Erkko Kivikoski
| Erkko Kivikoski | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. heinäkuuta 1936 Iisalmi |
| Kuollut | 11. elokuuta 2005 (69 vuotta) Turku |
| Ammatti | elokuvaohjaaja |
| Ohjaaja | |
| Palkinnot | |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Erkko Johannes Kivikoski (2. heinäkuuta 1936 Iisalmi – 11. elokuuta 2005 Turku) oli suomalainen elokuvaohjaaja. Hän teki ohjaajana joukon lyhytelokuvia ja kuusi pitkää elokuvaa, joista hän sai kuusi kotimaista Jussi-palkintoa ja useita ulkomaisia festivaalipalkintoja.[1]
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kivikoski oli arkeologi Ella Kivikosken sisaruksenpoika. Hän oli varttuessaan taitava trumpetisti. Hänen perheensä mielestä hän keskittyi Helsingissä liiaksikin musiikkiin eikä tarpeeksi koulunkäyntiinsä, ja hänet lähetettiin Etelä-Pohjanmaalle Ilmajoelle. Siellä hän jatkoi soittamista, mutta hänen kiinnostuksensa alkoi siirtyä enemmän elokuvaa kohtaan. Hän valmistui Ilmajoella ylioppilaaksi.[2] Vuonna 1957 hän valmistui merkonomiksi ja hakeutui sen jälkeen alan töihin, mutta suurinta vetoa hän tunsi kuitenkin elokuvantekoon. Elokuvauran rinnalla hänellä oli Solna-ravintola Helsingin Munkkiniemessä.[1]
Kivikoski aloitti vuonna 1959 Fennada-Filmissä kamera-assistenttina, kuvaajana ja lyhytelokuvaohjaajana ja vuodesta 1962 Anelma Vuorion johtamassa Elokuva Oy:ssä, jossa hän teki lyhytelokuvan Tori, joka sai Jussi-palkinnon ja Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisen karhun. Kasvanut maine mahdollisti sen, että hän saattoi tehdä kokoillanelokuvan Kesällä kello 5. Elokuva sai Jussi-palkintoja ja vuoden suurimman valtionpalkinnon; teos oli myös yleisö- ja arvostelumenestys.[3] Seuraava pitkä elokuva oli Käyntikorttini..., joka sai tuoreeltaan kehnot arvostelut mutta jota on myöhemmin arvostettu.
Elokuvat Kuuma kissa? ja Kesyttömät veljekset valmistuivat Kivikosken ohjaamina 1960-luvulla. Molemmat sisälsivät entistä vakavampia kannanottoja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Vuonna 1973 valmistunut Laukaus tehtaalla on kantaa ottava elokuva, joka kertoi pienestä ihmisestä voiton maksimoinnin pelissä. Elokuva herättivät aikanaan poliittista polemiikkia.[1]
Kivikosken viimeiseksi elokuvaksi jäi 1980-luvun alkupuolella valmistunut Yö meren rannalla, jossa hän teki paluun yksilöteemoihin. Rakkaus ja melankolia olivat jälleen esillä.
Elokuvanteon ohella Erkko Kivikoski oli 1970-luvun alkupuolella perustamassa elokuvantekijäin ammattiliittoa. Vuosina 1978–1981 hän toimi Risto Jarvan kuoleman jälkeen Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja tv-linjan yliopettajana, mutta vastalauseena riittämättömille resursseille hän luopui virasta ja jatkoi sen jälkeen tuntiopettajana.[1]
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pitkät elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Lyhytelokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Erkko Kivikosken muistokirjoitus Helsingin Sanomissa (tilaajille)
| |||||||||||||
|