Erkki Junkkarinen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Erkki Junkkarinen
Erkki Junkkarinen perheineen vuonna 1962.
Erkki Junkkarinen perheineen vuonna 1962.
Syntynyt 22. huhtikuuta 1929
Suonenjoki
Kuollut 9. huhtikuuta 2008 (78 vuotta)
Hämeenlinna
Taiteilijanimet Eki
Tyylilajit humppa, iskelmä
Soittimet Laulu
Yhtyeet Symphony

Erkki Aukusti Junkkarinen (22. huhtikuuta 1929 Suonenjoki9. huhtikuuta 2008 Hämeenlinna[1]) oli suomalainen laulaja.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruutensa Lappeenrannassa viettänyt Junkkarinen osallistui ensimmäiseen laulukilpailuunsa Helsingissä vuonna 1948, ja pian hän sai Fazer-levy-yhtiön tuotantopäällikön Toivo Kärjen vakuuttuneeksi kyvyistään. Junkkarinen nousi suosioon vuonna 1950 heti ensilevytyksellään Yksinäinen harmonikka, ja tämän jälkeen Kärki kirjoitti hänelle lukuisia iskelmiä muutaman vuoden ajan. Samaan aikaan hän aloitti laajat kiertueet Reino Helismaan, Esa Pakarisen ja Per-Erik Förarsin kanssa. Vuoden 1954 jälkeen Junkkarisen levytykset harvenivat loppuakseen vihdoin kokonaan moneksi vuodeksi, ja myös hänen yhteistyönsä Toivo Kärjen kanssa päättyi.[2]

1960-luvulla Junkkarinen levytti vain seitsemän omaa levytystä, joukossa oli Eugen Malmstenin paljon aikaisemmin levyttämä Ruusut hopeamaljassa, joka Junkkarisen versiona menestyi kuitenkin heikosti. Vuonna 1975 hän levytti saman laulun uudestaan nimellä Ruusuja hopeamaljassa, josta hän sai Suomen ensimmäisen platinalevyn, ja nousi näin poikkeuksellisen suureen suosioon. Lähtölaukauksena hänen 1970-luvun menestykselleen oli hänen 25-vuotistaiteilijajuhlansa merkeissä järjestetty konsertti Helsingin Kulttuuritalossa keväällä 1974. Kiihkeimpänä aikana vuosina 19761977 Junkkarinen keikkaili puolen vuoden aikana jokaisena päivänä eri puolilla Suomea ehtimättä käydä kotonaan kolmeen kuukauteen.[2]

Myös muut Junkkarisen 1970-luvulla julkaisemat levyt menestyivät hyvin; hänelle kertyi kaikkiaan yksitoista kultalevyä[3]. Seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa suosio alkoi laantua nopeasti ja levytykset loppuivat. Junkkarinen jatkoi kuitenkin esiintymistä. Hän oli myös taitava viheltäjä ja tästä taidostaan hänelle annettiin tunnettu lempinimi 'Pakilan satakieli'. Junkkarisen vihellys on kuultavissa muun muassa Olavi Virran levytyksessä Sydänsuruja vuodelta 1960. Valtion taiteilijaeläke hänelle myönnettiin vuonna 1990. Junkkarinen asui Helsingin Pakilassa 1970-luvulle saakka, kunnes hän muutti Riihimäelle. Eläkevuosinaan hän asettui asumaan Hämeenlinnaan.[2]

Suomen ensimmäiset kupletti- ja iskelmälaulajien kuninkuuskilpailut järjestettiin Helsingin työväentalossa vuonna 1950. Yleisö äänesti iskelmäkuninkaaksi Erkki Junkkarisen.[4]

Helsinkiläinen, sittemmin toimintansa lopettanut ravintola Mikado oli kauan Junkkarisen vakituinen esiintymispaikka.[2] Häntä säesti erittäin usein Erkki Frimanin yhtye. Junkkarinen myös levytti useita Frimanin säveltämiä kappaleita. Menestyksekkäimmät 1970-luvun levynsä Junkkarinen teki PSO-levymerkille Pauli Granfeltin yhtyeen kanssa.

Erkki Junkkarisen tunnetuimpia iskelmiä ovat edellä mainittujen lisäksi muun muassa (1950-luvulta) Imatran Inkeri, Harhakuva ja Kun yö on valoton sekä (1970-luvulta) Pieni hetki, Vesivehmaan jenkka, Kappale kauneinta Suomea ja Sinun kanssasi tähtisilmä. Lappeenrantaan-humpasta muodostui vuodesta 1977 lähtien järjestettyjen Lappeenrannan humppafestivaalien tunnussävel. Junkkarinen teki 1970-luvulla myös uudet levytykset aiemmista menestyskappaleistaan Yksinäinen harmonikka, Hopeahääpäivänä ja Valssi menneiltä ajoilta. Vuonna 1989 hän tallensi levylle oman versionsa Vladimir Vysotskin Ystävän laulusta. Kaikkiaan Junkkarinen levytti liki 350 kappaletta lähes puolen vuosisadan aikana.

Erkki Junkkarinen kuoli sydänkohtaukseen kotonaan Hämeenlinnassa 9. huhtikuuta 2008. Junkkarisen löysi kuolleena kotoaan omasta nojatuolistaan hänen vaimonsa, paikalle tulleet ensihoitajat totesivat Junkkarisen kuolleeksi tuloksettoman elvytyksen jälkeen. Hänet on haudattu Vuorentaan hautausmaalle Hämeenlinnaan (osasto 20, rivi 1, paikka 44).

Oopperalaulaja Jorma Hynninen on Erkki Junkkarisen pikkuserkku.[2]

Salanimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kari Ensio

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erkki Junkkarinen 1−2 (Finnlevy, 1969) (levytyksiä 1950-luvulta)
  • Erkki Junkkarinen 3−4 (Finnlevy, 1974) (levytyksiä 1950- ja 1960-luvuilta)
  • Eri esittäjiä: 16 tähteä – 16 iskelmää (Finndisc, 1975)
  • Erkki Junkkarinen − Parhaimmat 1−2 (PSO, 1976)
  • Erkki Junkkarinen − Unohtumattomat 1−2 (Finnlevy, 1978)
  • Hopeahääpäivänä (Finnlevy, 1981)
  • Erkki Junkkarinen − Parhaat (Finnlevy, 2-LP, 1991)
  • Erkki Junkkarinen - Unohtumattomat (Finnlevy, 1993) (levytyksiä vuosilta 1950-1957)
  • 20 suosikkia – Ruusuja hopeamaljassa (Warner Music, 1996)
  • 20 suosikkia – Siks’ oon mä suruinen (Warner Music, 2002)
  • 20 suosikkia – Tulisuudelma (Warner Music, 2003)
  • Erkki Junkkarinen muistoissamme (Valitut Palat, 3-CD, 2008)
  • Musiikin mestareita: Erkki Junkkarinen − Laulajan muisto (Warner Music, 2-CD, 2008)
  • Ystävän laulu − 25 unohtumatonta laulua (sisältää albumit Ystävän laulu ja Sua ilman) (2008)
  • Soi laulu kaunehin (2009)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaseva, Tuomas: Erkki Junkkarinen kuollut Helsingin Sanomat. 9.4.2008. Viitattu 17.3.2010.
  2. a b c d e Latva, Tony – Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, s. 149–150. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
  3. http://www.ifpi.fi/tilastot/kplista.html?action=vapaa&tyyppi=koti&haku=artisti&julkaisuntyyppi=albumi&teksti=junkkarinen
  4. Helsingin Sanomat 4.3.1950 s. 8.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jauhiainen, Lauri: Ruusuja hopeamaljassa: Erkki Junkkarisen elämäntarina. Musiikki Fazer 1977.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.