Paul McCartney

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paul McCartney
Paul McCartney black and white 2010.jpg
Paul McCartney vuonna 2010
Syntynyt 18. kesäkuuta 1942 (ikä 75)
Kotoisin Liverpool, Englanti
Aktiivisena 1957–
Tyylilajit rock, pop, psykedeelinen rock
Ammatit laulaja-lauluntekijä
Soittimet bassokitara, kitara, kosketinsoittimet, rummut
Yhtyeet The Beatles
Wings
Levy-yhtiöt EMI
Kotisivut www.paulmccartney.com
MusicBrainz

Sir James Paul McCartney, MBE (s. 18. kesäkuuta 1942 Liverpool, Iso-Britannia) on brittiläinen muusikko. McCartney nousi supertähteyteen vuosina 1960–1970 The Beatles -yhtyeestä, jonka toinen keulahahmoista hän oli. McCartney oli Beatlesin laulaja ja basisti, ja hän sävelsi yhtyeelle lukuisia pop-klassikoksi nousseita kappaleita sekä teki runsaasti sovitustyötä muidenkin Beatles-jäsenien kappaleisiin. The Beatlesin jälkeen McCartney teki näyttävän soolouran yksin sekä yhtyeensä Wingsin kanssa. Hän levyttää ja esiintyy edelleen.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20 Forthlin Road, jonne McCartneyt muuttivat vuonna 1955

Paul McCartneyn suku on englantilais-irlantilaista. Hänen äidinisänsä oli syntynyt Irlannissa. Myös isän suvussa on todennäköisesti irlantilaista verta, vaikka nimi onkin skotlantilainen, sillä Irlannista muutti 1800-luvulla takaisin Isoon-Britanniaan sinne aiemmin muuttaneita skotteja.[1]

Paul McCartney syntyi Liverpoolissa 18. kesäkuuta 1942 työväenluokkaiseen perheeseen. Hänen äitinsä Mary oli kätilö ja sairaanhoitaja, ja isä Jim oli puuvillakauppias. Jim McCartney oli nuoruudessaan ollut menestynyt amatöörimuusikko, joka soitti pianoa ja trumpettia. Paul kastettiin katolisessa kirkossa. Kaksi vuotta myöhemmin perheeseen syntyi toinen poika, Michael. Vuoteen 1946 asti perhe muutti usein Merseysiden alueella, kunnes asettui neljäksi vuodeksi Speken maaseutumaiseen lähiöön. McCartneyn perhe oli setineen ja täteineen suuri ja tiivis perheyhteisö.[2]

Paul kävi lapsena Joseph Williams Primary -koulua. Hän menestyi siellä niin hyvin että pääsi erinomaiseen Liverpool Institute -kouluun, jossa hän aloitti opinnot 1953. Hän kävi koulussa nykykieliin erikoistunutta B-linjaa. Hän luki saksaa ja espanjaa, ja hänen suosikkiaineitaan olivat kuvataide ja puutyöt. Vaikka isä kannusti Paulia opettelemaan nuottienlukua, Paul ei ollut koulussa kiinnostunut musiikin opiskelusta. Institutessa Paul tutustui Neil Aspinalliin, josta tuli myöhemmin Beatlesin kiertuemanageri, sekä George Harrisoniin, tulevaan yhtyetoveriinsa.[3] Paulin äiti kuoli rintasyöpään vuonna 1956.[4]

Paul sai kipinän musiikkiin äitinsä kuoltua. Hän hankki akustisen Zenith-kitaran ja opetteli soittamaan sitä. Hän kiinnostui uudesta skiffle-musiikista ja sen jälkeen rock and rollista. Paulin roolimalliksi nousi Elvis Presley, jota hän yritti jäljitellä pukeutumisellaan ja kampauksellaan. Paul alkoi kuljettaa kitaraa mukanaan koulussa ja kirjoittaa omia kappaleitaan, joista ensimmäinen oli nimeltään ”I Lost My Little Girl”.[5]

Musiikkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Quarrymen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul tapasi kitaristi John Lennonin heinäkuussa 1957 paikallisen kirkon seurakuntatiloissa, kun Lennon oli johtamansa The Quarrymen -nimisen skiffleyhtyeen mukana eräissä kesäjuhlissa. Pojat tulivat hyvin toimeen keskenään, ja pian John pyysi Paulin yhtyeeseen. Ystävykset työstivät musiikkia yhdessä Johnin tädin kotona, ja Paul muokkasi yhtyeen sen esiintymisasuja hienostuneemmiksi. Paul sai Johnin suostuteltua ottamaan yhtyeeseen myös nuoren George Harrisonin.[6] Vain rock’n’rollista tuolloin kiinnostuneeseen Johniin verrattuna Paulin musiikkimaku ja kunnianhimo olivat laaja-alaisempia. Mike-sedältään Paul oppi, että hyvä esitys on W:n muotoinen: se alkaa tanakasti ja lopettaa jälleen korkealle. Tätä neuvoa McCartney on sen jälkeen aina noudattanut urallaan.[7]

Kun Beatlesiksi nimensä vaihtanut yhtye lähti kesällä 1960 esiintymään Saksan Hampuriin, Paul lopetti samalla opintonsa Liverpool Institutessa.[8]

The Beatles[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul McCartney vuonna 1964

Beatles soitti Saksassa marraskuuhun 1960 asti, jolloin McCartney karkotettiin Saksasta hänen sytytettyään pienen tulipalon hotellissaan. Palattuaan Liverpooliin McCartney meni töihin Massey & Coggins -sähköyhtiöön käämittämään sähkökaapeleita. Beatles jatkoi esiintymisiään Liverpoolissa, etenkin The Cavern Clubissa. Maaliskuussa 1961 McCartney lopetti työt sähköyhtiössä ja Beatles palasi Hampuriin soittamaan. McCartney riiteli usein basisti Stuart Sutcliffen kanssa, ja kun Sutcliffe erosi yhtyeestä, McCartney vaihtoi kitaransa pysyvästi bassokitaraan.[9] Ensimmäisen Beatles-keikkansa basson varressa McCartney oli soittanut jo joulukuun 31. päivänä 1960 Liverpoolin Casbah Clubilla.[10]

McCartney oli vuosina 1960–1969 The Beatlesin basisti ja laulaja. Hän soitti yhtyessä ja myöhemmällä soolo-urallaan toisinaan myös kitaraa, koskettimia ja rumpuja.[11] McCartney kirjoitti Beatlesille paljon melodisia balladeja ja rakkauslauluja. Joitain McCartneyn tunnetuimpia ja suosituimpia Beatles-kappaleita ovat ”Eleanor Rigby”, ”Blackbird”, ”Yesterday”, ”Here, There and Everywhere”, ”Penny Lane”, ”The Long and Winding Road”, ”Let It Be” ja ”Hey Jude”.[12] McCartney kirjoitti myös rock-kappaleita kuten "Lady Madonna", "Back in the U.S.S.R." ja "Helter Skelter".[11] Avantgardehenkinen McCartney oli luova voima yhtyeen uraauurtavan Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band (1967) -albumin takana.[13] Ennen Sgt. Pepperin äänityksiä McCartney teki tuottaja George Martinin kanssa musiikin elokuvaan Kuherruskuukausi (1966).[14]

Beatlesin ensimmäisellä albumilla McCartneyn ja Lennonin yhdessä tekemät kappaleet merkattiin vielä nimikkeellä ”McCartney ja Lennon”. Kun kaikkien paitsi McCartneyn mielestä ”Lennon ja McCartney” kuulosti paremmalta, nimien järjestys vaihdettiin. Myöhemmin käytäntö alkoi ärsyttää McCartneya, sillä myös McCartneyn kokonaan itse tekemät kappaleet kuten ”Yesterday” merkattiin molempien nimiin. McCartney katui myös vuonna 1963 allekirjoittamaansa sopimusta, joka antoi hänen kirjoittamiensa kappaleiden oikeudet Northern Songs -yhtiölle, ja hän itse sai vain 20 prosentin osuuden niiden tuotoista.[15]

Beatlesin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen jälkeen kun Beatles ilmoitti hajoamisestaan vuonna 1970 McCartney teki kaksi kokeellista sooloalbumia, McCartney (1970) ja Ram (1971). Ne ovat hänen Beatles-tuotantoonsa verrattuna hyvin viimeistelemättömän kuuloisia.[16] Kesällä 1971 McCartney teetti Ramista kevyen orkesteriversion, jonka hän julkaisi nimellä Thrillington salanimen takaa vasta kuusi vuotta myöhemmin.[17]

McCartneyn kahden ensimmäisen sooloalbumin kappaleet oli merkitty puoliksi hänen vaimonsa Linda McCartneyn nimiin. Koska Northern Songs ja Maclen Music omistivat kaikki Paulin vuoteen 1973 mennessä kirjoittamat laulut, näin McCartneyt saivat edes puolet rojalteista perheelleen. Koska Linda ei ollut muusikko, kustantajat haastoivat Paulin oikeuteen tästä epäilyttävästä järjestelystä. Juttu sovittiin oikeuden ulkopuolella.[18]

McCartney haastoi joulukuussa 1970 muut Beatlesin jäsenet oikeuteen yhtyeen manageri Allen Kleinin sopimuksen ja toiminnan vuoksi. Oikeus ratkaisi jutun McCartneyn hyväksi ja totesi, että Kleinin firman palkkaaminen ilman McCartneyn suostumusta oli loukannut jäsenten keskinäisen liikekumppanuuden ehtoja.[19] McCartneyn välit muihin Beatlesin jäseniin, etenkin Lennoniin, olivat yhtyeen hajoamisen jälkeen pitkään tulehtuneet. Välit palautuivat kuitenkin hyviksi 1970-luvun puoliväliin mennessä.[20]

Wings[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul ja Linda McCartney vuonna 1976 esiintymässä Wings-yhtyeessään

Kahden sooloalbuminsa jälkeen McCartney perusti vuonna 1971 Wings-yhtyeen, jossa soitti myös Linda McCartney. Wings oli 1970-luvun eniten myynyt yhtye maailmassa, ja se sai Yhdysvalloissa 27 top-40-hittiä ja viisi peräkkäistä ykköstilaa albumilistalla.[11] Yhtye saavutti myös kriitikkojen arvostuksen kolmannella albumillaan Band on the Run (1973). Tunnetuimpia Wingsin levyttämiä kappaleita ovat James Bond -teemakappale ”Live and Let Die” (1973) sekä ”Mull of Kintyre” (1977), josta tuli Britannian kaikkien aikojen myydyin single. Vuonna 1976 Wings rikkoi monia yleisöennätyksiä maailmankiertueellaan.[21]

McCartney kirjoitti Wingsin musiikin vuoteen 1976 saakka, kunnes sen levyillä alettiin julkaista muidenkin jäsenten kirjoittamia kappaleita.[21]

Wings-yhtyeen alkuvuosina McCartney kieltäytyi tiukasti esittämästä Beatles-kauden sävellyksiään, mutta jo vuoden 1975–1976 kiertueella McCartney otti muutamia Beatles-sävellyksistään kiertueen ohjelmistoon.

McCartney esiintyi Wingsin kanssa Helsingissä ja Turussa vuonna 1972.[22]

Wings hajosi vuonna 1981 kun McCartney lopetti konsertoinnin John Lennonin murhan säikäyttämänä.[21] McCartney on myöhemmin todennut, että Wings ei ollut mikään laadukas yhtye. Se auttoi häntä kuitenkin pääsemään yli Beatlesin hajoamisen aiheuttamasta masennuksesta.[23]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul McCartney poikansa Jamesin kanssa vuonna 1980

Jo ennen kuin Wings oli hajonnut, McCartney julkaisi sooloalbumin McCartney II (1980).[24] Sen jälkeen hän palasi George Martinin kanssa yhteistyöhön kahden albumin ajaksi (Tug of War, 1982 ja Pipes of Peace, 1983).[25] Näistä ensimmäinen on McCartneyn viimeinen albumi, joka nousi ykköseksi sekä Britannian että Yhdysvaltain albumilistalla.[26] Samaan aikaan McCartney teki menestyksekästä yhteistyötä Stevie Wonderin (”Ebony and Ivory”, 1983) ja Michael Jacksonin (”The Girl Is Mine”, 1982 ja ”Say Say Say”, 1983) kanssa.[27]

1980-luvun alkuvuosina McCartney työskenteli myös kahden elokuvaprojektinsa parissa, jotka hän ideoi, kirjoitti, rahoitti ja sävelsi: animaatioelokuva Rupert Bear sekä näytelmäelokuva Give My Regards to Broad Street (1984), jossa hän itse esitti pääosaa.[28] Kriitikot eivät pitäneet Give My Regards to Broad Streetista, ja se jäi tappiolliseksi. Elokuvan samanniminen soundtrack menestyi sen sijaan hyvin. Pitkän Rupert Bear -animaatioelokuvan tekemisestä McCartney kuitenkin vetäytyi tehtyään ensiksi lyhytelokuvan Rupert and the Frog Song.[29]

McCartney oli vuoden 1985 Live Aid -hyväntekeväisyyskonsertin Lontoon-osion yksi pääesiintyjiä ja esitti Beatles-kappaleensa ”Let It Ben”. Sen jälkeen McCartney on ollut vakioesiintyjä samankaltaisissa hyväntekeväisyyskonserteissa.[30]

Vuonna 1985 McCartneyn Beatles-laulujen tekijänoikeudet siirtyivät Michael Jacksonille tämän ostettua ATV Musicin, mikä oli McCartneylle järkytys.[31] McCartneyn seuraava albumi Press to Play (1986) menestyi edellisiin albumeihin verrattuna heikohkosti.[32] Seuraava albumi Снова в СССР (1988) oli rock’n’roll-coveralbumi, joka julkaistiin omaperäisesti ”venäläisenä bootlegina”.[33] Sitä seurannut Flowers in the Dirt (1989) menestyi listoilla jälleen kohtalaisen hyvin. McCartney aloitti albumin julkaisun jälkeen ensimmäisen kiertueensa vuoden 1979 jälkeen. Maailmankiertueen liput hinnoiteltiin melko huokeiksi, koska McCartney halusi esiintyä mahdollisimman suurille yleisöille. Hän esitti kiertueella soolotuotantonsa lisäksi 14:ää Beatles-kappalettaan eli puolet kiertueen soittolistasta.[34]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

McCartneyn Get Back -jättikiertueella syntyi uusi maailmanennätys, kun 184 000 maksavaa kuuntelijaa kerääntyi Rio de Janeiron Maracana-stadionille Brasiliassa 21. toukokuuta 1990. Kiertueesta julkaistiin live-LP Tripping The Live Fantastic ja konserttivideo Get Back.

McCartney sävelsi 1990-luvun taitteessa Carl Davisin kanssa Liverpool-oratorion, joka on orkesteriteos Royal Liverpool Philharmonicille. McCartney ei aiemmin ollut kiinnostunut klassisesta musiikista, mutta häntä kiehtoi ajatus Liverpool-teemaisen musiikin tekemisestä. Kesäkuussa 1991 ensiesityksensä saanut teos sai suhteellisen suopean vastaanoton, ja McCartney on jatkanut klassisen musiikin tekemistä sen jälkeenkin.[35]

Tammikuussa 1991 McCartney esiintyi MTV:n akustisessa Unplugged-sarjassa ja julkaisi esiintymisestään konserttisarjan ensimmäisen albumin.[36]

Seuraava maailmankiertue alkoi 1993, jolloin McCartney kulki maailmalla soittamassa vanhoja Beatles-hittejä, sekä uusimman levynsä Off the Ground parhaimpia paloja. Myös tästä kiertueesta julkaistiin Paul Is Live -niminen VHS/DVD ja CD/LP.

Vuonna 1999 McCartney esiintyi Liverpoolin Cavern-klubilla ensimmäistä kertaa Beatlesin ja vuoden 1963 jälkeen.

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul McCartney Live 8-konsertissa 2004

Paul McCartney on julkaissut 2000-luvulla viisi uutta albumia: Driving Rain (2001), Chaos and Creation in the Backyard (2005), Memory Almost Full (2007), Kisses on the Bottom (2012) ja New (2013).

Lukuun ottamatta esiintymisiä televisiossa ja hyväntekeväisyyskonserteissa, seuraavan kerran McCartney astui lavalle vasta vuonna 2002, jolloin hän käynnisti uuden maailmankiertueen. Kiertue menestyi niin hyvin, että McCartney jatkoi konsertointia vuonna 2003. Hän esiintyi Punaisella torilla Moskovassa 100 000 kuulijalle, joiden joukossa oli presidentti Vladimir Putin. McCartney kävi myös tapaamassa Putinia Kremlissä. Punaisen torin konsertti ilmestyi DVD-levyllä.

Seuraavana kesänä McCartney teki lyhyehkön kiertueen. 04’ Summer Tour ulottui myös Suomeen, ensimmäisen kerran sitten vuoden 1972. Suomessa hänellä oli Helsingin Olympiastadionilla yleisöä noin 32 000 henkeä. Konsertin settilista koostui suurimmaksi osaksi McCartneyn itse säveltämistä The Beatlesin kappaleista. McCartney vieraili myös Live 8 -hyväntekeväisyyskonsertissa Lontoossa.

Vuonna 2008 McCartney teki maailmankiertueen, joka ulottui muun muassa Israeliin, jossa hän ei ollut aiemmin esiintynyt. Lisää kiertueita hän teki vuosina 2009 ja 2010. Vuosien 2008–2010 kiertueiden oli tarkoitus jäädä viimeisiksi suuriksi kiertueiksi, sen jälkeen McCartney sanoi esiintyvänsä livenä vain korkeintaan satunnaisesti.[37]

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

McCartney Uruguayssa 2014

Päätös suurkiertueiden lopettamisesta ei pitänyt, ja heinäkuussa 2011 McCartney lähti uudelle Amerikan-kiertueelle, joka jatkui samana syksynä Euroopassa ja pysähtyi 12.12.2011 myös Suomeen Helsingin Hartwall-areenalle. Hän on esiintynyt ahkerasti sen jälkeenkin.

McCartney on kiistellyt tekemiensä Beatles-kappaleiden tekijänoikeuksista Sony/ATV:n kanssa vuodesta 2016 alkaen, jolloin Sony osti ne Michael Jacksonin perikunnalta. Juttu sovittiin oikeuden ulkopuolella kesällä 2017. Tekijänoikeuslain mukaan McCartneyn on määrä saada kappaleidensa oikeudet itselleen vuonna 2018, mutta oikeusjutulla hän oli pyrkinyt varmistamaan asian.[38]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul McCartneyn pikkuveli Michael on menestynyt viihdetaiteilija, koomikko ja valokuvaaja. Hän käytti taiteilijanimeä Mike McGear.[39]

Paul McCartney seurusteli englantilaisen näyttelijä Jane Asherin kanssa vuodesta 1963 vuoteen 1968, jolloin he purkivat kihlauksensa.[40]

McCartneyn ensimmäinen vaimo oli yhdysvaltalainen valokuvaaja Linda Eastman. He tapasivat lontoolaisessa klubissa toukokuussa 1967, alkoivat seurustella vuonna 1968 ja menivät naimisiin maaliskuussa 1969.[41] Linda kuoli rintasyöpään vuonna 1998. Heillä on kolme yhteistä lasta: Mary, Stella ja James. Paul myös adoptoi Lindan Heather-tyttären tämän aiemmasta avioliitosta. Lapsista Stella McCartney on tunnettu muotisuunnittelija, Mary McCartney on valokuvaaja, James McCartney on muusikko, ja Heather McCartney on savenvalaja ja taiteilija.[42]

McCartney vihittiin malli ja aktivisti Heather Millsin kanssa kesäkuussa 2002. Heille syntyi vuonna 2003 tytär Beatrice Milly.[42] Pariskunta erosi vuonna 2006. Hyvin riitaisan avioero-oikeudenkäynnin jälkeen vuonna 2008 McCartney määrättiin maksamaan Millsille erokorvausta 24,3 miljoonaa puntaa.[43]

McCartney vihittiin lokakuussa 2011 yhdysvaltalaisen Nancy Shevellin kanssa.[44]

Omaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul McCartneyn ja hänen vaimonsa omaisuudeksi vuonna 2017 arvioitiin 780 miljoonaa puntaa, mikä tekee McCartneysta Britannian rikkaimman elossaolevan muusikon.[45]

McCartney omistaa useita asuntoja ja maatiloja Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Hän hankki High Park Farm -tilan Skotlannin Kintyresta vuonna 1966 ja vetäytyi sinne Lontoosta vuonna 1970 viettämään yksinkertaista maalaiselämää vaimonsa kanssa. Linda McCartneyn kuoleman 1998 jälkeen Paul vähitellen lakkasi käymästä tilalla. Hän asuu nykyisin Lontoossa ja Manhattanilla, ja hänellä on asunnot myös Long Islandin The Hamptonsissa ja Beverly Hillsissä, tila Sussexissa ja talo Arizonassa.[46]

Aktivismi ja hyväntekeväisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

McCartney on eläinoikeusaktivisti. Hän on ollut kasvissyöjä vuodesta 1975 ja nykyisin vegaani.[47][48] Hän on ottanut näkyvästi kantaa kansainvälisen maamiinat kieltävän sopimuksen puolesta, kolmannen maailman velkojen anteeksiantamisen puolesta sekä hylkeenpyyntiä vastaan.[49]

McCartney harjoittaa laajamittaista hyväntekeväisyyttä. Hän tukee runsaskätisesti etenkin eläinoikeusjärjestöjä, ympäristöjärjestöjä, humanitäärisiä järjestöjä ja terveysjärjestöjä. Rahallisen tuen lisäksi hän on osallistunut useisiin hyväntekeväisyyskonsertteihin.[47]

Huumeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

McCartney alkoi käyttää kannabista 1960-luvun puolivälissä ja käytti huumetta säännöllisesti vuoteen 2015 saakka. Hänet pidätettiin toisinaan kannabiksen hallussapidosta, esimerikiksi vuonna 1980 kymmeneksi päiväksi Japanissa.[50]

McCartney kertoi Life-lehden haastattelussa vuonna 1967 käyttäneensä psykedeeli LSD:tä neljä kertaa. Hän kertoi ymmärtäneensä LSD:n myötä elämän mysteerin ja sen, että Jumala on olemassa. Haastattelusta syntyi suuri mediakohu. Samoihin aikoihin McCartney kokeili myös muita huumeita kuten kokaiinia ja heroiinia, mutta ei pitänyt kokemuksista.[51]

Levynmyynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

McCartneylla on ollut vuoteen 2016 mennessä 22 Britannian albumilistan ykkössijaa, enemmän kuin yhdelläkään toisella artistilla. Näistä 15 on Beatles-albumeja (mukaan lukien kokoelmat), 2 Wings-albumia ja 5 sooloalbumia (Ram, 1971; McCartney II, 1980; Tug of War, 1982; Give My Regards to Broad Street, 1984; ja Flowers in the Dirt, 1989).[52] McCartneyn ja hänen yhtyeidensä albumeja on myyty koko maailmassa 700 miljoonaa kappaletta.[53]

Tunnustukset ja palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

McCartney sai vuonna 1965 MBE-merkin. Kuningatar Elisabet II aateloi McCartneyn vuonna 1997 tämän palveluksista musiikille.[54]

McCartney nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1999, ja hän sai tähden Hollywood Walk of Famelle vuonna 2012.[55]

McCartneylla on lukuisia musiikki- ja elokuva-alan palkintoja ja ehdokkuuksia, kuten:[55]

Musiikillinen tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

McCartneyn tuotanto on monipuolista ja hän on tehnyt musiikillaan koukkauksia hyvin monille osa-alueille. Esimerkiksi Little Richard -tyylittely ”Long Tall Sally”, akustinen kappale ”Blackbird” sekä heavy metal -musiikkia ennakoinut kappale ”Helter Skelter” ovat hyviä esimerkkejä McCartneyn musiikillisesta monipuolisuudesta.

McCartneyta arvostetaan paitsi lauluntekijänä, myös yhtenä rockmusiikin merkittävimmistä basisteista. McCartney soittaa bassoa ja kitaraa vasemmalta puolelta. McCartneyn tunnusmerkiksi live-esiintymisissä muodostui hänen käyttämänsä Höfner-basso. Vuodesta 1965 eteenpäin levytyksissä esillä oli kuitenkin yhä enemmän Fenderin jazz-basso ja Rickenbacker 4001 -basso. Hän soittaa myös rumpuja, kitaraa ja pianoa sekä monia muita soittimia.

McCartney ei ole John Lennonin tapaan koskaan opetellut lukemaan nuotteja. Hän sanookin soittotaitonsa perustuvan ennemmin erilaisiin skaaloihin, kuin nuorena opeteltuihin sointuihin. Orkesterikappaleensa hän on tehnyt avustajan kanssa.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wingsissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Live-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soolokiertueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Paul McCartney World Tour, 1989–1990
  • Unplugged Tour, 1991
  • The New World Tour, 1993
  • Driving World Tour, 2002
  • Back in the World tour, 2003
  • '04 Summer Tour, 2004
  • The 'US' Tour, 2005
  • Secret Tour 2007, 2007
  • Summer Live '09, 2009
  • Good Evening Europe Tour, 2009
  • Up and Coming Tour, 2010–2011
  • On the Run Tour, 2011–2012
  • Out There Tour, 2013–2015
  • One on One, 2016–2017

Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • McCartney, Paul: Eilinen. (Many Years from Now, 1997.) Toimittanut Barry Miles. Suomentanut Minna Maijala. Helsinki: Jalava, 2002. ISBN 951-887-247-3.
  • Sounes, Howard: Paul McCartney. (Fab. An Intimate Life of Paul McCartney, 2010.) Suomentanut Sami Heino. Helsingissä: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-23741-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sounes 2011, s. 10.
  2. Sounes 2011, s. 12–16.
  3. Sounes 2011, s. 19–21.
  4. Sounes 2011, s. 23.
  5. Sounes 2011, s. 24–26.
  6. Sounes 2011, s. 29–33.
  7. Sounes 2011, s. 35–37.
  8. Sounes 2011, s. 42–43.
  9. Sounes 2011, s. 52–57.
  10. http://www.mybeatles.net/history.html
  11. a b c Barry Miles: Paul McCartney Encyclopædia Britannica. Viitattu 19.6.2017.
  12. Readers' Poll: What Is the Best Paul McCartney Song of All Time? Rolling Stone. 15.2.2012. Viitattu 27.6.2017.
  13. Mikal Gilmore: Inside the Making of 'Sgt. Pepper' Rolling Stone. 1.6.2017. Viitattu 27.6.2017.
  14. Sounes 2011, s. 171–172.
  15. Sounes 2011, s. 86–87.
  16. Sounes 2011, s. 300.
  17. Sounes 2011, s. 300–301.
  18. Sounes 2011, s. 299.
  19. Sounes 2011, s. 292–296.
  20. Sounes 2011, s. 339–341.
  21. a b c Thomas Erlewine: Paul McCartney & Wings AllMusic. Viitattu 3.7.2017.
  22. Huhtamäki, Mikael: Live In Finland – Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955–1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.
  23. Alice Vincent: Paul McCartney: 'Wings were terrible' The Telegraph. 24.5.2016. Viitattu 3.7.2017.
  24. Sounes 2011, s. 385.
  25. Sounes 2011, s. 387, 413.
  26. Sounes 2011, s. 403.
  27. Sounes 2011, s. 403–404, 413.
  28. Sounes 2011, s. 405–406.
  29. Sounes 2011, s. 419–421.
  30. Sounes 2011, s. 426–427.
  31. Sounes 2011, s. 427.
  32. Sounes 2011, s. 429.
  33. Sounes 2011, s. 436.
  34. Sounes 2011, s. 443–445.
  35. Sounes 2011, s. 451–458.
  36. Sounes 2011, s. 454–455.
  37. http://www.starpulse.com/news/index.php/2009/07/31/paul_mccartney_plans_his_final_tour
  38. Vesa Siltanen: Paul McCartney ja Sony sopivat kiistansa The Beatles -kappaleiden tekijänoikeuksista Soundi. 4.7.2017. Viitattu 4.7.2017.
  39. Chaz Lipp: Interview: Mike McGear McCartney Shares Extraordinary Life in New One-Man Show The Morton Report. 24.3.2014. Viitattu 5.7.2017.
  40. Jane Asher announces her split from Paul McCartney The Beatles Bible. Viitattu 26.6.2017.
  41. Sounes 2011, s. 185, 262–264.
  42. a b Paul McCartney Family Stars Changes. Viitattu 5.7.2017.
  43. Avioero maksoi Paul McCartneylle yli 30 miljoonaa euroa Savon Sanomat. 17.3.2008. Viitattu 6.7.2017.
  44. Paul McCartney kolmannen kerran naimisiin, Iltalehti 9.10.2011
  45. Megan Sutton: The richest musicians in the UK revealed Good Housekeeping. 4.5.2017. Viitattu 5.7.2017.
  46. Neil Tweedie: How Macca turned his back on the house that saved his sanity: Beatles legend hasn't been seen on estate for five years as he splits time between London and New York with his third wife Nancy Daily Mail. 22.9.2014. Viitattu 27.6.2017.
  47. a b Paul McCartney Inside Philantrophy. Viitattu 4.7.2017.
  48. Paul McCartney Looks Super Fit at 74, Credits Vegan Diet Foods4BetterHealth. 23.6.2016. Viitattu 4.7.2017.
  49. Peter Guy: Paul McCartney - People of Liverpool The Liverpool Echo. 8.5.2013. Viitattu 6.7.2017.
  50. 'I don't do it anymore': Paul McCartney reveals he's quit smoking pot now he's a granddad... and prefers to relax with a 'nice margarita' Daily Mail. 30.5.2015. Viitattu 26.6.2017.
  51. Sounes 2011, s. 198–199.
  52. Steve Marinucci: Paul McCartney Named U.K.'s Top Album Seller of All-Time Billboard. 22.7.2016. Viitattu 6.7.2017.
  53. Paul McCartney named the UK’s most successful albums act of all time The Telegraph. 22.7.2016. Viitattu 6.7.2017.
  54. Paul McCartney knighted History.com. Viitattu 27.6.2017.
  55. a b Paul McCartney Awards AceShowbiz.com. Viitattu 5.7.2017.
  56. The 43rd Academy Awards 1971 Oscars.com. Viitattu 5.7.2017.
  57. Paul McCartney Grammys. The Recording Academy. Viitattu 5.7.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Benson, Ross: Paul McCartney. Mies myytin takana. (Paul McCartney. Behind the Myth, 1992.) Suomentanut Maija-Leena Remes. Helsinki: Kirjayhtymä, 1992. ISBN 951-26-3724-3.
  • Norman, Philip: Paul McCartney: elämäkerta. Suomentanut Valkonen, Tero. Gummerus, 2016. ISBN 9789512092536.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paul McCartney.