Erno Paasilinna

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Erno Paasilinna
Erno Paasilinna heittämässä tikkaa Perunkajärven kirjailijakokouksessa vuonna 1963. Kuvassa myös Jorma Etto, Rauni Kivilinna ja Eila Etto (istumassa).
Erno Paasilinna heittämässä tikkaa Perunkajärven kirjailijakokouksessa vuonna 1963. Kuvassa myös Jorma Etto, Rauni Kivilinna ja Eila Etto (istumassa).
Henkilötiedot
Syntynyt 14. maaliskuuta 1935
Petsamo, Suomi
Kuollut 30. syyskuuta 2000 (65 vuotta)
Tampere, Suomi
Kansallisuus Suomen lippu Suomi
Ammatti kirjailija, toimittaja
Kirjailija
Aikakausi 1967–2000
Tyylilajit satiiri, essee, aforistiikka, tietokirjallisuus
Esikoisteos Kylmät hypyt (1966)
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Erno Antero Paasilinna (14. maaliskuuta 1935 Petsamo30. syyskuuta 2000 Tampere) oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Paasilinnan esseekokoelma Yksinäisyys ja uhma sai vuonna 1984 ensimmäisen Finlandia-palkinnon. Teoksesta löytyvät myös Paasilinnan usein siteeratut, hänen motokseen mielletyt sanat ”Kirjailijaksi ei synnytä. – – On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija”.

Erno Paasilinnaa on luonnehdittu suomalaisen kirjallisuuden äänekkääksi toisinajattelijaksi. Paasilinnan kirjat ovat usein yhteiskuntakriittisiä. Monet niistä kuvaavat Lappia ja Petsamoa ja ottavat kantaa luonnon ja syrjäseutujen sekä niiden asukkaiden puolesta. Useimmat kirjoitukset ovat lyhyitä ja niukkasanaisia, mutta samalla niiden sisältö ja sanoma käy helposti lukijalle selväksi. Paasilinna haastoi mielellään keskusteluun vaikutusvaltaisia päättäjiä ja joutui myös monesti heidän epäsuosioonsa.

Paasilinnan erityisesti suosimia tyylilajeja olivat satiiri, essee ja aforistiikka, mutta häneltä ilmestyi myös matkakirjoja, romaani, omaelämäkerta, novelleja sekä historiallisia teoksia. Hänen tuotantoaan on käännetty ainakin 13 kielelle.

Erno Paasilinnan tunnettuja kirjailijaveljiä ovat Arto Paasilinna, Reino Paasilinna ja Mauri Paasilinna.[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paasilinnan vanhemmat olivat poliisikonstaapeli, asioitsija Väinö Paasilinna (ent. Gullstén) ja emäntä Hilda Maria (Maija) o.s. Niva. Erno Paasilinna syntyi Petsamon Salmijärven kylässä, perheen kolmantena lapsena. Talvisodan sytyttyä perhe joutui lähtemään evakkoon Norjan Narvikiin, Ofotvuorelle ja Harstadiin. Erno oli tuolloin neljävuotias. Evakoita kyydinneessä Aunus-laivassa syntyi Ernon veli Reino. Lapin sodan aikainen toinen evakkomatka suuntautui Ruotsin Jokkmokkiin.

Sotien jälkeen Paasilinnan perhe asui ensin Pohjois-Iissä, kunnes asettui vuonna 1948 Tervolan Varejoen asutusalueelle, Kuikeron tilalle. Isä Väinö kuoli parin vuoden päästä kuten myös seitsemän kuukauden ikäinen Riitta Kaarina -sisko. Kansakoulun lopettanut Erno Paasilinna työskenteli metsätöissä ja aloitti kirjailijan uraansa osallistumalla kirjoituskilpailuihin. Lukukauden 1958–1959 Paasilinna opiskeli Lapin kansankorkeakoulussa, josta hän päätyi Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtajaksi (1959) ja Kaltion päätoimittajaksi Ouluun (1963). Kaltion kaudella Paasilinna ja muu nuorempi toimituskunta ajautuivat kiistoihin lehden konservatiivisesta linjasta Atte Kalajoen ja kustannusyhtiön jäsenten kesken. Kaltiosta eronnut Paasilinna oli perustamassa radikaalimpaa Pohjoinen-lehteä, jonka päätoimittajana hän toimi vuosina 1964–1966. Paasilinna avusti myös Oulun ylioppilaslehteä.

Vuonna 1966 Erno Paasilinna siirtyi kustannusyhtiö Kariston kirjalliseksi johtajaksi Hämeenlinnaan. Seuraavana vuonna ilmestyi Paasilinnan esikoisteos Kylmät hypyt. Toisen teoksen (Alamaisten kyyneleet, 1970) jälkeen hän jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi.

Yksi tunnetuimmista Paasilinnan väittelyistä oli ympäristönsuojeluaiheinen kiistely silloisen Helsingin Arvopaperipörssin johtajan Raimo Ilaskiven kanssa 1970-luvun alkupuolella. Väittelyä käytiin Parnasso-lehden sivuilla kaksi vuotta. Muitakin julkisuudessa esiintyviä toisinajattelijoita, muun muassa kalastaja Pentti Linkola, osallistui tähän Paasilinnan ja Ilaskiven väittelyyn.[2]

1970-luvulla Erno Paasilinna esiintyi myös usein television keskusteluohjelmissa (muun muassa Tästä puhutaan -keskusteluohjelman puheenjohtajana 1973–1974). Ohjelmien esittämisen jälkeen hän kertoi saaneensa usein nimettömiä kirjeitä, joissa oli jopa tappouhkauksia.

Paasilinna oli kaksi kertaa naimisissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Elvi Maria Harju 1961–1989. Heille syntyi kaksi lasta: Maari (s. 1964) ja Taija (s. 1967). Paasilinna avioitui Paula Elina Juntusen kanssa 1994, avioliitto oli lapseton.

Paasilinna kuoli Tampereella syyskuussa 2000 nopeasti levinneeseen syöpäkasvaimeen.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paasilinna kirjoitti useita teoksia joissa puhuttiin julkisen keskustelun välttämättömyydestä päätöksenteossa. Hän kirjoitti myös kotiseutunsa Petsamon asioista, Lapin metsistä, ja pohjoisen kirjailijan Timo K . Mukan elämäkerran.[3]

Paasilinnan teoksia ovat[1]

Aforismit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailman sanoja ja tekoja (1986)
  • Lausui alustaja, joka korosti: Kootut aforismit ja aforistiset lauseet 1967–1987. Otava, 1989. ISBN 951-1-10937-5.
  • Ruumisarkun nauloja: Lauseita. Otava, 1999. ISBN 951-1-16020-6.

Muu proosa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkakirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittajana teoksissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tunturit puhuvat (1963)
  • Pidot Aulangolla (1963)
  • Sanan vapaus (1964)
  • Laaja Lapinmaa (1965)
  • Kaukainen Pohjola (1968)
  • Pidot Suomessa (1972)
  • Lapin rajoilta (1973)
  • Lapin runot (1979)
  • Tuntureilta ja metsistä (1985)
  • Matkoja vanhassa Suomessa (1990)
  • Siintävät kaukaiset metsät (1993)
  • Petsamon kuvia (1997)
  • Erämiehiä ja erämaitten vaeltajia (2000)
  • Kamppailuja karhun kanssa 1800-luvulta nykypäiviin (2001)

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anttila, Petri: Koti, pakolaisuus ja identiteetti Erno Paasilinnan kirjallisessa tuotannossa. Historiallinen Aikakauskirja, 2010, nro 1. Suomen Historiallinen Seura ja Historian Ystäväin Liitto. ISSN 0018-2362.
  • Lähteenmäki, Maria: Pohjoiset reservit: Lappi kuvina ja mielikuvina 1960–70-luvun kulttuurikeskusteluissa. Historiallinen Aikakauskirja, 2001, nro 3. Suomen Historiallinen Seura ja Historian Ystäväin Liitto. ISSN 0018-2362.
  • Nyyssönen, Jukka: Kaksi historiaa Petsamosta: Muutos ja jatkuvuus historiankirjoituksessa. Jyväskylä: Osuuskunta Jyväs-Ainola, 2008. ISBN 978-952-5353-36-5.
  • Tuuri, Antti: Lähikuvassa Erno Paasilinna. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-22902-5.
  • Vahtola, Jouko: ”Paasilinna-Etto-Kortesalmi... Kaltion linja ja päätoimittajakysymys 1960-luvulla”, Rohkea, reima ja horjumaton: Samuli Onnelalle omistettu 60-vuotisjuhlakirja. Scripta Historica XXVII. Oulu: Oulun Historiaseura, 1998. ISBN 951-96266-6-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kalevi Kalemaa: Paasilinna, Erno Biografiskt lexikon för Finland. 2011. Viitattu 9.10.2017. (ruotsiksi)
  2. Parnasso 1971-1973 esim. Erno Paasilinna: Keskustelun opetukset, Raimo Ilaskivi: Paasilinnalle viimeisen kerran- ja aiheetta enempään. Pentti Linkola: Ilaskiven mahdollisuudet.
  3. Pekka Tarkka: Erno Paasilinna HS Muistot. 2000. Viitattu 9.10.2017.
  4. Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin (SL PF) kotimaiset saajat aakkosjärjestyksessä Suomen valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat. Viitattu 9.10.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo.svg
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Erno Paasilinna.