Tämä on hyvä artikkeli.

Lappeenrannan humppafestivaalit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lappeenrannan humppafestivaalit
Humppafestivaalit Lappeenrannan satamatorilla.
Humppafestivaalit Lappeenrannan satamatorilla.
Tapahtumapaikka Lappeenrannan satamatori
Paikkakunta Lappeenranta, Suomi
Ensimmäisen kerran 1977
Aktiivisuus 1977–1988
Kävijöitä 60 000 (1978)
Järjestäjä Humpan Ystäwät ry. (1977–1980),
Lappeenrannan harmonikkakerho (1981–1988)

Lappeenrannan humppafestivaalit oli Lappeenrannassa vuosina 1977–1988[1][2] järjestetty vuotuinen humppamusiikin ympärille rakennettu kesätapahtuma, joka keräsi alkuvuosina parhaimmillaan kymmeniätuhansia kävijöitä[3][4]. Tapahtuma järjestettiin yleensä heinäkuun ensimmäisenä viikonvaihteena.[3]

Humppafestivaaleja on sanottu Suomen ensimmäiseksi iskelmäfestivaaliksi, jonka alkuvuosien valtaisa kansansuosio pohjautui yleiseen 1970-luvun ”humppakuumeeseen”. Tapahtuman on arvioitu elvyttäneen myös yleisellä tasolla suomalaisten kiinnostusta tanssimusiikkiin 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa. Toisaalta sen on arvosteltu leimanneen Lappeenrantaa kauan päättymisensä jälkeenkin kaupallisella ja rahvaanomaisella imagollaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekka Gronowin mukaan 1970-luvun humppainnostusta yleensä oli pohjustanut Erkki Junkkarisen vuodesta 1974 alkanut suursuosio. Ajan levytarjonta oli laajalti unohtanut suuren yleisön, jolle humppa merkitsi kotimaisen iskelmäperinteen tarjoamaa vastapainoa.[5] Mikko Vanhasalon mukaan 1970-luvun puolivälin jälkeen muodostui suoranainen ”humppakuume”, joka kulminoitui Lappeenrannan humppafestivaaleihin.[5]

Festivaalien perustaja ja alkuvuosien keulahahmo Heikki Hietamies

Menestyksekkäät alkuvuodet 1977–1980[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset humppafestivaalit vuonna 1977 järjesti Heikki Hietamiehen ja Ilpo Hakasalon vuonna 1976 perustama yhdistys Humpan Ystäwät ry.[6] Tapahtumasta tuli välitön yleisömenestys.[5] Myös Lappeenrannan kaupunki tuki tapahtumaa 19 000 markalla[7] rakentaen sen yhteyteen "Tuutha siekii" -satamaportin. Kaupunginjohtaja Jarmo Kölhin mukaan festivaalista aiottiin tehdä kilpailukykyinen kulttuurikesätapahtuma, vaikka se ei välttämättä "kykenisikään kilpailemaan Savonlinnan oopperajuhlien kanssa".[8] Pekka Oksalan mukaan ensimmäisen festivaalin kävijämäärä oli arvioijasta ja laskutavasta riippuen 15 000–30 000. Samaten arviot festivaalin tuottamasta taloudellisesta hyödystä olivat jokseenkin vaihtelevia.[7]

Humppafestivaaleille tuli osallistujia parhaimmillaan bussilasteittain[4] ja kävijämäärä oli enimmillään 60 000 vuonna 1978. Varsinaisia lipun tapahtumaan lunastaneita oli tuolloin noin 40 000.[8] Lappeenrannan kaupunki tuki vuoden 1978 tapahtumaa 58 500 markalla.[7] Muina alkuvaiheen vuosina kävijämäärä vaihteli 20 000 ja 35 000 välillä.[5][8]

Festivaaleilla järjestettiin varsinaisen paritanssiviihteen lisäksi esimerkiksi humppaorkesterikilpailu[9][10], festivaali avattiin "humppakulkueella" ja tanssiparit kilpailivat kestävyydessä keskenään humppamaratonilla.[11] Lappeenrannan tori muuttui "humppatoriksi" ja paikalle kokoontui paljon väkeä markkinamaisiin tunnelmiin.[11] Alkuvuosina tapahtuma sai myös laajaa mediahuomiota[3], eritoten Mainostelevision 1970-luvun lopulla "hiljaista enemmistöä" myötäilleen musiikkipolitiikan ansiosta[6]. Neljänä ensimmäisenä vuonna festivaaleille lähetti tervehdyksensä Hietamiehen mukaan jopa tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Myös maaherra osallistui tapahtuman pääkonsertteihin.[3][12]

Humppamaraton[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Festivaalien eräs päätapahtumista oli humppamaraton, jossa tanssittiin humppaa 55 minuutin pituisissa jaksoissa. Tanssijaksojen välillä pidettiin viiden minuutin tauko. Kilpailu päättyi, kunnes tanssilattialla oli enää viimeinen pari jäljellä.[2] Ensiapuryhmä oli valmiina ja hoiti kilpailijoiden rakkoja ja kramppeja.[11] Aloitusvuoden maratonennätykseksi saatiin 38,5 tuntia.[8] Vuonna 1980 festivaaleilla saavutettiin humppamaratonin maailmanennätys, jossa voittajapariskunta tanssi yhteen menoon 65 tuntia ja 15 minuuttia.[4] Vuonna 1981 sää oli helteinen ja maratonin voitto heltisi 31 tunnin suorituksella.[8]

Vuoden 1982 ennätykseksi on mainittu jopa 68 tunnin suoritus.[5][8] Lähes kolmen vuorokauden jälkeen kilpailijapariskuntien liikehdintä ei tosin kaikkien mielestä enää juurikaan muistuttanut tanssimista. Monet kilpailijaparit olivat festivaalien vakiovieraita, joista uskollisimmat saattoivat osallistua tanssimaratonille jopa kymmenenä vuonna.[13] Tanssimaratoonarien suoritusta on toisaalta kuvattu "kauheaksi koettelemukseksi", toisaalta vakiokilpailijoilla on kerrottu olleen jopa omia faneja, jotka toivat heille kortteja ja ruusuja. Myös yleisön kannustuksen on kerrottu yltyneen hurjiin mittoihin kilpailujen edetessä.[4]

Sivistyneistön ja kaupungin johdon vastustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

” Humppakaupungin maine on myös rasite. Kutsutaanko esimerkiksi humppakaupungin miestä ministeriksi? Mene ja tiedä. ”

– Paikallislehden pakinoitsija "Myyrä" Pekka Oksalan mukaan[7]

Vaikka tapahtuma toi Lappeenrantaan runsaasti matkailijoita, se kohtasi vastustusta Lappeenrannan kaupungin päättäjien[3] ja sivistyneistön taholta[4], eikä kaupungin johto juurikaan vieraillut tilaisuuksissa.[3][14] Esimerkiksi kaupungissa vaikuttaneen, jazz-musiikista enemmän pitäneen, pastori Matti J. Kurosen kerrotaan kulkeneen kaupungilla "Humpan vihollinen" -paita päällä. Heikki Hietamiehestä ja festivaaleista tehtiin pilaa paikkakunnan vappujulkaisussa ja tapahtumaa kritisoitiin runsaasti paikallislehdessä.[14] Kaupungin paremman väen sanottiin muuttaneen festivaalin ajaksi toisaalle humppaa karttaakseen.[8] Myös kaupungin johdon on kerrottu pitäneen tapahtumaa "junttimaisena"[13], vaikka Lappeenrannan kaupunki tukikin festivaalia taloudellisesti enimmillään noin 150 000 markalla[8]. Janne Saarakkalan mukaan humppafestivaalit olivat ensimmäisiä 1970-luvun massatapahtumia, johon alettiin myydä pääsylippuja siinä missä tapahtumat oli aiemmin toteutettu talkoilla. Tämä aiheutti humppafestivaaleille kaupallisen imagon, joka hänen mukaansa saattoi olla eräs syy sen yleensäkin huonolle maineelle.[13] Kaupungin tuki lakkasi vuonna 1981[5][14] ja festivaali tuotti 10 000 markan tappiot[8].

Suosio hiipuu 1981–1988[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin vetäydyttyä tapahtumasta järjestäjät pyrkivät kosiskelemaan festivaalin uudeksi pitopaikaksi Lahtea. Lyhyt varoitusaika kariutti kuitenkin festivaalin siirtämisajatukset.[5] Myös Heikki Hietamies sai tarpeekseen arvostelusta, jota hän koki muun muassa toimittaja Anna-Kaisa Hermusen, kuten yleensäkin festivaalin arvostelijoiden taholta. Hän jätti humppafestivaalien järjestelytehtävät siirtyen perustamaan Seinäjoen tangomarkkinoita (alk. 1985) yhteistyössä Tauno Äijälän ja Lasse Lintalan kanssa.[4] Humppafestivaaleja järjestettiin silti vuosittain talkoovoimin aina vuosikymmenen loppupuolelle saakka.[14] Vuodesta 1981 alkaen tapahtuman järjestämisestä vastasi Lappeenrannan harmonikkakerho paikallisten urheiluseurojen tuella.[5][8]

Kävijämäärät alkoivat laskea voimakkaasti, vaikkakin festivaali jaksoi yhä houkutella uskollisia humppamaratoonareita.[13] Samoihin aikoihin humppainnostus yleensäkin oli Suomessa hiipumassa, minkä esimerkiksi Toivo Kärki oli todennut senaikaisissa muistelmissaan.[5] Vuonna 1984 järjestäjät kokeilivat tapahtumaan liittyen lasten Känkkäränkkä-tapahtumaa ja Lappeenranta-salissa järjestettyjä konsertteja. Vuonna 1986 Heikki Hietamies vieraili tapahtuman 10-vuotisjuhlassa.[8]

Vuoden 1986 esiintyjiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuvuosina talkooväki alkoi uupua ja ideat ehtyä.[5] Vuoden 1987 ”Hyde Park” -teemaiseen puhetilaisuuteen ei saapunut paikalle yksikään kutsutuista puhujista.[8] Viimeisenä vuonna 1988 tapahtumaa vaivasi vieläpä voimakas ukkosmyrsky.[13] Viimeisten festivaalien epäonni huipentui maratonhumppaajien tekemään rikosilmoitukseen. He keskeyttivät yhteisellä sopimuksella kisan ukkosmyrskyn jälkeen ja vaativat järjestäjiltä saamatta jääneitä palkintoja.[8]

Blue Lake- ja Saimaa-festivaalit 1989–1991[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1989 tapahtuman nimeksi vaihdettiin Blue Lake Festival. Pääesiintyjiksi otettiin kanadalainen Paul Anka ja latvialainen Laima Vaikule, ja paikalle kutsuttiin myös Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton suurlähettiläät. Suomalaisia artisteja olivat Armi ja Danny, Kirka, Kata Kärkkäinen, Heikki Hietamies ja Kari Salmelainen.[15][8] Yleisömäärä jäi vähäiseksi muun muassa sateen takia, vain noin 7 000 lippua myytiin tavoitellun 20 000:n sijasta. Lappeenrannan kaupunki lupautui maksamaan aiheutuneet 1,8 miljoonan markan tappiot.[16]

Seuraavana vuonna tappioita syntyi neuvostoliittolaisesta Puna-armeijan kuorosta, yhdysvaltalaisesta American Waterways Wind Orchestrasta ja Queen of the Midnight Sun -missikisasta. Lippuja myytiin kuutisen tuhatta, niistä neljä tuhatta Juice Leskinen Grand Slamin konserttiin. Vuoden 1991 Saimaa Festivaaliin tuli 5 400 maksanutta katsojaa, mitä järjestäjät perustelivat sateen sijasta nyt liian kauniilla säällä.[8][17]

Lappeenranta-humppa 2000–2001[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Humppafestivaaleja yritettiin vielä elvyttää vuosituhannen vaihteessa, jolloin Lappeenrannan Urheilu-Miehet järjestivät kolmipäiväisen Lappeenranta-humppa-tapahtuman Iittiän lavalla vuosina 2000 ja 2001. Yleisötavoite 6 000 kävijästä jäi kauaksi, puhumattakaan tapahtuman kasvutavoitteesta, joka tähtäsi alkuvuosien kävijämäärien saavuttamiseen muutaman vuoden sisällä. Tapahtuman yleisömäärät pysyivät kumpanakin kesänä normaalien tanssi-iltojen tasolla.[11]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Festivaalien humppakilpailuun tuotettiin runsaasti erityisesti sinne tarkoitettuja iskelmiä, eritoten humppia, miltä pohjalta toimittaja Kalevi Pollari on arvellut termin "käyttöiskelmä" syntyneen suomalaiseen sanastoon.[10] Festivaali antoi nostetta myös Erkki Junkkarisen samoihin aikoihin levyttämään humppaan Lappeenrantaan.[18] Heikki Hietamiehen mukaan festivaalin perimmäisenä tarkoituksena olikin suomalaisen tanssimusiikin "pelastaminen" ja sitä voidaan pitää jopa ensimmäisenä suomalaisena iskelmäfestivaalina. Hietamies itse on arvioinut tuhansien ihmisten kiinnostuneen uudelleen tanssimusiikista festivaalin ansiosta ja sillä oli suuri merkitys ainakin paikkakunnan omien tanssilavojen ja urheiluseurojen toiminnan elpymiselle.[13]

” Lähde Lappeenrantaan humppa siellä soi, lähde Lappeenrantaan kansa karkeloi.
Mennään käymään sie ja mie nyt kahdestaan, ilot ei lopu milloinkaan! 		”

– Lappeenrantaan. san. Juha Vainio, 1977

Lappeenrannassa festivaaleja on arvosteltu myös niiden päättymisen jälkeen siitä, että ne aiheuttivat kaupungin imagoon rahvaanomaista leimaa, jossa kaupungin nimi ja historia valjastettiin lyhytaikaisen liiketoiminnan välineeksi.[19] Humppafestivaalien jälkeen Lappeenrannan kaupunki yritti seuraavina vuosina irtautua humppaimagostaan järjestämällä ja tukemalla korkeamman profiilin kesätapahtumia, jotka kuitenkin tuottivat huomattavia taloudellisia tappioita.[8] Humppafestivaaleja rahvaanomaisine imagoineen on kuvattu yli kaksi vuosikymmentä niiden päättymisen jälkeen jopa legendaksi.[19] Janne Saarakkalan mukaan festivaaleja pidettiin "liian äänekkäinä, liian pinnallisina ja liian kaupallisina".[13] Tapahtumaa perustamassa olleen Heikki Hietamiehen mielestä puolestaan festivaali ja sen myötä pinnalle noussut Lappeenrantaan-humppa toivat kaupungille merkittävää matkailumainosta useiksi vuosiksi.[13]

Lappeenrannan humppafestivaalien perinnettä jatkavia humpan suomenmestaruuskilpailuja on pidetty useina vuosina Suomalaisen Humpan yhdistyksen järjestäminä. Vuonna 1997 ne elvytettiin Joensuun humppamarkkinoilla, minkä jälkeen niitä on pidetty vuosittain Joensuun tanssiviikon yhteydessä muun muassa Joensuussa ja Liperissä.[20][21]

Lappeenrannan kaupunginteatteri tuotti humppafestivaaleihin ja erityisesti sen maratontanssi-ilmiöön pohjautuvan, Janne Saarakkalan ohjaaman musikaalin Suuri humppamusikaali, jonka ensi-ilta oli 13. marraskuuta 2010. Musikaalia esitettiin keväälle 2011 saakka.[4][22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Suuri musiikkitietosanakirja Kuul-N, s. 32. Lappeenranta. Helsinki: Weilin+Göös, 1991. ISBN 951-35-4728-0.
  2. ↑ a b Lahtelaisparin humppamaraton siirtyi Lappeenrannan teatteriin Etelä-Suomen Sanomat. 27.11.2010. Viitattu 23.1.2012.
  3. ↑ a b c d e f Antti O. Arponen: Humppa-Heikille Lappeenranta ehtymätön kirja-aiheiden sampo 30.6.2003. Etelä-Saimaa. Arkistoitu 6.7.2018. Viitattu 23.1.2012.
  4. ↑ a b c d e f g Eve Hietamies: Humppafestivaalit teatterin näyttämöllä Apu. 17.11.2010. Helsinki: A-lehdet. Viitattu 23.1.2012. [vanhentunut linkki]
  5. ↑ a b c d e f g h i j Mikko Vanhasalo: Humppaa!, s. 84-85. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto, 2009. ISBN 978-951-44-7938-0. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 24.1.2012). [vanhentunut linkki]
  6. ↑ a b Suuri musiikkitietosanakirja He-Kuud, s. 54. humppa (kirj. Pekka Jalkanen). Helsinki: Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-35-4727-2.
  7. ↑ a b c d Pekka Oksala: Toimittaja Pekka Oksala raportoi humppafestivaalien saamasta rahoituksesta (wma) Kaakkois-Suomen aluekatsaus. 25.10.1977. Yleisradio. Viitattu 26.1.2012.
  8. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Kotiharju, Anne: Humpan hurmiosta Blue Laken pohjamutiin Etelä-Saimaa. 27.5.2007. Viitattu 8.9.2023.
  9. ↑ Pertti Niemi ja Odessa: Tiesitkö tämän Odessasta? odessajaperttiniemi.com. Arkistoitu 9.10.2015. Viitattu 24.1.2012.
  10. ↑ a b Kalevi Pollari: Suvi Karjula: Sydänten tango yle.fi/Satumaa. 11.1.2011. YLE. Arkistoitu 13.1.2011. Viitattu 23.1.2012.
  11. ↑ a b c d e Kaisa Juntunen: Kun humppa vielä soi Etelä-Saimaa. 3.11.2010. Viitattu 24.1.2012. [vanhentunut linkki]
  12. ↑ Heikki Hietamies oli vuosia humppafestivaalien puuhamies - muistot eivät ole pelkästään myönteisiä (wma) http://yle.fi/alueet/etela-karjala/. 27.4.2010. Yleisradio. Viitattu 26.1.2012.
  13. ↑ a b c d e f g h Hulluna humpasta taas! yle.fi. 27.4.2010. YLE Etelä-Karjala. Viitattu 23.1.2012. [vanhentunut linkki]
  14. ↑ a b c d Saimaa Open Air markkinoi Rauhaa 22.7.2011. YLE Etelä-Karjala. Viitattu 23.1.2012. [vanhentunut linkki]
  15. ↑ Blue Lake tarjoaa Anka-nostalgiaa ja neukkuiskelmää. Helsingin Sanomat, 28.06.1989, s. 22. Näköislehti (maksullinen).
  16. ↑ Lappeenranta maksaa Blue Laken tappiot. Helsingin Sanomat, 27.09.1989, s. 22. Näköislehti (maksullinen).
  17. ↑ Kullberg, Irene: Uiva amerikkalainen unelma. Helsingin Sanomat, 4.7.1990, s. 20. Näköislehti (maksullinen).
  18. ↑ Erkki Pälli: Erkki Junkkarinen Pomus. Populaarimusiikin museo. Arkistoitu 11.2.2012. Viitattu 23.1.2012.
  19. ↑ a b Aimo Vuorinen: Humppalegenda Lappeenrannan uutiset. 30.11.2010. Arkistoitu 11.3.2016. Viitattu 23.1.2012.
  20. ↑ Suomalaisen Humpan yhdistys Humppa on parasta jumppaa! humpanyhdistys.webs.com. 2006. Suomalaisen Humpan yhdistys. Arkistoitu 2.9.2010. Viitattu 23.1.2012.
  21. ↑ Tarmo Nenonen: Humppa soi nyt Liperissä Kotiseutu-uutiset. 29.6.2006. Viitattu 23.1.2012.
  22. ↑ Jaakko Ukkola: Humppamusikaali hälvensi epäilyt (Mielipidekirjoitus) Etelä-Saimaa. 23.5.2011. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 24.1.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lappeenrannan_humppafestivaalit&oldid=22078541”