Legenda

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ilmaisua. Legenda on myös Yö-yhtyeen albumi ja Ridley Scottin ohjaama elokuva.

Legenda (lat. legenda = 'luettava') on eri yhteyksissä käytettävä ja eri asioita tarkoittava ilmaisu. Legendoista koostuva kirja on legendaario[1].

Uskonnollinen käsite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Legendan alkuperäinen merkitys on pyhimyksen elämää käsittelevä liturginen lukukappale[2], myöhemmin pyhimyksestä kertova taru,[3] jossa keskeisessä osassa ovat kyseisen henkilön tekemät ihmeteot eli miraakkelit. Alkujaan legendat oli siis tarkoitettu kirkossa luettaviksi, mutta uskon­puhdistuksessa ne torjuttiin pyhäinpalvonnan mukana. Myöhemmin ne on jälleen nostettu arvoon taideteoksina[2].

Legendarunot ovat Suomalaisen kansanperinteen muinaisrunoja[4]. Legendaruno Savilinnut kertoo, kuinka Jeesus loi linnut savesta. Suomessa on myös legendarunoja Neitsyt Mariasta, maan emosesta ja piispa Henrikin ihmeteoista. Ne ovat saaneet aiheensa kristillisen kulttuurin myötä tulleista legendoista ja apokryfisistä tarinoista. Eino Leinon teos Helkavirret edustaa uudempia legendarunoja.

Nykykäytössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikana sanaa käytettäessä usein kyseenalaistetaan tai vääristetään yksilön tai tapahtuman todenperäisyys. Se voi olla perätön tarina, kaunisteltu kertomus tai jopa eeppis-lyyrinen sävellys. Yksilönä se voi olla ihailtu kuuluisuus tai pyhimyskertomus.

Legenda-sanaa on ruvettu käyttämään kaunistelluista tai ihannoivista kertomuksista, myöhemmin myös merkityksessä perätön juttu, pötypuhe (muun muassa ”urbaani legenda”). Toisaalta varsinkin urheilukielessä on tavallaan palattu alkuperäiseen merkitykseen: ”legendalla” tarkoitetaan jostakin maineikkaasta suorituksesta tai henkilöstä kertovaa tarinaa, joka on tosi (tai ainakin totena pidetty) mutta sisältönsä takia ”tarunomainen”. Sitten sanaa on ryhdytty käyttämään myös ihmisestä, josta kerrotaan sellaisia, etenkin ilmaisuissa ”elävä legenda” ja ”legenda jo eläessään” esimerkkinä Elvis.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 5, p. 407 art. Legendaario
  2. a b Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 5, p. 406
  3. Kotus, Perussanakirja, 1997: "legenda: pyhimystarina, -taru."
  4. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 5, p. 407 art. Legendaruno
  5. Pienehkö sivistyssanakirja, l-alkuiset sanat, viitattu 19.2.2011

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Järvinen, Irma-Riitta (toim.): Legendat: Kansankertomuksia Suomesta ja Karjalasta. Folklore-sarja. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1981. ISBN 951-717-242-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.