Eino Leinon palkinto
Eino Leinon palkinto on Eino Leinon mukaan nimetty suomalainen kirjallisuuspalkinto, jota on jaettu vuodesta 1956 alkaen. Kirjailija voidaan palkita sillä vain kerran.
Eino Leinon Seura jakaa palkinnon vuosittain yhdelle kirjailijalle arvokkaasta teoksesta tai arvokkaana pidettävästä julkaisutoiminnasta. Palkinto jaetaan kotimaisen kirjallisuuden tai sen tutkimuksen alalta ja sen etusijalla on runous. Palkinnon jakamisesta päättää itsenäinen lautakunta, johon seuran vuosikokous valitsee vuodeksi kerrallaan seurasta neljä jäsentä ja kaksi varajäsentä. Lautakunnalta edellytetään yksimielistä päätöstä. Alkuaan palkittu sai vain kuvanveistäjä Lauri Leppäsen suunnitteleman mitalin ja kunniakirjan.[1]
Vuonna 1994 Suomen Kirjasäätiö halusi toteuttaa merkittävän tunnustuspalkinnon myös runoudelle ja novelleille, koska Finlandia-palkinnon uudistettujen sääntöjen mukaan sitä ei voinut enää jakaa näihin kirjallisuuden lajeihin kuuluville teoksille. Kirjasäätiö tarjoutui ostamaan Eino Leinon Seuralta 30 000 markalla oikeuden jakaa vuosittain Eino Leinon palkinnon.[2] Syksyllä 1994 seura ja Kirjasäätiö sopivat asiasta niin, että Eino Leinon palkinnon jakoperusteita ei muutettu, mutta palkintoon liittyi 30 000 markkaa rahaa. Palkinto voitiin edelleen myöntää minkä tahansa kirjallisuuden lajin teokselle tai arvokkaana pidettävästä kirjallisesta toiminnasta. Seuran ja säätiön sopimus oli aluksi voimassa kolme vuotta.[3]
Palkintosumma on 5 200 euroa, ja sen on lahjoittanut vuodesta 1995 Suomen Kirjasäätiö. Palkittu saa myös kunniakirjan ja Lauri Leppäsen suunnitteleman mitalin.[4]
Palkinnonsaajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1956 Viljo Kajava
- 1957 Helvi Juvonen
- 1958 Rabbe Enckell
- 1959 Simo Puupponen (Aapeli)
- 1960 Olavi Paavolainen
- 1961 Juha Mannerkorpi
- 1962 Pertti Nieminen
- 1963 Paavo Haavikko
- 1964 Arvo Salo
- 1965 Hagar Olsson
- 1966 Einari Vuorela
- 1967 Marja-Leena Mikkola
- 1968 Kerttu Kauniskangas
- 1969 Mirjam Polkunen
- 1970 Heikki Palmu
- 1971 Vilhelm Helander ja Mikael Sundman
- 1972 Raoul Palmgren
- 1973 Arvo Turtiainen
- 1974 Kaisa Korhonen
- 1975 Henrik Tikkanen
- 1976 Eila Kivikk'aho
- 1977 Nils-Börje Stormbom
- 1978 Jukka Vieno
- 1979 Mirkka Rekola
- 1980 Elvi Sinervo
- 1981 Väinö Kirstinä
- 1982 Hannu Mäkelä
- 1983 Pentti Linkola
- 1984 Erno Paasilinna
- 1985 Hannu Salama
- 1986 Claes Andersson
- 1987 Helvi Hämäläinen
- 1988 Jyrki Pellinen
- 1989 Tuomas Anhava
- 1990 Olli Jalonen
- 1991 Ilpo Tiihonen
- 1992 Jaan Kaplinski
- 1993 Jyrki Kiiskinen ja Jukka Koskelainen
- 1994 Risto Ahti
- 1995 Caj Westerberg
- 1996 Risto Rasa
- 1997 Thomas Warburton
- 1998 Raija Siekkinen
- 1999 Kai Nieminen
- 2000 Sirkka Turkka
- 2001 Markku Into
- 2002 Virpi Hämeen-Anttila ja Jaakko Hämeen-Anttila
- 2003 Hannu ”Tuomari” Nurmio
- 2004 Veijo Meri
- 2005 Antti Hyry
- 2006 Juha Hurme
- 2007 Eira Stenberg
- 2008 Eeva Luotonen
- 2009 Hannele Huovi
- 2010 J. K. Ihalainen
- 2011 Kari Aronpuro
- 2012 Martti Anhava
- 2013 Leif Salmén
- 2014 Kimmo Pietiläinen
- 2015 Leevi Lehto[5]
- 2016 Liisa Enwald
- 2017 Leena Krohn[6]
- 2018 Kirsi Kunnas[7]
- 2019 Jaana Koistinen[8]
- 2020 Johanna Venho[9]
- 2021 Miia Toivio[10]
- 2022 Kaiho Nieminen[11]
- 2023 Niillas Holmberg[12]
- 2024 Sirpa Kyyrönen[13]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Uusi kirjallinen palkinto. Helsingin Sanomat, 5.2.1956, s. 17. Helsinki: Sanoma Oy. ISSN 0355-2047
- ↑ Marttila, Hannu: Kirjasäätiö haluaa ostaa Eino Leinon palkinnon ilman Finlandiaa jääville runoille ja novelleille. Helsingin Sanomat, 18.11.1994, s. C 5. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047
- ↑ Majander, Antti: Caj Westerbergille Leino-palkinto. Helsingin Sanomat, 10.3.1995, s. C 5. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047
- ↑ Eino Leinon palkinto Suomen Kirjasäätiö. Viitattu 26.11.2014.
- ↑ Pääkkönen, Sirpa: Leevi Lehto palkittiin Eino Leinon palkinnolla HS.fi. 24.3.2015. Viitattu 24.3.2015.
- ↑ Petäjä, Jukka: Leena Krohn sai Eino Leinon palkinnon Helsingin Sanomat. 16.3.2017. Viitattu 17.3.2017.
- ↑ Parkkinen, Pia: Kirsi Kunnas: “Mekin Jaakon kanssa tutustuimme paremmin lukemalla ääneen toisillemme” – suomalaisen runouden uudistajalle Eino Leinon palkinto Yle Uutiset. 23.3.2018. Viitattu 23.3.2018.
- ↑ Otava facebook.com. Viitattu 15.10.2019. tarvitaan parempi lähde
- ↑ Eino Leinon palkinto kirjailija Johanna Venholle ”aikamme tulenkantajana toimimisesta” Salon Seudun Sanomat. 12.3.2020. Salo: Salon Seudun Sanomat. Viitattu 11.7.2021.
- ↑ Runoilija Miia Toivio sai Leinon palkinnon. Helsingin Sanomat, 7.7.2021, s. B 3. Helsinki: Sanoma. ISSN 0355-2047 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.7.2021.
- ↑ Aaltonen, Elise: Leinon palkinto kirjailija Kaiho Niemiselle. Helsingin Sanomat, 7.7.2022, s. B 4. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.7.2022.
- ↑ Kelemeny, Sara: Saamelaiskirjailija Niillas Holmbergille Eino Leinon palkinto: ”Olen halunnut kaventaa kuilua kulttuuriemme välillä” Yle Uutiset. 6.7.2023. Yleisradio. Viitattu 6.7.2023.
- ↑ Eino Leinon palkinto runoilija Sirpa Kyyröselle, Yle.fi, uutiset 6.7.2024, viitattu 6.7.2024