemmin tilasta muodostui Brändön eli Kulosaaren kartano, jolla on monivaiheinen historia. Esimerkiksi sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd perusti tilalle 1753 lastenkodin Viaporin sotilaiden orpolapsille. Monien omistajavaihdosten jälkeen vuonna 1907 suuri osa kartanon maista myytiin Ab Brändö Villastadille, joka perusti Stuguön saareen Kulosaaren huvilakaupungin. Kulosaaren kartano ja ympäröivä maa-alue säilyivät yksityisomistuksessa vuoteen 1919, jolloin ne myytiin Brändö Gårds Ab:llelähde?.

Sörnäisten työväenyhdistys vuokrasi vuosina 1916-25 Brändö-yhtiöltä Kivinokkaa, ja samoihin aikoihin niemen länsipäätä vuokrasi vuonna 1887 perustettu urheiluseura Helsingin Ponnistus.

Kesäiltaisin ja viikonloppuisin Kivinokkaan kerääntyi paljon nuoria. Aivan aluksi yövyttiin havu- ja risumajoissa ja pian teltoissa. Kivinokan tanssilavalla riitti tungosta. Vuonna 1925 siellä perustettiin kuuluisa haitarijatsiyhtye Dallapé, jossa vaikuttivat muun muassa Georg Malmstén, Kauko Käyhkö ja Vili Vesterinen. (Dallapé-orkesterin synnystä kertova muistolaatta on Kivinokan länsiosassa.) Vuonna 1927 koko niemi kartanoineen siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen. Kun vuonna 1931 perustettiin 27 hehtaarin suuruinen Kivinokan kansanpuisto helsinkiläisten retkeily- ja telttailualueeksi, alkoi todellinen kesänviettäjien invaasio. Vuonna 1934 vahvistettiin kansanpuiston järjestyssääntö, jonka mukaan alueelle sai pystyttää kiinteiden lautapohjien päälle kangastelttoja ja pahvista ja puukuitulevyistä tehtyjä majoja. Majat oli purettava talven ajaksi, ja ne koottiin uudelleen nurkkiin kiinnitetyillä hakasilla. Kun sodan aikana miehet eivät päässeet rintamalta purkamaan perheidensä kesäasumuksia, syntyi talven 1940–41 myötä kiinteä mökkiasutus Kivinokkaan. Rakentamiselle saatiin tarkat ohjeet vuonna 1946, kun kaupunginarkkitehti Hilding Ekelund laati tyyppimajan piirustukset. Toisen maailmansodan jälkeisen asuntopulan aikana monissa Kivinokan mökeissä asuttiin myös talvisinlähde?.

Jarl Hemmer sijoitti novellinsa Den blå veckan (kokoelmassa Budskap, 1928) tapahtumaan Kivinokan suositulla telttailualueella kesällä 1920. Kun Matti Kassila alkoi tehdä novellin pohjalta elokuvaansa Sininen viikko (1954), jouduttiin ”Telttaniemen” ulkokuvaukset tekemään Bromarvissa, sillä Kivinokkaan oli nikkaroitu jo satoja lautarakenteisia kesämajoja.

Kivinokka on esiintynyt tapahtumapaikkana kaunokirjallisuudessa myös muun muassa Alpo Ruuthin romaanissa Kämppä (1969) ja Harri Nykäsen dekkarissa Paha Paimen (1990). Vuonna 2006 Finlandia-palkinnon saanut Kjell Westön romaani Missä kuljimme kerran sijoittuu osittain viime vuosisadan alkupuoliskon Kivinokkaan. Myös JP Siilin ohjaamaa elokuvaa Ganes (2007) ja Neil Hardwickin Jos Rakastat (2010) on kuvattu alueella.

Kivinokka nykypäivänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivinokan kesämajayhdistysten jäsenillä on noin sata viljelypalstaa.

Nykyisin Kivinokassa on eri yhdistysten alueilla yhteensä noin 800 mökkiä. Kaupunki on vuokrannut maa-alueet kesämaja- ja siirtolapuutarhatoiminnasta vastaaville yhdistyksille. Kartanon puutarhaan vuonna 1934 perustetussa Herttoniemen Siirtolapuutarhassa on 182 mökkiä, joiden alkuperäiset tyyppipiirustukset laati arkkitehti Marius af Schultén. Niitä selvästi pienempiä kesämajoja on kolmen yhdistyksen vuokra-alueilla: Kivinokkalaiset ry:n alueella 380, Ponnistus ry:n alueella 48 ja Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n (ent. KTV) alueella noin 190 majaa. Kaikilla kolmella kesämaja-alueella on erilaiset tyyppimajat. Kaupunki on vuosikymmenten kuluessa hyväksynyt alkuperäisiin tyyppipiirustuksiin erilaisia laajennuksia ja muutoksia. JHL:n ensimmäiset pysyvät ”viikonloppumajat” rakennettiin jo 1930-luvun lopulla, ja valtaosa sodan jälkeisinä vuosinalähde?.

Kivinokan kesämajojen pihat on pyrittävä pitämään mahdollisimman luonnonmukaisina{{http://kivinokka.fi, rakennusohje}. Kesämajayhdistysten jäsenillä on noin sata viljelypalstaa ja yhteinen sauna Kulosaaren kartanon lähellä. Kivinokassa on myös venesatama, kaksi uimarantaa, urheilukenttiä ja tanssilava, jolla järjestetään mm. jokavuotiset perinteiset juhannusjuhlat. Ympäröivällä merenlahdella soudetaan, kalastetaan ja uidaan. Vuodesta 2003 lähtien Kivinokassa on järjestetty joka kesä myös ympäristötaidenäyttelylähde?.

Kivinokan luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä lintutornilta, jolta voi tarkkailla Viikin noin 300 lintulajia.

Kivinokassa on arvokas ja monipuolinen kasvi- ja eläinlajistolähde?. Niemen koillisrannat rajautuvat Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueeseen, joka on kansainvälisesti merkittävä lintukosteikkolähde?. Kivinokan pohjoisrannan puualueella on kaupungin rakentama, liikuntaesteisille ja näkövammaisillekin soveltuva luontopolku. Lintutornilta avautuvat näkymät Saunalahdelle, jolla pesii muun muassa silkkiuikkuyhdyskunta ja jolla voi kuulla rastaskerttusen laulavan. Alueella asuu noin kolmesataa lintulajialähde?, minkä lisäksi Kivinokassa voi tarkkailla myös pohjanlepakoita. Rikkaan eläimistön ja kasviston lisäksi alueelta löytyy jäätiköiden sulamisen yhteydessä kallioon kovertuneita hiidenkirnuja.

Helsingin kaupungin rakennusviraston asiantuntijat kartoittivat vuosina 2006 ja 2007 Helsingin Ympäristökeskuksen tilauksesta Kivinokan pohjoisen metsäalueen kääpä- ja orvakkalajistoa. Alueelta havaittiin 63 kääpä- ja 110 orvakkalajia. Lajimäärät ovat erittäin korkeita, jos otetaan huomioon alueen pieni pinta-ala ja eristyneisyys muista metsäalueista. Helsingissä on vain muutamia paikkoja, lähinnä luonnonsuojelualueilla, joissa päästään vastaaviin lajimääriinlähde?. Runsas lajisto ja vaateliaiden lajien esiintyminen alueella ilmentää sen monipuolisuutta. Tutkijoiden mukaan yhä tiivistyvä rakentaminen ja suoja-alueiden pienentyminen muodostavat uhan kääville ja orvakoille, jotka ovat monimuotoisuuden keskeisiä osatekijöitä. Selvityksen mukaan alueen suojelu on perusteltualähde?.

Kivinokan tulevaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivujen varjostama polku Kivinokassa.

Luonnon keskellä vapaamuotoisesti sijaitsevat Kivinokan ja Lammassaaren kesämaja-alueet edustavat 1900-luvun alun moderneja eurooppalaisia pyrkimyksiä kaupunkien työläisyhdyskuntien terveellisestä vapaa-ajanvietosta luonnon keskellä. Kesämaja-alueita on myös Helsingin Lauttasaaressa, Vasikkasaaressa ja Satamasaaressa sekä Espoon Varsasaaressa.

Monet mökkeilevät Kivinokassa ja Lammassaaressa jo kolmannessa tai neljännessä polvessalähde?.

Kivinokka kuuluu Helsinkipuistoon ja se on merkitty seudullisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksilähde?. Nykyinen vuokrasopimus päättyy vuonna 2021lähde?.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teksti on pääosin lyhennetty artikkelista:

  • Hautajärvi, Harri: Kivikaupungista luonnon helmaan. Vapaa-ajanviettoa Helsingin Vanhankaupunginlahdella. Rakennustaiteen seuran jäsentiedote, 2005/2.

Muut lähdeaineistot:

  • Haapanen, Eero: Sörkkalaisten Vanhankaupunginlahti”, teoksessa Viikki. Helsingin Vanhankaupunginlahden historiaa ja luontoa. Tammi, Helsinki, 2000.
  • Eri kirjoittajia: Kivinokka, kesäinen keidas. Kivinokkalaiset ry:n 70-vuotishistoriikki, Helsinki, 2001.
  • Kiema, S. & Saarenoksa, R.: Kivinokan pohjoisen metsäalueen kääpä- ja orvakkainventointi 2006–2007. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja, Helsinki, 1/2009. [1]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pipsa Palttala: Kivinokasa riemuitaan - asuntoja ei tule. Helsingin Sanomat 12.6.2014 s. A23

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]