Kaupunkitarina

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Urbaani legenda)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaupunkitarina, nykytarina eli urbaanilegenda (myös urbaani legenda) on kaupungistuneessa yhteisössä kiertävä, totena pidetty mutta tavallisesti todellisuuspohjaa vailla oleva tarina.[1]

Kaupunkitarina voi olla uskottavan tuntuinen, mutta siihen saattaa sisältyä mahdottomiksi osoittautuvia yksityiskohtia. Usein kertomusten uskotaan tapahtuneen sellaiselle tutun tutulle, joka on vain niukasti kuulijan tuntemien ihmisten piirin ulkopuolella. Todellisuudessa tarina on usein kansainvälinen kiertotarina, joka on kiertänyt mantereelta toiselle. Nykytarina voi myös perustua tositapahtumaan, mutta yleensä se muuntuu ja kärjistyy matkalla saaden uusia yksityiskohtia, joita alkuperäiseen todelliseen tapahtumaan ei kuulunut.

Tyypillinen kaupunkitarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkkinä kaupunkitarinasta voi olla vaikka seuraava, joka kohdistuu viranomaisten toimintaan:

»Eräs kaverini kertoi tuttavapariskunnastaan, jolla oli ollut avioliitossa ongelmia, ja nainen oli eräänä päivänä sanonut lähtevänsä kirjastoon, mutta olikin sitten tehnyt itsemurhan hyppäämällä junan alle. Aviomies oli ihmetellyt vaimon poissaoloa ja mennyt kysymään asiasta poliisilaitokselta. ’Ai sun vaimos vai? Tossa se on nurkassa jätesäkissä, haluatko vilkaista?’ oli poliisimies vastannut.»

Edellä oleva tarina on miltei mahdoton, koska viranomaisilla on määräykset siitä, miten kuolemantapauksista ilmoitetaan omaisille. Kuolleita ei myöskään säilytetä jätesäkissä poliisiaseman nurkassa.lähde?

Kaupunkitarina voi rajoittua vain yhteen kaupunkiin, kuten jyväskyläläinen kaupunkitarina, jonka mukaan Mäki-Matti on nimetty Matti Nykäsen mukaan (todellisuudessa Mäki-Matti sai nimensä lähes sata vuotta ennen Nykäsen mäkihyppyuraa). Tunnettu kaupunkitarinatyyppi on Katoava liftari -kertomus.[2]

Kaupunkitarinoiden leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikaisemmin tarinat levisivät suusta suuhun esimerkiksi koulujen pihoilla ja työpaikoilla, mutta joskus lehdistökin syyllistyy niiden levittämiseen.

Kaupunkitarinat leviävät nykyisin käännöksinä nopeasti ympäri maailman Internetin ja sähköpostin avulla; usein kyseessä on sanatarkka käännös toisesta kielestä virheineen päivineen.

Samantapaisia ilmiöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunkitarinan kaltaisia ovat maaseututarinat, Puolustusvoimien tornihuhut sekä kalastajien kalavaleet.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Virtanen, Leea: Onni yksillä: Kansanperinnettä ennen ja nyt. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1984. ISBN 951-717-354-72.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kinnunen, Eeva-Liisa (toim.): Vitsistä videoon: Uusia kirjoituksia nykyperinteestä. Tietolipas 146. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. ISBN 951-717-916-2.
  • Virtanen, Leea: Varastettu isoäiti: Kaupungin kansantarinoita. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6827-7.
  • Virtanen, Leea: Nykymagian käsikirja. Helsinki: Tammi, 1988. ISBN 951-30-7161-8.
  • Virtanen, Leea: Arjen uskomukset: Punatukkaiset ovat intohimoisia. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19219-8.
  • Virtanen, Leea: Apua! Maksa ryömii: Nykyajan tarinoita ja huhuja. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0823-6.
  • Virtanen, Leea: Ellun kana ja Turusen pyssy: Kyllä kansa tietää. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-24027-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]