Timo K. Mukka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Timo K. Mukka
Timo K. Mukka Helsingissä 1971.
Timo K. Mukka Helsingissä 1971.
Henkilötiedot
Koko nimi Timo Kustaa Mukka
Syntynyt17. joulukuuta 1944
Bollnäs, Ruotsi
Kuollut27. maaliskuuta 1973 (28 vuotta)
Rovaniemi, Suomi
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti kirjailija, runoilija, taidemaalari
Kirjailija
Esikoisteos Maa on syntinen laulu (1964)
Aiheesta muualla
www.kirjasto.sci.fi/mukka.htm
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Timo Kustaa Mukka (17. joulukuuta 1944 Bollnäs, Ruotsi27. maaliskuuta 1973 Rovaniemi) oli lappilainen kirjailija ja taidemaalari. Hänen kirjallinen uransa käsittää yhdeksän teosta, jotka hän kirjoitti kuudessa vuodessa. Monet näistä ovat jo nousseet klassikon asemaan.

Mukan on sanottu olleen nuoresta iästään huolimatta kypsä kirjailija. Kun Mukan esikoisteos Maa on syntinen laulu julkaistiin, kirjailija oli vasta 19-vuotias.

Mukka kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1973. Hänen arvostuksensa alkoi oikeastaan nousta vasta hänen kuolemansa jälkeen. Eläessään hän kamppaili jatkuvasti köyhyyden kanssalähde? ja kärsi etenkin kotiseudullaan Pellossa yleisestä väheksynnästä.lähde?

Timo K. Mukka -seura perustettiin kesäkuussa 2010. Se järjestää lukupiirejä ja seminaareja ja myös tuo esille Mukan kuvataidetta. Mukan sukulaiset tukivat seuran perustamista.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timo Kustaa Mukka syntyi 17. joulukuuta 1944 Keski-Ruotsin Bollnäsissä, jossa hänen perheensä oli evakossa kotipaikkakunnallaan Pellossa riehuneen Lapin sodan vuoksi. Timo Mukan vanhemmat olivat Eemeli Mukka (s. 1898) ja Lyyli Mukka, (o.s. Tuomi, s. 1910). Timolla oli myös kaksi isosiskoa, vuonna 1941 syntynyt Taina ja 1943 syntynyt Mirja, mutta he joutuivat erilleen vanhemmista evakkomatkan takia. Taina jäi loppuelämäkseen Ruotsiin kasvatusvanhempiensa luokse, mutta Mirjan perhe sai sodan jälkeen takaisin. Mukalla oli myös pikkusisko Hillevi sekä pikkuveli Tuomo. Mukka oli puolitoistavuotias kun perhe vuonna 1945 muutti takaisin evakosta kotipaikkakunnalleen Pellon kunnan Orajärvelle, joka oli tuolloin noin 300 asukkaan kylä. Saksalaiset olivat sodan aikana polttaneet koko Lapin, joten elämä oli käytännössä aloitettava aivan alusta.

Mukka oli lapsuudessaan vilkas ja avoin, ja osasi lukea jo ennen kouluun menoa. Kotona hän oli perheen lempilapsi. Hän oli myös tunnettu hyvästä lauluäänestään. Koulussa hän pärjäsi hyvin ja oli opettajienkin suosiossa. Päättötodistus oli kiitettävä ja hän oli koulunsa priimus. Mukka aloitti kirjoittamisen jo hyvin nuorena ja oli myös innokas piirtämään. Mukka loi yhteyksiä paitsi samanikäisiin, myös itseään selvästi vanhempiin ihmisiin.

Aivokalvontulehdus ja persoonallisuuden muutos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timo K. Mukka sairastui aivokalvontulehdukseen kesällä 1957, kun hän oli 13-vuotias.[2] Hän oli pitkään tajuttomana, ja pelättiin että poika kuolee, mutta hän toipui sairaudesta. Mukka kuitenkin kärsi päänsärystä yli neljä vuotta sairauden alkamisen jälkeen. Kirjailija itse muisteli sairauden aikana tajunneensa, etteivät ihmiset todella välitä toisistaan – ehkä juuri tällainen perustunne teki hänestä kohtalokkaan rakkauden ja kuoleman kuvaajan.

Sairauden on usein katsottu muuttaneen Mukan persoonallisuutta vähäpuheiseksi, araksi ja ihmisiä vieroksuvaksi.lähde? Tuolloin Mukka viihtyi paljon yksin ja vaelteli metsissä. Persoonallisuuden muutokseen lienee kuitenkin vaikuttanut enemmän sairauden jälkeen puhjennut murrosikä.

Ensimmäiset kirjalliset tuotokset ja opiskelua Helsingissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mukka luki paljon. Hän aloitti runojen kirjoittamisen varhain ja kirjoitti niitä päivittäin. Pian hän alkoi kirjoittaa proosaa, jota lähetti kustantajalle 15-vuotiaana. Tekstejä ei kuitenkaan pidetty julkaisukelpoisena, ja ne palautettiin. Mukan varhaisimpia teoksia ei ole säilynyt, koska hän hävitti ne sitä mukaa, kun ne hänelle palautettiin. Hän lähetti lisää runoja kustantajalle. Osaan kirjeistä hän sai vastauksen, suurimpaan osaan ei. Yhtäkään runoa ei kuitenkaan julkaistu.

Kun Mukka sai kirjoituskoneen, alkoi hän alkoi kirjoittaa romaania. Se valmistui 10. maaliskuuta 1960 ja sisälsi 56 liuskaa. Mukka lähetti romaanin Gummerukselle, mutta kustantamo ei kelpuuttanut sitä painettavaksi. Mukka päätti lopettaa kirjoittamisen kokonaan ja lähti kotipaikkakunnaltaan. Hän muutti Helsinkiin opiskelemaan kuvataidetta. Helsingissä hän muutti mielensä kirjoittamisen suhteen ja jatkoi etenkin runojen kirjoittamista, ja hän kokeili toistamiseen myös romaanin kirjoittamista. Ei kuitenkaan tiedetä tarjosiko Mukka romaaniaan minnekään. Taideakatemiassa Mukka tutustui ja rakastui Tuula Pekkolaan. Mukka kosi Tuulaa, ja he menivät kihloihin. Mukka oli kuitenkin päättänyt keskeyttää opiskelunsa ja palasi Orajärvelle.

Uskonnollinen herätys ja armeija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timo K. Mukalle hyvin tärkeä isä Eemeli kuoli vuonna 1962. Menetys oli Mukalle suuri ja hänen ahdistuksensa syveni. Hänen piti ottaa haltuunsa päämiehen asema perheessä, joka alati kärsi köyhyydestä. Hän teki pätkätöitä. Vuonna 1962 Mukka koki uskonnollisen herätyksen ja liittyi Jehovan todistajiin. Mukka kulki Orajärvellä mökeissä puhumassa Jehovasta. Myöhemmin hän sanoi, että tämä ajanjakso oli hänen elämänsä onnellisin. Uskonnollinen kausi loppui yhtäkkiä näkyyn maailmanjärjestyksestä, ja sen jälkeen hän ei enää osallistunut uskonnollisiin tilaisuuksiin. Vuonna 1963 Timo Mukka meni naimisiin Tuulan kanssa, ja he muuttivat Orajärveltä Pellon kunnan keskustaan. Pariskunnalle syntyi poika Johan vuonna 1964 ja tytär Tuuli vuonna 1966.

Mukka alkoi kirjoittaa varsinaista esikoisteostaan Maa on syntinen laulu. Hän lähetti taloudellisesti tukalissa oloissa kirjoitetun romaanin ensimmäisen osan kustantamo Kansankulttuurille. Kustantaja ei kuitenkaan hyväksynyt tätä eikä myöskään myöhemmin valmistunutta kokonaista romaania. Kustantamo kehotti Mukkaa lähettämään tekstin Gummerukselle, joka kiinnostui romaanista, mutta vaati siihen muutoksia. Mukka joutui odottamaan Syntisen laulun julkaisemista toista vuotta. Teos julkaistiin viimein vuonna 1964, kun Mukka oli vasta 19-vuotias. Kirja sai ristiriitaisen vastaanoton. Valtaosa arvostelijosta suhtautui kielteisesti tai hämmentyneesti teoksen rohkeisiin ja hurmoksellisiin seksuaalikuvauksiin.

Mukkaa kehotettiin lähtemään armeijaan terästäytymään,[3] ja ennen armeijaan lähtöä hän kirjoitti samaan aikaan viittä eri teosta. Armeijassa Mukan mielessä vahvistui sekä pasifismi että kommunismi.lähde? Armeija ei sopinut Mukalle lainkaan, ja hän koki siellä monia vastoinkäymisiä.

Gummerus julkaisi vuonna 1965 novellikokoelman Tabu ja romaanin Täältä jostakin. Jälkimmäinen oli aatteellinen kirja, joka kuvasi kriittisesti armeijainstituutiota. Molemmat kirjat saivat jälleen kerran ristiriitaisen vastaanoton. Kirjailijan lahjakkuus tunnustettiin, mutta teosten arkaaiset elementit ihmetyttivät monia modernisteja.

Kirjoittaminen jatkuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mukka sai valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1966. Mies jatkoi kirjoittamista tunnustuksen innoittamana. Yhtenäisen kirjoitusprosessin tuloksena syntyivät runokokoelma Punaista, romaani Laulu Sipirjan lapsista ja novellikokoelma Koiran kuolema. Ensimmäiset kaksi ilmestyivät vuonna 1966 ja jälkimmäinen 1967. Runokokoelman Punaista julkaiseminen oli Mukan kirjoittamisuran kannalta merkittävä tapaus, sillä hän oli yrittänyt tarjota runojaan kustantajalle useaan otteeseen, mutta ei ollut tullut hyväksytyksi. Punaista ei kuitenkaan saanut lehdistössä kovinkaan suopeaa vastaanottoa. Laulu Sipirjan lapsista sai sen sijaan suopeamman vastaanoton kuin Mukan aikaisemmat teokset. Novellikokoelma Koiran kuolema sai entistä myönteisemmän vastaanoton, vaikkei Mukka itse alussa antanut sille täyttä arvoa.

Vuonna 1967 Mukka muutti Pellon keskustasta takaisin Orajärvelle. Hän oli erittäin pettynyt, kun ei ollut saanut kaipaamaansa taiteilija-apurahaa. Samoihin aikoihin Mukka kärsi vakavasta munuaistulehduksesta.

Matkustelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koiran kuoleman julkaisun jälkeen Mukasta alkoi muodostua käsitys villinä seksuaalimystikkona. Hän ahdistui kirjoittamiseen liittyvistä ongelmista, ja se pakotti hänet tekemään useita pakomatkoja köyhästä Lapista. Hän ajeli paljon, toisinaan vaimonsa kanssa, ympäri Lappia ja poikkesi välillä Ruotsin puolella. Vuosina 1968–1969 Mukka teki viisi pitkää ulkomaanmatkaa: Moskovaan, Jaltalle Ukrainaan, Tukholmaan, Kanariansaarille ja Islantiin.

Vuonna 1968 Mukka vihdoin sai kaipaamansa taiteilija-apurahan, joka oli tosin vain yksivuotinen. Samana vuonna ilmestyi Mukan seitsemäs teos Ja kesän heinä kuolee. Se on allegorinen kuvaus kirjoittamisen vaikeudesta, mutta siitä voidaan tulkita muitakin merkitystasoja, kuten aatteellisen ja yhteiskunnallisen vieraantumisen teemat.

Elämän viimeiset vuodet ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1970 Mukka palasi lapsuuskotiinsa.lähde? Hän oli hyvin masentunut, mutta sai samana vuonna valmiiksi kaksi uutta kirjaa: novellikokoelman Lumen pelko ja romaanin Kyyhky ja unikko. Ne julkaistiin, mutta arvostelut olivat osin yhä ristiriitaisia. Kai Laitinen on kuitenkin myöhemmin arvioinut Lumen pelon uuden kirjallisen nousukauden aluksi, sillä teos ”sisältää eräitä Mukan parhaita saavutuksia tällä alalla ja osoittaa myös pyrkimystä aihepiirin laajentamiseen.”

Vuonna 1971 Mukka muutti Orajärveltä Rovaniemelle. Siellä hän teki näytelmäsovituksen Rovaniemen teatterille romaanista Laulu Sipirjan lapsista. Vuonna 1972 Mukka sai valtion viisivuotisen apurahan ja teki matkan Itä-Saksan Bad Elsteriin.

Mukka sai sydänkohtauksen Tampereella, kun hän oli vierailulla elokuvaohjaaja Rauni Mollbergin luona vuonna 1972. Infarkti jäi kuitenkin diagnosoimatta ja aiheutti vakavaa sydämen vajaatoimintaa, joka lopulta johti kirjailijan kuolemaan Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä 27. maaliskuuta 1973 vain 28-vuotiaana. On katsottu että Mukan kuolemaa edesauttoi myös Hymy-lehden tammikuussa 1973 julkaisema hyökkäävä kohuartikkeli ”Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka”. Artikkeli julkaistiin samaan aikaan, kun kirjailija kamppaili sydänsairautta vastaan sairaalassa, ja kirjoitus järkytti ja ahdisti häntä syvästi.

Mukan perikunta nosti Hymy-lehteä vastaan syytteen kirjailijan kuoleman jälkeen, mikä johti tuomioihin. Sen seurauksena säädettiin myös intimiteettisuojalaki eli niin sanottu Lex Hymy. Kirjailija Risto Karlsson viittaa tapahtumiin ja artikkelin tekijöihin kuvitteellisessa jännitysromaanissaan Hymytön kuolema vuonna 1980.[4]

Tuotannosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erno Paasilinna on todennut, että teoksissa Ja kesän heinä kuolee sekä Kyyhky ja unikko on nähtävissä erävaellusporukan, johon Mukan ohella kuuluivat muun muassa Reino Paasilinna ja Jaakko Karisto, Lapissa tekemien retkien kokemukset luonnossa koettujen hetkien kuvauksissa.[5]

Mukan jälkeenjääneitä tekstejä julkaistiin 2010 Toni Lahtisen toimittamassa kokoelmassa Näin hetki sitten ketun. Joukossa on 16-vuotiaana kirjoitettu Savottaromaani, essee ”Näin hetki sitten ketun”, romaani Toivo, jonka tapahtumat sijoittuvat Norjaan, runokokoelma Tuula Mukan kuu sekä kuunnelma Sankarihymni, jonka aihepiiri on sama kuin Toivossa.[6]

Suurin Mukan tekemä maalaus (257,5 × 228 cm) on hänen vuonna 1962 erään kuusamolaisen omakotitalon sisäseinään maalaamansa maisema. Taideopiskelija Mukka maalasi teoksen ollessaan kesätyössä enonsa maalausliikkeessä. Suomen Taidemuseon Kansallisgalleria tallensi teoksen valokuvaamalla.[7]

Ateneumin taidemuseon kokoelmissa on yli sata Mukan maalausta ja piirrosta.[8]

Teatteria, elokuvia ja levytyksiä Mukan teoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 esitettiin ensi kerran Mukan ”Maa on syntinen laulu” Pohjois-Suomessa. Teatteri 1902 esitti sen Simoniemen teatteri-areenalla Martti Kadeniuksen dramatisoimana ja ohjaamana. Vuonna 2009 on dramatisoitu ”Ja kesän heinä kuolee” monologiksi, jota Teatteriyhdistys Avoin Näyttämö esitti Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Dramatisoinnin ja ohjauksen teki Toni Kettukangas ja esiintyjänä oli Panu Huotari.[9]

Rauni Mollberg ohjasi kirjan Maa on syntinen laulu pohjalta 1973 samannimisen elokuvan, jonka pääosassa oli Maritta Viitamäki. Yli 700 000 katsojallaan Maa on syntinen laulu oli 1970-luvun katsotuin elokuva. Elokuvaa on myöhemmin arvosteltu liiasta raakuudesta, jota runollisessa alkuperäisteoksessa ei ollut. Vuonna 1980 Mollberg ohjasi elokuvan Milka pienoisromaanin Tabu pohjalta. Jälkimmäinen romaani on filmattu myös Puolassa Andrzej Baranskin ohjaamana vuonna 1988. Veli-Matti Saikkonen puolestaan vuonna 1982 tv-elokuvan Kuoleman hellä kosketus, joka perustui Mukan romaaniin Täältä jostakin.

Kai Hyttinen on levyttänyt Timo. K Mukan runoja, joihin sävellykset ja sovitukset on tehnyt Jari Vanha, joka on Mukan tapaan kotoisin Orajärveltä.

HIM-yhtyeen levyllä, Dark Light, kappaleessa Behind The Crimson Door Ville Valo hyräilee Mukan runoa.[10] Valolla on Mukan kuva oikeassa käsivarressaan.[11][12]

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timo K. Mukan hauta Pellon hautausmaalla.

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maa on syntinen laulu (romaani, 1964)
  • Tabu (1965) (sisältää pienoisromaanin Tabu sekä novellin Sankarihymni)
  • Täältä jostakin (romaani, 1965)
  • Laulu Sipirjan lapsista. Gummerus, 1966. (romaani)
  • Punaista (runokokoelma, 1966)
  • Koiran kuolema (novellikokoelma, 1967)
  • Ja kesän heinä kuolee (romaani, 1968)
  • Lumen pelko. WSOY, 1970. (novellikokoelma)
  • Kyyhky ja unikko (romaani, 1970)
  • Näin hetki sitten ketun. Proosaa, lyriikkaa ja muita kirjoituksia 1960–1971. Toim. Toni Lahtinen. (WSOY, 2010)
  • Annan sinun lukea tämänkin. Kirjeitä 1958–1973. Toim. Toni Lahtinen. (WSOY, 2012)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paasilinna, Erno: Timo K. Mukka – Legenda jo eläessään. Porvoo: WSOY, 1974. ISBN 951-0-06557-9.
  • Paasilinna, Erno & Tuuri, Antti: Isoa Inaria kiertämässä. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15658-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Timo K. Mukalle nimikkoseura Yle Uutiset. 7.6.2010.
  2. Nieminen, Mauri: Timo K. Mukka - Arktinen boheemi (s. 171) Lapin luonto luo outoa taikaa. 2014. Books on Demand. Viitattu 23.1.2016.
  3. EDU – Timo K. Mukka edu.fi. 5. helmikuuta 2003. Arkistoitu 29.9.2007. Viitattu 15.6.2007.
  4. Mauri Nieminen, Lapin luonto luo outoa taikaa, s. 174 Google Booksissa
  5. Paasilinna, Tuuri s.135
  6. Mäkelä, Matti: Ahkera kirjailija jätti jälkeensä häkellyttäviä tekstejä. Helsingin Sanomat, 3.1.2011, s. C 1.
  7. Timo K. Mukan seinätaulu dokumentoitiin Kuusamossa 16.5.2014. Yle.fi. Viitattu 18.4.2017.
  8. Kansallisgallerian kokoelmat, haku: Mukka kansallisgalleria.fi. Viitattu 28.4.2022.
  9. http://www.kesanheinakuolee.net/etusivu.html[vanhentunut linkki]
  10. Syrjälä, Hanna: Kohu haihtui Timo K. Mukan elämästä. Helsingin Sanomat, 3.1.2011, s. C 1.
  11. Apu (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. YLE

Tutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ovaska, Anna: Fictions of Madness. Shattering Minds and Worlds in Modernist Finnish Literature. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2020. ISBN 978-951-51-5743-0. Verkkoversio. (englanniksi)
  • Lahtinen, Toni: Maan höyryävässä sylissä. Luonto, ihminen ja yhteiskunta Timo K. Mukan tuotannossa. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-40492-8.
  • Arminen, Elina: Keskeltä melua ja ääntä. Timo K. Mukan myöhäistuotanto, kirjallisuuskäsitys ja niiden suhde 1960-luvun yhteiskunnallis-kulttuuriseen keskusteluun. Väitöskirja: Joensuun yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-163-6.
  • Arminen, Elina: Murskaamosta matkahuoltoon. Teoksessa Siukonen, Jyrki (toim.): Kuvia pohjoisen tasavallasta. Mukka, Särestöniemi ja Palsa. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 2011. ISBN 978-952-484-406-2.
  • Mäkelä-Marttinen, Leena: Olen maa johon tahdot. Timo K. Mukan maailmankuvan poetiikkaa. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-041-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]