Vilho Penttilä
Vilho Penttilä (6. lokakuuta 1868 Suursaari – 12. helmikuuta 1918 Kauniainen) oli suomalainen arkkitehti, joka suunnitteli useita jugendtyylisiä kivirakennuksia Helsinkiin vuosina 1895–1907 työskennellessään Nyström–Petrelius–Penttilän arkkitehtitoimistossa.[1] Niistä tunnetuin on Koiton talo. Muita hänen töitään ovat esimerkiksi Hollolan kunnantupa ja Kotkassa sijaitseva Tukkukaupantalo. Tampereen Kauppakadulla on Penttilän suunnittelema Kansallis-Osake-Pankin talo (1910), jota on 1950-luvulla korotettu.[2] Kansallis-Osake-Pankille hän suunnitteli toimitalon myös Turkuun, Lahteen, Jyväskylään ja Hämeenlinnaan.
Suursaaressa syntyneen Penttilän isä toimi kauppiaana ja kalastajana ja omisti purjealuksen, joka liikennöi Suomen ja Englannin välillä. Penttilä kävi reaalikoulun Viipurissa ja opiskeli arkkitehdiksi Polyteknillisessä opistossa Helsingissä. Hän suoritti myös 1893 piirustuksenopettajan tutkinnon Helsingin yliopistossa. Penttilä perusti vuonna 1895 arkkitehtitoimiston yhdessä opiskelutovereiensa Usko Nyströmin ja Albert Petreliuksen kanssa. Arkkitehtitoimisto Nyström & Petrelius & Penttilä suunnitteli rakennuksia eniten Helsinkiin mutta myös muualle Suomeen. Toimisto oli olemassa vuoteen 1908 saakka ja sen jälkeen Penttilä piti yksin omaa toimistoaan Vladimirinkadulla (nykyisin Kalevankatu). Penttilä oli myös Suomen Teollisuuslehden päätoimittajana vuosina 1895–1906 ja hän oli mukana vapaaehtoistoiminnassa nuorten parissa.[3]
Penttilä sai surmansa 49-vuotiaana sisällissodan aikana. Hänet ammuttiin kahdeksalla luodilla sydämeen Kauniaisissa helmikuussa 1918 epäiltynä aseiden salaamisesta.[4]
Suunnittelutöitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Koiton talo Simonkadulla Helsingissä.
-
Pyhän Sydämen kappeli Helsingin Kalliossa.
-
Penttilän suunnittelema Hollolan kunnantupa vuodelta 1902.
-
Kansallis-Osake-Pankin talo Tampereen Kauppakadulla.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Wäre, Ritva: ”Penttilä, Vilho (1868–1918)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 637–639. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Hirvikallio, Seija: Vanha Osuuspankin talo / Kauppakatu 4: Rakennushistoriallinen selvitys (PDF) s. 6, 19. Tampere: Arkkitehtitoimisto Seija Hirvikallio, 2014. Viitattu 27.1.2018.
- ↑ Arkkitehtuurimuseon arkkitehtiesittely Vilho Penttilästä. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomen sotasurmat 1914–1922 (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vilho Penttilä Wikimedia Commonsissa
- Vilho Penttilän suunnittelemia rakennuksia (Arkistoitu – Internet Archive)
- Arkkitehtitoimisto Usko Nyström-Petrelius-Penttilän asuinkerrostalot Helsingissä 1895–1908.
- Penttilä, Vilho hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
|