Tom Jones

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo walesilaisesta laulajasta. Muita samannimisiä henkilöitä on listattu täsmennyssivulla.
Tom Jones
TomJonesporijazz2011.jpg
Tom Jones esiintymässä Pori Jazz festivaalilla 2011.
Syntynyt 7. kesäkuuta 1940 (ikä 76)
Oikea nimi Thomas John Woodward
Kotipaikka Walesin lippu Pontypridd, Wales
Aktiivisena 1963–
Tyylilajit pop, soul, viihdemusiikki, gospel, tekno, dance, rock
Laulukieli Englanti
Ammatit Laulaja, näyttelijä, sanoittaja
Soittimet Laulu
Yhtyeet The Senators
Levy-yhtiöt Tower Records (record label), Columbia, Decca, Parrot, Epic, Jive, Island Universal
Kotisivut www.tomjones.com

Tom Jones (oikealta nimeltään Sir Thomas John Woodward, s. 7. kesäkuuta 1940 Pontypridd, Wales)[1] on walesilainen laulaja. Hän on esittänyt 1960-luvun puolivälissä alkaneella urallaan monipuolisesti muun muassa rockia, rhythm ’n’ bluesia, viihdemusiikkia, countrya, soulia ja dancea. Hänen albumeitaan on myyty yli 150 miljoonaa kappaletta[2].

Jones teki läpimurtonsa vuonna 1965 singlellä ”It’s Not Unusual”. Muita Jonesin uran alkuvuosien tunnetuimpia lauluja ovat ”Delilah” ja ”What’s New Pussycat”. Listamenestyksensä lisäksi Jonesista tuli vuodesta 1968 alkaen Las Vegasin suurimpia vetonauloja, ja hän sai oman televisio-ohjelman. Jonesin suosio hiipui 1980-luvun alkuun mennessä. Hän palasi suosituksi vuonna 1987 julkaistuaan versionsa kappaleesta ”Kiss”. Hänen myöhempiä hittejään ovat olleet esimerkiksi ”Sex Bomb” ja ”If I Only Knew”.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thomas John ”Tommy” Woodward syntyi 7. kesäkuuta 1940 Treforestin kylässä Pontypriddin kaupungin kupeessa Rhonddan laaksojen hiilikaivosalueella Etelä-Walesissa. Hänen vanhempansa olivat kaivosmies Thomas Woodward (k. 1981[3]) ja äiti Freda Woodward (o.s. Jones, k. 2003[4]), ja hänellä on isosisko Sheila.[5]

12-vuotiaana Tomilla diagnosoitiin tuberkuloosi, joka piti hänet vuoteenomana 14-vuotiaaksi saakka.[6]

Tomin vanhemmat olivat innokkaita laulajia ja hänen setänsä lauloivat mieskuorossa, kuten miehillä oli Walesissa usein tapana. George-setä opetti Tomille laulamista ja esiintymistä, ja Edwin-setä käytti nuorta Tomia baareissa esiintymässä. Tom kuunteli 1950-luvulla ikätovereidensa tapaan yhdysvaltalaista rock'n'roll-musiikkia. Hän lisäsi usein omaa tulkintaansa koulussa laulamiinsa tuttuihin kappaleisiin ja osoitti jo nuorena taipumusta soololaulajaksi.[7]

Teini-ikäisenä Tom oli jengiläinen, tappelija ja pikkurikollinen, mutta hänen onnistui välttää rikosrekisteri perheensä hyvän maineen ansiosta. Jonesin mukaan hänen huono menestyksensä koulussa johtui lukihäiriöstä. Tomin tyttöystävä Linda tuli raskaaksi 15-vuotiaana, ja pari meni naimisiin vuonna 1957. Heidän poikansa Mark syntyi kuusi viikkoa häiden jälkeen, kun Tom oli 16-vuotias. Tom elätti perhettään pienipalkkaisilla tehdas- ja rakennustöillä.[8]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulajanuran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jones aloitti keikkailun paikallisilla esiintymislavoilla vuonna 1957 yhä Tommy Woodward -nimisenä. Vuonna 1961 hän liittyi laulusolistiksi yhtyeeseen nimeltä The Senators ja otti taiteilijanimekseen Tommy Scott. Yhtye kiersi Rhonddan laaksoseudun klubeja ahkerasti, mutta Walesin ulkopuolella yhtyeestä ja Jonesista ei edelleenkään tiedetty mitään. Vuonna 1963 Senators nauhoitti Lontoossa seitsemän kappaletta, mutta levy-yhtiöt eivät olleet kiinnostuneita julkaisemaan niitä. Yhtyeen onni kääntyi, kun tunnettu lontoolainen DJ Jimmy Savile, johon Jones oli tutustunut, toimitti yhtyeen demon Decca-yhtiöön. Deccan Peter Sullivan kiinnostui yhtyeestä ja meni katsomaan heidän esiintymistään Pontypriddin työväenkerholle, missä Jonesin taidot tekivät häneen vaikutuksen. Jones oli jo tuolloin paitsi hyvä ja omaperäinen laulaja, myös karismaattinen ja kesytön lavaesiintyjä. Vuonna 1964 Jones teki managerisopimuksen lontoolaistuneen walesiläisen laulajan ja lauluntekijän Gordon Millsin kanssa, ja Senators muutti asumaan Lontooseen.[9]

Jones oli käyttänyt taiteilijanimeä Tommy Scott, mutta Lontoossa Mills nimesi hänet vuoden 1963 hittielokuvan Tom Jones – hulivilihurmuri mukaan Tom Jonesiksi. Jones oli sattumalta myös Tomin äidin tyttönimi, mutta manageri ei sitä tiennyt. Samalla Jonesin yhtye nimettiin The Playboysiksi ja myöhemmin Squiresiksi. Jones ja yhtye tekivät keikkoja muun muassa Rolling Stonesin lämmittelijänä, mutta Jonesin miehekäs lavaesiintyminen, nahkahousut ja puoliavoin paita herättivät managereissa vastustusta aikana, jolloin mieslaulajilta odotettiin siistiä pukeutumista. Jonesin ja Playboysin ensisingle "Chills and Fever" ei menestynyt, ja kuusi kuukautta Lontoossa rähjäisissä oloissa rutiköyhänä elänyt Jones oli murtunut ja epätoivoinen. Hän harkitsi kotiin palaamista ja jopa metrojunan eteen heittäytymistä.[10]

Läpimurto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1965 Jones teki läpimurtonsa. Tammikuussa 1965 Decca julkaisi Jonesin ja studiomuusikoista koostuneen taustabändin levytyksen, Motown-soundia ja puhallinorkesteria yhdistelevän, Peter Sullivanin tuottaman singlen "It's Not Unusual", joka on säilynyt yhtenä Jonesin tunnetuimmista kappaleista. Single nousi maaliskuussa 1965 Englannin listojen kärkeen.[10] Menestystä jatkoi Burt Bacharachin kirjoittama "What's New Pussycat" sekä esiintymiset Ed Sullivan Show'ssa ja Yhdysvaltain konserttisaleissa. Samana vuonna Jones julkaisi kaksi ensimmäistä albumiaan Along Came Jones ja It's Not Unusual. Niitä seurasi raskas Yhdysvaltain-kiertue ja sen myötä pitkän ystävyyssuhteen alkaminen Jonesin idolin Elvis Presleyn kanssa. Vuonna 1965 Jones sai myös esittää James Bond -elokuvan Pallosalama tunnussävelmän "Thunderball". Vuonna 1966 Jones sai Grammy-palkinnon parhaana uutena artistina.[11]

Tom Jones esiintymässä Engelbert Humperdinckin kanssa 1969

Manageri Gordon Millsin tallissa oli samaan aikaan myös Engelbert Humperdinck, jonka kanssa Jones kilpaili 1960-luvun lopulla listasijoituksista. Jones sai lauluntekijöiltään esitettäväkseen seksikkäimmät laulut, ja Humperdinck levytti romanttiset kappaleet.[12]

Vuonna 1966 Jones levytti suurimman hittinsä, balladin "Green Green Grass of Home", jonka hän oli kuullut Jerry Lee Lewisin country-albumilla.[13]

Las Vegas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1966 Jonesin manageri Gordon Mills halusi Tom Jonesista tähden Las Vegasiin. Jones oiotti hampaansa ja korjautti nuorena tappeluissa murtuneen nenänsä. Hän vaihtoi myös entisen karkean musiikki- ja pukeutumistyylinsä hienostuneempaan. Ennen Vegasia Jones esiintyi New Yorkin kuuluisassa Copacabanan yökerhossa, jonne kaupungin mafiosot kerääntyivät, ja jota pidettiin porttina mafian johtamaan Vegasiin. Copacabanassa sai alkunsa kuuluisa Jonesin yleisön tapa, jossa naiskatsojat heittelevät Jonesille alushousujaan, joihin Jones niihin aikoihin pyyhki otsansa. Jones kiinnitettiin pian Vegasiin, ja hän aloitti esiintymiset Flamingo-kasinolla maaliskuussa 1968. Hänestä tuli kaupungissa suurmenestys ja yksi maailman parhaiten palkattuja laulajia vaikka ei koskaan aivan saavuttanutkaan Elvis Presleyn menestystä[14]. Vuonna 1971 Jones siirtyi Caesars Palacen palkkalistoille ja esiintyi siellä vuoteen 1984 saakka.[15] Paul Ankan mukaan Jones esiintyi Vegasissa niin monta vuotta siksi, koska hänen peliriippuvainen managerinsa Gordon Mills tarvitsi Jonesin avulla saamiaan tuloja pelivelkojensa maksuun[16]. Jones ei itse koskaan ollut kiinnostunut uhkapeleistä.[16]

Tom Jones Show[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tom Jones ja Janis Joplin vuonna 1969 Tom Jones Showssa

Vuosina 1969–1971 Jones teki yhdysvaltalaiselle ABC-televisiokanavalle varietee-televisio-ohjelmaa Tom Jones Show, jota kuvattiin Lontoossa ja Los Angelesissa. Ohjelmassa oli sketsejä, Jonesin lauluesityksiä ja vierailevia esiintyjiä, joiden kanssa Jones lauloi myös duettoja. Ohjelma oli tyyliltään viihteellinen, mutta Jones kutsui vieraikseen myös vanhoja rock'n'roll-idoleitaan, kuten Little Richardin ja Jerry Lee Lewisin. Jonesilla oli usein vaikeuksia show’nsa tanssiosuuksien, näyttelemisen ja etenkin spontaanin jutustelun kanssa, vaikka hänen taitonsa kehittyivätkin ajan myötä. Ohjelma teki Jonesista tunnetun Yhdysvaltain joka kolkassa, mutta vähensi hänen suosiotaan Britanniassa, osin siksi että siellä jaksot nähtiin vain mustavalkoisina.[17]

Veropakolaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1974 Britannian verolait olisivat edellyttäneet Jonesin maksavan lähes koko omaisuutensa pois veroina, minkä välttääkseen hän ei enää voinut palata Britanniaan edes lyhyeksi aikaa. Jones joutui elämään Yhdysvaltain ja Barbadoksen välillä matkustellen, sillä hän ei verosyistä saanut myöskään oleskella Yhdysvalloissa kuutta kuukautta kauempaa kerrallaan. Vuonna 1976 Jones muutti vaimoineen Dean Martinilta ostamaansa kartanoon Bel Airissa Kaliforniassa.[18]

Suosion notkahdus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoteen 1971 mennessä Jones oli myynyt jo yli 30 miljoonaa levyä.[19] Jones sai 1960-luvun lopulta vuoteen 1972 asti vielä hittejä kappaleilla "Delilah", "She's a Lady", "Till" ja "Young New Mexican Puppeteer", mutta niiden jälkeen hän katosi 15 vuodeksi Britannian hittilistoilta.[20]

Jones yritti aloittaa elokuvauraa 1970-luvulla, mutta kaikki hänen elokuvaprojektinsa kariutuivat. Hän esiintyi kuitenkin muutamassa televisioelokuvassa. Vuonna 1980 hän teki lyhytikäisen sarjan Tom Jones: Coast to Coast.[21]

1980-luvun alussa Jonesin ura oli aallonpohjassa. Hänen esiintymislavansa pienenivät vuosi vuodelta, ja hän teki joitain country-albumeja, jotka eivät menestyneet country-listojen ulkopuolella.[22] Jonesin pitkäaikainen manageri ja rakas ystävä Gordon Mills kuoli syöpään 1986. Hänen tilalleen Jones otti managerikseen poikansa Mark Woodwardin.[23]

Paluu huipulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusi manageri Woodward alkoi uudistaa Jonesin imagoa ja nuorentaa taustajoukkoja. Jones sai pitkästä aikaa menestystä listoilla vuonna 1987 kun "A Boy from Nowhere" nousi brittilistojen kakkoseksi. Jones esiintyi myös menestysmusikaalissa Matador.[24] Samana vuonna Jones esiintyi Channel 4:n musiikkiohjelmassa The Last Resort. Hänen siinä esittämänsä versio Princen kappaleesta "Kiss" ja siitä seuraavana vuonna levytetty menestyssingle osoittautuivat hänen urallaan käännekohdaksi, joka nosti hänet takaisin maineeseen uudella nuorekkaalla imagolla.[25]

1990-luvun alussa Jones teki normaalien kiertueiden ja vaisusti myyneiden levytysten lisäksi useita hyväntekeväisyyskonsertteja ja hyväntekeväisyyslevytyksiä. Hän aloitti myös nuorelle yleisölle tarkoitetun televisiosarjan The Right Time, joka jäi tosin lyhytikäiseksi.[26]

Vuonna 1993 Jones teki levytyssopimuksen Interscopen kanssa ja tuloksena oli The Lead and How to Swing It, jonka singlestä "If I Only Knew" tuli hitti Britanniassa.[27] 1990-luvulla Jones esiintyi muutamassa elokuvaroolissa omana itsenään.[28]

Jones esiintyi Glastonburyn festivaalilla 1995 yhtenä pääesiintyjistä.[29]

Vuonna 1999 Jones levytti albumin Reload, joka sisältää Jonesin ja tunnettujen laulajien duettoja. Reloadista tuli Jonesin ensimmäinen brittilistan ykkösalbumi vuoden 1975 jälkeen, ja myös siltä otetut singlet menestyivät hyvin. Levyn menestyksen ansiosta Madame Tussaudsin vahakabinetti palautti Jonesin galleriaansa 20 vuoden poissaolon jälkeen.[30]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tom Jones vuonna 2009.

Jones esiintyi vuoden 2000 alussa Washingtonissa vuosituhatjuhlissa presidentti Bill Clintonin kutsusta. Sen jälkeen hän lähti uransa pisimmälle maailmankiertueelle. Samana vuonna hän äänitti kappaleen ”Perfect World” Disneyn animaatioon Keisarin uudet kuviot.[31] Jones sai vuoden 2000 Brit Awards -palkinnon vuoden parhaana miesartistina.[32]

Vuonna 2001 Jones sai Silver Clef -palkinnon elämäntyöstään.[31]

Jones julkaisi seuraavan albuminsa Mr. Jones vuonna 2002. Vuonna 2003 Jones julkaisi neljän CD:n kokoelman uransa ajalta sekä Greatest Hits -kokoelmalevyn. Hän sai Brit Awardin merkittävästä panoksestaan musiikille.[31]

Vuonna 2004 Jones julkaisi Jools Hollandin kanssa tehdyn albumin Tom Jones & Jools Holland.[31] Singlestä "Sex Bomb" tuli vuonna 2004 suuri hitti Yhdysvaltain klubilistoilla.

Jonesin 65-vuotisjuhlakonsertissa 28. toukokuuta 2005 Pontypriddissa oli 25 000 hengen yleisö. Konsertti oli Jonesin ensimmäinen syntymäkaupungissaan vuoden 1964 jälkeen.[33]

Kuningatar Elisabet II löi Jonesin ritariksi 29. maaliskuuta 2006. Brittiläisen imperiumin ritarikunnan upseeriluokan merkin (OBE) Jones oli saanut vuonna 1999.[34]

Vuonna 2008 julkaistulla albumilla 24 Hours oli ensi kertaa lauluja, joita Jones itse on ollut kirjoittamassa.[33]

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jones esiintyi vuonna 2010 Help for The Heroes -konsertissa 50 000 ihmiselle.

Jones teki 90 minuuttia kestäneen esiintymisen Red Cross Ball -hyväntekeväisyystapahtumassa ja kuittasi siitä Daily Mirrorin mukaan 3,73 miljoonaa euroa, suurimman yhdestä keikasta maksetun summan.[35]

Jones oli Kuningatar Elisabet II:n 60-vuotisen hallitsijakauden kunniaksi järjestetyn konsertin pääesiintyjiä.

Jones on vuodesta 2012 alkaen ollut The Voice UK -kykyjenetsintäohjelman yksi neljästä tuomarista.[36]

Jones esiintyi yhdessä Jessie J:n kanssa vuoden 2015 Grammy-gaalassa.

Jonesin omaelämäkerta Over The Top And Back julkaistiin syksyllä 2015.[37]

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jones on aina ollut hyvin monipuolinen laulaja ja on esittänyt erityylistä musiikkia. Hän kertoi haastattelussa 2000-luvulla:[38]

»Olen muuntautumiskykyinen ja pidän hyvin erityyppisistä lauluista. Monet artistit, jotka aloittivat uransa 1960-luvulla, ovat edelleen mukana samoissa kuvioissa, mutta minä halusin päästä eteenpäin. Kyllä minä edelleen esitän monista niistä lauluista, joita tein silloin, mutta kokeilut uuden materiaalin parissa on se juttu, joka pitää minut liikkeessä. Se on jännittävää ja siinä on enemmän haastetta. Mutta en koskaan lähde yrittämään sellaista, josta en usko selviytyväni. En missään nimessä yrittäisi muuttaa tyyliäni täydellisesti.»

Jones on itse tehnyt vain kolme omaa kappaletta.[39]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jones asuu nykyisin Los Angelesissa. Hänen kerrotaan pitävän huolta ikääntyvästä äänestään esimerkiksi käyttämällä matkustaessaan ilmankostutinta, jotta hänen kurkkunsa ei kuivaisi.[40]

Jones oli naimissa Melinda "Linda" Woodwardin kanssa vuodesta 1957 tämän kuolemaan huhtikuussa 2016 asti.[41] Jonesilla on avioliitostaan poika Mark Woodward (s. 1957). Hänellä on myös lyhyestä suhteesta poika Jonathan (s. 1988), jota Jones ei ole kuitenkaan halunnut tavata.[42] Vuonna 1983 Jonesista tuli isoisä, kun Markille syntyi poika.[3]

Jones oli aina uskoton vaimolleen, mutta he pysyivät siitä huolimatta naimisissa. Jones makasi oman kertomansa mukaan parhaimmillaan 250 naisen kanssa vuosittain. Hänen suhteistaan vakavin oli Supremes-laulaja Mary Wilson 1960-luvun lopulla[43].[44] Vuosina 1973–74 Jonesilla oli paljon lehtijulkisuutta saanut suhde Miss Maailman 1973 Marjorie Wallacen kanssa[45]. Elämänkertoja Robin Eggar kutsuu kyltymätöntä Jonesia hurmaavaksi mutta laskelmoivaksi seksiaddiktiksi[46].

Jones kertoi itse haastattelussa:[47]

»Ilman vaimoani olisin ollut naimisissa jo viisi tai kuusi kertaa. Olen pohtinut asiaa monelta kantilta ja uskon tämän olevan kaikkein edullisin tilanne. Jos me eroaisimme, ei minulla olisi asiat yhtään paremmin, eikä hän ole koskaan sanonut haluavansa lähteä, joten miksi minun pitäisi muuttua? Hän hyväksyy sen, että minulla on suhteeni, vaikkei siitä pidäkään eikä sano etteikö se haittaisi. Hän vain käskee minua olemaan varovainen.»

Jones sanoo, ettei monista 1970-luvun tähdistä poiketen ole koskaan käyttänyt huumeita. Hän on aina juonut paljon alkoholia, mutta pitää huumeidenkäyttöä tuhoisana artistin esiintymiskyvylle.[48] "En koskenut huumeisiin, koska näin, mitä se sai aikaan. Kokaiini ja kaikki se sonta, jota viihdealan ihmiset vetivät vessassa – se ei näyttänyt houkuttelevalta. Ja sen lisäksi pilvi haisi karmealta."[49]

Vuonna 2011 Jones vähensi alkoholinkäyttöään ja laihdutti yli 13 kilogrammaa kivikautisella ruokavaliolla.[50] Jones lopetti hiustensa värjäämisen vuonna 2009.[51] Hänelle on tehty useiden nenän ja hampaiden korjausleikkausten lisäksi alaleuan rasvaimuja ja silmäpussien pienennys. Hän on käynyt 1990-luvulla myös kasvojenkohotuksessa. Vuonna 1989 häneltä leikattiin äänihuulikyhmyt.[52]

Tom Jones Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tom Jones esiintymässä Turun Linnan Juhlilla vuonna 2012
  • Turku 10. toukokuuta 1995[53]
  • Turku 17. maaliskuuta 1997[53]
  • Paraisten Rowlit-festivaali heinäkuussa 2000[54]
  • Turku 8. syyskuuta 2001, Helsinki 9. syyskuuta ja Tampere 10. syyskuuta[55]
  • Hartwall-areena ja Turkuhalli 2003
  • Hartwall-areena 20. syyskuuta 2009
  • Pori Jazz, Kirjurinluoto 14. heinäkuuta 2011 noin 18 000 ihmisen edessä
  • Turku 22. elokuuta 2012 Turun linnan juhlilla
  • Jonesin on määrä esiintyä Jyväskylässä, Satama Yö festivaalilla 12.kesäkuuta 2015.

Saavutukset ja palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1965: Grammy-palkinto "Paras uusi artisti"
  • 1967: "Paras vokalisti" Yhdysvaltain tiskijukkien äänestyksessä.
  • 1967: Rikkoi kaikkien aikojen lipunmyyntiennätykset kahdessa Lontoo arvostetuimmassa esiintymispaikassa, The Talk of Town -yökerhossa sekä Palladium teatterissa.
  • 1969: Variety Club of Great Britain -säätiön myöntämä "Vuoden viihdepersoona" -palkinto.
  • 1969: "Paras TV-esiintyjä"
  • 1969: "Paras mieslaulaja"
  • 1969: "Paras TV-artisti"
  • 1970: Amerikan viihdeteollisuuden Fiars Club -yhdistyksen myöntämä "Vuoden viihdyttäjä" -palkinto.
  • 1970: Rikkoi New Yorkin Madison Square Gardenin lipunmyyntiennätyksen.
  • 1972: Valittiin maailman seksikkäimmäksi mieheksi erään naistenlehden äänestyksessä.
  • 1992: Pyydettiin osallistumaan The World Choir -tapahtumaan Cardiffin Arms Park Stadionilla.
  • 1999: Brittiläisen imperiumin upseerin arvonimi (Officer of the British Empire, OBE) uuden vuoden kunniamerkkien jaossa.[34]
  • 2000: Bambi-palkinto (Saksalaisen TV-lehden Bild und Funkin vuosittain myöntämä TV- ja mediapalkinto) "Vuoden comebackin" johdosta.
  • 2003: World Award -palkinto "merkittävästä musiikillisesta ansiosta" (Outstanding Contribution to Music)
  • 2003: World Music Avard -palkinto Monacossa "merkittävästä musiikillisesta elämäntyöstä" (Lifetime Achievement Award for Outstanding Contribution to Music)
  • 2006: Ritarin arvo palveluksista musiikin hyväksi kuningatar Elisabet II:n vuosittaisessa uuden vuoden kunniamerkkien jaossa.[34]
  • 2010: Kunniapalkinto Music Industry Trusts' Award -gaalassa Lontoossa, pitkän uransa kunniaksi.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva Rooli Vuosi
Hex - 1973
Silk n' Sabotage Valokuvaaja 1994
Vauhtikaksikko (The Jerky Boys) Itseään 1995
Mars hyökkää! Itseään 1995
Agnes Browne Itseään 1999

Tv-esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TV-ohjelma Rooli Vuosi
Fresh Prince of Bel-Air Itseään 1991
The Simpsons Itseään 1992
Duck Dodgers Itseään -

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tom Jonesin diskografia sisältää studioalbumien lisäksi singlet, DVD:t ja muut julkaisut.
vuosi Albumi Korkein listasijoitus
UK US US Country CAN
1965 Along Came Jones 11
What's New Pussycat 114
A-tom-ic Jones
It's Not Unusual 54
1966 From the Heart 23
Green, Green Grass of Home 3 65
1967 Funny Familiar Forgotten Feelings
13 Smash Hits 5
1968 Delilah 1
The Tom Jones Fever Zone 14 25
Help Yourself 4 5 3
1969 This Is Tom Jones 2 4 4
1970 Tom 4 6 4
I (Who Have Nothing) 10 23 21
1971 Tom Jones Sings She's a Lady 9 17 12
1972 Close Up 17 64 19
1973 The Body and Soul of Tom Jones 31 93
1974 Somethin' Bout You Baby I Like
1975 Memories Don't Leave Like People Do
1977 Say You'll Stay Until Tomorrow 76 3 63
What a Night
1978 The Country Side of Tom Jones
1979 Rescue Me
Do You Take This Man
1981 Darlin' 179 19
1982 Country 21
1983 Don't Let Our Dreams Die Young 9
1984 Love Is on the Radio 40
1985 Tender Loving Care 54
1989 At This Moment 34
1991 Carrying a Torch 44
1994 The Lead and How to Swing It 55
1998 From The Vaults
1999 Reload 1 15
2002 Mr. Jones 36
2004 Tom Jones & Jools Holland (with Jools Holland) 5
2008 24 Hours 32 105
2010 Praise & Blame 2
2012 Spirit in the Room
2015 Long Lost Suitcase

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tom Jones BBC Music
  2. Tom Jones yllättää gospelilla
  3. a b Eggar, s. 261
  4. Russell, s. 179
  5. Eggar, s. 17–20
  6. Eggar, s. 14–15
  7. Eggar, s. 21–24
  8. Eggar, s. 31–36
  9. Eggar, s. 38–51
  10. a b Eggar, s. 70–77
  11. Eggar, s. 84–88
  12. Eggar, s. 95–96
  13. Eggar, s. 93–94
  14. Eggar, s. 217
  15. Eggar, ss. 114–123
  16. a b Eggar, s. 216
  17. Eggar, s. 152–163
  18. Eggar, s. 196–199
  19. Tom Jones keikalle Suomeen 13.1.2003. Kaleva. Viitattu 4.11.2012.
  20. Eggar, s. 98–103
  21. Eggar, s. 268–270
  22. Eggar, s. 270–271
  23. Eggar, s. 278
  24. Eggar, s. 283–287
  25. Eggar, s. 288–291
  26. Eggar, s. 301–309
  27. Eggar, s. 310–312
  28. Eggar, s. 315–316
  29. Tom Jones biography - part five BBC. Viitattu 16.9.2016.
  30. Eggar, s. 322–326
  31. a b c d Tom Jones biography - part six BBC. Viitattu 16.9.2016.
  32. Eggar, s. 335
  33. a b Tom Jones biography - part seven BBC. Viitattu 16.9.2016.
  34. a b c Tom Jones collects his knighthood 29.3.2006. BBC News. Viitattu 5.11.2012.
  35. http://viihde.fi.msn.com/article.aspx?cp-documentid=154297361 3.8.2010. Viihde.fi. Viitattu 4.11.2012.
  36. Tom Jones judges the voice of UK BBC. Viitattu 4.11.2012.
  37. Cheat on the wife? A nice boyo like me? Tom Jones has a remarkable life story to reveal - but he doesn't always tell it 15.10.2015. Viitattu 16.9.2016.
  38. Russell, s. 175
  39. Eggar, s. 323
  40. Tom Jones haluaa kuulostaa Amy Winehouselta 2008. Yle. Viitattu 4.11.2012.
  41. Sir Tom Jones's wife, Lady Melinda Rose Woodward, dies of cancer, The Telegraph 12.4.2016
  42. Andrew Dagnell: Tom Jones admits he is father of US singer 14.12.2008. Wales Online. Viitattu 4.11.2012.
  43. Eggar, s. 104–110
  44. Charlotte Williamson: Tom Jones: 'Acting is harder than I thought. I was out of my comfort zone' 22.4.2012. The Telegraph. Viitattu 4.11.2012.
  45. Eggar, s. 200–204
  46. Eggar, s. 239
  47. Eggar, s. 257–258
  48. Eggar, s. 170
  49. Tom Jones: Selvisin hengissä, koska en koskenut huumeisiin 2008. Uusi Suomi. Viitattu 4.11.2012.
  50. How Tom Jones turned caveman to shed two stone in just five months 21.6.2011. Mail Online. Viitattu 4.11.2012.
  51. Tom Jones, 70, finally looks as old as his 53-year-old son as he stops dyeing his hair Daily Mail. 27.7.2010. Viitattu 16.9.2016.
  52. Eggar, s. 293–295
  53. a b [1]
  54. [2]
  55. [3]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]