The Beatles

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

The Beatles

Beatles logo.svg
The Beatles vuonna 1964. Vasemmalta oikealle: John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr.
The Beatles vuonna 1964. Vasemmalta oikealle: John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr.
Tiedot
Toiminnassa 1960–1970
Tyylilaji rock
pop rock
psykedeelinen rock
rock and roll
beatmusiikki
taiderock
rhythm and blues
country rock
Kotipaikka Liverpool, Britannia
Laulukieli englanti
Jäsenet

John Lennon, laulu, kitara, huuliharppu, koskettimet, 1960–1969
Paul McCartney, laulu, basso, kitara, koskettimet, 1960–1970
George Harrison, laulu, kitara, sitar, 1960–1970
Ringo Starr, rummut, laulu, 1962–1970

Entiset jäsenet

Stuart Sutcliffe, basso, 1960–1961
Pete Best, rummut, 1960–1962

Levy-yhtiö

Apple Records
EMI

Kotisivut

The Beatles oli vuonna 1960 perustettu ja vuonna 1970 hajonnut brittiläinen rock-yhtye. Sen äänitteiden myynti on arvioiden mukaan ylittänyt miljardin kappaleen rajan[1], mikä on tehnyt siitä kaupallisesti menestyksekkäimmän yhtyeen.

The Beatlesin jäsenet olivat liverpoolilaiset John Lennon (komppikitara, huuliharppu koskettimet ja laulu), Paul McCartney (basso, kitara ja koskettimet ja laulu), George Harrison (soolokitara, sitar ja laulu) ja Ringo Starr (oik. Richard Starkey, rummut, lyömäsoittimet ja laulu). Lennon ja McCartney, jotka myös sävelsivät suurimman osan yhtyeen tuotannosta olivat pääasiallisimmat solistit. Lennonin ja McCartneyn tekemien kappaleiden tekijöiksi merkittiin sovitusti aina molemmat, vaikka ne olisivat tehdyt suurimmaksi osaksi tai kokonaan yksin.[2]

The Beatles julkaisi tärkeimmät levytyksensä vuosina 1965-69. Ne olivat Rubber Soul (1965), Revolver (1966), Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band (1967), The Beatles (”Valkoinen tupla”, 1968) ja Abbey Road (1969)

The Beatles on popmusiikin keskeisimpiä yhtyeitä. Yhtyeessä ilmeni ensimmäistä kertaa rock- ja popyhtyeiden merkittävimmät osatekijät samanaikaisesti. Yhtyeen jäsenet sävelsivät musiikkia itse ja myös esittivät sen sekä studiossa että lavalla.[2] Beatles vakiinnutti The Shadowsin ohella peruskokoonpanon kaksi kitaraa, basso ja rummut. Yhtyeessä ei ollut perinteistä tähtisolistia, vaan yhtyettä seurattiin kokonaisuutena vaikkakin eri jäsenillä oli ihailijoita. Yhtye hyötyi tehokkaasta tiedonvälityksestä, ja oheistuotteet olivat merkittävä osa ihailijakulttuuria. Manageri Brian Epstein loi yhtyeelle tietoisen ulkoisen tyylin ja julkisuuskuvan, muttei puuttunut musiikkiin. Beatlesilla oli suuri vaikutus siihen, että muusikot alkoivat enemmän itse tehdä musiikkiaan ja että pop-musiikkia alettiin pitää omana taiteen lajina.

The Beatles aloitti uransa soittamalla pääasiassa rock and rollia. Kun yhtye alkoi tehdä levyjä, musiikki muuttui poptyylisemmäksi ja lauluharmonioiden leimaamaksi. Yhtye esitti ensimmäisillä albumeilla sekä omia lauluja että cover-versioita. The Beatles kehittyi ja uudistui musiikillisesti sekä studioteknisesti 1960-luvun puolivälissä. Vuoteen 1967 mennessä yhtye oli siirtynyt pääasiassa psykedeelisen rockiin ja kokeellisempiin sovituksiin, joissa hyödynnettiin studiotekniikan kehitystä. Kuitenkin myös tuolloin melodisuus säilyi ja kappaleet ovat yksittäisiä esityksiä. Psykedeelisen kauden jälkeen yhtye pyrki palaamaan studioteknisesti karsitumpaan ilmaisuun.[2] Myös yhtyeen jäsenten soolourat ovat olleet menestyksekkäitä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatlesin historia alkaa vuodesta 1957, jolloin liverpoolilaiset nuoret John Lennon ja Paul McCartney alkoivat soittaa yhdessä.[3] Lennon perusti The Quarrymen -nimisen skiffle-yhtyeen, johon McCartney liittyi samana vuonna tehtyään Lennoniin vaikutuksen kitaransoittotaidollaan ja musiikkimaullaan. Paulin ystävä George Harrison liittyi yhtyeeseen vuonna 1958 Paulin esiteltyä tuolloin vasta 14-vuotiaan Georgen Johnille.[4] Kolmikon lisäksi yhtyeessä soitteli vaihtuva joukko muitakin muusikoita. Vuonna 1960 yhtyeeseen liittyi basisti Stuart Sutcliffe.[3]

Beatlesin synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quarrymen vaihtoi ensin nimekseen The Silver Beetles.[3] Nimi The Beatles otettiin käyttöön elokuussa 1960.[5] Lennon kertoi myöhemmin nimestä, että ”näyssä mies ilmestyi heille liekehtivässä piiraassa ja sanoi: teidän nimenne on oleva Beetles A:lla”.[6] The Beatles -nimi viittaa beatmusiikkiin, jota yhtye alkuaikoinaan edusti, ja samalla se on kunnianosoitus muille samantyyppisiä nimiä käyttäneille yhtyeille, etenkin Lennonin ihailemalle Buddy Hollyn The Crickets -yhtyeelle (crickets tarkoittaa sirkkoja, beetles kovakuoriaisia).

Yhtye esiintyi Liverpoolissa muun muassa Jacaranda- ja Casbah-klubeilla sekä teki pieniä kiertueita. Saatuaan vuonna 1960 keikkatarjouksen Hampurista yhtyeen piti hankkia vakituinen rumpali, joksi suostui Harrisonin ystävä, Pete Best, Casbah-klubin omistajattaren poika.

Esiintymismatkat Hampuriin (1960–1962)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hampurissa yhtye asusti pahamaineisella punaisten lyhtyjen alueella, elokuvateatterin takana olevassa varastossa. Yhtyeen jäsenet käyttivät piristäviä lääkkeitä jaksaakseen soittaa joka ilta kahdeksasta kahteen aamulla.[7] Yhtyeen managerina toimi tuolloin Allan Williams.

Yhtyeen musiikki oli tuolloin rock'n'roll-painotteista, mutta mukana oli myös ikivihreitä balladeja tasapainottamassa ohjelmistoa. George Harrison oli ensimmäisen Hampurin visiitin aikaan vielä alaikäinen. The Beatlesin eräs esiintyminen keskeytyikin äkillisesti, kun hänet pidätettiin kesken esiintymisen ja karkotettiin maasta. Samalla selvisi, että yhtye esiintyi ilman asianmukaista työlupaa. Paljastuminen oli Beatlesin entisen klubin omistajan kosto siitä, että yhtye siirtyi toiseen paikkaan saatuaan paremman palkkio- ja majoitustarjouksen. Harrison on itse kuvaillut Hampurin aikaa näin: "Paikka oli täynnä prostituoituja ja transvestiittejä ja kaiken keskellä olin minä, 17-vuotiaana."

Yhtye palasi Liverpooliin, ja kun Harrison täytti 18 vuotta Beatles suuntasi takaisin Hampuriin 1961. Yhtye tienasi tällä kertaa enemmän kuin edelliskerralla ja majoitukset olivat parempia. Tuolloin beatlet tutustuivat myös ensi kerran Ringo Starriin, joka oli myös Hampurissa silloisen yhtyeensä Rory Storm and the Hurricanes kanssa.

Hampurin-vuosinaan Beatles omaksui Hampurin taideopiskelijoilta ja valokuvaaja Astrid Kirchherriltä tyylikseen nahkatakit ja bootsit sekä moppitukat. He tutustuivat myös taitelija Klaus Voormaniin, joka suunnitteli ja piirsi heille myöhemmin levynkansia.

Stuart Sutcliffe oli muusikkona epävarma eikä hän kehittynyt kuten muu yhtye. Kun Beatles palasi Liverpooliin, Sutcliffe jäi Hampuriin ja halusi ryhtyä taidemaalariksi. Paul McCartney siirtyi basistiksi. Sutcliffe kuoli jo vuonna 1962 aivoverenvuotoon.[8]

Levytyssopimus (1962)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkinäytteet


”Love Me Do”

”Love Me Do” oli The Beatlesin ensimmäinen listahitti.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Liverpooliin palattuaan Beatles sai pian managerikseen Brian Epsteinin. Hän hoiti Liverpoolissa äitinsä musiikkikauppaa, ja kun yhä useammat teinitytöt kävivät hänen liikkeessään kysymässä Beatlesin Hampurissa Tony Sheridanin taustayhtyeenä levyttämää "My Bonnie" -levyä, Epstein kiinnostui yhtyeestä. Hän kävi katsomassa yhtyettä Cavern-klubilla, jossa se esiintyi lähes 300 kertaa, ihastui ja ryhtyi yhtyeen manageriksi. Epstein suunnitteli The Beatlesille uuden imagon, josta heidät parhaiten tunnetaan: puhdas rock-tyyli nahkatakkeineen vaihtui pukuun.[9]

Epstein ryhtyi myös etsimään Lontoossa levytyssopimusta The Beatlesille saaden kielteisiä vastauksia useilta yhtiöiltä. Esimerkiksi Decca Records -yhtiön edustaja Dick Rowe torjui yhtyeen sillä perusteella, että ”kitarayhtyeet ovat jo menossa pois muodista”.[10] The Beatles sai lopulta levytyssopimuksen EMI-yhtiöltä. EMI:n palveluksessa ollut tuottaja George Martin ei hänkään pitänyt The Beatlesin musiikkia kovin kummoisena. Hän kuitenkin piti Lennonin ja McCartneyn lauluäänistä ja ihastui yhtyeen jäsenten karismaan sekä huumorintajuun ja päätti antaa heille tilaisuuden.

Martin ei kuitenkaan pitänyt Bestiä tarpeeksi kyvykkäänä rumpalina levylle ja hän päätti, että ensimmäisessä levytyksessä käytettäisiin Bestin sijaan kokenutta studiomuusikkoa. Tällöin Lennon, McCartney ja Harrison päättivät erottaa Bestin Beatlesista. Erottamisesta kertomisen he antoivat Epsteinin tehtäväksi. Erotuspäätös yllätti sekä Bestin itsensä, Epsteinin että myös Martinin.[11]

Ringo Starr, joka oli aiemman yhtyeensä kanssa esiintynyt myös Hampurissa ja toiminut Bestin sijaisena, korvasi Pete Bestin.[5] Starrin valintaan vaikuttivat sekä soittotaito että persoona.[12][13] The Beatlesin levyttäessä ensimmäisen singlensä kappaleita ”Love Me Do” ja ”P.S. I Love You”, Martin oli varannut levytystä varten lontoolaisen Andy Whiten tietämättä rumpalin vaihdosta. Kappaleesta tehtiin useita ottoja joita soitti myös Starr. Singlelle päätyi Starrin soittama versio[14] ja albumille Whiten versio. Ne voi erottaa tamburiinista, jota Starr soittaa albumiversiolla ja jota single-versiossa ei ole.

Suurmenestyksen ensimmäiset vuodet (1962–1963)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatlesin ensimmäinen single menestyi kohtalaisesti ja toinen single ”Please Please Me” nousi Britannian listan ykköseksi. Tästä alkoi yhtyeen jättimenestys; ensialbumi "Please Please Me" oli suurmenestys. Se sisälsi mm. "Please Please Men" ja "Love Me Don" sekä cover-version The Isley Brothersin kappaleesta "Twist and Shout", Beatlesin versioimana kappaleesta tuli valtava hitti ja se nousi kaikille hittilistoille. Itse levy myi loistavasti Britanniassa, ollen listaykkösenä 30 viikkoa. Tämän jälkeen julkaistiin The Beatlesin toinen albumi, With The Beatles. Myös tämä albumi nousi Euroopassa albumilistojen kärkeen ja se oli listaykkösenä Britanniassa 21 viikkoa. Please Please Me ja With The Beatles -albumeillaan The Beatles piti Britannian singlelistan ykkössijaa hallussaan yhtämittaisesti liki vuoden, eli 51 viikkoa.

The Beatlesin ensimmäiset albumit sisälsivät pääasiassa pop rockia ja rock and rollia, ja ne molemmat, sekä Please Please Me että With The Beatles, olivat myös teemaltaan hyvin samanlaisia. Albumeilla oli paljon The Beatlesin jäsenten, erityisesti Paul McCartneyn ja John Lennonin tekemiä kappaleita, mutta myös useita yhtyeen levyttämiä cover-kappaleita, kuten mm. "Twist and Shout", sekä "Roll Over Beethoven".

Seuraavat listaykkössinglet olivat ”From Me to You” ja ”She Loves You”, jonka kertosäkeestä ”yeah yeah yeah” tuli yksi 1960-luvun alun The Beatlesin tunnusmerkeistä. Näillä kappaleilla Beatles alkoi myös saavuttaa suosiota myös Pohjois-Amerikassa. Koska Beatlemania alkoi Amerikassa, alettiin Beatles-albumeita julkaista kiireellä myös Amerikassa. Amerikkalaiset versiot sisältivät yleensä hieman eri kappaleet kuin Euroopan levyjulkaisuissa. Ensimmäinen Amerikassa julkaistu The Beatlesin albumi, oli vuoden 1964, ainoastaan Yhdysvalloissa julkaistu, "Introducing... The Beatles".

Suomessakin Beatlesista tuli huippusuosittu ympäri maan ja alettiin puhua ”jeejee-musiikista” She Loves Youn kertosäkeen mukaan.

Ulkomaankiertueet 1963 ja 1964[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Richard Lesterin puolidokumentaarinen elokuva A Hard Day's Night (1964) lisäsi yhtyeen suosiota.

Beatles teki ensimmäisen varsinaisen ulkomaankiertueensa lokakuussa 1963 Ruotsiin ja esiintyi kuudella paikkakunnalla. Kiertue vaikutti keskeisesti uudenlaisten pop-yhtyeiden syntyyn eri puolilla maata.[15]

Beatles teki urallaan yhden maailmankiertueen. Se alkoi kesäkuussa 1964 Kööpenhaminasta ja jatkui Alankomaihin, Hongkongiin, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.[16] Eurooppaan palattuaan yhtye esiintyi vielä heinäkuussa 1964 Johanneshovin jäästadionilla Tukholmassa.[17]

The Beatles ei koskaan esiintynyt Suomessa, vaikka yritystä löytyi puolin ja toisin. Vuonna 1963 ennen suurimman suosion alkua Beatlesia tarjottiin esiintymään Suomeen, mistä paikalliset keikkajärjestäjät kuitenkin kieltäytyivät, koska pitivät palkkiopyyntöä kohtuuttomana.[18] Vuonna 1965 heille kaavailtiin konserttia Hyvinkäälle, minne he olisivatkin olleet kyllä tulossa soittamaan, mutta aikataulusyistä johtuen konserttijärjestäjät joutuivat vetäytymään.[19]

Maailmanlaajuisen Beatlemanian alku (1964–1965)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatles helmikuussa 1964 saapumassa John F. Kennedyn kansainväliselle lentoasemalle Yhdysvaltain-kiertueelleen.

Vuonna 1964 julkaistu viides single ”I Want to Hold Your Hand” nousi ykköseksi myös Yhdysvalloissa ja teki The Beatlesistä huippusuositun siellä. Kappale on McCartneyn ja Lennonin yhdessä tekemä kappale ja sitä myytiin huikeat miljoona kopiota jo muutamassa viikossa maailmanlaajuisesti.

Vuonna 1964 alkoi Beatlesin erittäin suosittu jättikiertue Yhdysvalloissa, ja näin Beatles "valloitti" myös Yhdysvallat kuten se oli "valloittanut" myös Britannian vuoden 1963 kiertueellaan ja singleillään. Beatlemaniaa lietsoivat myös puolidokumentaarinen elokuva A Hard Days Night, jossa seurattiin yhtyeen elämää. Myös samanniminen albumi ja kappale julkaistiin. Lennonin tekemä kappale A Hard Day's Night sai alkunsa Ringon lausahduksesta: "It's been a hard day's night" ('on ollut rankan päivän ilta').

The Beatlesin konserteissa yleisö kirkui hysteerisesti eivätkä yhtyeen jäsenet enää voineet liikkua julkisesti saamatta innokasta fanilaumaa peräänsä.lähde? Ilmiöstä käytettiin nimitystä ”beatlemania”. Kiertueet huipentuivat kaikkien aikojen ensimmäiseen stadionkonserttiin Shea-stadionilla New Yorkissa vuonna 1965.

Vuonna 1965 The Beatlesin musiikki alkoi muuttua entistä monipuolisemmaksi ja kokeilevammaksi. ”Yesterday”-kappaleessa McCartney laulaa jousikvartetin säestyksellä, eivätkä muut yhtyeen jäsenet soita kappaleella lainkaan. ”Eleanor Rigby” -kappale jatkoi samaa linjaa, ”For No One” -kappaleessa käytetään käyrätorvea ja ”Got to Get You into My Lifessa” torvisektiota. Rubber Soul -albumilla Harrison soittaa intialaista sitaria kappaleessa ”Norwegian Wood”. Myös sanoitukset alkoivat muuttua aiempaa taiteellisemmiksi ja moniselitteisemmiksi.

26. lokakuuta 1965 yhtyeen jäsenet saivat Englannin kuningattarelta MBE-kunniamerkit.[5]

Siirtyminen kokeellisempaan musiikkiin (1966–1967)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 1966 John Lennon sanoi "The Beatles on nyt suositumpi kuin Jeesus".[5] Englantilaiset vähät välittivät lausunnosta, mutta Yhdysvalloissa asiasta nousi skandaali, ja osa radiokanavista lopetti yhtyeen levyjen soittamisen. Kristilliset piirit järjestivät tilaisuuksia, joissa ihmiset saivat polttaa kaikenlaista The Beatlesiin liittyvää tavaraa. John Lennon pyysi sanomisiaan julkisesti anteeksi ja väitti, että sanat oli irrotettu asiayhteydestä ja hän vain tarkoitti Beatlesin suosiota ja merkitystä nuorisolle. Viimeiseksi jääneellä kiertuellaan yhtye pelkäsi mm. salamurhaa. Vatikaanin äänenkannattaja roomalaiskatolisen kirkon edustajana julisti anteeksiantoa vihdoin jo vuonna 2008.

Beatles lopetti keikkailun vuoden 1966 Yhdysvaltain-kiertueen jälkeen. Konserteista oli tullut yhtyeelle kärsimystä, etenkin George Harrisonille. Yhtyeen musiikki peittyi yleisön kirkumisen alle, eivätkä edes soittajat kuulleet toisiaan. Jäsenet olivat myös kyllästyneet soittamaan samoja vanhoja kappaleita uudelleen joka päivä, sillä uusia, edistyneempiä studiossa tehtyjä kappaleita oli vaikea soittaa lavalla. Viimeisellä Yhdysvaltain-kiertueella esiintyi myös pelottavia järjestyshäiriöitä. Beatlesin viimeinen konsertti oli 29. elokuuta 1966 San Franciscon Candlestick Parkilla.[20]

Jo ennen viimeisiä konserttejaan, albumilla Rubber Soul yhtye teki erilaisia kokeiluja ottaen muun muassa mallia folk-musiikista. George Harrison oli innostunut intialaisesta kansanmusiikista ja soitti sitaria kappaleen Norwegian Wood taustalla. Albumit Revolver (1966) ja Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band (1967) ja erosivat jo huomattavasti aiemmasta tuotannosta. Revolverilla yhtye käytti muun muassa nauhaefektejä kuten käännettyjä kitararaitoja. Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandillä yhtye muutti myös imagoaan entistä hippimäisemmäksi. Albumi oli yhtyeen kokeilevin ja rikkoi silloisen studiotekniikan rajoja. Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band on musiikkihistorian ensimmäinen levy, jonka kansilehteen on painettu levyn sisältämien kappaleiden sanoitukset. Levyn kansitaide on muutoinkin poikkeuksellista. Muun muassa Rolling Stone -lehti on valinnut sen vuonna 2003 kaikkien aikojen albumiksi[21]. The Beatles sai kymmenen parhaan joukkoon myös kolme muuta albumia (Revolver, Rubber Soul ja the Beatles) Abbey Roadin jäädessä 14:nneksi.

Sgt. Pepperillä on yksi Beatlesin arvostetuimmista kappaleista, kokeellinen ja nerokas Lennonin ja McCartneyn yhteistyö "A Day in the Life", jonka samainen Rolling Stone -lehti arvosteli Beatlesin parhaaksi kappaleeksi. Psykedeelistä rockia levyllä edustaa esimerkiksi John Lennonin "Lucy in the Sky with Diamonds" ja "Being for the Benefit of Mr. Kite!".

Keskinäiset riidat ja managerin kuolema (1967)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatles Magical Mystery Tour -elokuvan kuvauksissa.

Beatles julkaisi vuonna 1967 singlen Penny Lane/Strawberry Fields Forever. Se oli niin sanottu tupla-A-single, eli kumpikaan kappaleista ei ollut laadultaan tavallista B-puolimateriaalia. Julkaisua pidettiin myöhemmin virheenä, koska kappaleet söivät toisensa suosiota siten, ettei kumpikaan niistä noussut listan kärkeen. 1967 ilmestynyttä, promootiotarkoitukseen tehtyä Strawberry Fields Forever -videota pidetään ensimmäisenä varsinaisena musiikkivideona.

Vuonna 1967 yhtye julkaisi albumin Magical Mystery Tour. Se sisälsi "Strawberry Fields Forever"- ja "Penny Lane" -kappaleiden lisäksi myös kolmannen hitin "All You Need Is Love", jonka Beatles esitti ensi kertaa suorassa tv-lähetyksessä, jota katsoivat sadat miljoonat ihmiset. Albumi oli ikään kuin sivutuote Beatlesin uudelle samannimiselle elokuvalle, joka julkaistiin samana vuonna. Elokuvassa yhtye ajelee autolla ympäri Britanniaa kuvausryhmän kanssa. Elokuva ei saanut osakseen kovinkaan suurta arvostusta, mutta albumi sen sijaan nousi Yhdysvaltain albumilistalla ykköspaikalle. Britanniassa julkaistiin albumin sijaan samanniminen EP-levy.

Elokuussa 1967 Beatlesin manageri Brian Epstein kuoli unilääkkeiden yliannostukseen. Epsteinin kuoleman jälkeen yhtyeen talouden hoito ja liikeideat epäonnistuivat. Myös juoksevien asioiden hoito ja järjestely sekä Epsteinin seuraajan etsintä nostivat jännitteitä yhtyeen sisällä ajaen jäseniä erilleen kasvavien taiteellisten erimielisyyksien lisäksi.[22]

”Valkoinen tupla” – yhteishenki rakoilee (1968)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavalla The Beatles -nimisellä levyllä (1968) yhtye palasi taas hieman tavanomaisemman rock- ja popmusiikin pariin. Suuri osa albumin kappaleista oli sävelletty Beatlesin Intian matkan aikana, jolloin he olivat Rishikeshissä meditaatiokurssilla. The Beatlesillä olevan ”Helter Skelter” -kappaleen on sanottu vaikuttaneen heavy metalin syntyyn. The Beatles -albumilla oli myös kuitenkin mukana jälleen hyvin kokeellisia kappaleita kuten John Lennonin instrumentaalinen ”Revolution 9”. George Harrisonilla oli suuri rooli albumilla, ja erityisesti hänen kappaleensa "While My Guitar Gently Weeps" on arvostettu. Albumilla on myös Ringon ensisävellys "Dont Pass Me By". Albumi menestyi erinomaisesti ja on Beatlesin menestynein julkaisu Yhdysvalloissa. The Beatlesin äänityksissä oli kuitenkin usein varsin kireä tunnelma, sillä Lennon toi naisystävänsä Yoko Onon levytyssessioihin, mikä ärsytti muita jäseniä. Myös McCartneyn määräily ja täydellisyydentavoittelu omia kappaleitaan kohtaan kiristi tunnelmaa, kuten myös musiikilliset erimielisyydet. Useihin riitoihin kyllästyneenä Ringo Starr erosikin yhtyeestä kahden viikon ajaksi sessioiden aikana, mutta palasi pian takaisin. Kun Ringo tuli takaisin, hänen rumpusettiään koristivat tervetulotoivotukset ja kukkakoristeet, jotka Harrison oli laittanut.

Yhtyeen viimeisen julkaistun levyn äänitykset tehtiin ennen Abbey Road -albumia työnimellä Get Back, mikä viittasi yhtyeen paluuseen musiikillisia juuriaan kohti. Idea kuitenkin hyllytettiin, sillä yhtye ei erimielisyyksiensä vuoksi saanut koottua yhtenäistä materiaalia albumia varten, vaikka nauhoituksia tehtiin runsaasti. Ainoastaan nimikappale sekä "Get Back" julkaistiin singlenä ja esittäjänä mainittiin The Beatles with Billy Preston. Preston soitti kappaleissa kosketinsoittimia ja oli ensimmäinen nimensä esittäjiin Beatlesin kanssa mukaan saanut muusikko.

Loppuajat ja hajoaminen (1969–1970)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisen kerran The Beatles nähtiin esiintymässä 30. tammikuuta 1969, kun yhtye nousi levy-yhtiö Applen katolle pitämään konserttia osana Get Back -levytyssessiota (jota myöhemmin käytettiin Let It Be -albumin perustana). Tämän jälkeen yhtyeen kaikki neljä jäsentä eivät enää esiintyneet livenä yhdessä. Kesällä 1969 yhtye päätti kuitenkin tehdä vielä Abbey Road -studioalbumin, jota tehtäessä yhtye keskittyi edellisiä levytyssessioita vaivanneiden riitelyjen sijasta musiikkiin.

Hajoamisen syistä on erilaisia näkemyksiä. Todennäköisesti merkittävin syy oli manageri Epsteinin kuolema vuonna 1967. Epsteinin kerrotaan olleen yhtyeen jäsenille hyvin tärkeä[23]. Yhtye oli kadottanut suuntansa. Lennon erakoitui hetkeksi ja keskittyi myöhemmin uuteen suhteeseensa. Lennonin on toisinaan katsottu menettäneen johtavan otteensa liiallisten huumekokeilujen johdosta vuodesta 1966 alkaen, vaikka ne ensin vaikuttivatkin positiivisesti luovuuteen.[2] McCartney pyrki ottamaan ohjat käsiinsä, mikä aiheutti ristiriitoja. Uuden managerin valintaan vuonna 1969 liittyi erimielisyyttä. McCartney kannatti appeansa Lee Eastmania, kun taas muut kannattivat Allen Kleinia, joka valittiinkin manageriksi.[24]

Lennon alkoi vuonna 1968 seurustella japanilaissyntyisen taiteilija Yoko Onon kanssa. Vuonna 1968 Ono ja Lennon tekivät Two Virgins -albumin nauhoituksen, minkä jälkeen Lennon päätti erota vaimostaan Cynthiasta. Tämän jälkeen Ono alkoi jatkuvasti pyrkiä Lennonin mukaan studiolle, mihin McCartneyn kerrotaan suivaantuneen. Aikaisemmin yhtye oli työskennellyt nelistään, mutta nyt Ono oli myös mukana ja pyrki myös vaikuttamaan sävellyksiin. Yhtenä hajoamisen syynä oli varmasti myös se, että yhtyeen jäsenet yksilöityivät yhä enemmän eikä heillä ollut enää riittävästi tilaa ilmaista itseään haluamallaan tavalla. Erilleen kasvaminen oli käytännössä alkanut loppuvuodesta 1967 "Sgt. Pepperin" jälkeen.

McCartney oli ensimmäinen julkinen yhtyeestä lähtijä.[25] Hän oli saanut Lennonin perumaan lähtemisen ja sai yhtyeen vielä kerran studioon tekemään levyä, minkä tuloksena syntyi Abbey Road. Se oli menestysalbumi, joka sisälsi useita merkittäviä kappaleita, kuten John Lennonin "Come Together". Myös George Harrison otti levyllä entistä suurempaa roolia yhtyeessä kappaleillaan "Here Comes the Sun" ja "Something". "Something" oli myös ainoa Harrisonin tekemä kappale, joka julkaistiin singlen A-puolena. Abbey Road oli eräänlainen paluu vanhaan, sillä musiikilliset kokeilut oli jätetty levyltä pois, ja se koostui perinteisestä rock- tai popmusiikista. Kokeellistyylisiä kappaleita levyllä edusti oikeastaan vain Lennonin "I Want You". Abbey Road oli myös levy, jolla Beatles puhalsi jälleen yhteen hiileen vielä viimeisen kerran ennen hajoamistaan, toisin kuin "White Albumilla", jota on jopa pidetty "neljän huippumuusikon yhteisenä sooloalbumina".lähde?

Abbey Roadin tekemisen jälkeen, 10. huhtikuuta 1970, McCartney ilmoitti haastattelussa yhtyeen lopettavan.[26] Lennon oli ilmoittanut muulle yhtyeelle erostaan jo aiemmin syksyllä 1969. Tätä ennen Harrison oli uhannut lähteä tammikuussa 1969 ja Ringo Starr kesällä 1968. Lopullisen vahvistuksen yhtyeen hajoamiselle antoi kuitenkin vasta tuomioistuimen päätös 1975.

Eroamisen jälkeen Beatles kuitenkin julkaisi vielä yhden albumin. Albumi Let It Be oli menestys, ja se oli listaykkösenä useissa maissa. Siihen sisältyivät Beatlesin viimeisessä konsertissa Apple-toimitalon katolla vuonna 1969 soitettu kappale "Get Back". Vaikka albumi julkaistiin viimeisenä, sen kappaleet oli äänitetty jo ennen Abbey Roadia. Sitä ei kuitenkaan julkaistu äänittämisen jälkeen, sillä yhtyeen jäsenet eivät olleet siihen tyytyväisiä.

Hajoamisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beatlesin hajottua virallisesti keväällä 1970 kaikki jäsenet jatkoivat omilla soolourillaan. Lennon julkaisi ensin albumin, jonka hän oli tehnyt Yoko Onon kanssa, ja McCartney perusti Wings-yhtyeen, joka saavutti runsaasti menestystä 1970-luvulla. Häiriintynyt fani ampui John Lennonin vuonna 1980 New Yorkissa. Jäljellejääneistä beatleista aktiivisimmin musiikkia on sen jälkeen julkaissut McCartney, mutta myös Harrison ja Starr jatkoivat yhä musiikin tekemistä ja esiintymistä.[3]

Beatles nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1988. Sen jälkeen jokainen beatle on vuorollaan nimetty kyseiseen kunniagalleriaan myös sooloartistina.[3]

Vuosina 1995–1996 julkaistiin The Beatles Anthology -kokoelmasarja, johon sisältyi kuusi CD-levyä ja 10-tuntinen videodokumentti. Kokoelmassa on kaksi uutta laulua, kun jäljellä olleet beatlet lisäsivät Lennonin aikoinaan äänittämän kahteen demonauhaan päälle omat osuutensa. Vuonna 2000 julkaistiin kokoelma yhtyeen ykkössingleistä ja vuonna 2009 uudelleenmasteroidut versiot yhtyeen koko tuotannosta.[3]

George Harrison kuoli syöpään vuonna 2001.[3] Starr ja McCartney ovat esiintyneet yhdessä muutaman kerran 2000-luvulla, viimeksi vuoden 2014 Grammy-gaalassa, jossa kunnioitettiin The Beatlesia, sillä tuolloin oli kulunut 50 vuotta yhtyeen saapumisesta Amerikkaan.

Beatlesin hajoamisen jälkeen Paul McCartney ja Ringo Starr ovat konsertoineet yhtyeineen muutaman kerran myös Suomessa. 2000-luvun konserteissaan McCartney on esittänyt paljon Beatlesille tekemiään kappaleita.[27] Myös Starrin konserteissa on kuultu Beatles-kappaleita.[28] Pete Best oli Parikkalassa vuosittain järjestettävän Kovan Päivän Ilta -tapahtuman pääesiintyjänä vuonna 1999.[29]

The Beatlesin musiikki ja musiikillinen tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuaikojen musiikkityyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beatlesin alkuaikojen levytykset olivat pop rock -musiikkia, ja soittimina oli kaksi sähkökitaraa, basso ja rummut. Leimaa-antava piirre olivat kaksi- ja kolmiääniset lauluharmoniat. Musiikin vaikutteet tulivat pääasiassa Yhdysvalloista rock'n'rollista ja R & B musiikista, joista yhtye teki cover-versioita. Selkeää blues-musiikkia yhtye ei levyttänyt.[2] Tunnetuimpia ovat Chuck Berryn "Rock and Roll Music", The Isley Brothersin "Twist and Shout" ja Little Richardin "Long Tall Sally".

McCartneylla ja Lennonilla oli tapana esitellä tekemänsä laulut toisilleen ja ottaa huomioon toisen tekemät muutosehdotukset.[2] Itse sävellettyjen kappaleiden soolo-osuudet lauloi yleensä säveltäjä tai pääasiallinen ideoija. Yhtyeen jäsenet soittivat studiossa useita soittimia, joita ei aina ole ilmoitettu.

Beatles levytti tunnetusti versioita tyttöyhtyeiden The Marvelettes ja The Shirelles lauluista. Muita vaikutteita olivat vanhat musikaalisävellykset sekä viihdemusiikki, joista yhtye teki myös versiota.[30] Ne tulivat yhtyeen lavaohjelmistoon osaksi Hampurin-aikojen pitkien esiintymisten täyttämiseksi ja monipuolistamiseksi. Vaikutteet tulivat osittain yhtyeen omiin sävellyksiin, ja esimerkiksi ”Please Please Me” oli alkujaan Roy Orbisonilta vaikutteita saanut balladi, jonka yhtye sovitti George Martinin kehotuksesta uudelleen.[31]

Merkittävin vaikutus pop-musiikkiin yleisemmin oli, että yhtyeen jäsenet sävelsivät itse merkittävän osan kappaleista ja etenkin singlet, jotka 1960-luvun alussa olivat keskeinen osa levytyksiä ja niiden myyntiä. Albumeitten kaupallinen ja taiteellinen merkitys ohitti singlet 1960-luvun puolivälissä.[32]

Omien laulujen osuus albumeilla kasvoi nopeasti, ja kolmas albumi A Hard Day's Night sisälsi pelkästään John Lennonin ja Paul McCartneyn sävellyksiä.[33] Sävellykset merkittiin sovitusti kummankin nimiin, vaikka molemmat sävelsivät kappaleita myös yksin. Ensimmäisten vuosien suuria hittejä ovat ”Please Please Me”, ”She Loves You”, ”Yesterday” ja Yhdysvaltain läpimurto ”I Want to Hold Your Hand”. Joitakin lauluja ei Iso-Britanniassa julkaistu singleinä, vaikka ne olivat menestyksekkäitä muualla. Tällainen on esimerkiksi "All My Loving" albumilta With The Beatles.[34] Studiossa yhtyeen jäsenet soittivat monipuolisempaa instrumenttivalikoimaa kuten kosketinsoittimia sekä erilaisia akustisia kitaroita ja lyömäsoittimia. Lisäksi tuottaja George Martin soitti usein pianoa levytyksissä.

Vuoden 1963 albumilla With the Beatles on ensimmäinen George Harrisonin tekemä kappale, "Dont Bother Me". Tämän jälkeen George Harrison teki paljon kappaleita, mutta ne eivät aluksi kelvanneet levyille, yhtyeen johtajien Lennonin ja McCartneyn sekä George Martinin päätöksestä.lähde? Lähes kaikki Beatlesin alkuaikojen kappaleet kertoivat eri muodoissa poikien suhteista tyttöihin.

Kokeilujen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beatles for Sale[35] ja Help-albumeista alkaen sanoituksiin alkoi tulla pohtivampia ja moniulotteisempia sävyjä erityisesti Bob Dylanin vaikutuksesta ja studiossa alettiin tehdä kokeiluja sekä äänitystekniikalla että uudenlaisilla tavoilla käyttää instrumentteja myös pop-musiikin ulkopuolelta. Esimerkiksi "You've Got To Hide Your Love Away" -kappaleessa on huilusoolo. George Harrison käyttää albumeilla "Volume/Tone Control" -pedaalia sekä 12-kielisiä kitaroita. Help-albumin nimikappaleen sanoitus on suora seuraus tekijän John Lennonin kokemista paineista ja turhaumista.[36]

Harrison toi levytyksiin myös intialaiset vaikutteeet, ensin soittimia kuten sitarin, sittemmin myös muita musiikillisia elementtejä. Rubber Soul -albumi on ensimmäinen varsinainen askel muutokseen.

Vuonna 1966 julkaistulle Revolver-albumille Beatles sai uuden studioteknikon, Geoff Emerickin, joka toteutti yhtyeen ideoita ajan studiotekniikan suomin keinoin. Lennon ja Harrison olivat tutustuneet LSD:hen, ja psykedeelillä oli heti suuri vaikutus heidän musiikkiinsa. Erityisesti Lennonin kokeellinen "Tomorrow Never Knows" oli tehty kuvaamaan LSD:n vaikutuksia niin sanoituksiltaan kuin musiikiltaankin. Kappale perustuu yhteen sointuun, laulua käsiteltiin Leslie-kauiuttimilla ja äänimaailma perustui nauhasilmukoihin.[37]

Kiertueet lopetettuaan yhtye sulkeutui vuonna 1967 kuudeksi kuukaudeksi studioon. Tästä projektista ensimmäiseksi julkaistiin "Strawberry Fields Forever"/"Penny Lane", jonka molemmat kappaleet olivat singlejen A-puolia. Kappaleista "Strawberry Fields Forever" on Lennonin ja "Penny Lane" McCartneyn tekemiä ja laulamia, ja ne kertovat kumpikin tekijöidensä lapsuuden ympäristöstä 1940-luvun Liverpoolissa. "Strawberry Fields" vaati studiotyöskentelyä 55 tuntia ja lopulta siinä yhdistettiin kaksi eri versiota, jotka olivat eri sävellajissa ja rytmissä, nauhan nopeutta muokkaamalla.

Albumia Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band (1967) on kutsuttu popmusiikin merkittävimmäksi albumiksi. Se oli Beatlesin psykedeelisen vaiheen huipentuma, ja sitä on kutsuttu myös ensimmäiseksi teema-albumiksi. Sgt. Pepper koostuu eri musiikkilajeista, ja yhtyeen ajatus olikin esiintyä "Sgt. Pepper" -yhtyeenä, mikä antoi enemmän vapauksia musiikin suhteen. Albumin tunnetuimpia kappaleita on Lennonin ja McCartneyn erillisistä osuuksista yhdistetty "A Day in the Life". Psykedeelisestä rockista käy esimerkkinä albumin nimikkokappale. Tuolloinkin Beatles teki myös muutamia yksinkertaisempia pop/rock-kappaleita, kuten Lennonin ja McCartneyn säveltämä ja Ringo Starrin laulama "With a Little Help from My Friends". Albumilla on vaikutteita intialaisesta musiikista ("Within without You"), vanhasta viihdemusiikista ("When I'm Sixty-Four"), klassisesta musiikista ("She's Leaving Lome", "A Day in the Life") sekä impressionismista, joka toteutuu kokeilevina äänikollaaseina. Saman vuoden aikana Beatles julkaisi myös "Magical Mystery Tour" -tupla-EP:n.

Myös vuoden 1968 albumilla The Beatles on kokeellisia kappaleita, kuten "Revolution Nr. 9" sekä Paul McCartneyn "Helter Skelter". Tällä albumilla on myös rumpali Ringo Starrin tekemä kappale "Dont Pass Me By", joka oli ensimmäinen Starrin itse tekemä kappale jonka Beatles levytti. Yhtyeen ristiriitojen vuoksi levyä sävyttää pirstaleisuus, koska jokainen työskenteli omien kappaleidensa parissa.

Paluu yksinkertaisempaan tyyliin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1969 Beatles julkaisi viimeisen täysin yhdessä levyttämänsä albumin, Abbey Roadin, jota edelsi niin sanottu Get Back -sessio, jolla Beatles palasi vanhaan tyyliinsä, yksinkertaisempaan rokkiin. Abbey Roadilla George Harrison otti suurempaa roolia yhtyeessä ja teki levylle kaksi kappaletta: "Here Comes the Sun" ja "Something", jotka ovat Beatlesin kaikkien aikojen rakastetuimpia ja suosituimpia kappaleita. Abbey Roadilla Lennonin toive oli levyttää "suoraa rokkia", mitä A-puoli ilmentää, ja McCartney halusi jatkaa Sgt. Pepperin linjaa, mikä taas ilmentyy B-puolen medley-osissa. Medleyt koostuvat kappaleista ja osin viimeistelemättömistä sävellyksistä. Albumilla käytettiin ensi kertaa transistoreilla varustettuja välineitä, sekä mm. moog-syntetisaattoria.

Samana vuonna Beatles äänitti myös Get Back -albumia, jonka piti nimensä mukaisesti olla Beatlesin paluu juurille. Levy oli jo lähes valmis, mutta jäsenet olivat tyytymättömiä siihen ja hanke hyllytettiin. Tämän jälkeen Beatles alkoi tehdä Abbey Roadia. "Get Back" -albumin nimi vaihdettiin "Let It Be" -albumiksi ja se julkaistiin muutama kuukausi yhtyeen hajoamisen jälkeen.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatlesin alkuperäinen tuotanto julkaistiin Euroopassa 12 LP:n[1] (joista yksi tupla-LP), yhden tupla-EP:n ja lukuisten singlejen muodossa. Monet kuuluisat kappaleet, kuten Hey Jude ja Lady Madonna, julkaistiin alun perin vain singleinä, eivätkä ne ole mukana The Beatlesin varsinaisilla studioalbumeilla. Albumien ulkopuolella yhtyeen uran aikana julkaistut kappaleet on koottu kaksiosaiselle kokoelmalle Past Masters (1988).

Levyjen ohella The Beatles teki neljä elokuvaa. Richard Lester ohjasi elokuvat Yeah, yeah, tässä me tulemme (A Hard Day's Night, 1964) sekä Apua! (Help!, 1965). Magical Mystery Tour (1967) oli lähes kokonaan yhtyeen jäsenten käsikirjoittama, ohjaama ja leikkaama elokuva. Let It Be (1970) koostuu lähinnä yhtyeen viimeiseksi julkaistuksi jääneen albumin harjoitus- ja äänityssessioista, ja sen ohjasi Michael Lindsay-Hogg. Lisäksi The Beatles oli mukana Keltainen sukellusvene -piirroselokuvan (Yellow Submarine, 1968) tuotannossa.

Yhtyeestä on julkaistu etenkin englannin kielellä lukemattomia elämäkertateoksia.

Yhtyeen koko tuotanto julkaistiin useissa internetin suoratoistopalveluissa jouluaattona 2015.[38]

Kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatles (1960–1962)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatles (1962–1970), tunnetuin kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen levyillä esiintyi lukuisia muusikoita, kuten Eric Clapton, mutta ainoastaan Billy Preston on erikseen mainittu levynkansissa ("The Beatles w Billy Preston") Get Back -session osalta.

Yhtye soitti ja levytti myös Hampurissa Tony Sheridanin taustayhtyeenä. Albumilla nimenä oli The Beat Brothers.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ilta-sanomien 50-vuotis-Beatles-lehti, 2012
  • Trynka, Paul: The Beatles, "10 Years That Shook the World"
  • Gould, Jonathan: Can’t buy me love. Beatles, Britannia ja Yhdysvallat. (Can’t Buy Me Love. The Beatles, Britain, and America, 2007.) Suomentanut Elias Salminen. Helsinki: Johnny Kniga, 2010. ISBN 978-951-0-35310-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Music Profiles – The Beatles BBC. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  2. a b c d e f Turner, Steve: Koko Beatles-tuotanto-kaikkien laulujen syntytarina. Minerva 2016. ISBN 978-952-3123-344-1. s.11–18
  3. a b c d e f g James E. Miller: The Beatles Encyclopædia Britannica. 28.7.2016. Viitattu 20.2.2017.
  4. George Harrison Biography The Biography.com website. Viitattu 25.11.2015.
  5. a b c d The Beatles Rock and Roll Hall of Fame and Museum. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  6. Dave Persails: The Beatles: What's In A Name? 1996. (englanniksi)
  7. Coleman, Ray: John Lennon: täydellinen elämäkerta, Kustannus Oy Jalava, 2005
  8. Norman s.173
  9. The Beatlesien vuosikymmen YLE Teema. Viitattu 17.2.2007.
  10. The Biggest Blunders In Music History CityNews. 12.3.2008. Rogers Broadcasting Limited. (englanniksi)
  11. http://www.triumphpc.com/mersey-beat/a-z/petebest3.shtml
  12. Coleman, Ray: John Lennon: Täydellinen elämäkerta, s. 270. Jalava, 2005. ISBN 951-887-330-.
  13. Beatles erään yhtyeen anatomia. Love kirjat. ISBN 951-835-101-5.
  14. The Beatles – Past Masters Volume One Parlophone CDP 7 90043 2 kansilehti
  15. Jake Nyman – Onnenpäivät 1 Fanzine 1989 ISBN 951-9287-25-6 s.299
  16. The Beatles’ world tour begins in Copenhagen, Denmark Beatles Bible. Viitattu 21.2.2017.
  17. home2.swipnet.se/~w-29168/Beattour1964.htm
  18. Mikael Huhtamäki: Live In Finland – Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955–1979. Gummerus, 2013.
  19. www.aamuposti.fi.
  20. Jordan Runtagh: Remembering Beatles' Final Concert Rolling Stone. 29.8.2016. Viitattu 21.2.2017.
  21. www.rollingstone.com.
  22. Jonathan Gould – Can't Buy Me Love; Beatles, Britannia ja Yhdysvallat Johnny Kniga 2010 ISBN 978-951-0-35310-3, s. 600.
  23. Barry Miles – Paul McCartney – Eilinen Jalava 2002 s.105
  24. Wenner, Jann: Lennon muistelee, s. 90,142–148 Helsinki: Tammi, 1973. ISBN 951-30-2145-9.
  25. Kurt Loder: Beatles4.html The Beatles – sivu 4 8.6.1998. TIME. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  26. Tieteen kuvalehti Historia 6/2013, s.74.
  27. www.rytmi.com.
  28. http://www.geetarz.org/reviews/beatles/ringo-comp.htm
  29. http://www.beatles.fi/2009/03/beatles-muisteloa
  30. CD Borrowed by The Beatles-50 Original recordings by the original artists who inspired The Beatles Performamce/Delta Leisure Group Ltd 38389
  31. Coleman s.364
  32. Nyman-Onnenpäivät 2 esipuhe
  33. The Beatles-A Hard Day's Night albumi Parlophone CDP 7 46437 2
  34. Nyman s.240
  35. Nyman s.287
  36. Wenner, Jann: Lennon muistelee, Helsinki: Tammi, 1973. ISBN 951-30-2145-9.
  37. Mikal Gilmore: Beatles' Acid Test: How LSD Opened the Door to 'Revolver' Rolling Stone. 25.8.2016. Viitattu 21.2.2017.
  38. The Beatlesin tuotanto tulee Spotifyhin Afterdawn.com. Viitattu 23.12.2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hill, Tim & Clayton, Marie (toim.): The Beatles kuvina. (The Beatles. Unseen Archives, 2001.) Suomentanut Aatos Nieminen. Helsinki: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8928-4.
  • Immonen, Tenho: The Beatles. Suuri historia. Tampere: Pop-lehti, 2005. ISBN 952-5546-08-X.
  • Koski, Markku: Beatles. Erään yhtyeen anatomia. 2. uudistettu painos. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32056-0.
  • Kunnas, Mauri: Piitles. Tarina erään rockbändin alkutaipaleesta. Helsingissä: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25542-0.
  • Norman, Philip: Shout! Beatlesien tarina. (Shout! The True Story of the Beatles, 1981.) Suomentanut Juhani Niemi. Helsingissä: Otava, 1984 (2. painos 1994). ISBN 951-1-07791-0.
  • Turner, Steve: Kovan päivän kirja. Kaikkien Beatles-laulujen tarinat. (A Hard Day’s Write. The Stories Behind Every Beatles Song, 1994.) Suomentanut Timo Kanerva. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0780-9.
  • Turner, Steve: The Beatles ja usko rakkauteen. (The Gospel According to the Beatles, 2007.) Suomentanut Kira Poutanen. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-516-0.
  • Turner, Steve: Inside the Beatles. Tarinat laulujen takana. Suomentanut Seija Kukkonen. Helsinki: Readme.fi, 2010. ISBN 978-952-220-271-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta The Beatles.